Olen pyrkinyt välttämään politiikasta kirjoittamista, sillä haluan blogini keskittyvän muihin aiheisiin. Minulla on paljon sanottavaa, ja puhun mieluiten niistä asioita, jotka tiedän hallitsevani. Tänä kesänä julkaistua uutta hallitusohjelmaa luettuani en kuitenkaan ole enää halunnut olla hiljaa.
Hyvinvointivaltion tehtävä on tukea kansalaisia, jotka apua tarvitsevat. Tähän tukeen kuuluu niin riittävä, saavutettava terveydenhuolto, kuin inhimilliseen elämiseen tarvittava rahallinen tuki. Tällaisia ovat esimerkiksi tilanteet, joissa täysipäiväinen työnteko ei onnistu, tai työstä saatava palkka ei sellaisenaan ei riitä elämiseen. Luonnollisesti hyvinvointivaltion tehtäviin kuuluu myös esimerkiksi tarjota vammaispalveluita, jotta toimintakykynormista poikkeavat ihmiset kykenisivät näiden palveluiden avulla elämään ihmisarvoista ja osallistuvaa elämää.
Hyvinvointivaltio ei voi nykyiselläänkään hyvin, tai täytä tehtäväänsä Suomessa.
Vammatonkin on varmasti törmännyt siihen, kuinka terveyspalvelumme tuntuvat olevan enemmänkin vitsi. Esimerkiksi mielenterveyspalvelut ovat pelkästään Tampereella niin ylikuormittuneet resursseihin nähden, että hoitoon pääseminen on käytännössä mahdottomuus. Lisäksi järjestelmä on kuin suoraan 1940-luvulta kaikkine byrokraattisine käänteineen. Myös muihin terveyspalveluihin pääseminen on monesti epäinhimillisen jonon päässä.
Vammaiset ovat osa yhteiskuntaa. Me olemme ystäviä, työntekijöitä, luotettuja, rakkaita ja korvaamattomia. Toimijuuttamme ja mahdollisuuttamme osallistua yhteiskuntaan kuitenkin rajoitetaan jatkuvasti. Poliitikot eivät näe vammaisia aktiivisina yhteiskunnallisina toimijoina. Tarpeemme nähdään säästökohteina. Tämä kumpuaa ableistisesta ajattelumallista, jossa vammainen on toimien kohteena oleva, ei koskaan aktiivinen tekijä. Tässä ajattelumallissa ollaan tyytyväisiä, jos pysymme hengissä, eikä kohtelustamme päästä repimään raflaavia otsikoita.
Jo nykyisessä hyvinvointivaltiossa on hankala ajatella, että kaikki nähtäisiin samanarvoisina ja kaikille pyrittäisiin tarjoamaan samanlaisia mahdollisuuksia. Makuupaikka-mielenosoituksessa kuulin etenevää lihassairautta sairastavan henkilön puhuvan. Hän kertoi, että seitsemän vuotta sitten keksittiin lääke, joka pysäyttäisi hänen sairautensa etenemisen ja mahdollistaisi lihasvoimien osittaisen palaamisen. Hän ei kuitenkaan saa lääkettä, sillä se katsotaan liian kalliiksi. Millainen on tällaisten henkilöiden tilanne maailmassa, jossa ihmisarvomme näyttää olevan vielä vähäisempi? Miten uusi hallitusohjelma vaikuttaa vammaisiin?
MITEN SOSIAALITURVAAN KOHDISTUVAT LEIKKAUKSET VAIKUTTAVAT VAMMAISIIN?
Sosiaaliturvaan kohdistuvat leikkaukset asettavat vammaiset ja pitkäaikaissairaat erityisen haavoittuvaan asemaan ja mielestäni voidaan puhua jo kaltoinkohtelusta. Vammaispalveluista uhataan leikata 36 miljoonalla eurolla uuden hallituksen aikana.
