Seksuaalisuus fiktiossa on juttusarja, jossa pohdin seksuaalineuvojan, käsikirjoittamista opiskelleen ja mediatutkimuksen maisterivaiheen opiskelijan näkökulmasta käsin, miten populaarikulttuurin tuotteet kuvaavat intiimiä kanssakäymistä. Analyysini syvyys ja tyyli voivat vaihdella käsillä olevasta teoksesta riippuen, mutta pyrin vastaamaan seuraaviin kysymyksiin: Miten sarja tai elokuva käsitteli nautinnon ja identiteetin moninaisuutta? Miten teoksessa puhuttiin suostumuksesta, kommunikaation tärkeydestä tai ehkäisystä? Mikä sykähdytti ja mitä jäin kaipaamaan?
Tällä kertaa analyysini kohteena on yllättäen Disney+-palvelusta löytyvä Summer of 69, jossa lukion viimeisellä luokalla oleva streamaaja Abby, palkkaa stripparin, Santa Monican, kertomaan seksuaalisen itsevarmuuden ja seksin salat. Abbyn pitkäaikainen ihastus on nimittäin sinkkuuntunut ja nyt hän kokee aikansa tulleen: Max voi viimein olla hänen. Samaan aikaan Abby kuitenkin ajattelee, ettei voisi kelvata Maxille. Asetelma saattaa kuulostaa absurdilta ja se tarjoaa eittämättä hyvän asetelman komedialle, mutta loppupeleissä ajatus Abbyn päähänpiston takana on looginen:
Teiniys on tunteiden myllerryksen aikaa ja hormonit hyrräävät. Kun alamme, (jos alamme) kokea seksuaalista vetovoimaa tai ihastusta muihin ihmisiin, tulemme samalla kovin tietoisiksi itsestämme. Meillä on vinoutunut ajatus siitä, että muut olisivat kokeneempia kuin me, ja että vällyihin pitäisi päätyä tiettyyn ikään mennessä. Koska viihdekuvastot ovat näyttäneet meille vuosia, kuinka intiimi hetki toisen kanssa on pelkkää ilotulitusta ja sujuu kuin tanssi, pelkkä ajatus omasta kömpelyydestä ja kömmähdyksistä hirvittää. Todellisuudessa seksi, vaikka olisikin ihanaa, on se myös sotkuista, täynnä kömmähdyksiä ja toisinaan nolojakin hetkiä, joille olisi hyvä osata nauraa. Koska viihde on näyttänyt meille muuta on luonnollista, että asioista tahtoo puhua jonkun kokeneemman kanssa. Ja kuka olisikaan teinin mielestä kokeneempi kuin erotiikka-alan ammattilainen? Myös Santa Monican syy tarttua tarjoukseen oli ymmärrettävä: hän halusi pelastaa rakkaan työpaikkansa joutumasta kilpailevan klubin sovinistisen omistajan omistukseen. Stream-tähtenä menestyneeltä Abbylta tulevan palkkion ansiosta hän voisi pelastaa klubin.
Mutta miten elokuva onnistui kuvaamaan intiimiyttä, itsensä löytämistä ja toisaalta erotiikka-alaa?
Kommunikaatio seksin aikana johtaa hyviin tuloksiin. Olin riemuissani, miten suuressa roolissa kommunikaatio oli elokuvassa, vaikka Santa Monican tavat opettaa asioita olivatkin välillä kyseenalaisia. Hän nimittäin haki Abbyn koulusta autolla, asetti tämän pelkääjän paikalle ja laittoi itselleen silmäsiteen komentaen Abbya ohjeistamaan itseään. Koska kyseessä oli elokuva, he selvisivät tästä kyseenalaisesta kokeilusta ehjin nahoin, tosielämässä näin ei olisi käynyt. Siinä Santa Monica oli kuitenkin oikeassa, ettei seksi ole nautinnollista ja kivaa, ellei omia tarpeita, tai sitä, nauttiiko siitä, mitä toinen tekee, osaa sanoittaa. Mielestäni elokuvassa puhutaan vähintään rivien välistä siitä, että mikäli seksistä ei kykene puhumaan, ei sitä ole valmis harrastamaankaan.
Santa Monica myös kyselee Abbylta, mitä tämä tietää intiimistä kanssakäymisestä. Esimerkiksi porno saattaa, riippuen millaista materiaalia henkilö katsoo, antaa seksistä hyvin vinoutuneen kuvan. Vaikka katsoisi eettistä ja realistisesti tuotettua pornoa, on tärkeä muistaa että kyseessä on silti kuvaus fantasiasta, joka ei sellaisenaan vastaa tosielämää. Se voi kuitenkin antaa osviittaa siitä, millaisista asioista kiihottuu. Santa Monican ja Abbyn keskustelusta voidaan päätellä, että jo ilman pornon katsomista ajatukset seksistä voivat mennä aivan vinoon. Elokuva peräänkuuluttaa avoimen seksuaalisuuskeskustelun ja seksuaalikasvatuksen perään. Jotta emme tuntisi häpeää intiimiyteen liittyvistä asioista, tulisi meidän saada monikanavaisesti tietoa.
