Monelle meistä vammaisista kuntoutus on elinehto ja itsenäisemmän elämän avain. Päättävät tahot, kuten Kela, eivät sitä aina ymmärrä. Monen vammaisen elämä on Kelan terapioiden kilpailutuksen vuoksi yhtä myllerrystä: Ei aikuisellekaan ole aivan sama kuka on aisaparina. Paljon puhutaan siitä, kuinka paljon lapsena saadulla kuntoutuksella on merkitystä, mutta samassa keskustelussa sivuutetaan usein se, kuinka paljon terapia merkitsee aikuisiällä. Aina voi tapahtua kehitystä, ja toimintakyvyn ylläpitäminen vaatii sen, että terapeutilla on tuntemusta paitsi sairaudesta, myös henkilöstä itsestään.
Mitä tulee aikuisena tapahtuvan kuntoutuksen tärkeyteen, minulla on siitä omakohtaisia kokemuksia, sillä minut leikattiin 20- vuotiaana, jolloin jouduin opettelemaan kaiken uudestaan. Minä, joka olin tottunut liikkumaan ja menemään, kävelemään, siirtymään, polkemaan kuntopyörää ja seisomaan aina kun mahdollista. En yhtäkkiä pystynyt mihinkään näistä asioista ja olin täysin autettava. Epätoivo valtasi minut useaan otteeseen ja olin valmis heittämään pyyhkeen kehään. Onneksi minulla oli neurologiaan perehtynyt fysioterapeutti, joka oli nähnyt potentiaalini ennen leikkausta. Hän tiesi mihin pystyn, kun oikeasti yritän. Hänen ansiostaan opin leikkauksen minulta väliaikaisesti viemät taidot uudestaan, aiempaa paremmin.
9.2. minulla oli kunnia puhua Lasten Fysioterapialiiton Helmipäivillä pitkäjänteisten asiakassuhteiden merkityksestä kuntoutukselle. Olen ollut siinä mielessä onnekas, että minulla on kokemusta pitkäkestoisista terapiasuhteista. Ne ovat opettaneet minulle paljon ja ilman niitä minä en olisi minä, enkä olisi näin itsenäinen. En ehkä pystyisi kävelemään edes avustettuna, en varsinkaan tekisi tai haluaisi tehdä asioita itse niin paljon, kuin nyt pystyn. Olisin huomattavasti passiivisempi ja taakka yhteiskunnalle. Nyt olen voimavara.
Pitkäjänteisillä asiakassuhteilla on merkitystä monilla tavoilla. Kuntoutujan kehon oppii ajan kanssa tuntemaan ja pienistäkin eroista huomaa, jos jokin on vialla tai jokin asia ei toimi. Terapeutti oppii tunnistamaan kuntoutujan potentiaalin ja sen mihin tämä oikeasti pystyy. Pitkien asiakassuhteiden aikana oppii vaatimaan ja tuntemaan kuntoutujan rajat. Kuntoutuja taas oppii, että on okei näyttää tunteitaan ja pyytää apua tarvittaessa, oli kyse apuvälineestä tai jostain muusta. On okei myös sanoa, jos haluaa harjoittaa jotain erikoistaitoa, eikä mennä vain terapeutin oletusten tai ajatusten mukaan.
Kelan kilpailutus on katkaissut monen kuntoutujan pitkäjänteisen asiakassuhteen. Tämä kilpailutus aiheuttaa pahimmillaan asiakkaan toimintakyvyn romahduksen. Sillä enää kuntoutujalta ei uskalleta vaatia. Ei tiedetä, mihin hän pystyy, eikä välttämättä edes paneuduta siihen, vaan mennään sieltä missä aita on matalin. Ei neuvota arjessa auttavia henkilöitä kuinka kuntoutuja selviäisi itsenäisemmin arjessa, koska terapiassa tehty työ ei yksin riitä. Sillä, mitä kuntoutuja tekee arjessa, on merkitystä. Sillä, miten kuntoutuja itse suhtautuu kuntoutukseensa, on merkitystä. Jotta kuntoutuja saadaan suhtautumaan kuntoutukseensa oikein, hän tarvitsee alkutaipaleelleen oikeanlaisen terapeutin. Hänen persoonalleen sopivan henkilön, joka ei mukaudu liikaa ja uskaltaa haastaa.
Pitkät asiakassuhteet takaavat myös sen, että kun jossain onnistutaan, siitä iloitaan yhdessä. Vain kun toisen tuntee, voi asioista iloita aidosti.
En yhäkään kävele itsenäisesti – niin en koskaan tule tekemään. Tulen aina tarvitsemaan apua erilaisissa toimissa, enemmän tai vähemmän. Hyvällä, osaavalla fysioterapialla on kuitenkin aina suuri vaikutus ihmisen psyykkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin – iästä riippumatta.
2 vastausta artikkeliin “Pitkäjänteisillä asiakassuhteilla on merkitystä kuntoutumisessa”