Mikäli vammaispalveluista leikataan, pitäisi vähävaraisten vammaisten pystyä kustantamaan elämänsä mahdollistavia palveluita itse. Miten? Tämä on kysymys, jota monet vammaiset saattavat joutua tulevaisuudessa miettimään.
Moni vammainen elää nyt jo köyhyydessä, eivätkä rahat riitä edes välttämättömyyksiin. Miten omista peruspalveluistaan olisi varaa maksaa etenkään tilanteessa, jossa asumistuen, toimeentulotuen, ja muista osatyökykyisten tai työkyvyttömien tarvitsemista tuista leikataan? Syntyy kierre, jossa leikkaukset syövät toimintakykyä ja toimintakyvyn ylläpito vaatisi rahaa, jonka tienaaminen vaatisi toimintakykyä. Rakennettuna on siis ongelmien noidankehä.
“Kyllä töitä tekevälle löytyy” sanoo hallitus. Se ei ole niin yksinkertaista, varsinkin kun teoreettisiakin mahdollisuuksiamme työntekoon tullaan heikentämään. Käydäksemme töissä tarvitsemme fysioterapiaa, ergonomiset apuvälineet ja riittävästi henkilökohtaista apua. Näistä palveluista on karsittu jo vuosia ja kauhistuttaa vain ajatella, miltä nuo tarvitsemamme tukitoimet näyttäisivät leikkausten jälkeen. Miten meillä voisi tuossa kauhukuvassa olla edes teoreettinen mahdollisuus vaikuttaa omaan elintasoomme?
Varaa leikata ei yksinkertaisesti ole.
Sosiaaliturva, niin kuin eivät vammaispalvelutkaan, ole hyväntekeväisyyttä. Jokaisella on oikeus ihmisarvoiseen elämään ja osallistumiseen. Työttömyys ei ole synonyymi laiskuudelle. Työttömyys ei myöskään useinkaan ole oma valinta. On hyvinvointivaltion tehtävä tukea kaikkia kansalaisiaan tilanteissa, joissa tukea tarvitaan. Meidän ei tulisi olla maa, jossa yhä useampi joutuu tulevaisuudessa miettimään, ostaako rahaa ruokaan tai lääkkeisiin. Hyväntekeväisyysjärjestöjen vastuulle heikommassa asemassa olevista huolehtimista ei voi sysätä. Yhä harvemmalla on tulevaisuudessa varaa auttaa muita.
Ihmiselämä on arvokas itsessään. Arvokkuus ei ole suoraan suhteessa ihmisen kykyyn tehdä töitä. Niinpä hyvinvointivaltion tulee turvata kaikkien kansalaistensa hyvinvointi ja riittävät palvelut, jotta näillä on mahdollisuus osallistua. Se on sekä yksittäisen kansalaisen, että yhteiskunnan etu.
UHKA JO NYT PUUTTEELLISESTI TOTEUTUVILLE VAMMAISPALVELUILLE
Hallitusohjelmasta löytyy myös kannatettavia aikeita, listattuna ovat mm.
- selvitetään mahdollisuutta edistää vakiotaksin käyttöä
- sujuvoitetaan henkilökohtaisten erikoisapuvälineiden saantia
- osatyökykyisillä ja työkyvyttömyyseläkkeellä olevilla on oltava nykyistä joustavammin mahdollisuuksia osallistua työelämään.
Näiden toteuttaminen helpottaisi vammaisten arkea. Käytännössä nämä kirjaukset eivät voi koskaan realisoitua toivotulla tavalla, sillä ainoat käytännön toimet vammaisuuteen liittyen ovat uuden vammaispalvelulain voimaantulon lykkääminen ja kuntoutusrahojen leikkaaminen. Lain lykkäämisellä yritetään etsiä säästökohteita. Kyllä, laissa riittäisi korjattavaa, mutta kun tehtävänä on kirjoittaa laki kustannusvaikutuksiltaan 36 miljoonaa euroa arvioitua halvemmaksi, ovat toiveet vammaisten asioiden paranemisesta pakkasen puolella.
