Työmarkkinoillamme on huutava pula työntekijöistä. Samaan aikaan joidenkin tutkimusten mukaan vammaisia on työttömänä noin 80%. Työttömyys ja työkyvyttömyys eivät suinkaan tarkoita samaa asiaa. Vammaisten palkkaaminen voisi olla osittainen ratkaisu työvoimapulaan.
Millaiset seikat estävät vammaisia työllistymästä ja toimimasta työssä?
TYÖLLISTYMISEN HAASTEET
Meissä vammaisissa on valtavasti valjastamatonta potentiaalia, joka saattaa kaatua ableismiin tai muuten meihin kohdistuviin oletuksiin.
Myös meillä vammaisilla on sisäistettyjä oletuksia mahdollisuuksistamme työuralla. Kenties joku, kuten vaikkapa opinto-ohjaaja tai vanhemmat, ovat ohjanneet meitä sopivaksi katsomansa alan suuntaan. Kenties olemme omaksuneet ympäristöstämme (esim. mediasta tai sivukorvalla kuullusta keskustelusta) ajatuksia siitä, mikä on meille sopivaa. Tämä on saattanut ohjata joko umpikujaan, jossa henkilö ei tiedä mitä haluaa, tai itselle epäkiitollisen uravalinnan polulle.
Myös korkeakoulutetut vammaiset ovat raportoineet joutuvansa esimerkiksi syrjityiksi sekä työnhakuprosessissa että työpaikalla itsessään. Monet vammaiset ovat kertoneet ,kuinka vamman tullessa ilmi he eivät ole saaneet hakemaansa työpaikkaa. Syrjintä johtuu oletettavasti vammaisuuteen liittyvistä ennakkoluuloista. Vammaista ei nähdä yhtä tehokkaana työntekijänä, kuin vammatonta, ja hänen palkkaamisestaan ajatellaan koituvan enemmän kustannuksia. Ennakkoluulot ovat harmillisia myös siinä mielessä, ettei vammainen voi tuoda hakemuksessa kovin helposti esiin hänen normiepätyypillisen kehonsa tuomaa osaamista. Moni vammainen nimittäin toimii esimerkiksi henkilökohtaisten avustajien työnantajana, mikä opettaa monia työmaailmassa arvostettuja taitoja.
Asenteiden lisäksi on monia muitakin esteitä. Hallitus esimerkiksi tuntuu ajattelevan jokaiselle kyllä löytyvän töitä, jos vain jaksaa etsiä ja on valmis ottamaan vastaan mitä tahansa työtä. Näin ei monenkaan kohdalla ole. Fyysinen vamma vaikuttaa automaattisesti siihen, kuinka kehollista työtä vammainen pystyy tai ei pysty tekemään. Vastaavasti jotkut työpaikat jäävät hakematta, koska työpaikka on esteellinen.
Lisäksi monelle vammaiselle täydet 40 tuntia viikossa työntekoa on täysi mahdottomuus. Osa-aikaiseen työhön he pystyisivät sen sijaan antamaan täyden panoksensa. Vuoden 2023 hallitusohjelma ei kuitenkaan kannusta osa-aikatyöhön, vaan päinvastoin.
TYÖNTEON ESTEET
Työpaikalla vammainen voi puolestaan kokea vähättelyä, tai ettei saa toimenkuvaansa vastaavia tehtäviä. Hän saattaa joutua jatkuvasti todistelemaan itseään ja osaamistaan. Voi olla, että vammaista ei osata ottaa osaksi työporukkaa, jos työyhteisön jäsenillä ei ole aiempaa kokemusta vammaisuudesta. He eivät ehkä tiedä, miten olla vammaisen lähellä, mitä tulisi ottaa huomioon, tai mitä voi kysyä. Tämä voi johtaa vammaisen ulkopuolisuudentunteeseen. Työhyvinvoinnin näkökulmasta olisi tärkeää, että työntekijä tuntisi olevansa osa yhteisöä.
Mikäli vammaisella on mukanaan avustaja, saattavat työtoverit osoittaa puheensa hänelle vammaisen sijasta. Voi myös olla, etteivät työkaverit osaa suhtautua avustajaan, sillä tämä on työpaikalla, muttei osa työporukkaa.
Avustaja vaikuttaa vammaisen työtehoon. Etenkin silloin, jos avustaja tulee firman kautta, saattaa heissä olla paljon vaihtuvuutta. Avustaja ei tee töitä vammaisen puolesta, mutta hänen täytyy kuitenkin tietää joitain seikkoja, jotta olisi mahdollisimman tehokas. 1. Millaiset ovat työpaikan käytännöt? 2. Missä työnantaja tai asiakas (apua tarvitseva vammainen) kaipaa hänen apuaan? 3. Millä tavoin hän toivoo avun toteutuvan? Vaikka vammainen ohjaisi ja neuvoisi kaiken ns. omalla ajallaan, kestää luonnollisesti tovi ennen kuin työnteko alkaa rutinoitua, mikä taas hidastaa vammaisen itsensä suoriutumista työtehtävistä. Lisäksi työvoiman jatkuva vaihtuminen on kuormittavaa. Kuormitus vaikuttaa automaattisesti työntekoon.
VAMMAISEN TARVITSEMAT PALVELUT TYÖNTEON ESTEENÄ
Vammaispalvelulain mukaan hyvinvointialue on velvoitettu tarjoamaan riittävät toimet, jotta vammainen voi elättää itsensä työnteollaan, tai ansaita lisätuloja. Näitä palveluita voivat olla esimerkiksi kuljetuspalvelumatkat, riittävät avustajatunnit ja tarvittavat apuvälineet.
