Mielenterveys, seksuaalisuus

Sinulle, sateenkaarinuoren ystävä

Pride on jälleen käynnissä ja tuttuun tapaan otan blogissani kevyesti kantaa aiheeseen. Aiempina vuosina olen kirjoittanut postauksen, jossa pohdin vähemmistöjen kaapittamista, biseksuaalisuuden näkymättömyyttä ja viimeisimpänä kirjoitin viime vuonna postauksen Sinulle, sateenkaarinuoren vanhempi. Kirje sai osakseen valtavaa huomiota, mikä pisti nöyräksi. Koska aihe on tärkeä, eikä sensitiivisyyttä voi koskaan oppia tai opettaa liikaa, jatkan perinnettä kirjoittamalla… Jatka lukemista Sinulle, sateenkaarinuoren ystävä

Mielenterveys, seksuaalisuus

Näkymättömät biseksuaalit

Elämme vuotta 2020, mutta silti meillä on vielä tänäkin päivänä tarve määritellä muita ihmisiä, kuin itsemme. Ymmärrän, että ihmisellä saattaa olla tarve määritellä oma seksuaalinen suuntautumisensa tai sukupuoli-identiteettinsä. Toisia kun saattaa helpottaa oman sisimmän ymmärtämisessä se, että asioille saa nimen. Toisille ko. seikalla taas ei ole suurempaa väliä. Mutta mikä ihme herättää meissä tarpeen lokeroida… Jatka lukemista Näkymättömät biseksuaalit

Mielenterveys, seksuaalisuus

Sinulle, sateenkaarinuoren vanhempi

Sinulle, sateenkaarinuoren vanhempi. Onko lapsesi tullut juuri ulos kaapista? Vai onko hän ollut ulkona kaapista jo pidemmän aikaa? Mikäli lapsesi ei ole koskaan kaapissa ollutkaan, vaan on aina saanut olla ja mennä ilman leimaa jonkin tietyn ihmisryhmän edustajaksi esimerkiksi ulkomuotonsa, tai yhteiskuntamme heteronormatiivisen rakenteen vuoksi, nostan sinulle hattua. Täydellinen alitajuntainen lokeroimattomuus kun ei ole yhteiskunnassamme… Jatka lukemista Sinulle, sateenkaarinuoren vanhempi

Mielenterveys, seksuaalisuus, Vammaisuus

Mietteitä vähemmistöjen kaapittamisesta

Yleensä, kun puhutaan kaapista, ajatellaan nimenomaan seksuaalisen suuntautumisen kaappia. Noita komeroita on kuitenkin huomattavasti enemmän. Niitä on erikokoisia ja muotoisia. Toisille ne toimivat osin myös turvapaikkana, toisia ne pelkästään ahdistavat. Millaisten asioiden ympärille ne voivat rakentua ja miten niitä voidaan purkaa? Vammaista ei useinkaan pidetä seksuaalisena olentona. Meidät yritetään kasvattaa puutarhatontuiksi, eli vailla seksuaalisuutta, sukupuolta… Jatka lukemista Mietteitä vähemmistöjen kaapittamisesta

Mielenterveys, seksuaalisuus, Vammaisuus

Sinulle, seksuaalisuuteni

Tässä postauksessa avaan omaa suhdettani seksuaalisuuteen, jonka kuvittelen postauksessa jollain tasolla personoiduksi. Lue aiempia mietteitäni seksuaalisuudesta, vammaisten seksuaalikasvatuksen puutteista, sekä seksuaalineuvonnan tärkeydestä. Sinulle, seksuaalisuuteni Olit pitkään piilossa tukahdutettuna. Kauan ajattelin, ettet voisi mitenkään päin kuulua minulle. Että olet muiden, mutta et minun. Ajatukseni johtui siitä, ettei asioista puhuttu. Kun olin nuori, asioista ei puhuttu ääneen.… Jatka lukemista Sinulle, seksuaalisuuteni

seksuaalisuus, yhteiskunta

Jokainen ansaitsee tulla kohdatuksi ja rakastetuksi itsenään

Ihminen on laumaeläin ja tarvitsee rakkautta ja läheisyyttä kyetäkseen elämään mielekästä elämää. Se, kuinka paljon näitä tarvitaan on yksilöllistä. Jokaisen oikeus rakastaa ketä tahtoo tulisi olla itsestään selvä. Kenenkään seksuaalisella suuntautumisella ei pitäisi olla mitään väliä. Sen ei pitäisi kuulua kenellekään. Vuosikymmeniä seksuaalivähemmistöön kuuluvia on sorrettu ja vähätelty. Menneinä vuosikymmeninä mm. homoseksuaalisuutta on pidetty rikollisena… Jatka lukemista Jokainen ansaitsee tulla kohdatuksi ja rakastetuksi itsenään