Jo nyt vammaispalveluiden toteutumisessa niin, että henkilöt kykenevät aidosti osallistumaan yhteiskuntaan, on suuria puutteita. Osa ihmisistä joutuu taistelemaan saadakseen riittävästi kuntoutusta tai vaikkapa henkilökohtaista apua. Monessa tapauksessa saatetaan joutua valitsemaan vaikkapa asunnonmuutostöiden tai riittävien avustajatuntien välillä. Meidän ei pitäisi joutua valitsemaan näiden perusasioiden välillä.
Apuvälineiden, joita moni vammainen tarvitsee osallistuakseen ja ollakseen mahdollisimman itsenäinen, järjestyminen ei ole missään määrin itsestäänselvyys. Usein apuvälineiden saaminen kestää, ja niiden soveltuvuus kaikille yhdestä muotista luotuna on kyseenalaista. Niissä tunnutaan menevän mahdollisimman halpojen ratkaisujen perässä ajattelematta vammaiselle ergonomisinta tai muuten sopivinta ratkaisua. Lisävarusteita ei automaattisesti tarjota, vaikka ne selvästi voisivat parantaa vammaisen oloa. Niitä täytyy osata pyytää itse, eikä sellaisen saamisesta ole takuita.
Miten tästä olisi siis enää mahdollista säästää?
Säästöaikeiden myötä huolestuttavana näyttäytyy myös kirjaus henkilökohtaisen budjetoinnin edistämisestä. Henkilökohtainen budjetointi on vammaispalveluiden järjestämismalli, jossa vammaiselle määritellään henkilökohtainen budjetti, jonka tämä voi itse käyttää tarvitsemiinsa palveluihin. Malli voi hyvin toteutettuna olla joillekin hyödyksi ja lisätä vaikutusmahdollisuuksia omiin palveluihin. Säästöjen toivossa sorvattu malli on potentiaalinen katastrofi. Vaikka henkilökohtaisen avun työnantajamalli on esimerkiksi itselleni kullan arvoinen, on liian moni alue väärinkäyttänyt sitä säästöjen hakemiseen ja samalla jättänyt ihmiset heitteille, eikä työnantajavelvollisuuksien hoitamiseen ole tarjottu riittävää tukea.
Fyysisesti vammainen henkilö tarvitsee usein kuntoutusta voidakseen osallistua yhteiskuntaan, ja ollakseen mahdollisimman itsenäinen. Kuntoutussuunnitelmaa tehdessä ja sen pohjalta maksusitoumuksia annettaessa on huomioitava yksilöllinen tarve paitsi kertamäärälle, myös sen sisällölle. Siinä, missä toiselle riittää erinäiset kuntoutukset ehkä kerran kahteen viikkoon, toinen tarvitsisi useamman kerran viikossa voidakseen hyvin. On siis olennaista huomioida kehojen ja kuntoutujien yksilölliset tarpeet. Kuntoutuksesta on kuitenkin systemaattisesti pyritty leikkaamaan vuosien ajan, ilman kunnon perusteita ja vastoin lääkärien suosituksia. Vähemmän yllättävästi tällä toiminnalla on ollut huonoja seurauksia. Olen kuullut lukemattomista tapauksista, joissa henkilö on aiemmin saanut asianmukaista kuntoutusta esimerkiksi kahdesti viikossa, mutta nyt vain harvemmin kuin kerran viikossa. Vähemmän yllättävästi toimintakyky on romahtanut.
Ollakseen millään tasolla työkykyinen vammainen tarvitsee riittävät vammaispalvelut. Jos moni joutuu taistelemaan niistä jo nyt, eivät leikkaukset ainakaan lisää työkykyisten vammaisten määrää. Miten voidaan olettaa vammaiselta työkykyä, jos perustarpeita ei voida täyttää asianmukaisesti.
