Aloittaessani blogini tahdoin purkaa turhautumistani siihen, miten eriarvoisessa asemassa vähemmistöt ovat suhteessa enemmistöön. Ajan kanssa sisältöni muutti sävyään ja tarkoitustaan: Tahdoin normalisoida erilaisuutta ja toimia vertaistukena. Alkuun aktivismini ei ollut johdonmukaista, tai tarkoin suunniteltua, toisin kuin nykyään. Mitä hiotummaksi sisältöni muuttuu, sitä enemmän käytän siihen aikaa. Tunnen ylpeyttä siitä, miten paneudun asioihin.
Alkaessani tehdä aktivismia kuulin toistuvaa vähättelyä eräiltä lähipiirissäni. En syytä heitä, sillä aktivismia nähdään vain harvoin työnä. Ymmärrän ajattelutavan, onhan kulttuurimme hyvin keskittynyt ajatukseen, jossa vain palkkatyö on työtä. Miksi sosiaalisen median sisällön tekeminen tulisi kuitenkin nähdä työnä?
Vaikuttamistyö vaatii pitkäjänteisyyttä. Harva vaikuttaja muuttuu viraaliksi yhdessä yössä. Jotta äänen saa kuuluviin, täytyy jaksaa tehdä pitkään työtä luultavasti hyvin vähäiselle yleisöille. Vaikka jokin yksittäinen julkaisu saisikin poikkeuksellisen paljon katselukertoja, ei se takaa kaikkien kohdalla käyvän näin. Aktivistin täytyy sietää tunnetta, ettei kukaan kuuntele.
Vaikka aktivistilla olisikin ympärillään suuri someyleisö, eivät lukuisat katselukerrat tai reaktiot tarkoita, että muutoksia esimerkiksi byrokraattisten linjojen suhteen tapahtuisi. Vaikka vaikuttajat saisivat asiansa kannalta oikeita ihmisiä kuuntelemaan itseään, on muutosten tekeminen Suomessa kankeaa. Se ei tarkoita, etteikö asioista tulisi puhua. Jos ongelmista ei koskaan puhu, vaan vaikenee ajatuksella, ettei kukaan kuitenkaan kuuntele, voi luopua toivosta paremman tulevaisuuden suhteen. Jokainen voi saada mielipiteensä kuuluviin.
Somen kautta asioita on mahdollisuus saada julkisuuteen. Kun nostin esiin maanantaina 28.8. jatkuvat henkilökohtaisten avustajien työehtosopimuksia koskevat neuvottelut ja mahdollisten lopputulemien vaikutukset sanoi eräs: ”Koeta saada asialle julkisuutta.” Tiedän ihmisen tarkoittaneen hyvää. Some on asioiden tuomista julkisuuteen. Kuitenkin monella on siitä edelleen ”postataan hassuja kuvia nettiin” – ajatusmalli. Olemme kuitenkin nähneet, kuinka somessa monet ilmiöt ja asiat muuttuvat viraaleiksi leviten laajalle. Somen kautta ihmisten on helppo jakaa tietoa, sillä vietämme siellä paljon aikaa. Samaan aikaan, jos henkilöä seuraa esimerkiksi toimittajia, tai postaus päätyy jakojen kautta hänen tietoonsa, saattaa toimittaja kirjoittaa siitä perinteiseen mediaan. Lisäksi monesti some saattaa olla nopeampi tapa reagoida asioihin. Ainakin oman kokemukseni mukaan, joissain tapauksissa kirjoitettu mielipidekirjoitus julkaistaan vasta kauan sen jälkeen, kun se no kirjoitettu. Somepostauksiin reagoidaan heti, ainakin jos seuraajia on jo kerääntynyt.
Vaikuttamiseen kuuluu paljon piilotyötä. Kuten aikanaan Arkeni Pinjana – postauksessa kuvasin, vaikuttamistyö on hyvin monivaiheista. Hyvää, laajalle leviävää sisältöä ei saa tehtyä niin, että vain räpsäisee nopeasti jonkin kuvan ja kirjoittaa hutaisten pari lausetta.
Vaikuttava viestintä vaatii usein suunnittelua ja hiomista, aiheesta riippuen jopa merkittävää taustatyötä. Esimerkiksi hallitusohjelmasta kirjoittaessani käytin suunnattoman monta tuntia pelkästään siihen, että luin hallitusohjelmaa ja otin selvää asioista, joista en ollut aivan varma ja jotka minun tulisi kirjoittaa postaukseen auki. Hyödynsin rutkasti pitkään politiikan kentällä toimineen ystäväni apua. Silti tähän kului aikaa valtava määrä. Sama vaikkapa Heta-TES neuvotteluista kertovan blogipostaukseni kanssa. Sillä, että nostan neuvottelujen kiistakapulan mahdolliset vaikutukset esiin avun käyttäjän näkökulmasta, pyrin saamaan asialle huomiota. Taustatyön tekeminen ja kauhuskenaarioiden miettiminen vaikutti voimakkaasti henkiseen hyvinvointiini, sekä fyysiseen olooni.
