Seksuaalisuus fiktiossa on juttusarja, jossa käsittelen seksuaalineuvojan, mediatutkimuksen maisterivaiheen opiskelijan ja hetken aikaa käsikirjoittamista opiskelleen elokuvien ja sarjojen rakastajana seksuaalisuuden ympärille kietoutuvia mediateoksia. Analyysini syvyys ja tyyli voivat vaihdella teoksesta riippuen merkittävästi, mutta vastaan aina seuraaviin kysymyksiin. Miten elokuvassa käsiteltiin suostumusta ja ehkäisyä? Miten teoksessa näytettiin nautinnon moninaisuutta, eli esimerkiksi valtavirrasta poikkeavia mieltymyksiä? Mitä jäi hampaankoloon? Mitä olisin kaivannut lisää? Mistä olin erittäin iloinen?
Tällä kertaa analysoin aihepiiriinsä nähden yllättävästä suoratoistopalvelusta, nimittäin Disney+ -palvelusta löytyvän Dying for Sex -sarjan. Sarjan inspiraationa on toiminut tosielämän Mollyn ja Nikkin podcast, jossa kerrottiin Mollyn tarina. Nikki toimii sarjassa yhtenä tuottajista.
Rohkea ja ronski, mutta harvinaisen harkiten tehty minisarja aiheesta, jonka käsittely viihteessä on nähdäkseni harvinainen: seksuaalinen herääminen parantumattomasti sairaana.
Sarjassa kaksi vuotta sitten terveen paperit rintasyövästä saanut Molly (Michelle Williams) saa lääkäriltään pysäyttäviä uutisia kesken parisuhdeterapian: häneltä löydettiin uusi syöpä, tällä kertaa parantumaton. Hän päättää jättää miehensä Steven, joka auttoi häntä läpi ensimmäisen syöpätaistelun ja aloittaa villin deittailun, tavoitteenaan löytää seksuaalinen nautinto, joka on ollut siihen saakka unholassa tai kokonaan kadoksissa.
Sarjan hahmot ovat sykähdyttävän räväköitä, mutta eivät mielestäni ylinäyteltyjä. Mollyn ystävä Nikki (Jenny Slate) ja sairaanhoitaja Sonya (Esco Jouley) ovat ehdottomasti valonpilkahduksia, jotka auttavat Mollya löytämään iloa itsestään synkkyyden keskellä. Vaikka he ovat huolissaan Mollyn voinnista, eivät he kohtele tätä silkkihansikkain.
Sarja kuvaa nähdäkseni onnistuneesti sitä, miten suhtautuminen lähestyvään kuolemaan ailahtelee. Toisinaan Molly on iloisempi kuin ehkä koskaan aiemmiin, seuraavassa hetkessä hän työntää rakkaat luotaan ja vaipuu epätoivoon. Mielestäni sarjassa käsitellään kunnioittavasti sitä, millaisia ajatusproseseja ja käytänteitä, esimerkiksi mahdollisuuksien mukaan unohtumattomien hetkien luominen ystävän kanssa ja saattohoito, elämän viimeisiin hetkiin saattaa kuulua.
RAKKAUSSUHDE VS. HUOLTOSUHDE
Kun ihminen sairastuu, tai hänen toimintakykynsä heikkenee, saattaa se olla lähipiirille tietyllä tapaa suurempi shokki, kuin sairaalle itselleen. Lähipiiri voi muuttaa suhtautumistaan sairaaseen ja alkaa kohdella silkkihansikkain ja holhoten. Sairas tai toimintakykynsä menettänyt puolestaan tahtoisi oletettavasti, että hänet kohdataan kuin kuka tahansa muukin. Hän kaipaa kosketusta ja rakkautta, paon elämän ahdistavuudesta.