Hallitusohjelma on työllistämispyrkimysten osalta ristiriidassa itsensä kanssa. Osatyökykyisten asemasta linjataan, että “Työelämässä on edelleen liian jyrkät rajat esimerkiksi kokoaikaisen työssäolon ja työttömyyden välillä.” Silti samassa hallitusohjelmassa poistetaan sosiaaliturvan suojaosia niin, että osa-aikatyön tekeminen työttömänä työnhakijana on entistä hankalampaa. Vaikka vammaisten ja pitkäaikaissairaiden asemaa onnistuttaisiin kuin ihmeen kaupalla parantamaan, ei läheskään kaikilla vammaisilla ole mahdollisuutta kokopäivätyöhön myöskään fyysisen kuntonsa vuoksi.
OPISKELEMINEN VAMMAISNÄKÖKULMASTA
Periaatteessa ihminen, joka kykenee edes osa-aikaiseen työhön, voi parantaa jossain määrin omaa elintasoaan. Ongelmia on kaksi: Ensinnäkin työllisyyden lisäämispuheistaan huolimatta hallitus ei tue muita, kuin kokopäivätöitä, jotka ovat monelle vammaiselle niin opintojen ohella kuin valmistumisen jälkeenkin mahdottomuus. Toisekseen pärjätäkseen työmarkkinoilla ihminen tarvitsee koulutuksen. Hallitusohjelma kuitenkin rokottaa vammaisten opiskelumahdollisuuksia reilusti leikkaamalla raa’alla kädellä Kelan myöntämistä kuntoutusrahoista.
Kelan myöntämä ammatillinen kuntoutusraha ja nuoren kuntoutusraha ovat tarkoitettu pääosin ihmisille, joilla ei ole pitkää työhistoriaa. Niiden tarkoitus on auttaa pärjäämään työmarkkinoilla ja saamaan toimeentulo.
Kelan myöntämän ammatillisen kuntoutusrahan määrä on tällä hetkellä työkyvyttömyyseläke + 33 % sen kokonaismäärästä. Korotus aiotaan poistaa ja laskuperustetta muuttaa. Kuntoutusrahan määrä lasketaan ammatillisen kuntoutuksen ajalta samalle tasolle, kuin kuntoutujalle myönnettävä sairausvakuutuslain mukainen sairauspäiväraha, jos hän kuntoutuksen alkaessa olisi jäänyt työkyvyttömäksi. Koska Kelan kuntoutusrahan saajalla ei useinkaan ole työhistoriaa, saattaa tämä tarkoittaa sitä, että kuntoutuja saa jatkossa kuntoutuksen ajalta 70 % eläkkeestään. Leikkaus on raju: Opiskelun aloitus tarkoittaisi 30 % tiputusta tuloihin, kun taas aiempaan tasoon verrattuna kuntoutusraha laskisi lähes 50 %.
Summat, joista leikataan eivät ole suuria, usein takuueläkkeen suuruisia. Jos siitä leikataan, jää jäljelle vähemmän kuin elämiseen tarvitaan. Tyhjästä on vaikea luoda lisää tai vaatia enempää.
Vammat tai sairaudet tuovat lisäksi mukanaan piilokuluja. Näitä ovat esimerkiksi lääkkeet, sairaalakulut, terveydenhoitomatkojen omavastuuosuudet, suuremmat sähkölaskut apuvälineiden lataamisen vuoksi ja vaikkapa omakustanteisesti hankitut apuvälineet, joita hyvinvointialueet eivät katso välttämättömiksi.
Vammaisella ei ole samanlaista mahdollisuutta työssä käymiseen opintojen ohella kuin vammattomalla. Hän ei voi ottaa vastaan mitä tahansa työtehtävää, sillä mikäli hän on fyysisesti vammainen, asettaa toimintakyky rajoitteita sille, millä aloilla hän kykenee työskentelemään. Lisäksi vammaiset kohtaavat vielä tänäkin päivänä haasteita työllistymisessään, esimerkiksi työnantajien ennakkoluulojen vuoksi. Vammainen saatetaan jättää palkkaamatta: monet ajattelevat, ettei vammainen ole yhtä hyvä tai pätevä työntekijä kuin vammaton.
