“Pitääkö sitä homoutta joka paikkaan tunkea?” “Lapsia turmellaan tuollaisella.” “Kauheaa kun nuo tuossa pussailevat. Epänormaalia tuollainen.” “Enää ei saa sanoa tyttö tai poika!” Edellä kuvat lauseet naamioidaan usein huoleksi tai huumoriksi, joskus iän piikkiin laitettavaksi ymmärtämättömyydeksi. Todellisuudessa kyse on homo- ja transfobiasta. Maailmalta kantautuu huolestuttavia uutisia siitä, miten sateenkaari-ihmisten oikeuksissa otetaan takapakkia. Niinpä, pohdin tässä postauksessa sateenkaari-ihmisten asemaa ja millaisia haasteita sateenkaari-ihminen kohtaa yhteiskunnassamme.
MAAILMANKUVA, JOSSA ELÄMME
Elämme yhteiskunnassa, jonka yllä leijuu tiukka cis-heteronormi. Tällä tarkoitetaan tilannetta, jossa henkilön nähdään automaattisesti olevan sitä sukupuolta, johon hänet on syntymässä määritelty. Toisaalta kehon odotetaan jo syntymässä vastaavan kaksijakoista normia, vaikka näin ei kaikkien kohdalla ole. Myös intersukupuoliset joutuvat kohtaamaan syrjintää jatkuvasti siitä, miten kehojen sukupuolipiirteiden odotetaan olevan tietynlaisia.”Toisin sanoen ihmisen oletetaan olevan joko mies, joka kiinnostuu naisista, tai toisinpäin. Normittaminen liittyen sukupuoliin on niin vahvaa, etteivät normiin mahtuvat edes tajua, kuinka kahtiajakoinen maailmamme on: “naisten ja miesten vaatteet”, “tyttöjen ja poikien lelut ja värit.” Tuntemattomista ihmisistä teemme helposti täti- tai setäoletuksia sen sijaan, että puhuisimme helpommin tunnistettavin termein. “Täti tuolla” on ihmispaljoudessa vähemmän infopitoinen, kuin “tuo/hän, jolla on sulkahattu ja violetti mekko.” Jos henkilöllä on vulva, on hän kuullut sukujuhlissa monta kertaa kysymyksen: “joko sinulla on poikaystävä?”.
Jo lapsena meitä, tai ainakin omaa sukupolveani, on ohjailtu sen suhteen, mikä on sopivaa sukupuolelle, jota meidän odotetaan olevan. Vanhemmat tädit ja oma äitini jaksavat esimerkiksi edelleen muistuttaa minulle, ettei tytöllä kuulu olla lyhyitä hiuksia, ja kommentoivat vähättelevään sävyyn kampaustani. Oletamme ja odotamme eri sukupuolilta erilaisia käytöksiä. Toisin sanoen esimerkiksi naisen odotetaan olevan hiljaa ja kiltisti siinä missä miesten oletetaan olevan kovia ja päättäväisiä. Tiettyjen käytösnormien kautta myös hyväksymme pöyristyttävää käytöstä, esimerkiksi seksuaalinen häirintä saatetaan liian usein kuitata toteamalla: “pojat on poikia”, vaikka oletettu sukupuoli ei todellisuudessa oikeuta asiattomaan käytökseen. Vastaavasti naistyypillisen kehon omaavalta saatetaan kysyä, mitä hänellä oli päällään häirinnän tapahtuessa. Eli toisin sanoen vastuu heitetään naistyypillisen kehon omaaville, sillä näitä kehoja seksualisoidaan tarpeettomasti. Jos sukupuoliin liittyvää normistoa uskaltaa haastaa, herättää ainakin konservatiivisimmissa ihmisissä närää. Toisaalta myös muunsukupuolisuuteen ja ei-binäärisyyteen liittyy normeja, joita oletetaan noudattavan, jos ei koe kuuluvansa binääriin.
Koska kulttuurissamme seksuaalisuuteen liittyvät mielikuvat ovat voimakkaita, kaikki tästä poikkeava tuntuu järkyttävän ainakin joitain. Lapsia altistetaan pienestä asti Disney-prinsessojen rakkausseikkailuille, joista vähintään osa on kyseenalaisia. Tämä on normaalia. Sen sijaan, jos kaksi saman sukupuolen edustajaa pussaa, on se monelle maailmanloppu ja lasten turmelemista. Jokaisella on oikeus tietoon. Vähemmistöistä ja heidän asemastaan kertominen ei tee kenestäkään homoa tai transihmistä. Tieto auttaa ymmärtämään erilaisuutta. Mikäli kuuluu ko. vähemmistöön, saa työkaluja kokemuksensa sanoittamiseen.
