Blogipostauksen kuvituksen on tehnyt taidokas @juksuart
Seksuaalisuus on usein keskeisessä roolissa erilaisissa fiktioissa, kuten elokuvissa ja sarjoissa. Yhä kasvavassa määrin seksuaalisuutta käsitellään kuitenkin myös dokumenteissa. On hienoa, että seksuaalisuutta kuvataan mediassa runsaasti, sillä halusimme tai emme, omaksumme kuluttamastamme mediasissällöstä ajatus- ja käytösmalleja. Tietystä käytösmallista tulee normi, ellemme tietoisesti pysähdy haastamaan sitä. Niinpä medialla on aina vastuuta. Etenkin nuorille heidän kuluttamansa fiktio antaa toimintamalleja seksuaaliseen kanssakäymiseen ja ihmissuhteissa luovimiseen. Jotta media tekisi tehtävänsä, eli monipuolistaisi keskustelua seksuaalisuudesta ja antaisi nykyistä paremmin esimerkkejä itsensä tutkimisesta ja siitä, miten seksuaalisista haluista, tarpeista ja rajoista keskustellaan, tulisi monen asian muuttua. Nykyisellään kun olemassa oleva seksuaalisuuden kuvasto on hyvin suppeaa, ainakin tietyltä osin. Mitä sitten toivoisin?
Aseksuaalisuus on oikea asia ja täysin validi seksuaalinen identiteetti. Yhteiskuntamme, joka monilta osin vaikenee seksistä ja seksuaalisuudesta silloin, kun siitä pitäisi puhua, nojaa seksin kiinnostavuuteen ja sen harrastamisen normaaliuteen kummallisen paljon. Meille syötetään paljon ”tietoa” siitä, kuinka paljon seksiä tulisi harrastaa parisuhteessa ja kuinka seksi on parisuhteelle aina hyvin tärkeää. Jos elokuvassa keskitytään nuoriin, on heidän mielessään pitkälti seksi. Monen teinin kohdalla tämä pitääkin paikkansa. Se ei kuitenkaan ole totta kaikkien kohdalla, sillä aseksuaalisuus on validi ilmiö. Aseksuaalisuudella tarkoitetaan typistetysti sitä, että ihminen omaa vähän, tai ei ollenkaan seksuaalista kiinnostusta muita ihmisiä kohtaan. Aseksuaalisuus ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita, etteikö ihminen voisi harrastaa seksiä, ja jopa nauttia siitä, mutta osa aseksuaaleista ei tee kumpaakaan. Aseksuaalisuus, kuten kaikki muukin seksuaalisuuteen liittyvä, on spektri. Jos media näyttää ihmiset vain kiimaisina ja himokkaina, voi se saada aseksuaalit tuntemaan itsensä rikkinäisiksi. Vastaavasti muut voivat kyseenalaistaa aseksuaalin kokemuksen, ja pitää häntä epänormaalina.
Sukupuolen moninaisuus enemmän esiin. Seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuus on sarjoissa yhä enemmän läsnä. Silti esimerkiksi binääristä poikkeavaa sukupuolen kokemusta ei juurikaan kuvata sarjoissa, ellei kyseessä ole nimenomaan sateenkaarevuuden kokemukseen keskittyvä tuotos. Usein sarjoissa sateenkaarevuus on yksi hahmon ominaisuuksista muiden joukossa, aivan kuten oikeassakin elämässä. Sukupuolettomia hahmoja en muista nähneeni sarjoissa ollenkaan. Kuten olen vammaisuuden kohdalla puhunut, samaistumisen, minäpystyvyyden ja minäkuvan muodostumisen kannalta olisi tärkeää, että binääristä poikkeavaa sukupuolta olevat ihmiset näkisivät itsensä kaltaisia representaatioita sarjoissa ja elokuvissa.
