Monelle vammaiselle osaava, asiantunteva fysioterapeutti, jonka kanssa kemiat kohtaavat, on suunnattoman tärkeä itsenäisen ja kivuttoman, osallistuvan elämän elämisen kannalta. Fysioterapian ensisijainen tavoite on luonnollisesti parantaa henkilön toimintakykyä ja liikeratoja. Tavoitteiden saavuttamiseksi on tärkeää, että terapeutin ymmärrys kuntoutuksesta kohtaa asiakkaiden omien tarpeiden kanssa. TÄSTÄ voit lukea, millainen merkitys pitkillä asiakassuhteilla on kuntoutuksessa. TÄSTÄ puolestaan voit lukea siitä, millainen merkitys oikeaan aikaan saadulla palautteella on kuntoutukselle ja sen tavoitteille. Mutta mitä olen oppinut fysioterapeuteiltani?
Jos olet seurannut blogiani pitkään, tiedät minun olevan intohimoinen kuntoutuja ja liikkuja. Tämä ei kuitenkaan syntynyt tyhjästä, vaan asiaan ovat vaikuttaneet esimerkiksi kaikki pitkäaikaisimmat fysioterapeuttini. Jos aiemmin kirjoittamani tekstit ovat tuttuja, saatat tietää minun olleen yhdellä ja samalla fysioterapeutilla yhdeksän kuukauden ikäisestä aina 16-vuotiaaksi asti ja myöhemmin jo pitkällä aikuisuudessa yhden vuoden. Historiaani mahtuu hänen lisäkseen vielä yksi toinenkin pitkä asiakkuus, joka on muovannut paitsi minua, myös tapaani nähdä maailma. Mukaan on toki mahtunut moninaisia tunteita turhautumisesta (sekä toisiimme että harjoitteisiin), sekä jaetusta riemusta luopumisen suruun, ja paljon oppeja, jotka ovat seuranneet minua tähän päivään asti.
SINNIKKYYS. Olen vielä tänäkin päivänä suunnattoman kiitollinen ensimmäisestä fysioterapeutistani. Kuten olen aiemminkin sanonut, hän vaikutti paljon siihen, miten näen maailman, mahdollisuuteni ja ennen kaikkea kuntoutuksen. Kuten vammaisuus ylipäätään, myös hyvät fysioterapeutit ja heidän ohjauksessaan tapahtuva kuntoutus, on vaikuttanut siihen, että sinnikkyys on muodostunut yhdeksi tärkeimmäksi ominaisuudekseni.
Olen aina ollut enemmän tai vähemmän ”kaikki mulle heti nyt” -ihminen, eli kauniimmin sanottuna kärsimätön. Pienenä harjoittelu turhautti aivan uskomattoman paljon, sillä kaikki tuntui kurjalta ja haastavalta. Myös lihasten kireydet tekivät hommasta ikävää. Vaikka harjoitteita kuinka naamioitiin leikkiin, tai olisin saanut fysioterapeutilta pullan palkinnoksi leipomoon polkemisesta, olisin silti mieluummin luovuttanut. Pitkäaikaisin fysioterapeuttini kuitenkin jaksoi kannustaa minua, ja pian, useiden toistojen jälkeen, huomasinkin osaavani.
Vähitellen hänen äänensä muuttui sisäiseksi äänekseni. Jos en jaksa yrittää tai tehdä, en voi onnistuakaan.
USKO ITSEEN JA KYKY KATSOA ITSEÄ TOISELTA KANTILTA. Jos fysioterapeutin kanssa tulee hyvin toimeen, saattaa hänen kanssaan päätyä mitä mielenkiintoisimpiin keskusteluihin. Nämä keskustelut voivat olla sellaisista aiheista, joihin et arjessasi törmäisi, mutta joiden kautta opit paljon uutta ja kiinnostavaa. Itse olen päätynyt keskustelemaan niin scifistä, hyvinvointiteknologiassa kehitteillä olevista innovaatioista kuin underground-musiikistakin.
Fysioterapeutilta voi saada myös yllättävää tukea. Jos kemiat osuvat yhteen ja ihmisen on tuntenut pitkään, vaikkakin kuntoutusmielessä, tietää ja tuntee toisen ainakin persoonan puolesta hyvin. Meillä jokaisella tulee niitä hetkiä, jolloin epäilemme itseämme, pystyvyyttämme ja osaamistamme. Tuolloin fysioterapeutti, jolla ei ole vaikkapa perheenjäsenen tai ystävän tavoin jonkinasteista kirjoittamatonta velvoitetta kannustaa, saattaa lausua jotain, jolla onnistumme riisumaan epävarmuuden verhon yltämme. Esimerkiksi: “Olethan sä käynyt luennoimassa kokemustoimijana jo monet vuodet vammaisuudesta ja sinua on kehuttu. Miksi seksuaalineuvojaopiskelijoille puhuminen olisi eri juttu? Sä et tee mitään valmistautumatta, joten voit luottaa siihen, että osaat.”