Omille teksteilleen tulee herkästi sokeaksi, joten kannattaa kirjoittaa teksti osissa. Kun tekstin raakaversio on valmis, on usein hyvä pitää muutaman tunnin tauko. Hyödyllistä on myös luetuttaa teksti jollakulla toisella, sillä hän saattaa tulkita tekstin sanomineen aivan toisella tavalla.
Alustat suosivat myös tietyntyyppisiä kuvia ja algoritmi nostaa niitä ylöspäin. Lisäksi ihmiset viehättyvät erityyppisistä kuvista ja esimerkiksi yleisesti kauniiksi mielletyt kuvat saavat usein pysähtymään äärelleen. Kuvia tulee siis suunnitella. Puhumattakaan algoritmien ja alustojen toimintalogiikoiden muusta opettelusta. Millaisia sisältöjä algoritmi nyt suosii? Ts. boostaa enemmän esiin? Mitkä sanat tai aihetunnisteet ovat alustan kieltolistalla? Kieltolistalla olevien sanojen käyttäminen johtaa usein siihen, että julkaisun näkyvyyttä seuraajille etenkin muille, pienennetään rankalla kädellä. Algoritmit muuttuvat jatkuvasti. Niiden opettelu vie aikaa.
Vaikuttamistyöhön kuuluu tunnetyö. Seuraajien kanssa vuorovaikutuksessa oleminen on ihanaa. Se osaa kuitenkin olla haastavaa etenkin silloin, jos seuraajat kääntyvät toistuvasti puoleen erinäisten, mahdollisesti ammattiapua vaativien ongelmien kanssa. On ihanaa, jos ihmiset luottavat sillä tavoin. Se kuitenkin vaatii vaikuttajalta paljon, etenkin silloin, jos kokee, ettei oma kapasiteetti tai osaaminen riitä tukemiseen, vaikka halua olisi. Samalla syntyy suru siitä, miten itse on tuntemattomana ihmisenä ehkä ainoa, jolle seuraaja uskaltaa puhua.
Tunnetyössä on myös toinen puoli. Etenkin jotkut aiheet, tai ylipäätään se, jos ihminen joutuu vastakkain omien ennakkoluulojensa kanssa, kirvoittaa vihapuheen ryöpyn. Vihapuhe on aktivismin ikäviä varjopuolia ja sen käsittelyyn on hyvä olla työkaluja. Ensinnäkin, keskusteluun ei tarvitse mennä mukaan. Asiattomat ihmiset voi estää. Jos jonkin tietyn julkaisun ajattelee herättävän vihapuheen aallon, voi siitä ottaa kommentointimahdollisuuden heti suoralta kädeltä pois.
Vaikuttaminen on aina kuratoitua. Vaikka ihminen kuvaisi omaa arkeaan, kuvaa hän siitä aina vain pieniä osasia. Hän kuvaa sitä osaa, sitä puolta itsestään, jonka hän valitsee. Hänellä on rooli, jonka ylläpitäminen ei ole valehtelua, vaan itsensä suojelua. Joskus meidän on seuraajina hankala ymmärtää tätä. Emme vain somen perusteella voi koskaan tietää, miten toisella menee. Jokainen asettaa itse omat rajansa. Jos joku toinen ei halua jakaa itsestään niitä asioita, kuin joku toinen, on se täysin ok.
Osa hoitaa itsensä suojaamisen niin, ettei näytä julkaisuissa ollenkaan omia kasvojaan, vaan ottaa kantaa ja tarjoaa vertaistukea muilla keinoin. Tätä ei kuitenkaan ajatella yleisesti kuratoinniksi, vaan aktivismin muodoksi.
Vaikuttajan ei tarvitse ottaa kantaa kaikkeen. Etenkin jos vaikuttaja kuuluu vähemmistöön ja ottaa kantaa vähemmistöön liittyvistä asioista, hänen oletetaan ottavan kantaa kaikkeen. Sisällöntuottajat ja aktivistit tahtovat tuottaa sisältöä, joka kiinnostaa seuraajia. Seuraajilta sisältötoiveiden kysely myös helpottaa uusien sisältöjen keksimistä. Pää lyö tyhjää hyvin usein siinä vaiheessa, kun on tehnyt sisältöjä jo vuosia. Usein vaikuttajalla tulee kuitenkin paine ottaa osaa kaikkiin vähemmistöönsä liittyviin, tai itseään kiinnostaviin aiheisiin. Se, miten seuraajat tuntuvat usein ajattelevan: ”Tottakai vammaisvaikuttaja ottaa kantaa esimerkiksi vammaispalvelulakiin.” tuntuu pahalta. Kysely siitä, miksei joku ota kantaa asiaan x, ei auta. Vaikka kyseessä olisi vilpitön uteliaisuus, välittyy se vaikuttajalle usein tyytymättömyytenä ja paineena toimia tietyllä tapaa.
