Miksi laitoskuntoutus on tärkeää?

Kirjoitan tätä postausta surullisin mielin. 4.9.2023 sain tiedon, että  kuntoutuspaikka, jossa kasvoin tytöstä naiseksi, ja uskalsin ensimmäisiä kertoja koetella rajojani ja kapinoida, suljetaan pysyvästi. Vuosina 2008-2020 sain kutsua Sopparia, nykyisemmin Verve Lahtea, kesäkodikseni ennen kuin Kela päätti, etten hyödy laitoskuntoutuksesta. Itkin ensimmäisenä kesänä, kun päätös oli kieltävä. Itkin onnesta keväällä 2023 saadessani kuulla myöntävästä päätöksestä: joulun alla pääsisin pitkästä aikaa kotiin. Syyskuisena maanantaina kyyneleet muuttuivat lohduttomiksi.

Kiitos Soppari, ilman siellä vietettyä aikaa en olisi minä.

———————

”Laitoskuntoutus.” Sanassa laitos on itsessään negatiivinen kaiku, eikä varmasti liene ihme, jos monen mieleen piirtyy kuva sairaalamaisesta ankeasta rakennuksesta, jossa on tiukka ja ajoittain suunnattoman tylsä päivärutiini. Monelle tällainen mielikuva voi tuoda ahdistuksen tunteita. Ajatus päivärutiineista värittömässä ympäristössä ei ole täysin väärä, mutta kurjaa ja ankeaa laitoskuntoutus ei ole. Ei ainakaan, mikäli: 1. kuntoutusta on toteuttamassa omia tarpeita kuunteleva moniammatillisesti huippuosaava tiimi, ja 2. samaan aikaan kuntoutukseen osuu vähänkään itsen kaltaisia ihmisiä. Miksi laitoskuntoutusta tulisi arvostaa enemmän ja mitä laitoskuntoutus voi tarjota?

MAHDOLLISUUDEN VERTAISTUKEEN. Kuten olen monesti aiemmissa postauksissani todennut, on vertaistuella suuri merkitys vammaisen hyvinvointiin. Vaikka vammainen on aivan tavallinen ihminen, tuo normista poikkeava toimintakyky mukanaan asioita, joita vammaton ei voi ymmärtää, vaikka olisi kuinka perehtynyt aiheeseen. On aivan eri asia puhua henkilön kanssa, joka tietää suunnilleen puolesta lauseesta, mitä olet käymässä läpi. Vertaistuki antaa vinkkejä ja turvallisen mahdollisuuden räntätä vammaisuuteen liittyvistä seikoista. Samalla se auttaa hyväksymään omia toimintakyvyn rajoitteita. Monelta vammaiselta, kuten itseltäni teininä, saattaa puuttua vertaistuen mahdollisuus arjessa. Ulkopuolisuuden tunne pelkästään vammattomien keskuudessa ollessa voi olla valtava. Niinpä on suunnattoman tärkeää päästä tilanteisiin, kuten intensiiviselle kuntoutusjaksolle, jossa vertaistuki on mahdollista.

Monet ihmiset, joihin toisena kotinani pitämässä paikassa tutustuin, ovat minulle yhä kovin tärkeitä. Monien kanssa koin sellaisia asioita, jotka tulevat olemaan mielessäni siihen saakka kun olen vanha ja kurttuinen. Monet kohtaamiset antoivat minulle uudenlaista ymmärrystä paitsi elämästä, myös itsestäni. Sain rohkeutta olla itseni. 

Aivan yhtä kiitollinen olen vertaistuen ohella myös kohtaamisista henkilökunnan kanssa. Sain osakseni kannustusta, lämpöä ja uskoa. Vaikka tapasimme vain kerran vuodessa, minut ja kertomani muistettiin ja niistä kyseltiin. Minua patistettiin yrittämään parastani ja samalla kannustettiin uskomaan ajoittain kummalliselta tuntuviin unelmiini. 

INTENSIIVISEMMÄN KUNTOUTUKSEN KUIN ARJESSA. Kuten nimikin sanoo, kuntoutuskeskuksessa kuntoutus on huomattavasti intensiivisempää kuin arjessa. Ohjelmaan voi kuulua ohjattua kuntosalia yksin tai yhdessä muiden kuntoutujien kanssa. Päiviin kuuluu lisäksi myös erilaisia liikunnallisia pelejä, unohtamatta tietenkään esimerkiksi yksilöfysioterapiaa, jossa voidaan tehdä vaikkapa manuaalista käsittelyä. Yksilöfysioterapiaa voi olla, tai ainakin oli, kun viimeksi pääsin kuntoutuksessa käymään, useamman kerran viikossa, mikä on valtava parannus monen arkeen. Lisäksi vammaisen kuntoutuspäiviin saattaa kuulua yksilöllisiä kävelyharjoitteita. Laitoskuntoutuksessa on myös se hyvä puoli, että kuntosali on usein fysioterapeutilta saadun salikortin avulla vapaassa käytössä. Se, että kuntosali on samassa rakennuksessa kuin itse, saattaa madaltaa vammaisen kynnystä lähteä treenaamaan myös aivan itsenäisesti.

Ei sovi unohtaa myöskään sitä, että laitoskuntoutuksessa on usein sellaisia laitteita, joihin vammaisilla ei ole arjessaan pääsyä.

KAIVATTU TAUKO ARKEEN JA RUTIINEIHIN. Vammaisen arki saattaa joskus olla aivan suunnattoman hektistä, ja toisinaan uuvuttavaa. Ei suinkaan itse vamman takia, vaan kaikkien sen lieveilmiöiden vuoksi. Esimerkiksi aikuinen vammainen, joka toimii henkilökohtaisen avustajan työnantajana, joutuu rekrytoimaan ja perehdyttämään, suunnittelemaan työvuorot, etsimään sijaiset ja asioimaan palkanlaskennan kanssa. Tämän oheen pitää mahduttaa avofysioterapiat, mahdolliset opinnot ja/tai työt, sekä harrastukset ja sosiaalinen elämä.