Toimintakyvystään riippumatta ihmisellä tulisi olla myös mahdollisuus sosiaalisuuteen, jota työssä käyminen voi tarjota. Kaikki energia ei voi mennä selviämiseen tai byrokratian kanssa taisteluun. On selvää, että saadessaan aikaa palautua, ihmiset voivat paremmin ja ovat näin myös tuottavampia. Ihmisten tulisi olla armollisempia, ei pelkästään fyysisten ongelmien ilmestyessä. Henkisen ja psyykkisen hyvinvoinnin tulisi olla samalla tasolla, jottei ihminen pala loppuun.
Leikkauksilla saatavat säästöt jäävät olemattomiksi. Muutos todennäköisemmin lisää kuluja syrjäyttäessään yhä useamman osatyökykyisen työelämästä. Nykymaailmassa on mahdotonta pärjätä ilman koulutusta, mutta tällä hetkelläkin monet aloittavat työuransa loppuun palaneina – toimintakyvystään riippumatta. Hallitus sanoo ohjelmassaan tukevansa ihmisten mahdollisuuksia työllistyä. Näiden halujen tulisi näkyä myös siinä, että tarjotaan paremmat eikä kurjemmat mahdollisuudet hankkia pätevyys.
HALLITUSOHJELMASSA RISKEJÄ TURVALLISUUDELLE JA TERVEYDELLE
Hallitusohjelma ei vain kyykytä köyhiä, vaan on myös terveys- ja turvallisuusriski. Miten? Se linjaa ensimmäisen sairaslomapäivän muuttamisesta palkattomaksi. Tutkimusten mukaan turhien sairauspoissaolojen määrä ei ole merkittävä ongelma. Herää siis kysymys, miksi hallitus haluaa pyrkiä karsimaan olematonta ongelmaa keinoilla, jotka ovat vain haitallisia?
Henkilökohtaisen avun sijaisten löytäminen on välillä vaikeaa etenkin lyhyellä varoajalla. Avustaja on minulle selviämiseni kannalta välttämättömyys. En silti tahtoisi avustajieni tulevan töihin kipeinä.
Töihin tuleminen sairaana on monessa ammatissa, kuten vaikka avustajan työssä, riski niin työntekijälle itselleen, kuin työympäristöllekin.
En tahdo, että vaikkapa ärtynyt selkä kuormittuu fyysisessä työssä vielä enemmän. Vaikka ergonomiasta osaisi huolehtia, voi aina tapahtua arviointivirheitä. Jostakin itseensä ottanut keho kipeytyy helposti enemmän, vaikka kaiken tekisikin oikein, sillä joskus avustajan työssä on paljon esimerkiksi kyykistymisiä. Tilanne, joka olisi alun perin vaatinut päivän tai parin poissaoloa, muuttuu viikoiksi. Sijaisten etsinnän tarve moninkertaistuu. Kipeän selän kanssa ei ole turvallista auttaa siirtymisissä allekirjoittaneen näkökulmasta.
Jos avustaja tulee vuoroon flunssassa tai vatsataudissa, kun yhden päivän palkattomaan ei taloustilanteessa ole varaa, olen itse riskissä sairastua. Oma vastustuskykyni on hyvä, enkä esimerkiksi ole ollut kolmeen vuoteen kipeänä. Monella vammaisella kuitenkin on haasteita immuunipuolustuksen kanssa, mikä voi tehdä mitättömältä vaikuttavasta flunssasta vaarallisen. Lisäksi esimerkiksi vatsatauti on tuskastuttava vieras silloin, jos tarvitsee apua WC-tiloihin siirtymisessä, tai siirtyminen itsenäisesti on hidasta ja työlästä.
