Vammaisuuden näyttämö on juttusarjani, jossa käsittlen olemassaolevia vammaisuuden reprsentaatioita eri medioissa.
Kuminakujan Julle ja Kauri hiipparijahdissa on Essi Raekosken ja Mira Piitulaisen uunituore lastenkirja. Kirjassa päähenkilöt Julle ja Kauri tahtovat napata naapurustossa pyörivän kummallisen hiipparin. Kuulostaa lähtökohtaisesti siis aivan tavalliselta lastenkirjalta, jollaisia löytyy hyllytolkulla kirjaston lastenosastolta. (Tämä ei ole kritiikki sentyyppisiä kirjoja kohtaan, niille on ehdottomasti oma kohderyhmänsä.) Kyseessä on kuitenkin varsin poikkeuksellinen kirja, sillä toinen päähenkilöistä on pyörätuolissa. Tämä on virkistävä tuulahdus kirjallisuuden maailmaan, jossa hahmot ovat vielä usein tänäkin päivänä vammattomia, Vammattomuus on ongelma kahdesta syystä: lastenkirjat ovat oiva tapa opettaa erilaisuudesta. Mitä varhaisemmassa vaiheessa lapset oppivat näkemään erilaisuutta, sitä normaalimpaa siitä heille tulee. Lapset myös kyselevät asioita, mikä pakottaa heidän kanssaan mahdollisesti teosta lukevat aikuiset miettimään asioita, joilta he ovat aiemmin joko sulkeneet silmänsä tai eivät ole pysähtyneet lainkaan miettimään. Kirjan henkilön ollessa kyseessä kun ei voida käyttää sitä perinteistä, “Ei tuollaista nyt sovi kysyä!”, mitä vanhemmat yleensä käyttävät arjessa. Miten fiktiivinen hahmo voisi loukkaantua siitä, että hänen rajoitteestaan kysellään? Ei mitenkään.
Toisekseen, vammaiset lapset ja nuoret tarvitsevat samaistumispintaa. En sano, etteivätkö vammaiset voisi samaistua myös vammattomiin ihmisiin muilta elämän aspekteilta. Samaistuinhan itsekin vahvoihin sankarittariin monella tapaa. Meidät kuitenkin erotti yksi merkittävä seikka: näiden hahmojen kehot olivat vammattomia. Heillä ei ollut sellaisia haasteita kuin minulla ja heidän kehonsa pystyi asioihin, joihin omani ei pystyisi ikinä. En koskaan saanut tunnetta: “Tuo voisin olla minä!” Lause kuului aina: “Tuo voisin olla minä, mutta.”
Julle oli samaistuttava hahmo, sillä hänen rajoitteensa oli näkyvästi esillä. Se toi haasteita ja hankaluuksia kaksikon elämään, mutta kumpikaan ei pysähtynyt sen äärelle liikaa, vaan haasteet kuitattiin olankohautuksella ja keksittiin uusia toimintamalleja. Esimerkiksi kaksikon miettiessä potentiaalista pakosuunnitelmaa, jos jokin menisi pieleen, Julle totesi ykskantaan, että vaikka hänen sähkärillään ei pääsisi kovin lujaa pakoon, voisi sillä ajaa hiipparin varpaiden yli. Miete, jota varmasti monet sähköpyörätuolinkäyttäjät, myös minä itse, on joskus miettinyt. Virkistävää oli myös se, miten kirjassa kuvattiin Jullen tarvitsevan henkilökohtaista apua.
Kirja muistutti minua omasta lapsuudestani. Vaikka en löytänyt nuoruudessani kirjallisuudesta kovinkaan paljon samaistumispintaa, myös minä seikkailin ja riehuin Jullen tavoin. Myös minä leikin ja menin siinä missä muut muksut. Minulla oli onnekseni hyvin Kaurin kaltainen ystävä, joka ei kasvaessani nähnyt rajoitteitani. Kaikilla ei kuitenkaan ole samanlaista kokemusta, sillä osa ihmisistä näkee apuvälineet vain rajoittajana ja muista erottavana tekijänä. Niin ei kuitenkaan ole. Apuvälineet tuovat vapautta, ja niin ne toivat Jullenkin tapauksessa. Jokainen ansaitsisi tulla kohdatuksi tasa-arvoisena ystävänä, tai mahdollisena sellaisena, taustastaan riippumatta.
Ainoa lisä, mitä olisin kirjaan toivonut, on vilaus vammaisen arjesta. Ennakkoluuloista, joita kohtaamme päivittäin. Lisämausteista, joita vamma saattaa tuoda mukanaan, kuten terapiakäynnit, ja toisaalta aivan ihana vertaistuki. Se ei ollut kirjan pointti, mutta jos ovea vammaisen potentiaaliseen elämään olisi tahtonut raottaa inan enemmän, olisi moinen keino tarjonnut siihen mahdollisuuden.
Suosittelen lämpimästi tätä lämminhenkistä seikkailuteosta, jota piristävät hienot kuvitukset, aivan jokaiselle lapselle. Tämänkaltaisia kirjoja tarvitaan ehdottomasti lisää. Koen, että erityisesti vastaaville, mutta nuorille suunnatuille kirjoille olisi huutava tarve. Varttuessaan hiukan vammainen lapsi alkaa aidosti ymmärtää erilaisuutensa suhteessa vammattomiin. Nuoret kaipaisivat kirjoja, joissa on vahvoja, samaistuttavia vammaishahmoja keskellä teini-iän ja ihmissuhteiden kiemuroita ja haasteita.
Huomaathan, että Instagramissani on tähän liittyvä arvonta, jossa voi saada omakseen tässä käsittelemäni teoksen. Arvonta päättyy 27.10.
Muut juttusarjan osat löydät tästä.