Enemmän keskustelua. #Metoo-liikkeen myötä fiktioiden hahmot ovat yhä useammin alkaneet kysyä toisiltaan suostumusta esimerkiksi suuteluun ja muuhun mahdollisesti intiimiin kanssakäymiseen. Tämä onkin monelta käsikirjoittajalta oiva veto ja reaktio yhteiskunnalliseen liikehdintään. Sarjoissa, jossa suostumusta kysytään ja suostumuksettomasta suutelusta tai muusta vastaavasta toiminnasta älähdetään, ymmärretään representaation voima (ja yritetään samalla välttää yleisön kritiikki.) Suostumuksen kysyminen mediassa ei kuitenkaan vielä tänä päivänäkään ole sellainen normi, jonka toivoisin sen olevan.
Suostumuksen ohella toivoisin hahmojen keskustelevan myös muista tärkeistä asioita. Toivoisin heidän kysyvän toisiensa rajoista, tarpeista ja toiveista. Toivoisin heidän puhuvan siitä, mitä he haluaisivat kumppanilleen tehdä ja mitä toivoisivat itselleen tehtävän. Toivoisin kuulevani lauseita kuten ”Miltä tuntuisi jos…?”, ”Haluaisitko…”, Voisinko…?”, sekä ”Pidätkö tästä?”
Monet tuntuvat uskovan, ettei seksin aikana sovi puhua, ja että kaiken tulisi vain sujua jotenkin itsestään, sillä “toisen eleistä kyllä huomaa, pitääkö hän jostain.” Eleiden tulkitsemisessa on aina väärinymmärrysten riski. Kumppani ei ole ajatustenlukija. Hän ei voi tietää, mistä juuri sinä sytyt, tai mitä kaipaat juuri siinä hetkessä. Hyvä seksi on myös korvien välissä. Se lähtee liikkeelle ja on sidoksissa hyvän keskustelun kanssa. Fiilisten kysymisessä ei ole mitään pahaa tai tunnelmaa tappavaa. Päinvastoin: hyvä keskustelu vie lähemmäs nautintoa antaen tunteen nähdyksi ja kuulluksi tulemisesta.
Puhetta ehkäisystä ja sen käytöstä. Elokuvissa nähdään paljon seksuaalista kanssakäymistä. Hyvin harvoin nähdään kuitenkaan keskustelua ehkäisystä. Suurimman osan ajasta elokuvan hahmot vain päätyvät sänkyyn ilman, että minkäännäköistä keskustelua on käyty.
Olin pakahtua riemusta, kun Neil Patrick Harrisin tähdittämän Uncoupledin päähenkilö Michael kieltäytyi harrastamasta suojaamatonta seksiä Tinder-tuttunsa kanssa. Michael toimi ainoastaan vastuullisesti, mutta sai kuulla vähättelyä ja kyseenalaistamista valinnastaan. Samoin olin riemuissani, kun The Sex Lives of College girls -sarjan Leighton sai klamydian harrastettuaan suojaamatonta seksiä useiden Tinder-ihmisten kanssa, jotka eivät olleet hänen vakituisia kumppaneitaan, ja joiden kanssa ei näin ollen oltu esimerkiksi sovittu ehkäisyä käytettävän muiden kuin yhden tietyn kumppanin kanssa. En tietenkään toivo klamydiaa tosielämässä kenellekään, mutta valinta käsikirjoittaa tällainen käänne hahmolle oli loistava. Ensinnäkin, se osoittaa vastuuttomalla seksikäyttäytymisellä olevan muitakin seurauksia, kuin mahdollinen raskaus. Toisekseen, se muistuttaa, että seksitaudit voivat tarttua muussakin seksuaalisessa kanssakäymisessä kuin vain penetraatiossa, toisin kuin usein tunnutaan ajattelevan. Mikä parasta, Leightonin kaverit, kuten eivät hoitajatkaan, syyllistäneet häntä, vaan tukivat ja kannustivat. Eräs niistä, joille Leighton antoi tartunnan toki reagoi negatiivisesti, mutta tämä on ymmärrettävää. Seksitauti on asia, jota kukaan ei tahtoisi.
