Yleinen

Mikä on normaalia seksuaalisessa kanssakäymisessä?

Ihmisillä on kummallisia käsityksiä siitä, millaista on “normaali” seksi tai seksuaalinen kanssakäyminen. Todellisuudessa ei ole olemassa tällaista normaalia, ainakaan varsinaisesti. Jokainen toteuttakoon itseään tavalla, joka tuottaa itselle mielihyvää, kunhan se ei aiheuta muille ihmisille mitään pahaa. Seksuaalisessa kanssakäymisessä on kuitenkin muutama seikka, joiden äärelle haluaisi jokaisen pysähtyvän. Mistä haluaisin muistuttaa ihmisiä?

On normaalia jännittää. Etenkin uuden kumppanin kanssa kaikki on uutta ja jännittävää. Ei välttämättä vielä tiedetä toisen mieltymyksiä tai inhokkeja. Silloin pelkää virheitä ja on varsin tietoinen omasta habituksesta ja taidoista tai niiden mahdollisesta puutteesta. Pahimmassa ja parhaimmassa tapauksessa toiselta odottaa jotain merkkiä siitä, tekeekö jotain oikein. On kuitenkin hyvä muistaa, että vaikka olisimme itse tietoisia virheistämme, kuten mummoalkkareista tai rasvaisista hiuksista, ei kumppani useinkaan kiinnitä huomiota moisiin pikkujuttuihin. Hänen ajatuksensa ovat jossain ihan muualla. 

On normaalia ja pakollista, että suostumus on läsnä. Mikäli suostumusta ei ole, ei kyse myöskään ole seksistä. Seksi on molemminpuolista. Kumpikin osapuoli tuntee olonsa kuunnelluksi ja on tilanteessa mukana. Mukana olo ei tarkoita sitä, että olisi sekoamassa halusta. Motiiveja seksuaaliseen kohtaamiseen voi olla monia, joista yksi, aivan validi vaihtoehto, on tylsyys. Mutta oli motiivi mikä tahansa, kaikkien osapuolten täytyy antaa suostumuksensa omasta tahdostaan ilman pakottamista, painostusta tai suostuttelua. Suostumuksen ohella myös ehkäisystä on olennaista huolehtia.

On normaalia haluta seksiä. Usein etenkin media ja yleinen keskustelu antavat sellaisen kuvan, että miehet haluavat seksiä enemmän kuin naiset. Todellisuudessa seksin haluaminen on täysin yksilöllistä. Se ei ole automaattisesti riippuvainen sukupuolesta, ainakaan siinä mielessä, mitä yleinen keskustelu antaa ymmärtää. Osa ei halua sitä ollenkaan ja toiset näyttäytyvät joidenkin silmissä lähes kyltymättömiltä sukupuolesta riippumatta. Keskimääräisesti miehet ehkä tuovat halujaan esille naisia enemmän. Yhteiskuntamme kun ajattelee seksuaalisten ajatusten näyttämisen olevan soveliaampaa miehelle, kuin naiselle. Naisten kun pitäisi olla siveellisiä ja puhtoisia, yleisen keskustelun mukaan siis. Tällainen ajattelu johtaa toisinaan siihen, että miesten suorittamaa häirintää katsotaan läpi sormien, minkä ei todellakaan kuuluisi olla hyväksyttävää.

Todellisuudessa kaikkien pitäisi olla yhtä oikeutettuja ilmaisemaan halujaan, tietenkin muita ihmisiä kunnioittaen. Omia tarpeitaan ei tarvitse hävetä eikä pohtia, ovatko ne normaaleja. Kyllä ovat, niin kauan kuin niistä ei aiheudu haittaa muille. Vasta silloin, tai jos oma libido alkaa häiritä omaa elämää tai ajattelumaailmaa, on syytä hakeutua ammattilaisen puheille.

On täysin normaalia tykätä erilaisista asioista. Ei ole vain yhtä tapaa harrastaa intiimiä kanssakäymistä. Seksi merkkaa lähes jokaiselle ihmiselle eri asioita, kuin toiselle. Osalle se on hyvin monipuolista ja vaihtelevaa, toiselle siihen sisältyvät aina vain tietyt elementit. Olennaista on löytää kumppani, jonka kanssa ajatukset kohtaavat. On tärkeää tietää omat rajansa ja mukavuusalueensa. Toisaalta turvallisessa ympäristössä on välillä ihan hyvä kokeilla jotain uutta, josko se piristäisi elämää makuuhuoneen puolella.