Se, ettei vaikuttaja ota kantaa, ei suinkaan tarkoita, etteikö häntä kiinnostaisi jokin asia. Syitä kannanoton puuttumiselle voi olla monia. Esimerkiksi se, etteivät voimavarat riitä hankalien aiheiden käsittelyyn, tai aktivismiin ylipäätään. Voi olla, että kyseinen aihe tuntuu liian raskaalta käsitellä edes henkilökohtaisen elämän näkökulmasta ja siksi siitä haluaa pysyä mahdollisimman kaukana. Kenties kokee, ettei omaa tarpeeksi tietoa, jotta voisi ottaa kantaa asiaan vastuullisesti. Aivan sama, mikä syy on, sitä ei tarvitse sanoittaa muille.
Oma ääni on tärkeä löytää. Muista ja tavasta, jolla he tekevät aktivismia, on hyvä ottaa mallia. Se voi auttaa alkuun ja antaa kullanarvoista mallia rajojen asettamisesta.Haluanko minä puhua samoista aiheista kuin muut? Millä tavalla tahdon niistä puhua jos tahdon?Esimerkkiä ei kuitenkaan kannata seurata loputtomiin. Aktivismi on vaikuttavaa ollessan hyvin argumentoitua. Argumentaatiota voi oppia esimerkiksi muita vaikuttajia seuraamalla. Viestinnästä tekee vaikuttavaa oikea-aikaisuuden ja hyvien argumenttien ohella myös vaikuttajan oma persoonallinen tyyli. Jos sinun huomataan vain matkivan muiden tyyliä, ei se pidä muiden mielenkiintoa yllä kovin pitkään. Jokaisella saa olla omanlaisensa ääni.
Oman äänen löytämiseen kuuluu olennaisesti myös oikeus omiin mielipiteisiin. Enemmistössä, mutta toisinaan myös vähemmistöjen sisällä, tuntuu olevan se oletus, että kaikki samaan ryhmään kuuluvat olisivat keskenään samaa mieltä. Jokaisen tausta ja sitä myötä elämänkatsomus, ovat keskenään täysin erilaiset. Kokemus esimerkiksi omasta vammasta riippuu vahvasti paitsi siitä, millainen vamma konkreettisesti on, myös siitä, mitä on elämässään kokenut. On väärin ja jopa haitallista ajatella kaikkien ryhmään kuuluvien omaavan samanlaiset mielipiteet.
Kaikkiin kanaviin ei tarvitse venyä. Nykyään somealustoja on tarjolla vaikka kuinka paljon. Monella tuntuu olevan harhaluulo että hyvä vaikuttaja pyrkii ottamaan kaikki alustat heti haltuunsa. Näin ei kuitenkaan ole. Omaa sisältöään on hyvä laajentaa, jos tuntee halua kokeilla jotain uutta, etsiä omia vahvuuksiaan tai toisaalta tavoitella uusia yleisöjä. Eri alustat, eli sosiaalisen median palvelut kuitenkin toimivat hyvin eri tavoin. Esimerkiksi Instagramin ja Tiktokin algoritmit suosivat täysin erilaisia sisältöjä. Toisin sanoen eri kanaviin joutuisi tekemään erilaisia sisältöjä. Lisäksi on hyvä muistaa eri alustoilla olevan erilaisia ikäryhmiä. Suositeltavaa onkin miettiä, millaista sisältöä tahtoo tehdä ja kenelle, sekä ottaa kyseinen alusta kunnolla haltuun.
Someaktivismi on usein palkatonta. Tiedämme kaikki, kuinka jotkut lifestyle-vaikuttajat saavat elantonsa vähintään osittain somen kautta. Suoraan alustoilla tehdystä palkallisesta työstä, valtaosa on kaupallisia yhteistöitä yritysten kanssa. Yhteistöiden tulee kuitenkin sopia vaikuttajan /aktivistin sisältöön, jotta se ei vaikuta päälleliimatulta.
Joitain teemoja, kuten vammaisuutta, voi olla huomattavan hankala kaupallistaa. Asia hankaloituu entisestään, jos puhuu politiikasta, sillä monet firmat eivät halua tulla yhdistetyksi politiikkaan. Toisaalta esimerkiksi seksuaalisuudesta puhuminen olisi helppo kaupallistaa seksuaaliterveyskauppojen kanssa. Esimerkiksi Instagram kuitenkin suhtautuu seksuaalisuudesta puhumiseen huomattavan nihkeästi.
Sometyössä on paljon asioita, jotka eivät välttämättä hahmotu sellaiselle, joka ei itse tee sisältöä. Hommassa on paljon sellaisia juttuja, jotka olisin toivonut tietäväni etukäteen. Ajoittain homma on tuntunut suunnattoman raskaalta. Silti olen suunnattoman onnellinen kaikesta, mitä somehommat ovat antaneet minulle.
Kynäniekan salaiset mietteet 