Käytännössä nämä paperilla luvatut asiat eivät kuitenkaan toteudu ongelmitta. Vaikka työhön tarvittavat kuljetuspalvelumatkat myönnettäisiin mutkitta, on käytännönjärjestelyissä ongelmia: Vaikka tilaisit kyydin hyvissä ajoin, ei se välttämättä tule, sillä joku keskuksessa on unohtanut merkata kyydin. Koska keskuksen henkilöstökin on alimitoitettu, saattaa tilausjonossa joutua olemaan kohtuuttoman pitkän aikaa. Kuljetuspalvelutkin pyritään näkemään säästön kohteena. Näin ollen matkoja saatetaan yhdistellä järjettömiltä tuntuvin tavoin siten, että matka pitenee huomattavissa määrin. Kaiken tämän seurauksena vammainen myöhästyy töistään, mikä antaa hänestä huonon vaikutelman työntekijänä.
Apuvälineet on lain mukaan myönnettävä niitä tarvitsevalle. Se, että saa apuvälineen, ei suinkaan tarkoita omiin tarpeisiin parhaalla mahdollisella tavalla sopivan apuvälineen saamista. Apuvälineprosessissa tunnutaan aina menevän halvimman mahdollisen vaihtoehdon mukaan. Vammaisen itsensä täytyy osata vaatia lisävarusteita, jotka voisivat parantaa hänen oloaan ja ergonomiaansa. Apuvälineprosessissa olevat fysioterapeutit eivät tunnu välittävän siitä, että ergonomisessa asennossa vammaisen olisi parempi olla ja työskennellä, ja näin ollen hän olisi tuottavampi. Vain sen miettimisellä, miten saadaan eniten säästöjä, tuntuu olevan väliä. Tämä tuntuu olevan ristiriidassa fysioterapeutin ammatin kanssa.
Moni vammainen tarvitsee mahdollisimman hyvän toimintakyvyn ylläpitääkseen kuntoutusta. Riittävä yksilölliset tarpeet huomioiva kuntoutus tukee toimintakyvyn pysymistä esimerkiksi pitämällä liikeradat auki ja kehittämällä niitä, minimoimalla kivun, ja parantamalla kehon voimaa ja kestävyyttä. Kelan kuntoutusta on kuitenkin vuosien ajan pyritty perusteettomasti ja systemaattisesti vähentämään sitä tarvitsevilta. Kukaan ei hae kuntoutusta huvikseen, mutta tätä Kelan päättäjät eivät tunnu hahmottavan.
Ottaen huomioon, kuinka nykyhallitus aikoo löytää keinon leikata jo nyt huonosti toteutuvista vammaispalveluista 36 miljoonalla, vaikuttavat vammaisten mahdollisuudet työllistyä entistä huonommilta. Mikäli vammaispalveluista leikattaisiin, joutuisi vammainen entistä suuremmalla todennäköisyydellä maksamaan itse jotakin tarvitsemaansa. Tämä puolestaan on sula mahdottomuus ottaen huomioon, että leikkauksia suunnitellaan myös sosiaaliturvaan.
Vammaiset eivät ole passiivisia yhteiskunnan varoilla eläviä avun kohteita. Monella meistä on palava halu tehdä työtä ja vaikuttaa elintasoomme. Toisin kuin nykyhallitus tuntuu ajattelevan, ei kaikkien mahdollisuus työllistyä ole kiinni vain halusta ja yrittämisestä. Jotta vammaisten potentiaali työelämässä saataisiin valjastettua käyttöön, on työkulttuurissamme ja vammaisiin kohdistuvissa asenteissa tapahduttava muutoksia.
(Postaus siitä, miten työkulttuuria saadaan inklusiivisemmaksi, on tulossa lähiaikoina.)
Lue myös:
Mitä erilaiset työt ovat minulle opettaneet?
Lähteet, joita käytin tämän tekstin tukena:
Björkberg, E., Fredriksson, J., Hakola, M., Hanhikoski, B., Jantunen, V., Mäki, A., Ojamo, M., Rissanen, P., Salminen, P., Tammi, T., Teinikivi, M., Ukkola, V. & Verainen, L. (2019). Miten vammaisten ihmisten oikeudet toteutuvat Suomessa? Työelämä ja köyhyys –teematyöryhmän raportti. Vammaisfoorumi Ry. https://vammaisfoorumi.fi/wp-content/uploads/2019/09/RAPORTTI-Työelämä-ja-köyhyys.pdf
Ekholm, E. & Teittinen, A. (2014). Vammaiset nuoret ja työntekijäkansalaisuuus: Osallistumisen esteitä ja edellytyksiä. Sosiaali- ja terveysalan tutkimuksia. Kela. http://hdl.handle.net/10138/144151
Lehtinen, S. & Narsakka, J. (2018). Ammatillisesti koulutettujen vammaisten henkilöiden kokemuksia työelämästä [opinnäytetyö, Tampereen ammattikorkeakoulu]. Theseus. https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201802052021
Mahlamäki, P. (2013). Vammaisten ihmisoikeudet eivät toteudu. Tilastokeskuksen Hyvinvointikatsaus 3/2013. Tilastokeskus. https://www.stat.fi/artikkelit/2013/art_2013-09-23_005.html?s=0
Kynäniekan salaiset mietteet 