On ihanaa mennä paikkaan, jossa aikataulut tulevat valmiina ja itse ei tarvitse tehdä mitään niiden suhteen. Sen sijaan, että aikaa kuluisi suunnitteluun ja pohtimiseen, voi vain ilmestyä paikalle ja suorittaa. Laitoskuntoutus luo myös tietynlaista turvaa: Jos joku avustavasta henkilökunnasta on kipeä, se ei ole sinun ongelmasi. Sijaiset hoituvat kuin itsestään ja tiedät, ettet ole kusessa.

MAHDOLLISUUDEN ITSENÄISYYDEN HARJOITTELUUN. Tämä kohta on suunnattu enemmänkin heille, jotka ovat teinejä, tai asuvat kuntoutuksen aikana vanhemmillaan, mutta pätee toki myös vaikkapa asumispalveluissa oleviin henkilöihin.

Monissa tapauksissa, muttei kaikissa, vammaista saatetaan helposti pitää pumpulissa. Vanhemmat saattavat omata vielä normaaliakin ohjaavamman otteen. He saattavat tehdä liikaa asioita lapsensa puolesta, sillä ajattelevat sen nopeuttavan ja helpottavan asioita. Loppupeleissä tämä ei kuitenkaan auta ketään tai mitään. Vammainen oppii siihen, että hänen puolestaan tehdään asioita. Hän ei välttämättä saa mahdollisuutta oppia taitoja, joita tarvitaan arjessa itsenäisesti selviämiseen.

Kuntoutuslaitoksissa tilanne on eri. Ainakin jos kohdalle sattuu oikeita tyyppejä, kannustetaan siellä oman äänen etsimiseen ja tavoitteiden asettamiseen, sekä tietysti pyritään löytämään keinoja, joiden avulla vammainen voisi selvitä arjestaan mahdollisimman itsenäisesti. Henkilöiden vaihtuessa ympärillä joutuu myös opettelemaan sanoittamaan omaa avuntarvettaan aivan uudella tavalla.

Usein kuntoutuslaitoksessa pääsee myös tutustumaan uusiin apuvälineisiin, ja näiden kokemusten pohjalta voi miettiä, millä keinoin arkea voisi helpottaa kotona. 

MAHDOLLISUUS TURVALLISEEN RAJOJEN KOKEILUUN. Etenkin silloin, jos ympärillä on tuttu henkilökunta, voi vammainen nuori tuntea olonsa turvalliseksi ja kapinoida, kuten teini-ikään usein kuuluu. Rajojen kokeilu voi kuulua myös myöhempään elämänvaiheeseen, jos ihminen ei ole aiemmin saanut mahdollisuutta kapinoida.

Muistan, kuinka itse ikävuosina 17-20 kuntoutin kyllä itseäni tehokkaasti ohjelmien aikana, mutta vapaa-ajalla nautin täysillä teini-iästä ja varhaisesta aikuisuudesta viettäen aikaa ikäisteni kanssa, juoruten, nauttien juomia, käyden treffeillä ja tuntien olevani elossa, mikä ei noina vuosina ollut minulle missään määrin itsestäänselvyys arjessa.

Huom! Kuntoutusjakson onnistumisen kannalta on tärkeää, että henkilö päätyy jaksolle paikkaan, joka vastaa hänen tarpeisiinsa. Eri kuntoutuslaitoksissa tuntuu olevan erilaisia painotuksia, mikä vaikuttaa siihen, millaisia tyyppejä sinne kannattaa ohjata, ja kenen sinne kannattaa hakea. Pelkästään kuntoutusjakson saaminen ei siis takaa positiivisia tuloksia. Lisäksi on tärkeää, että kohdalle sattuu oikeanlaiset tyypit: sellaiset, jotka ymmärtävät tarpeesi. Kuntoutusjaksosta kaiken hyödyn irti ottamista helpottaa myös se, jos henkilökunta tuntee sinut: näin esimerkiksi päivittäisissä toimissa ja niihin liittyvissä rutiineissa ei mene kohtuuttomasti aikaa, kun homma jo osataan. Lisäksi omista tarpeista ja tavoitteista ei tarvitse vääntää, vaan sinut otetaan tosissaan. Itselleni kuntoutus on ollut onnistunutta juuri siksi, että olen saanut käydä vuosia paikassa, joka on tuntunut kodilta.

Laitoskuntoutusta ei tulisi nähdä toimintana, joka tuottaa mahdollisimman paljon voittoa. Sen sijaan, että mietitään, miten tiloihin saadaan enemmän kuntoutujia kerralla, tulee miettiä, miten kuntoutuja saa jaksostaan parhaimman mahdollisen hyödyn. Toisin sanoen tulee katsoa, että esimerkiksi hoitohenkilökuntaa on riittävästi suhteessa kuntoutujamäärään. Saadessaan tasokasta ja osaavaa kuntoutusta, henkilö kykenee osallistumaan yhteiskuntaan paremmin. 

Kuntoutuslaitoksissa oleminen on, olojen ollessa kohdallaan, kuin oma maailmansa. Laitoskuntoutus ei lyhyinä jaksoina kerran tai kaksi vuodessa voi millään tavoin korvata säännöllisesti arjessa tapahtuvaa kuntoutusta. Laitoskuntoutuksen merkitystä osana moninaista kuntoutusta ei kuitenkaan sovi vähätellä, sillä laitosympäristö tarjoaa intensiivisen kuntoutuksen ohella myös muita hyötyjä.