OMAN KEHON TUNTEMUS. Olen aina ollut utelias. Pienenä kysyin aina: ”Miksi tätä pitää harjoitella?” Tuolloin toki yritin keksiä keinoja argumentoida itseni ulos vastenmielisistä harjoitteista. Sivussa opin kuitenkin siitä, millaiset harjoitteet vaikuttavat mihinkin toimintaan ja mitä lihasryhmää siinä harjoitetaan. Nyt, jos käyn Helsingissä vieraillessani tällä pitkäaikaisella fysioterapeutillani, kysyn aina: ”Mistä tämä kireys johtuu?” Ja kärsivällisesti hän selittää jälleen, mikä lihasryhmä vaikuttaa mihinkäkin ja miten lihaskudoskalvot kiinnittyvät toisiinsa. Arvostan tätä piirrettä fysioterapeuteissa, eikä se ole millään tavoin itsestäänselvyys.
Kyselylläni on varsin selvä tavoite: tahdon pyrkiä ennaltaehkäisemään radikaalisti elämääni haittaavia jumeja arjessa. Avustajalla ei ole fysioterapeutin pätevyyttä, eikä hänen tai vaikkapa kumppanin suorittama faskiapisteiden käsittely todellakaan korvaa asiantuntevaa, osaavaa ja monipuolista fysioterapiaa. Ystävällä tai kumppanilla ei sitä paitsi ole mitään velvollisuutta auttaa kuntoutuksessa. Silti sillä, että olen voinut neuvoa muutaman turvallisen pisteen käsittelemistä arjessani läsnä olevalle ihmiselle, on ollut suuri merkitys sille, kuinka voin. En nimittäin vieläkään saa tarpeeksi fysioterapiaa.
HALU HAASTAA ITSEÄ – JA USKO OMAN KEHON SELVIYTYMISEEN. Siinä missä kaikenlainen harjoittelu ja ennen kaikkea epäonnistuminen tai sen pelko vaikuttivat voimakkaasti siihen, mitä olin nuorempana valmis tekemään, pidän nykyään itseni haastamisesta ja kehoni rajojen tunnustelemisesta. Se, että jokin ei onnistu minulta heti, ei merkkaa ainakaan hyvänä hetkenä epäonnistumista. Se näyttäytyy minulle harjoittelua vaativana taitona tai asiana, jota voin harjoitella. Luotan kehooni ja siihen, että se varoittaa, mikäli jokin on huonosti. Luotan sen kykyyn selvitä ja kehittyä – ainakin saadessani tarvittavat resurssit toimintakykyni kehityksen mahdollistamiseksi.
SISÄISEN INTO LIIKKUMISEEN. Opin fysioterapeuttini ansiosta kehoni pystyvän ihmeellisiin asioihin, kunhan sitä jaksaa huoltaa ja itse jaksan olla kärsivällinen. Muutokset kehossa ja toimintakyvyssä kun eivät tapahdu hetkessä. Ajatus siitä, että voin itse vaikuttaa toimintakykyyni (riittävän osaavan fysioterapian kulkiessa rinnallani) motivoi minua suuresti. Yksitoikkoinen puurtaminen aina saman harjoitteen tai tekemisen parissa käy kuitenkin nopeasti tylsäksi. Lisäksi tiedän, kuinka erilaiset liikunnan muodot vaikuttavat kehoon eri tavoin. Niinpä olen jo pitkään pyrkinyt etsimään liikuntaharrastuksiini mahdollisimman monenlaista menoa aina kuntopyöräilystä saliharjoitteisiin, uintiin, satunnaiseen ratsastukseen ja portaiden kiipeämiseen.
MITEN IHMISKEHO TOIMII. Koska olen yleisesti ottaen utelias ihminen, olen oppinut paljon vaikkapa unen tai oikeanlaisen ruoan vaikutuksista kehon toimintoihin. Spastisuuden näkökulmasta taas olen oppinut käyttämään lämpöä jumien lievitykseen ja helpottamiseen. Eri fysioterapeuteilla käydessäni olen oppinut erilaisia asioita. Esimerkiksi käydessäni eräällä psykofyysisellä fysioterapeutilla hetken aikaa opin hengittäväni väärin. Kun aloin hahmottaa miten hengitetään oikein, huomasin vaikkapa salilla tehtävien liikkeiden muuttuvan heti helpommaksi.
TAPOJA, JOILLA AUTTAA LÄHEISIÄ. Vaikka neurologisen vamman omaava keho onkin monella tapaa erilainen kuin vammaton keho, on faskiakäsittelyn hyödyistä oppiminen osoittautunut hyvin hyödylliseksi arjessa. Nykymaailmassa, jossa eletään jatkuvasti suorittaen, ja monet istuvat näyttöpäätteillään, törmään jatkuvasti tilanteisiin, joissa ihmiset ympärilläni valittavat olevansa kipeitä ja jumissa. Vaikken itse pysty faskiakäsittelemään läheskään kaikkia kohtia ystäviltäni, sillä en saa aina painetta kohdistumaan oikein, osaan neuvoa. Hetken mietittyäni osaan yleensä veikata, mistä kipu tai jumin tunne jollain alueella voisi johtua, ja miten sitä on mahdollista hoitaa.
Kuntoutus on vammaiselle tärkeää muutenkin kuin vain elämässä selviämisen ja kivuttoman osallisuuden näkökulmasta. Jos kemiat fysioterapeutin kanssa sattuvat kohdakkain, voi kuntoutus opettaa niin itsestä kuin ympäröivästä maailmastakin.
Lue myös:
Kynäniekan salaiset mietteet 