Steve (Jay Duplass) oli unohtanut olevansa Mollyn aviomies ja suhtautuu tähän kuin potilaaseen. Molly sanoo, ettei Steve ole halunnut koskea tähän sitten ensimmäisen syöpädiagnoosin ja se nakertaa naista. Kun hän yrittää ottaa asian puheeksi ja ehdottaa Stevelle seksiä, he yrittävät, mutta Steve ei pysty. Hän alkaa itkemään ja toisaalta myös syyllistämään Mollya siitä, että tämä ajattelee seksiä. Steve ei voi ymmärtää, että Molly ehkä haluaisi tuntea olonsa hetken hyväksi pelon keskellä. Lisäksi seksi voi toimia merkittävänä kivunlievittäjänä.
Todennäköisesti juuri Steven suhtautumisen takia Molly pyrkii välttämään sairaudesta kertomista uusille deiteille. Hän ei tahdo, että häntä väistettäisiin, vaan haluaa tulla himoituksi ja tuntea himoa. Jotain, mitä hän oli tuntenut viimeksi parikymppisenä. Vaikka ymmärrän, ettei Molly tahtonut kertoa tilanteestaan uudelle deitille, olisi hänen pitänyt tehdä niin. Vammat ja sairaudet vaikuttavat siihen, miten voi toteuttaa itseään.
Seksuaalinen herääminen
Molly ei jää turvalliseen, mutta kipinättömään suhteeseen, vaan uskaltautuu deittailemaan. Nämä deittikokemukset olivat minusta virkistäviä: Sarjassa nimittäin kommunikoidaan avoimesti tilanteista. Mollyn deittikumppanien kavalkaadi on moninainen, mutta jopa nuorehkot pojat paitsi uskaltavat pyytää, mutta osaavat myös kysyä, mistä Molly nauttisi ja mitä hän tahtoisi tehdä heidän kanssaan. He kysyvät, saako Mollya suudella. He hämmentyvät, kun Molly ei osaa vastata. Tässä nähdään se oletus, että vanhemmat naiset tietäisivät automaattisesti, mitä he haluavat tehdä ja mistä nauttivat.
Todellisuudessa seksuaalinen herääminen ei tapahdu sormia napsauttamalla. Todellisuudessa tietämättömyys omista tarpeista on täysin luonnollista, jos kukaan ei ole koskaan pysähtynyt kysymään, mitä haluttaisi tehdä, tai saanut tuntemaan oloa halutuksi, vaan on noudattanut tiettyjä intiimikäsikirjoituksia.
Esimerkiksi pornosta voi oppia paljon siitä, millaista seksuaalinen kanssakäyminen voi olla. Jos katsoo epäeettisistä lähtökohdista tuotettua materiaalia tai ei osaa käsitellä sitä fantasiana, saattaa nähty materiaali tuntua ahdistavalta. Samoin on tärkeä tunnistaa, ettei ruudulla nähty, kirjoista luettu, ja korvissa kuultu materiaali välttämättä innosta tosielämässä, vaikka se saisi ajatuksen tasolla olon kiihtyneeksi. Omien tarpeiden heräämiseen ja hahmottamiseen tarvitaan lempeitä kohtaamisia.
Vaikka monet Mollyn deittikumppanit olivat virkistävän valveutuneita, sattui mukaan myös ajattelemattomia yksilöitä, jotka suuttuvat siitä, että Molly toteaa, ettei haluakaan tehdä jotain. Sarja ei siis anna deittailusta turhan ruusuista kuvaa, mikä on hyvä. Iloitsen siitä, että Molly osaa asettaa rajansa ja pitää niistä kiinni, eikä koe tarvetta miellyttää muita.
Mikä on sun kink?
Deittaillessaan Molly törmää jos jonkinlaisiin mieltymyksiin. Yksi haluaa pallejaan puristettavan, toinen nauttii päälleen virtsaamisesta ja koiran leikkimisestä, kolmas nauttii alistetuksi tulemisesta. Vaikka kaikki nämä ovat Mollylle eittämättä vieraita asioita ottaen huomioon, kuinka olematon ja kaavoihin kangistunut hänen seksielämänsä oli ollut, suhtautuu hän niihin sarjan edetessä yhä kasvavalla kiinnostuksella.