On tärkeää myös huomata, että käsityksemme siitä, mikä on seksuaalista kanssakäymistä tai seksiä, voi vaihdella rajusti. Toinen laskee sellaiseksi jo intiimin suutelun tai hyväilyn, toinen vaatii määritelmän täyttymiseen muuta.

On normaalia kommunikoida. Kumppani ei ole ajatustenlukija. Onkin suorastaan välttämätöntä keskustella omista rajoistaan, haluistaan ja tarpeistaan. Vain kommunikaation avulla aktit voivat olla nautinnollisia.

On normaalia, että toisinaan on kuiva kausi. Jos haluttomuus yhtäkkiä iskee, ei tarvitse säikähtää tai huolestua heti, sillä kuivat kaudet kuuluvat elämään. Oman seksuaaliviettiin vaikuttavat niin monet asiat, kuten stressi, kiire sekä useat ympäristötekijät. Mikäli seksittömyys häiritsee, kannattaa siitä puhua mahdollisen kumppanin kanssa, ja pohtia millä keinoin makkaripuuhia voisi tarvittaessa piristää. Oman kokemuksen mukaan myös oman tyytymättömyyden ilmaiseminen voi aiheuttaa positiivisia lopputuloksia, jos sen tekee lempeästi. Toinen ei välttämättä huomaa minkään olevan vialla, eikä luonnollisesti osaa lukea ajatuksia. Kumppanin lempeä ohjaus, jotta hän tekisi jotain toisella tavalla, kannattaa. Ellei tyyppi ole kohtuuttoman epävarma, hän yleensä innostuu siitä, jos toinen itsevarmasti sanoo mitä tahtoo tai tarvitsee. Itse pelkäsin pitkään sanoittaa itseäni tällä saralla, mutta luoja paratkoon, kun sitten uskalsin, avautuivat täysin uudenlaiset ovet. Toki hiukan heikommat kohtaamiset tämän asian tiimoilta voivat heikentää omaa kykyä ilmaista näitä asioita. 

On normaalia hakea apua ja käydä neuvojalla. Suomalaisessa kulttuurissa avun pyytämistä hävetään usein, oli kyse sitten mielenterveyspalveluista tai seksuaalineuvojan tuesta. Edelleen kulttuurissamme ajatellaan, että pitäisi pärjätä yksin. Apua pitäisi kuitenkin uskaltaa hakea rohkeammin. Rehellisesti olen sitä mieltä, että jokainen ihminen, koki hän omaavansa jotain ongelmia seksuaalisuuden suhteen tai ei, hyötyisi seksuaalineuvojalla käynnistä ainakin muutaman kerran elämässään. Keskustelut ammattilaisen kanssa voivat avartaa maailmaa huomattavasti. Jos jokin ihmissuhteissa, kehonkuvassa tai seksuaalisuudessa mietityttää, on siitä täysin ok mennä puhumaan.

On normaalia miettiä, onko jokin normaalia. Seksuaalisuus on alati muutttuva ja herkkä osasemme, joka eittämättä herättää kysymyksiä. Onkin täysin tavallista miettiä, onko jokin piirre, mieltymys, tai mikä tahansa asia itsessä normaalia.

On täysin ok fantasioida ja fetisoida. Omia fantasioitaan tai fetissejään ei tarvitse hävetä. Niin kauan, kun ne eivät vahingoita ihmistä itseään tai ketään muuta tämän ympärillä, niitä voi turvallisessa ympäristössä, toisen suostumuksella, aivan hyvin toteuttaa. Se, että pääsee toteuttamaan salaisimmat ajatuksensa seksin saralla, voi viedä nautinnon aivan uusiin sfääreihin. Sillä on kuitenkin valtavasti merkitystä miten mahdollista fetissin kohdetta, kuten vammaista, lähestytään. Tuntematon ei välttämättä tahdo tavallisessa arkiympäristössä täysin puskista kuulla, että jokin hänen ominaisuutensa aiheuttaa vastapuolessa reaktioita. Jokaisella ihmisellä on ihmisarvo ja jokaista tulisi kohdella sen mukaan.

Seksuaaliseen toimintaan liittyy siis monia asioita, joiden kanssa ihmiset voivat kamppailla taustoistaan riippumatta. On tärkeää muistaa, että seksiin ei ole yhtä valmista kaavaa. Kun puhutaan näistä intiimeistä asioista, on tärkeää, että niiden käsittelyä varten on kumppani, kumppaneita tai muita läheisiä ihmisiä, joiden kanssa asioita voi purkaa.

Vastaa