Kela on systemaattisesti vähentänyt myönnettyjen laitoskuntoutusjaksojen määrää ja lyhentänyt myöntämiensä jaksojen kestoja. Olen siinä onnellisessa asemassa, että menen tänä kesänä yhdettätoista vuotta peräkkäin minulle jo toiseksi kodiksi muodostuneeseen kuntoutuslaitokseen. Jouduin kokemaan Kelan leikkurin ensimmäistä kertaa. Yleensä jaksoni ovat olleet kolmiviikkoisia, mutta nyt se oli ilman perusteluita supistettu kahteen.
Ymmärrän, että Kela pyrkii vähentämään laitoskuntoutusta heillä, joilla ei ole jaksolle selkeitä perusteita, tai joiden aiemmilla laitoskerroilla asetettuja tavoitteita ei ole saavutettu. Ymmärrän sen silloinkin, jos aiemmilla jaksoilla on ollut jotain ongelmia.
Olen laittanut kuntoutushakemuksen oheen vuosittain vähintään yhden A4:n mittaiset perustelut sille, miksi kuntoutusjaksostani hyötyisin. Aiemmilla jaksoilla asetetut tavoitteet on saavutettu, tai ainakin lähes aina. Ympärilläni oleva ammattilaisten tiimi on aina suositellut minulle tuota jaksoa. Kahtena vuonna peräkkäin olen tästä huolimatta joutunut lähettämään Kelalle lisäselvityksiä, vaikka minulla on ollut voimassa oleva kuntoutussuunnitelma suosituksineen.
Miksi motivoituneidenkin kuntoutujien jaksoja vähennetään? Tässä kerron perusteluja sille, miksi laitosjaksoista ei tulisi karsia. Kaikkien pointtien kohdalla syy sille, miksi myönnettyjä kuntoutusjaksoja ei tulisi lyhentää, on sama: Muutosta (ainakaan selkeää sellaista) ei tapahdu ko. kohdissa kahdessa viikossa tai alle, vaan siihen tarvitaan vähintään kolme.
Mahdollisuus normaalia tiuhempaan fysioterapiaan sekä itsenäiseen treeniin: Monella vammaisella on fysioterapiaa kerran tai kaksi viikossa, päätöksestä riippuen sitä voi olla huomattavasti vähemmänkin. Kuntoutuslaitoksessa ohjattua kuntoutusta on huomattavasti enemmän, kun laskee yhteen kaikki ryhmäliikunnat, sekä ryhmä – ja yksilöfysioterapiatunnit.
(Kela on vähentänyt yksilöfysioterapian määrää myös laitoskuntoutuksessa. Tästä jaksan aina huomauttaa ja valittaa jaksollani, josko asia menisi eteenpäin.)
Säännöllinen fysioterapia yhdistettynä esteettömään kuntosaliin on lyömätön yhtälö fyysisen kunnon ylläpitämiseksi. Kuntoutuskeskuksen kuntosalit ovat esteettömiä, eli niihin pääsee suoraan pyörätuolilla. (HUOM! Tässä yhteydessä pyörätuoli käsittää vain manuaalituolin, eli esteettömilläkään saleilla ei ole huomioitu sähköpyörätuolia käyttäviä.)
Salin välitön läheisyys ja saavutettavuus madaltavat kynnystä lähteä huhkimaan. Kuntoutuskeskuksessa voi saada helposti jonkun seuraksi. Hikoileminen on aina hauskempaa kaksin kuin yksin!
Vertaistuki on vammaiselle yksi elämän tukipilareista. Monelle ensimmäiset, tai ainakin intensiivisimmät, vertaistukikokemukset tapahtuvat nimenomaan kuntoutuksessa tai sopeutumisvalmennuksessa. Itse kuuluin pitkään tähän joukkoon, sillä en ollut vielä löytänyt vaikuttamistyötä ja piirini olivat käytännössä vammattomista muodostuvia. Omassa yhteisössä oleminen auttaa hyväksymään itsensä ja kääntämään haasteet voimavaroiksi. Sisäpiirijutut tuovat sisältöä arkeen.
Erilaiset laitteet ja hoitomuodot: Kun postiluukusta kolahtaa Kelan ilmoitus myönnetystä kuntoutusjaksosta, sydämeni sykähtää: FA-tuoli, täältä tullaan! Kuntoutuskeskuksessa on usein laitteita, joihin vammainen ei arjessa pääse käsiksi. Itselleni nämä ovat FA-tuoli ja Ponikka.