Sateenkaarevien asema yhteiskunnassa
Kaikki eivät kuitenkaan mahdu cis-heteronormiin, vaan ihmisyys on huomattavasti laajempi ja moninaisempi asia. Seksuaalivähemmistöön kuuluva voi tuntea seksuaalista vetoa vaikkapa omaan sukupuoleensa, sekä miehiin että naisiin, muunsukupuolisiin tai ei kehenkään. Henkilö, joka ei tunne lainkaan, tai tuntee vain hieman seksuaalista vetovoimaa muihin ihmisiin, on aseksuaali, ja henkilö joka ei tunne romanttista kiinnostusta muihin on aromanttinen. Vastaavasti henkilö, joka kuuluu sukupuolivähemmistöön, voi olla esimerkiksi transmies (eli määritelty syntymässä naiseksi) tai transnainen (määritelty syntymässä mieheksi). Hän voi olla myös henkilö, joka ei mene kaksinapaiseen mies-nais -binääriin, vaan kokee olevansa jotain muuta. Heitä kutsutaan muunsukupuolisiksi.
Jaottelu vähemmistöryhmiin ei ole välttämättä kovin selvä, sillä esimerkiksi seksuaalisissa suuntautumisissa on sävyjä (esim. osa aseksuaaleista voi nauttia seksistä, mutta osa taas kokee pelkän ajatuksenkin ahdistavana. Aseksuaalisuus itsessään tarkoittaa siis sitä, ettei henkilö koe voimakasta seksuaalista viehätystä muihin ihmisiin, mutta hänellä voi olla seksuaalisia haluja.) Vastaavasti vaikkapa muunsukupuolisuuden, tai muuten ei-binäärisen sukupuolen kehollinen ilmentäminen vaihtelee merkittävästi henkilöstä toiseen. Henkilö voi kuulua myös sekä sukupuoli- että seksuaalivähemmistöön ollen esimerkiksi muunsukupuolinen lesbo. Onkin muistettava, ettei toisen seksuaali-identiteettiä, tai sukupuolta voi päätellä fyysisten ominaisuuksien perusteella.
Maailmalla suhtautuminen transihmisiin on vaihtelevaa. Osassa maista sateenkaarevat saavat elää kohtalaisen rauhassa omina itsenään, mutta toiset joutuvat pakenemaan maasta tai osavaltiosta vain siksi, etteivät he mahdu binääriin, tai sen perusteella, keitä he rakastavat. Esimerkiksi homoseksuaalisuus on Ugandassa kuolemantuomiolla rangaistava rikos. Monissa maissa samasta syystä voi joutua vankilaan.
Näennäisesti sateenkarevien ihmisten asema on Suomessa hyvä, tai ainakin huomattavasti parempi kuin monessa muussa maassa. Homoseksuaalisuus ei ole ollut enää vuosikymmeniin rikos ja #tahdon2013 aloitteen myötä samaa sukupuolta olevat ovat saaneet mennä naimisiin. 2023 tehty translain uudistus mahdollistaa juridisen sukupuolen korjaamisen omalla ilmoituksellaan. Enää transihmisten ei tarvitse suostua pakkosterilointiin voidakseen aloittaa sukupuolenkorjausprosessi. Silti esimerkiksi transpolille on pitkät jonot ja joku toinen päättää, onko henkilö varmasti tarpeeksi tasapainoinen hoitoon, jolla fyysinen keho on mahdollista korjata vastaamaan kokemusta omasta sukupuolesta. Nuoret eivät uuden translain allakaan pääse murrosikää jarruttaviin hoitoihin. Meitä sateenkaarevia ei vainota, mutta se ei kuitenkaan tarkoita, että voisimme elää ja olla täysin rauhassa, tai sellaisia kuin olemme.
Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt eivät Suomessakaan tule hyväksytyiksi. Viimeisimpinä esimerkkeinä tästä voidaan mainita esimerkiksi tamperelaisen sateenkaariyökerho Nightclub Mixein edessä tapahtuneet asiakkaisiin kohdistuneet hyökkäykset. Somessa on puolestaan tapahtunut merkittäviä ulostuloja transihmisiä ja heidän olemassaoloaan kohtaan: suuria määriä seuraajia omaavat julkisuuden henkilöt ovat useammalta taholta laukoneet kommentteja esimerkiksi transihmisten hoitoja vastaan. Nämä ehkä naamioidaan sananvapaudeksi ja vain mielipiteiden ilmaisemiseksi, mutta ne ovat merkki huolestuttavasta liikehdinnästä ja vihamielisen ajattelun leviämisestä.