Miksi ehkäisykeskustelun näyttäminen televisiossa sitten on tärkeää? Jokaisella on oikeus turvalliseen seksuaaliseen kanssakäymiseen; turvan tunne lisää usein nautintoa. Ehkäisyn vaatiminen ei ole epäluottamuslause kumppania kohtaan, vaan osoitus vastuullisuudesta. Silti monet kokevat ahdistusta vaatiessaan ehkäisyä, sillä ehtoon suhtaudutaan usein negatiivisesti. Moni ei välttämättä edes tiedä, miten asiasta kysyisi. Siksi olisikin tärkeää näyttää mallia siitä, miten ehkäisystä kysytään, ja kuinka on täysin ok kieltäytyä intiimistä kanssakäymisestä, jos joku ei tahdo käyttää ehkäisyä. Ehkäisykeskustelua olisi tärkeää näyttää myös muissa, kuin penetraatiota koskevissa tilanteissa, sillä harva tietää esimerkiksi ehkäisystä suuseksissä. (Lue tästä suuseksisuojista. )
Muutakin seksiä kuin penetratiivista kanssakäymistä. Elokuvaseksi kuvataan aivan liian usein pelkkänä penetraationa. Jos jotain muuta seksuaalista toimintaa on, nähdään se usein jonkinasteisena esileikkinä, tai esimerkiksi vulvallisten välisenä seksinä. Todellisuudessa seksiksi tulisi yleisesti ottaen mieltää kaikki seksuaalista nautintoa tuottava. Jokainen voi miettiä, minkä juuri omalla kohdallaan laskisi seksiksi ja minkä ei. Miten käsityksemme seksin moninaisista muodoista ja siitä, ettei tuohon ole tiettyä kaavaa, voisi muuttua, jos median meille tuottama kuvasto on aina samanlaista? Suihinotto ja nuoleminen ovat jossain määrin päätyneet myös elokuvien seksuaalisuuskuvastoon, mutta tämäkin on vain harvinaista. Käsitöistä en muista nähneeni kuvastoa juuri koskaan esimerkiksi nuorten sarjoissa; en ainakaan ennen Ginny & Georgia-sarjaa. Vaikka kyseenalaistankin kyseisen sarjan monet parisuhdenarratiivit, saa se ehdottomasti pisteet tästä ratkaisusta. Erityisen riemastuttavaa oli se, kuinka Ginny ohjeisti Marcusta, eikä poika suuttunut tai kokenut miehuuttaan uhatuksi, vaan otti neuvosta kopin!
Sooloseksistä voimavara. Vaikka itsetyydytyksestä puhutaan nykyään enemmän, tuntuu se silti olevan tabu. Siitä puhutaan jotenkin häpeillen, ja jos elokuvissa näytetään seksiä, tapahtuu se vain harvoin itsensä kanssa, vaan aina jonkun muun kanssa. Kaipaisin lisää Sex Educationin Aimeen kaltaisia hahmoja, jotka päätyvät itsetyydytyksen pariin ja löytävät siitä voimavaran. Toisin kuin sukupolvelta toiselle siirtynyt käsitys yrittää väittää, sooloseksissä ei ole mitään hävettävää. Se on loistava tapa pitää omasta seksuaalisesta hyvinvoinnistaan huolta ja toisaalta tutustua siihen, mistä pitää ja mistä puolestaan ei pidä. Kun on tutustunut itseensä, osaa sanoittaa halujaan myös kumppanilleen.
Nuoret kipuilemassa seksuaalisuutensa kanssa – ja hakemassa, neuvoja, apua ja tukea. Seksuaalisuutta pidetään yhteiskunnassamme perinteisesti hyvin yksityisenä asiana, sellaisena, josta ei ulkopuolisten kanssa juuri puhuta. Puhumista kauhistellaan. Silti monet pohdiskelevat tai kamppailevat erilaisten seksuaalisuuteen liittyvien kysymysten kanssa. Hirvittävän usein hahmot jäävät mietteidensä kanssa yksin, tai nuoret puhuvat pohdinnoistaan toisten nuorten kanssa. Vaikka vertaistuki on tärkeää, tiedämme, etteivät nuorten, tai edes aikuisten, toisiltaan saamat vinkit ole kovin paikkaansapitäviä. Ilahtuisin suuresti jos näkisin toisinaan, Sex Educationin lisäksi, hahmojen hakeutuvan seksologian ammattilaisten puheille. Tämä normalisoisi tervettä toimintatapaa.