Minulla on listoilla monta avustajaa, joista isoa osaa näen viikon aikana. Minulle on myönnetty 16 h vuorokaudessa henkilökohtaista apua, eli yleensä näen kahta avustajaa päivän aikana. Yksikään avustajistani ei omasta toiveestaan tee täyttä työviikkoa, joten viikon aikana näen monet eri kasvot. Vaikken itse sairastuisi, voi kipeänä töihin tullut avustaja tehdä minusta taudinkantajan, joka tahtomattaan sairastuttaa kaikki muut lähipäivinä vuoroissa olevat työntekijät. Jos avustajani kaatuvat yhtä aikaa vuoteisiinsa taudin runnomina, olen ongelmissa. Kuka turvaa apuni silloin?
Palkallisista sairaslomista voi ehdotuksen mukaan sopia alojen TES:ssa. Toivon mukaan se tulee sisältymään myös henkilökohtaisten avustajien työehtosopimukseen, kunhan neuvottelut saadaan päätökseen. Uskon, että HETA ja neuvottelutahot ovat niin järkeviä, että näin tulee käymään. Entäpä ne työnantajat, jotka eivät kuulu liittoon? Mitä heidän sairaslomalleen käy?
TYÖLLISYYSTOIMET TEKEVÄT HENKILÖKOHTAISTEN AVUSTAJIEN LÖYTÄMISESTÄ HANKALAMPAA
Moni tekee henkilökohtaisen avustajan töitä opiskelujen ohessa, tai muussa sellaisessa elämäntilanteessa, jossa satunnaiset, joustavasti aikataulutettavat lisätyöt ovat hyödyllisiä. Tällaiset ihmiset ovat meille vammaisille työnantajille kullan arvoisia, sillä kun työntekijät sairastuvat, lomailevat ja kuntoutuvat, tarvitaan sijaisia, jotka voivat tehdä vaikkapa muutaman vuoron kuukaudessa, tai hetkellisesti paljon vuoroja, mutta joille pitkäaikainen sitoutuminen runsaaseen säännölliseen työhön on mahdotonta. Juuri tällaista työn tekemistä hallitus aikoo vaikeuttaa.
Hallitusohjelma tarjoaa rutkasti keppiä “kannustaakseen” ihmisiä töihin. Kepillä patistetaan ihmisiä täyspäiväisiin töihin vaikeuttamalla osa-aikaisen työn ja sosiaaliturvan yhteensovittamista. Merkittävimpänä osana tätä on työttömyysturvan ja asumislisän suojaosuuksien poisto. Nykyisellään vasta 300 € ylittävät kuukausiansiot laskevat tukia, jonka jälkeen jokainen ansaittu euro vähentää tukea 50 sentillä. Työttömänä kannattaa siis tehdä pieniäkin pätkiä töitä. Jos nykytilanteessa joudun hommaamaan pikaisesti tuuraajan arkipäivänä tehtävään vuoroon, ei yhden vuoron tekeminen vähennä tukia, vaan käteen jää n. 100 € miinus verot.
Suojaosien poiston jälkeen työntekijälle jäisi tästä käteen vain puolet. Koska tienaaminen vaikuttaa siihen, milloin tuet maksetaan, joten tukien odotteleminen tarkoittaa usein sitä, ettei vuokranmaksupäivänä tilillä ole tarpeeksi rahaa, ei monella kerta kaikkiaan ole varaa tehdä töitä. Todellinen kannustinloukku on se, että pienipalkkainen työ voi sotkea talouden niin, ettei perustarpeisiin ole varaa, vaikka teoriassa käteen jäisikin hieman enemmän kuin pelkistä tuista.
Työnantajana näen tilanteen pelottavana niin elintärkeän työvoiman löytymisen kannalta, valtaosa avustajista, kun on usein esim. opiskelijoita, kuin myös työntekijöiden näkökulmasta. Työntekijän panos on kultaakin kalliimpi, vaikkeivat hänen aikansa tai voimavaransa riittäisikään työskentelemään 40 h /viikossa.