Sateenkaari-ihmiset saavat osakseen jatkuvaa kyseenalaistamista. Meitä kutsutaan haukkumanimillä ja sanotaan sairaiksi. Meille sanotaan, että haluamme vain huomiota. Olemme jatkuvan väkivallan uhan alla. Sukupuolivähemmistöön kuuluva saa osakseen jatkuvaa kyselyä siitä, mitä hänellä on housuissaan. He ovat jatkuvan väärinsukupuolittamisen kohteena. Sekä seksuaali- että sukupuolivähemmistöön kuuluvien seksikäyttäytymisestä kysellään. Esimerkiksi biseksuaalisuutta pidetään vain vaiheena tai kykenemättömyytenä valita. Biseksuaalit saattavat kokea vihaa tai vähättelyä myös omassa yhteisössään.
Monet pelkäävät tulla jopa läheisilleen kaapista vähemmistöihin liittyvien ennakkoluulojen vuoksi. Joskus pelko osoittautuu turhaksi, eikä oman identiteetin paljastaminen ole lähipiirille mikään juttu. Vaikka toisen identiteettiä ei voikkaan ulkopuolelta päätellä, ovat he saattaneet jo aavistella jotain. Toisinaan lähipiiristä tulee alkujärkytyksestä toipumisen jälkeen mitä parhaimpia liittolaisia. Joskus pelko osoittautuu aiheelliseksi ja sateenkaareva ihminen tulee läheistensä hylkäämäksi tai suljetuksi ulos yhteisöstään. Esimerkiksi Yhdysvalloissa 40% kodittomuudesta kärsivistä nuorista identifioituu seksuaali- ja/tai sukupuolivähemmistöön kuuluvaksi. Vaikka suoranaista hylkäämistä ei tapahtuisikaan, ei osa lähipiiristä välttämättä tahdo kuulla siitä osasta elämää, jossa sateenkaarevuus näkyy. Toisin sanoen henkilö voi joutua vaikenemaan hyvin isosta osasta elämästään. Tämä jättää jälkensä. Onneksi biologisen perheen sijaan (tai rinnalle) voi rakentaa myös valitun perheen. Joukon samalla tavoin ajattelevia ihmisiä, jotka hyväksyvät toisensa juuri sellaisina kuin he ovat.
Ulossulkemista tapahtuu myös sateenkaariyhteisön sisällä. Moni ajattelee, ettei vammaisilla ole seksuaalisuutta tai binääristä poikkeavaa sukupuolikokemusta. Tämä näkyy paitsi kyseenalaistamisena, myös siinä, kuinka tapahtumia järjestetään toistuvasti niin, ettei kiinnitetä huomiota esteettömyyteen. Osittain tämä johtuu vammaisten seksuaalisuuden kyseenalaistamisesta, mutta myös välinpitämättömyydestä. Ulossulkemista tapahtuu, vaikka vammaa ei omaisikaan. Seksuaalivähemmistöön kuuluvat saattavat haukkua ja nimitellä transihmisiä, sekä hyökätä kommenttikentässä heitä vastaan joukolla. Pieni osa seksuaalivähemmistöihin kuuluvista myös haluaa erottaa transihmiset “joukostaan”, koska kokevat, ettei transihmisyys ole aitoa, ja kokevat rinnastamisen samaan vähemmistöön jopa heitä loukkaavana. Joka vuosi näin Pride-kuukauden aikaan näkyy mediassa ihmettelyä siitä, miksi Prideä enää tarvitaan. Miksi seksuaalista suuntautumista tai omaa sukupuoli-identiteettiä “täytyy tuoda esiin jatkuvasti.” Sateenkaari-ihmisten kokema syrjintä on jo itsessään vastaus tähän ihmettelyyn. Me tarvitsemme paremmat oikeudet, sekä tilaa ja turvaa elää omana itsenämme aktiivisena osana yhteiskuntaa.
Huom! 1.7. 2023 julkaisen tekstin sateenkaariyhteisön liittolaisuudesta.
Lue myös:
Sinulle, sateenkaarinuoren vanhempi
Sinulle, sateenkaarinuoren ystävä
Kynäniekan salaiset mietteet 