(Jos sinua mietityttää jokin seksuaalisuuteesi liittyen, voit varata ajan neuvontaani tästä.)
Erilaisia mieltymyksiä. Kuten tässäkin postauksessa olen puhunut, meille syötetään tietynlaista narratiivia siitä, mitä seksuaalisen kanssakäymisen tulee sisältää. Todellisuudessa ihmiset kiihottuvat ja kiinnostuvat erilaisista asioista. Monet kuitenkin häpeävät fetissiään, eli voimakasta seksuaalista kiihotusta aiheuttavaa materiaalia, asiaa, tai vaikkapa kehonosaa, sillä pitävät itseään epänormaalina ja ajattelevat olevansa yksin mielenkiinnonkohteensa kanssa. Sama pätee esimerkiksi BDSM-viehtymykseen. Kun asioista puhutaan, ne normalisoituvat.
Tietysti, kun puhutaan valtavirrasta eroavasta asiasta, on sarjalla tai elokuvalla aina tietty vastuu: Se ei saa näyttää fetissiä sellaisena asiana, jota hahmo häpeää, tai laitetaan häpeämään tuotoksen loppuun asti. Ellei tavassa katsoa omaa mieltymystä tapahdu muutosta, lisääntyy aiheeseen liittyvä stigma huonon representaation myötä. Vastaavasti BDSM-representaatioissa olisi tärkeää näyttää myös neuvottelua – siis keskustelua siitä, millaisia elementtejä sessio, eli BDSM-elementtejä sisältävä tilanne, omaa. Yhtä tärkeää on kuvata keskustelua rajoista. Jälkihoitoa, eli sitä, miten sessio puretaan, ei myöskään sovi unohtaa. Fiktion tehtävä ei ole opettaa ihmisiä BDSM-harrastuksen pariin, mutta oikein toteutettuna se voi poistaa teemaan liittyvää stigmaa.
Erilaisia ihmisiä nauttimassa seksuaalisuudestaan. Kun mietitään, millaisia ihmisiä Hollywood näyttää harrastamassa seksiä, on kuvasto usein hyvin kapea. Yleensä nämä ihmiset mahtuvat hyvin tiukkaan kauneusihanteeseen. Representaation kapeus vahvistaa kuvaa, jonka mukaan vain tietyillä, tai tietyn kehotyypin omaavilla ihmisillä olisi oikeus nauttia seksuaalisuudestaan. Todellisuudessa oikeus seksuaaliseen nautintoon on aivan jokaisella. Koska media luo meille kuvaa siitä, millainen keho on haluttava ja kuka on hyvä (seksi)kumppaniksi, aiheuttaa narratiivin kapeus kipua monelle. Tahdonkin nähdä erilaisia ihmisiä harrastamassa seksiä siten, että se on täysin normaali asia, ilman että hahmoa kuvataan hässimisen vuoksi poikkeuksellisen rohkeana, tai käsikirjoitusvalintaa jotenkin vallankumouksellisena.
Mokaamista ja säheltämistä. Elokuvissa ja sarjoissa toistuu hälyttävän usein sama kaava: Kaksi ihmistä tapaavat, he kokevat tulisen kiihkon ja päätyvät oitis vällyjen väliin. Kas, seksikin on heti ensimmäisellä kerralla täydellistä ja molemmat saavat heti monia orgasmeja. Todellisuudessa tilanne on aivan toinen. Seksi on harvoin täydellistä, edes tutun kumppanin kanssa, uudesta kumppanista puhumattakaan. Seksin harrastamiseen ei ole yhtä kaavaa. Jokainen on yksilö ja näin ollen pitää eri asioista. Usein kestää aikansa oppia tuntemaan, mikä saa juuri kyseessä olevan kumppanin syttymään ja nautinnon syvyyksiin. Tutustuminen vaatii aikaa, keskustelua ja tilanteen tunnustelua.