Vammaisen turvallisuuden ja itsenäisen elämän mahdollistamiseksi olisikin suunnattoman tärkeää, etteivät nämä muutokset tulisi voimaan.
Hallitusohjelmasta näkee, että se on toteutettu toimintakykynormia ajatellen. Siinä on myös selvästi läsnä ajatus, jonka mukaan taloudellinen tilanne on henkilön omissa käsissä. Jokainen, joka on elänyt neljän seinän ulkopuolella, tietää, ettei näin ole. Pärjätäkseen työmarkkinoilla ja voidakseen vaikuttaa elintasoonsa, henkilö tarvitsee koulutuksen. Saadakseen koulutuksen henkilö tarvitsee ympäristön, joka tukee hänen oppimistaan ja tukijärjestelmän, joka takaa, ettei henkilö pala loppuun jo ennen työuransa alkua. Ihminen tarvitsee kannustavan ympäristön. Työkulttuuri, joka tukee monenlaisia työntekijöitä, olisi suunnattoman tärkeä.
Lisäksi hallituksessa ajatellaan selvästi vammaisuuden olevan jotain sellaista, mikä ei koske itseä. Todellisuudessa, vaikka kuinka tahtoisimme välttää sen ajattelemista, vammaisuus on jotain, mikä voi koskettaa ketä tahansa. Haluaisin uskoa, että jos hallituksessa ymmärrettäisiin a) että vammaisuus voi koskettaa meitä kaikkia b) että vammaisissa on potentiaalia, jos saamme tarvitsevamme palvelut sen valjastamiseksi, ei hallitusohjelmasta kaavailtaisi tällaista kuin se on. On muistettava, että sivistysvaltiossa ei ole perheiden tai hyväntekeväisyyden vastuulla taata vammaiselle hänen tarvitsemiaan tukitoimia tai mahdollisuuksia yhdenvertaiseen elämään. Yhteiskunnan turvaverkko on muodostunut, koska se on meidän kaikkien etu. Yksittäisillä ihmisillä, perheillä tai järjestöillä ei ole mahdollisuuksia samanlaisiin resursseihin.
Toteutuessaan hallitusohjelma takaa hyvinvointivaltion, tai kaiken, mitä siitä on jäljellä, olevan vain kaukainen muisto. Tämä hallitus ei näyttäisi välittävän (näiden linjausten perusteella katsottuna) kansalaisistaan huolehtimisesta. Jos se haluaisi tehdä niin, se ei leikkaisi niistä keinoista, joiden avulla ihmisten on mahdollista ansaita elantonsa ja pärjätä elämässä.
Jos haluamme jatkossakin kutsua Suomea hyvinvointivaltioksi ja maaksi, jossa kaikilla on edes teoriassa samanlaiset oikeudet ja mahdollisuudet, on hallitusohjelman toteutuminen ainakin näiltä muutoksilta pysäytettävä. Vammaiset ja pitkäaikaissairaat ovat hyvin heikossa asemassa suhteessa toimintakykynormiin, sillä joudumme jo nyt taistelemaan monista oikeuksistamme. Meillä ei ole voimaa pitää meteliä näistä ongelmakohdista yksin. Yksin kukaan ei saa muutettua tolkutonta hallitusohjelmaa. Siihen tarvitaan joukkovoimaa. Niinpä meidän on pidettävä yhdessä meteliä siitä, kuinka hallitus on lyömässä jo valmiiksi heikossa asemassa olevia.
Lähteet:
Hallitusohjelma ”Vahva ja välittävä Suomi” https://valtioneuvosto.fi/hallitukset/hallitusohjelma/
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi sairausvakuutuslain ja Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista annetun lain muuttamisesta https://stm.fi/hanke?tunnus=STM055:00/2023
Kynäniekan salaiset mietteet 