Sananen julkisesta liikenteestä

Puhuin lyhyesti joukkoliikenteen esteettömyydestä postauksessa, ”Mitä esteettömyys on?”.  Joukkoliikenne ansaitsee kuitenkin oman julkaisunsa.  Harvemmin vammainen pystyy matkustamaan täysin spontaanisti julkisilla, vaan toimivan matkan varmistamiseksi täytyy miettiä ainakin se, minkä menopelin ottaa mukaan. Yhteiskuntamme mahdollistaa nykypäivänä  vapaata liikkumista entistä paremmin, mutta ongelmia löytyy yhä.

VR: ”Venaile rauhassa” on meille suomalaisille tuttu ilmaus, kun puhutaan rautateillä tapahtuvasta liikenteestä. Näin pyörätuolista tilannetta tutkailevana junayhtiömme on hoitanut asiat kohtuullisen hyvin. Jokaisesta junatyypistä löytyy invapaikat. Pendolinoon pääsee  hissillä ja IC – ja lähijuniin on rampit. Pyörätuolipaikan saa kätevästi varattua verkosta.

Palvelujen ja toiminnan kehittämiselle on varaa.  Joissain paikoissa laiturin ja junan väliin jäävä taso-ero aiheuttaa riskejä. Näihin tilanteisiin tulisi saada omat ramppinsa.  Pendolinon käytävät ovat sähkärin käyttäjän näkökulmasta tuskaisen ahtaat.Avustajalle ei saa lippua  verkosta, vaan se täytyy hakea asemalta tai soittaa VR:n asiakaspalveluun. Miksei sitä voisi varata samalla kun nappaa itselleen pyörätuolipaikan? Asiat hoituisivat paljon nopeammin. Pyörätuoleille varatut paikat ovat usein täynnä lastenvaunuja. Niille pitäisi keksiä selkeä, parempi sijoituspaikka.

Kahden pienen kissan omistajana kokisin kätevänä, jos lemmikkivaunussa olisi invapaikka sellaisen haluavalle. Viimeksi kun matkustin pikkuisten kanssa, jouduin lähettämään avustajani lemmikkivaunuun ja menin itse minulle osoitettuun paikkaan. Asiakaspalvelulla tuntui olevan kamalia vaikeuksia ymmärtää, että tahdon avustajani menevän lemmikkipaikalle.

Onnibus: Julkisista liikennevälineistä eniten käyttämäni ja arkeni pelastaja. Monet asiat nuo halvat bussit ovat hoitaneet hyvin. Pyörätuoli kiinnitetään kunnolla lattiasta, eli onnettomuustilanteissa en lähde seilaamaan ympäriämpäri ja aiheuta lisävaaraa ihmisille. Olen kuitenkin kuullut tapauksista, joissa pyörätuoli on kiinnitetty vääristä paikoista ja se on mennyt rikki. Toivoisin siis, että Onnibussin kuskit koulutettaisiin paremmin.

Lippua ei pysty varaamaan netistä. Jos tarvitsee pyörätuolipaikan, tulee siitä ilmoittaa asiakaspalveluun 36h aiemmin. En ymmärrä, miksi käytössä täytyy olla tällainen järjestelmä. Se estää spontaanin reissaamisen. Lisäksi sähköpostiin vastaaminen kestää toisinaan pitkään, joten lipun hinta saattaa muuttua. Olen kysynyt Onnibussilta, miksi tällainen järjestelmä on. Vastaukseksi olen saanut mm. että se ehkäisee väärinkäytökset. Millä tavoin sähköpostivaraus ja suoravaraus eroavat tässä kohtaa toisistaan? Kummassakaan minun ei tarvitse todistella olevani pyörätuolinkäyttäjä. Positiivista on, että Onnibus sallii avustajanlipun varaamisen samalla kertaa.

Metro: Etenkin uusia metroja on hehkutettu It-lehteä myöten esteettömiksi. Asia ei ole niin yksinkertainen. Kyllä, uusien metrojen pyörävaunuissa on kätevästi tilaa kääntyillä sähköpyörätuolilla ja yleensä laiturin ja metron väliin jää tarpeeksi pieni rako, että sisään pääsee helposti.

Toisinaan metron ja laiturin väliin jäävä rako on kuitenkin liian suuri, tai niiden välinen korkeusero osoittautuu sähköpyörätuolille ylitsepääsemättömäksi. Tämä on tuttu ilmiö etenkin vanhoissa metroissa, muttei ole tavaton uusissakaan. Jumiin jäävä tuoli on paitsi pelottava myös vaarallinen. Jumista poispääsemiseen olen tarvinnut usein 2-3 ihmistä kiskomaan tuoliani. En sanoisi välinettä, jossa piilee tuollaisia riskejä, kirkkain silmin esteettömäksi.

Paikallisbussit: Tämä on julkisen liikenteen muoto, jota vihaan suunnattomasti siitä huolimatta, että käytän sitä säännöllisesti. Se, että kuskit tuntuvat toisinaan ajavan rallia, aiheuttaa sydämentykytyksiä. Se aiheuttaa riskitilanteita.

Uusimmissa paikallisbusseissa on erillinen pyörätuolipaikka, jossa on paremman sanan puutteessa ”invakarsina.” Tämä karsina kääntyy mekanismista esiin niin, että sivulle ilmestyy kaide, josta voi pitää kiinni. Toisella puolella on bussin perinteinen kaide ja toisessa seinässä on turvavyö, joka menee matkustajan ympärille.

Onnettomuustilanteessa.  mikään remmi  ei pidä tuoliani paikallaan. Näin ollen onnettomuuden sattuessa minä pysyn paikallani, mutta tuoli lähtee liikkeelle ohjuksen lailla. Minä siis kuristuisin. Entä ne bussit, joissa tätä viritelmää ei ole? Tässä on syy, miksi en liiku manuaalituolia käyttäessäni bussilla ilman avustajaa.

Rampittomuus / niiden laatu on ongelma. Avasin tämän hyvin edellisessä esteettömyyttä käsittelevässä postauksessa, joten en paneudu siihen sen enempää. Se, ettei missään lue, kuinka vanha bussi on tulossa milloinkin, hankaloittaa vammaisen matkanteon suunnittelemista.                                                      

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.