Ummista hetkeksi silmäsi. Kun sanon sanan ”Vammainen”, mitä piirtyy mieleesi? Tuleeko mieleesi tietynlainen tai jonkin tietyn toimintakyvyn omaava ihminen? Millaisiin tilanteisiin kuvittelet hänet? Millaisia tunteita nämä mielikuvat sinussa herättävät? Mistä nämä mielikuvat tulevat?
Vammaisuuden käsite on haastava ja riippuu oikeastaan kontekstista, miten vammaisuus määritellään. Yhä useammin olen kuullut laajoja määritelmiä: henkilö, jolla on fyysisiä, kognitiivisia, tai psyykkisiä haasteita, jotka haittaavat hänen osallistumistaan, osallisuuttaan ja arjesta selviämistään on yksi. Selvää kuitenkin on, että vammaisuuden käsite on paljon laajempi kuin se, miksi se stereotyyppisesti mielletään.
Määritelmä on kankea ja saa pohtimaan, kuka oikeastaan on vammainen? Osa ihmisistä, joilla on esimerkiksi diagnoosin perusteella toimintakyvyn haasteita, eivät koe omaavansa itseään rajoittavia tekijöitä, sillä he ovat oppineet elämään elämäänsä niin, etteivät kiinnitä eroavaan toimintakykyynsä juuri huomiota. Esimerkiksi kolarissa ollut, ja sen myötä aivovamman saanut avustajani ymmärsi vasta tätä juttusarjaa lukiessa, että hänkin on määritelmän mukaan vammainen. Kaikki toimintarajoitteita omaavat eivät toisaalta edes tahdo tulla niputetuksi vammaisiksi, vaikka huomaisivatkin toimintakyvyn rajoittavan heitä. Jotkut suorastaan loukkaantuvat, ahdistuvat tai suuttuvat, jos heitä kutsutaan vammaisiksi. Suuttumuksen tunne voi johtua esimerkiksi siitä, ettei koe toimintarajoitteita merkittäväksi osaksi itseään.
Vastaavasti kyseessä voi olla myös sisäistetty ableismi. Ableismilla viitataan ajattelutapaan, jossa kaikkea normista poikkeavia toimintakykyä pidetään automaattisesti epänormaalina ja huonompana. Yksinkertaisuudessaan tämä voi ilmentyä vammaisuuteen kohdistuvaa syrjintää. Syrjinnällä on rakenteellisia fyysisiä muotoja, esimerkiksi seikat, jotka estävät vammaisen osallisuutta, kuten esteellisyys. Omalta osaltaan esteellisyys myös luo vammaisuutta. Mikäli eri muodoissaan ilmenevää esteellisyyttä ei olisi niin runsain mitoin, ei myöskään normista poikkeava toimintakyky muodostuisi haasteiksi tavalla, jolla se nyt muodostuu.
Syrjintä näkyy myös asenteissa. Vammaisuus nähdään uhkana normille ja suorastaan kamalana kohtalona. Tämä medikaalinen katse heijastuu halki elämän, tarttuen helposti vammaiseen itseensä. Hän saattaa yrittää peitellä vammaansa viimeiseen asti ja yrittää kaikin keinoin selvitä yksin myös silloin, kun se käy aivan liiaksi voimille.
Representaatiolla, eli sillä, miten erilaisia asioita kuvataan, on suuri vaikutus siihen, miten hahmotamme ympärillä olevaa maailmaa. Representaatioiden vaikutukset ovat usein tiedostamattomia: Emme aktiivisesti ajattele esimerkiksi liikuntavammaisen elämän olevan tietynlaista, mutta kohdatessamme sen tyyppisen henkilön, saatamme yllättyä merkittävästi hänen tavastaan elää tai olla. Ennakkokäsitysten muodostaminen on normaalia ja tietyllä tapaa välttämätön osa ihmisyyttä. Ennakkokäsitykset eivät tee kenestäkään pahaa ihmistä. Se, miten toimimme käsitystemme pohjalta, ratkaisee.
Voit palata tekstin alun mielikuviin. Mistä ne tulivat? Mikäli vastauksesi on media, ymmärrät ehkä paremmin, mitä sanon, kun painotan median merkitystä vammaisuuden kuvauksessa. Usein ajatellaan representaation vaikuttavan vain heihin, jotka eivät kuulu kuvattavaan ihmisryhmään. Todellisuudessa representaatiot vaikuttavat myös kyseisiin ryhmiin kuuluviin. En esimerkiksi itse halunnut lainkaan tulla niputetuksi vammaiseksi, sillä näkemäni vammaiskuvaukset keskittyivät pitkälti kurjuuteen. En halunnut tulla nähdyksi kurjana ja säälittävänä nyssäkkänä, joksi media minua väitti, sillä en ollut, enkä ole edelleenkään, koskaan kokenut itseäni sellaiseksi.