FA-tuoli rentouttaa spastisen kehon ja tarjoaa kaltaiselleni uniongelmaiselle tapaukselle suorastaan maagiset torkut. Viisi minuuttia tärinässä ja olen syvässä unessa. Ponikka taas haastaa kehon lihaksia hevosen tavoin
Arkisesta treenaamisen välineistöstä eroavat laitteet opettavat vammaiselle hänen kehostaan. Nämä havainnot antavat inspiraatiota uusien harjoitteiden ja hoitomuotojen etsimiseen arjessa, unohtamatta uudenlaisesta treenaamisesta aiheutuvia onnistumisia-
Irtiotto arjesta: Se vapaus, joka valtaa mieleni rullatessani kuntoutuskeskuksen ovista sisään on sykähdyttävää. Yhtäkkiä ei tarvitsekaan miettiä vuorolistoja ja sijaisia. Jos joku on kipeä, se ei kosketa kuntoutujaa. Arki pyörii silti. Kuntoutuksessa ei tarvitse miettiä, ehtiikö tämän ja tämän tehdä minkäkin vuoron aikana. Ruoka tulee valmiina pöytään ja arki on rytmitetty valmiiksi. Ainakin allekirjoittaneen kohdalla tuo kuntoutusarki on huomattavasti rauhaisampaa kuin normaali.
Vammaisen arki on ajoittain erittäin raskasta. Tästä näkökulmasta katsoen kuntoutukset tarjoavat kultaakin kalliimman loman, vaikka jaksot sisältävätkin tavoitteensa ja haasteensa.
Moniammatillinen työryhmä: Kuntoutusjaksot tarjoavat sellaisia terapiamuotoja, joita vammaisella ei välttämättä arjessaan ole.
Itselläni ei ole pyörinyt säännöllistä toimintaterapiaa arjessa muutamaan vuoteen, vaikka koen sitä tarvitsevani. Viimeisessä hylätyssä hakemuksessa Kela katsoi, että fysioterapeutti ehtii huoltaa ja harjoituttaa käsiäni tarpeeksi. Vaan kun ei ehdi. Niinpä otan riemusta kiljahdellen vastaan ne kaksikätisyyden harjoitteet ja vinkit, joita laitoksen toimintaterapeutilla on minulle tarjota. Muutoksen huomaa heti. Siinäkin, että minä, käsitöitä vihaava ihminen, olin esimerkiksi viime kesänä varsin tuttu näky kangaspuiden edessä.
Uskallan väittää, että jokainen meistä (vammaisista) tarvitsisi psykologinistuntoja jossain vaiheessa elämäänsä. Erilaisuus tuo mukanaan asioita ja tuntemuksia, joita olisi hyvä päästä käsittelemään ammattilaisen kanssa. Monella meistä ei ole tätä mahdollisuutta arjessamme syystä tai toisesta. Kuntoutusjaksolla psykologin tapaamiset ovat oletusarvo niin yksilö – kuin ryhmämuodossakin. Se auttaa kuntoutujaa hahmottamaan ongelmiaan ja saamaan työkaluja niiden ratkaisemiseksi.
Miksi Kela karsii laitoskuntoutuksesta hyötyjen ollessa selvät?
Noin viikko sitten kuntoutusjaksolta kotiutuneena olen lähes kaikesta kirjoittamastasi samaa mieltä. 13 vuorokautta laitoskuntoutusta ei riitä mihinkään. Itse saan laitoskuntoutusta parempia tuloksia “avotehokuntoutusjaksoista”, jolloin menen kahden viikon ajan joka arkipäivä fysioterapiaan. Kun vielä kesällä ajan tuon 3 kilometriä suuntaansa sähkärillä, tulee myös ulkoiltua.
Mutta siihenhän maailma valitettavasti on mennyt, että kuntoutus on tuote, jota kuntoutuskeskukset tuottavat kuntoutujista Kelalle. Me olemme vain kuntoutuksen raaka-ainetta, vaikka legitimiteettiperiaatteen mukaan kuntoutuskeskukset tarvitsevat kuntoutujia ollakseen olemassa kuntoutuskeskuksina.
Niinhän se menee, että kuntoutus nähdään nykyään tuotteena. Sen vaikutuksia tulisi tuoda enemmän esiin. Jos ne nähtäisiin aiempaa paremmin, voisi sen arvostus yhteiskunnan instanssien silmissä nousta. Jos vammaisen itsenäisyys lisääntyy, lisääntyy yleensä työpanoskin tai ylipäätään mahdollisuudet työntekoon. Työpanoksia kun tämä nykymaailma arvostaa.