Naisen nautinto: Elokuvassa puhutaan vaietusta aiheesta nimittäin naisen nautinnosta. Santa Monica kuvaa hyvin sitä, että ellei ihminen ole tutustunut omaan kehoonsa ja siihen, miten se reagoi erilaisiin ärsykkeisiin, saattaa hänen olla hankala antaa ohjeita tai heittäytyä hetkeen kumppanin kanssa. Pidän siitä, miten elokuvassa mennään seksivälineliikkeeseen, sillä nähdäkseni kaikki välineiden näkyvyys, jos ne on tehty hyvin, ovat omiaan poistamaan häpeää ja pelkoa leluostoksiin liittyen.
Kauhujen talo – kohtaus, johon katsoja johdatellaan Abbyn päätyessä kassalle kuvaa kulttuurista suhtautumista naisen nautintoon. Avoimesti seksuaalinen nainen nähdään kulttuurissamme virheellisesti pelottavana, likaisena ja häpeällisenä.
Kurkistus erotiikka-alaan. Koska elokuvan toinen päähenkilö on strippari, tutkaili elokuva luonnollisesti myös erotiikka-alaa, sen yhteiskunnallista asemaa ja siihen liittyviä ilmiöitä pintapuolisesti. En ole itse alalla töissä ja vaikka olenkin tehnyt useiden seksityöntekijöiden kanssa yhteistyötä, saattavat minun mielipiteeni elokuvan representaatiosta erota heidän kokemuksestaan. Mielestäni elokuva onnistui kuitenkin kuvaamaan kohtalaisen hyvin alaa ja suhtautumista työntekijöihin, sekä henkilön omia potentiaalisia ristiriitoja: Santa Monica oli taitava työssään ja välitti suuresti työyhteisöstään. Diamond Dollsissa työntekijöiden välillä on saumaton yhteishenki, jollaista olen havainnut myös tosielämässä seksityöntekijöiden piirissä. He tukevat ja auttavat toisiaan. Hän piti itseään taitavana ja näki itsensä alan parissa vielä tulevina vuosina. Santa Monica itse asiassa oli myös tietyllä tapaa kunnianhimoinen: hän nimittäin näki itsensä tulevaisuudessa Diamond Dolls-klubin omistajana.Silti hän arasteli kertoa työstään esimerkiksi luokkakokouksessa. Tämä kertoo siitä, ettemme näe erotiikka-alalla työskentelyä ns. tavallisena työnä vaan merkkinä siitä, että henkilö on “joutunut” alalle, koska ei ole syystä tai toisesta voinut tehdä muuta työkseen. Vaikka tämä on joidenkin tarina, ei se ole koko totuus. Minua myös hiukan ärsytti se, miten Santa Monica vähätteli työtään. “Miksi menisin luokkakokoukseen? Enhän mä ole saavuttanut mitään.” Toisaalta, tämä ehkä kertoo siitä, miten ihminen omaksuu helposti ympäristöltään saamia viestejä. Ääni onneksi muuttuu kellossa, kun hän saa päähänsä tavoitella klubin omistajuutta. Myös Santa Monican pelko siitä, ettei hänen työhönsä suhtauduttaisi hyvin osoittautuu turhaksi.
Elokuvassa kuvataan myös seksismiä, jota kehoaan työvälineenä käyttävät naiset joutuvat kohtaamaan. Ilokseni naiset eivät niele kohtelua purematta vaan osoittavat, ettei heitä saa kohdella miten sattuu, ja vaikka heidän kehoaan saa katsoa, ei siihen tule koskea ilman lupaa.
Vaikka erotiikka-alalla omasta tahdostaan työskentelevät henkilöt voivat lähtökohtaisesti valita asiakkaansa ja ehdottomasti asettaa rajansa, liittyy työhön myös riskejä, esimerkiksi asiakkaiden arvaamattomuus. Tätä kuvataan myös elokuvassa, kun Santa Monica päätyy strippaamaan yksityisalueelle kyseenalaiseen asuntoon. Hän selviää tilanteesta ehjin nahoin, kiitos Abbyn. Riskit ovat yksi syy, miksi erotiikka – alalla työskentelyn oloja tulisi parantaa merkittävästi esimerkiksi dekriminalisoimalla seksityö.
Elokuvassa tuli esiin myös alan huorarkia. Kun joku puhui Santa Monicasta seksityöntekijänä, tämä oikaisi vihaisena, ettei hän ole seksityöntekijä. Tietyllä tapaa ymmärrän halun oikaisuun. Esimerkiksi stripparilla ja full service -palveluita tarjoavalla henkilöllä on hyvin erilaiset rajat jo pelkän ammatinkuvan puolesta puhumattakaan henkilökohtaisista rajoista. Silti vihainen korjaus osoittaa stripparin pitävän itseään ylempänä huorarkiassa. Tämä on väärin, joskin realistinen kuvaus monien henkilöiden todellisesta suhtautumisesta. Jopa he, jotka työskentelevät erotiikka-alalla saattavat nähdä seksipalveluiden tarjoamisen likaisena.