Vammaisuuden representaatiossa onkin merkittäviä ongelmia. Kuvauksia on liian vähän ja ne keskittyvät usein tiettyihin rajoitteisiin jättäen muut vammat varjoonsa. Tarinat ovat usein lähtöisin vammattomien kynästä. Vain harvoin meitä vammaisia on käytetty edes konsultteina mediatuotoksia tehtäessä, jolloin haitalliset stereotypiat jatkavat kiertoaan. Oli kyseessä fakta tai fiktio, vammainen typistetään yleensä vain yhdeksi ominaisuudeksi. Toisin sanoen keskitytään aivan liiaksi hänen vammaansa ja siihen, miten se hänen elämäänsä vaikuttaa. Vammaisia siis käytetään vain harvoin asiantuntijoina muihin asioihin kuin vammaisuuteen liittyen.
Siinä, missä vammaisuuden representaatioissa itsessään on ongelmia, on niiden ympärillä käydyssä keskustelussa myös haasteita. Liian usein keskitytään siihen, mitä puutteita representaatioissa on. Vaikka representaatiolla tiedetään olevan merkitystä vamman kokemiseen, en ainakaan löytänyt tutkimusta, jossa olisi pohdittu seuraavaa: Millaiset representaatiot vaikuttavat positiivisesti vammaisen henkilön minäkuvaan? Mikäli representaatiota tahdotaan aidosti saada monipuolisemmaksi ja erilaisuuden ympärillä olevaa stigmaa puolestaan hälvennettyä, on tämä kysymys, jota tulee erityisesti pohtia.
Päädyin eräänä mediatutkimuksen opintojeni kurssisuorituksena tekemään raportin siitä, millaiset erilaiset representaatiot vaikuttavat vammaisen minäkuvaan. Tarkka tutkimuskysymykseni oli: ”Millainen representaatio vaikuttaa positiivisesti vammaisen minäkuvaan?” Tarkoituksenani oli selvittää, voiko vammaisen näyttää ns. negatiivisessa valossa siten, että vaikutus on positiivinen. Esimerkiksi voiko elokuvan antagonistilla olla positiivinen vaikutus vammaisen minäkuvaan. Sain 80 mielenkiintoista vastausta lähinnä monivalinta- ja avoimista kysymyksistä koostuvaan kyselyyni. Vastaajat olivat eri ikäryhmistä ja omasivat eri vammataustan. En tässä vaiheessa tehnyt erottelua vammojen välillä. Sen sijaan vastaukset on jaoteltu iän ja paikoin myös sukupuolen mukaan.
Vammaiskuvastot mediassa -juttusarjassa käsittelen eri mediamuotoja ja niiden vaikutuksia vammaisen minäkuvaan. Hyödynnän sarjassa kyselystä löytyvää materiaalia, mutta tämä ei ole referaatti kyselystä tai sen pohjalta tehdystä raportista, vaan sisältää myös muualta etsittyjä tietoja, havaintoja ja pohdintoja. Olen linkannut kunkin postauksen loppuun sen rakentamissa apunani käyttämäni lähteet.
JUTTUSARJA ON JAETTU SEURAAVIIN OSIIN:
- MITEN REPRESENTAATIO VAIKUTTAA MEIHIN? (julkaistu 30.5.)
- VAMMAISUUDEN KUVASTOT SOSIAALISEN MEDIAN KENTÄLLÄ (julkaistu 7.6.)
- VAMMAISUUS LEHDISTÖSSÄ ( julkaistu 14.6.)
- VAMMAISUUS FIKTIOSSA (julkaistu 21.6.)
- MIKÄ TEKEE FIKTIOREPRESENTAATIOSTA MERKITTÄVÄN? (julkaistu 27.6.)
- MILLAISTA REPRESENTAATIOTA TARVITAAN LISÄÄ – JA MITEN SITÄ SAADAAN? ( julkaistu 7.7.)
Tule mukaani matkalle, jossa pyrin moninaistamaan vammaisuudesta – ja sen mediakuvastoista käytävää keskustelua!
Kynäniekan salaiset mietteet 