Laitoskuntoutuksen varjopuolet

Olen puhunut laitoskuntoutuksen, ja etenkin järkevän mittaisten jaksojen merkityksestä. Pääset lukemaan postauksen tästä. Kuten kaikella, myös laitoskuntoutuksella on kääntöpuolensa ja näin jakson puolivälissä muistan taas sen negaation, mitä laitoskuntoutukseen toisaalta liittyy.

Laitostuminen: Tämä on kirkkaasti laitoskuntoutuksen pahin kääntöpuoli ja se tapahtuu varoittamatta, huomaamatta. Jossain kohtaa huomaa mummoutuneensa, siis meikäkin saattaa kutoa onnellisena kangaspuilla ihan fiiliksissä ja ruveta pohtimaan, että koskas sitä menisi nukkumaan, alkaen kello 21. Kaikki, jotka minut tuntevat, tietävät että minulla on taipumusta valvoa yli puolenyön työaamuinakin, vaikka sitten sängystä käsin. En osaa sanoa, mikä laitoksissa saa kuulemaan sängyn kutsuhuudon suorastaan pelottavan aikaisin. Nukkumisesta tosin ei laitoksessakaan tule mitään ennen puolta yötä, sillä verkossa keksii aina jotain mielekästä tekemistä!
Sitä tottuu siihen, että joku toinen suunnittelee aikataulun, että ruoka tulee valmiina pöytään ja ennen kaikkea tiettyyn rytmiin. Auta armias, sitä on ensimmäiset päivät siviiilissä ihan kujalla ja etsii ranteestaan automaationa hälytysranneketta apua tarvitessaan, vaikka arjessa ei moista käytä.

Tylsyys tahi draama: Laitoskuntoutusjaksot ovat loistava paikka vertaistuelle sellaisella intensiteetillä, jota arjessa voi vain havitella. Laitoksessa kun on enemmän tai vähemmän jumissa sen kuntoutuksen ajan keskuksen ympäristössä, tulevat kanssakuntoutujat hyvin tutuiksi, ainakin jos he ovat yhtään samanhenkisiä. Mikäli jakso sattuu ajankohtaan, jossa muut keskuksessa olevat ovat jopa + 20 vuotta vanhempia kuin itse, tai eivät ehkä ole henkiseltä kehitykseltään samassa pisteessä kuin itse, saattaa arki käydä hyvin tylsäksi. Ohjelman loppuessa (virallisesti) neljän jälkeen, on edessä pitkä ilta.
Tilanne on mennyt tähän sen jälkeen, kun Kela lopetti kuntoutuskurssien pitämisen. Nyt kuntoutusjaksot ovat lähes poikkeuksetta yksilöllisiä. Silloin, kun kurssit olivat voimissaan, saattoi olla varma, että samaan aikaan on muita nuoria tai nuoria aikuisia. Vanhoina hyvinä aikoina saattoi suoraan tiedustella kaverilta, oliko hän tänä kesänä tulossa kurssille x ja hakea samaan aikaan. Nyt on lähinnä arpapeliä, keitä sattuu samaan aikaan.
Kaiholla muistelen aikaa, jolloin kurssillinen, tai pahimmassa / parhaimmassa tapauksessa useampi joukko nuoria suljettiin ajaksi y samaan tilaan. Soppa oli valmis syntymään ja tunteet roihusivat pahimmassa tapauksessa pelottavan nopeasti. Oli varmaa, ettei tylsää iltaa tullut. Aina keksittiin jotain tekemistä.
Kuhina ei aina ollut hyvästä. Toisinaan nuorten ja nuorten aikuisten keskuudessa syntyi pahaakin draamaa, jonka vuoksi ilmassa saattoi leijua harmaa pilvi. Pahimmillaan ajanjakso aiheutti ahdistusta.

Kelan asettamat raamit: Ymmärrän että Kelan täytyy asettaa maksamalleen toiminnalle jonkinlaiset raamit, jotta se tietää, mihin rahansa laittaa. Ongelmallista tästä tulee kuitenkin silloin, kun erilaiset ryhmätoiminnat tuntuvat dominoivan yksilökuntoutusjaksolla. Sitä tuntuu joinain vuosina olevan enemmän kuin räätälöityä sisältöä. Allekirjoittaneen mielestä se on hiukan nurinkurista, jos ottaa huomioon, että kurssien pitäisi olla nimenomaan jokaisen henkilökohtaiset tarpeet huomioivia.
Älkää käsittäkö väärin, ryhmäohjelmat voivat olla joillekin toimivia ja tarjota paljonkin. Esimerkiksi toimintaterapiaryhmässä voi monesta kuntoutujasta huolimatta huomioida jokaisen yksilöllisiä tavoitteita, kuten kohdallani vaikkapa kaksikätistä toimintaa.
Siitä huolimatta näen tämän ”kuntoutusmuodon” enemmälti ongelmallisena. Hankaluuksia tulee siinä, että kun kursseja ei enää ole, ei synny myöskään ryhmähenkeä. Näin ollen suun aukaiseminen voi tuntua ylitsepääsemättömän hankalalta. Lisäksi, koska pakosta muodostetuissa ryhmissä voi olla aivan täysin eri tasoisia ja elämäntilanteessa olevia henkilöitä, voi yhteisen keskustelun tai tekemisen syntyminen olla liki mahdotonta ainakaan niin, että se miellyttäisi kuntoutujia. Jos näitä ryhmiä, jotka eivät pyöri liikunnan tai toimintaterapian ympärillä on päivässä (tai peräkkäisinä päivinä) useita, vetäjiltä loppuvat ideat. Ja se muuten näkyy.

One comment

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.