Elokuvasta löytyi myös puutteita, joista keskeisimmät olivat ehkäisy – ja suostumuskeskustelun loistaminen poissaolollaan. Koska Santa Monica opetti Abbylle kyseenalaisin tavoin, miten kommunikaatio on nautinnon ytimessä, on absurdia, ettei elokuvassa puhuttu lainkaan suostumuksesta. Positiivisesti elämää katsova saattaisi ajatella suostumuskeskustelun sisältyvän ohjeiden antamiseen, mutta kun homma ei ole niin yksinkertainen. On eri asia neuvoa toista, miten tämä voi tuottaa kumppanille (eli tässä tapauksessa neuvoja antaneelle) nautintoa, kuin kysyä, mitä toinen tahtoisi tehdä, tai kertoa, mitä itse haluaisimme tehdä jonkun kanssa. Pitkään on nimittäin ajateltu, että naisen olisi oltava aina valmis seksiin jos mies niin tahtoo ja ylipäätään, että parisuhteessa, tai itseä kiinnostavan ihmisen kanssa olisi velvollisuus harrastaa seksiä. Todellisuudessa mihinkään, mihin ei ole valmis ei tarvitse tai tule suostua. Ja vaikka jotkin asiat kiinnostaisivat lähtökohtaisesti, ei se tarkoita, että niihin olisi halukas aina.
Lisäksi kulttuurissamme on ollut pitkään kapea käsitys siitä, mitä seksi on. Vaikka keskustelu nautinnon moninaisuudesta onkin avautunut, elää tämä käsitys kollektiivisessa mielessä yhä vahvasti. Kapea näkemys mieltää seksin yhdynnäksi. Moni nauttii eittämättä yhdynnästä, mutta totuuden nimissä se ei ole kaikkia varten ja koska seksiä on kaikki seksuaalista nautintoa tuottava, tulisi keskustelu siitä, mistä henkilöt pitävät, käydä potentiaalisen aktin osapuolten välillä. Koko elokuva nojaa Abbyn oletukseen siitä, että Max pitää samanaikaisesti tuotetusta molemminpuolisesta oraalinautinnosta.
Elokuvassa myös näytettiin hyvin konkreettisesti, miten muka pitäisi liikkua toinen hurmatakseen ja muuta hyvin käytännönläheistä. Tämä ei tarkoita, että elokuvassa olisi esimerkiksi näytetty mitään explisiittisen seksuaalista, vaan ison osan asioista käsittelyyn käytettiin huumoria ja kiertoilmaisuja. Kaikesta huolimatta filmissä loisti poissaolollaan kaikki keskustelu ehkäisystä. Vaikka 69-asennossa ei voikaan tulla raskaaksi, voi siinä silti saada seksitaudin, sillä ne tarttuvat kaikessa limakalvokontaktissa. Abby on toki neitsyt, mutta hän olettaa Maxin olevan kokenut. Vaikka sekä Max että Abby olisivat ensikertalaisia, puhuisi vastuullinen seksisensei taudeista myös tulevaisuutta ajatellen.
Sen lisäksi, että elokuva kurkisti moninaisesti seksuaalisuuden maailmaan, oli se mielestäni myös onnistunut kuvaus paitsi henkisestä kasvusta, myös ystävyydestä. Aluksi Santa Monica ei tahtonut jakaa itsestään mitään ja pysyi tiukasti opetuksessa, mutta ajan kanssa epätyypillisen kaksikon välille muodostui lämmin ystävyys, jonka osapuolet olivat valmiita tekemään itsestään narrin toisen vuoksi.
Summer of 69 oli kaikkinensa kerrassaan virkistävä katselukokemus. Kuten viihde harvoin on, myöskään tämä elokuva ei ollut täydellinen malliesimerkki siitä, miten omaan seksuaalisuuteen ja siihen liittyviin asioihin voi tutustua tai miten niistä tulisi keskustella. Siitä huolimatta komiikkaan ja myötähäpeään nojaava elokuva onnistui käsittelemään monesti hankalia aiheita sortumatta ihan mahdottomasti kliseisiin. Vaikken enää teini olekaan, onnistuin löytämään elokuvasta paljon teini-Pinjan epävarmuuksia, joten se oli niiltä osin samaistuttava. Kaikkinensa voinen suositella elokuvaa kaikille, jotka tahtovat viihtyä.
Lue myös:
Millaista seksuaalisuuskuvastoa kaipaan elokuviin ja televisioon?
Mitä puhua ennen petihommia?
Kynäniekan salaiset mietteet 