Lisäksi seksissä voi tapahtua kaikkea yllättävää: Voit tipahtaa vuoteesta, lyödä pääsi, tai kehostasi voi lähteä hassuja ääniä. Odottamattomuudet voivat muuttaa tunnelmaa, mutta niiden ei kuitenkaan tarvitse tappaa sitä. Niille voi nauraa, varmistaa kaiken olevan ok ja jatkaa sitten hommia. Mokailu kuuluu elämään, ja siihen tulee suhtautua rennosti. Jos näemme elokuvissa ja sarjoissa vain ”täydellisiä” seksuaalisia kohtaamisia, iskee meille suorituspaineita. Me kaikki kuitenkin tiedämme, ettei seksistä tule paineissa mitään. Pyrkimys olisi, että seksi on paineetonta, nautinnollista kanssakäymistä, jossa voi sattua ja tapahtua.
Ongelmatilanteet näkyville. Elokuva- ja TV-seksin ongelma on usein se, kuinka kaikki menee täydellisesti. Tosielämässä asia ei tosiaankaan ole aina niin. Voi olla, että vaikka mieli kuinka haluaisi seksiä, keho ei kiihotu. Tällaista ei kuitenkaan juuri koskaan näytetä ruuduillamme, mikä on harmillista ja tietyllä tapaa jopa haitallista erektio- ja muiden kiihottumisongelmien ollessa kohtuullisen yleisiä. Jos valkokankaalla näkee kuitenkin vain ns. onnistuneita kohtaamisia, voi tuntea helposti itsensä (täysin turhaan) vialliseksi.
Vaikka kumppanin kanssa kommunikoisi kuinka hyvin, voi toisinaan, tahtomattaan ja vahingossa, tulla ylittäneeksi toisen rajat. Kenties tilanteesta on tullut toiselle kummallinen olo vasta jälkikäteen, ja hän on vasta silloin tajunnut rajan aiemmin ylittyneen. Kenties on tapahtunut väärintulkinta. Kenties henkilö, jonka rajat on ylitetty tai joka on itse ylittänyt rajansa, ei ole osannut kommunikoida tilanteessa. Syitä tähän valitettavaan tilanteeseen on monia. Sitä tapahtuu joskus. Elokuvissa ja televisiossa olisi tärkeää näyttää tällaisia kohtaamisia ja sitä, miten niistä selvitään. Näin ihmiset saisivat mallia siitä, miten keskustella tunteistaan ja joskus hyvinkin nihkeistä asioista. Kommunikaatiomalli voisi auttaa ihmisiä pääsemään haasteiden yli.
Toksisista oletuksista irti päästäminen. Yhteiskunnassamme on paljon oletuksia liittyen seksuaaliseen kanssakäymiseen ja esimerkiksi haluihin. Usein mediatuotokset, kuten fiktio, ruokkivat näitä oletuksia. Helpoin esimerkki tästä on ehdottomasti miesten seksuaalinen halu. Vieläkin sarjoissa ja elokuvissa törmää liian usein siihen ajatukseen, jonka mukaan mies on aina halukas ja valmis seksiin. Liian usein fiktiivisiä mieshahmoja syyllistetään haluttomuudesta, tai kumppani pitää itseään epäviehättävänä, jos toinen ei ole heti valmis seksiin. Tällainen narratiivi peilaa suoraan tosielämää. Oikeasti halu ja haluaminen ovat täysin yksilöllisiä, sukupuolesta riippumattomia asioita. Haluihin vaikuttaa vahvasti esimerkiksi elämäntilanne ja sitä kautta stressitasot, terveys, lääkitys ja monet muut seikat. Fiktion tulisi normalisoida myös haluttomuutta.
Fiktion harteille ei voi sysätä vastuuta seksuaalikasvatuksesta. Vastuu on kaikkialla ja kaikella ympärillämme. Tiedostamattamme omaksumme käytösnormistoa myös fiktiosta, vaikka sitä tulisi voida katsoa aivot narikassa, viihteenä. Olisikin tärkeää, että sarjat ja elokuvat kantaisivat vastuunsa seksuaalisuuskeskustelun monipuolistamisessa.
Lue myös:
Miten seksuaalikasvatus lisää turvallisuutta?
Yksinkertaisia keinoja seksuaaliterveydestä huolehtimiseen
Seksuaalisuus fiktiossa – juttusarjani, jossa analysoin erilaisten sarjojen ja elokuvien antamaa kuvaa seksuaalisuudesta ja intiimistä kanssakäymisestä.