Molly törmää rappukäytävässä ärsyttävänä pitämäänsä naapurin tyyppiin (Rob Delaney), jonka hän on kuullut runkkaavan sille, kun Molly itse runkkaa. Se, miten tähän reagoi riippuu varmasti ihmisestä. Osa tuntisi olonsa satutetuksi, osa suuttuisi, jotkut hämmentyisivät ja jotkut voisivat varmasti saada siitä kiksit. Äkkiseltään näyttää siltä, että Mollyn reaktio on tunteiden sekamelska. Kun he törmäävät, naapuri roskaa. Mollyn ailahtelevat tunteet elämästä ja naapurin roskaamisesta purkautuvat siihen, että hän koettaa komentaa naapuria. Naapuri hämmentyy, mutta näyttää pitävän siitä.
Hieman myöhemmin hän marssii jälleen naapurinsa ovelle ja lähtee yhtäkkiä hyvin päättäväisesti alistamaan tätä. Vaikka oma dominapuoli saattaakin löytyä ns. sattumalta, en näe, että sellainen itsevarmuus, joka Mollyyn yhtäkkiä, muutamassa sekunnissa, syttyy, olisi missään määrin realistinen. Tässä kohtaa tapahtuu myös iso virhe: Kaksikko ei keskustele rajoistaan, rajoitteistaan tai tarpeistaan etukäteen ja noh, kauniisti sanottuna kaikki menee pieleen.
Hoitajansa, Sonyan, suostuttelemana Molly osallistuu kinkybileisiin ja kokee todellisen heräämisen: nähdessään dominointiesityksen, hän ymmärtää syttyvänsä juuri tästä. Valta kiihottaa häntä. Esityksessä näytetään mallikkaasti se, miten on kummankin osapuolen vastuulla viestiä, onko kaikki ok.
Myöhemmin Molly marssii kinkybileissä tapaamansa dominan G:n (Robby Hoffman) luokse ja pyytää tätä opettamaan itseään. Tämä kieltäytyy sanoen jotain, mitä en ole aiemmin kuullut todettavan viihteessä. “Jotta voit dominoida, tulee sinun ensin osata alistua ja tietää miltä se tuntuu.” Molly ei tähän suostu, vaan poistuu paikalta.
Selvittyään tilanteesta hän menee jälleen dominan luo ja toteaa olevansa valmis alistumaan. Täysin absurdisti kaksikko pitää hellän sidontahetken dominoivan naisen työpaikalla. Vaikka rentoutuminen toisen käskyvallassa on Mollylle haaste, opettaa kohtaus jotain tärkeää: subilla on sessiossa valta. Tämä toimii jollain tavalla eheyttävänä kokemuksena Mollyn nuoruudessa kokemalle seksuaaliväkivallalle.
Vaikka en heti olisi itse saanut ajatusta kirjoittaa kuolemansairaan, jo edesmenneen ystävän seksiseikkailuista, olen suunnattoman kiitollinen, että sarja toteutettiin. Siinä oli monta tärkeää oppia: Jos ihmisellä on halu toteuttaa seksuaalisuuttaan ja tuntea olonsa halutuksi, ei tämä tarve katoa toimintakyvyn muuttuessa. Koskaan ei ole liian myöhäistä löytää nautintoaan. Ja ennen kaikkea, tarpeista ja haluista keskustelu ei tapa tunnelmaa, vaan päinvastoin. Median tekijöille sarja opettaa jotain hyvin tärkeää: viihteessä voidaan käsitellä seksuaalisuuteen liittyviä elementtejä opettavasti ja moninaisesti ilman, että se tuntuu päälleliimatulta tai tekee sarjasta tylsän.
Lue myös:
Millaista seksuaalisuuskuvastoa kaipaan elokuviin ja televisioon?
Kynäniekan salaiset mietteet 