Sekalaisia

Vuoden 2019 kohokohdat

Näin vuoden lopussa on hyvä pysähtyä miettimään, mitä on tehnyt ja tapahtunut.. Valehtelisin, jos väittäisin, että vuosi on ollut helppo. Se on ollut ehkä rankin vuosi, mitä minulla on toviin ollut. Mutta mitkä ovat olleet vuoteni merkittävimmät havainnot ja kehitysakeleet?

Olen löytänyt oman kanavani vaikuttaa. Olen pitänyt blogia jo lähes vuoden päivät! En villeimmissä unelmissanikaan olisi uskonut, että tämä jatkuu näin pitkälle ja että intoa riittää vielä tulevaankin. Olisin tietysti toivonut, että ensimmäisen vuotensa aikana blogi olisi kokonaisuutena levinnyt laajemmalle kuin mitä se on nyt levinnyt. Olen kuitenkin sitäkin iloisempi niistä postauksista, jotka ovat eri kanavien kautta tavoittaneet laajemman yleisön, kuin olisin koskaan uskonut. Blogin ansiosta olen myös löytänyt omaa tapaani asiakirjoittajana, enkä pelkästään fiktiossa. Kirjoittajanahan allekirjoittanut on aina tahtonut kehittyä ja Kynäniekan salaiset mietteet on todellakin tarjonnut mahdollisuuden siihen. 

Minut on huomattu puhujana ja kirjoittajana laajasti.  Vuosi 2019 on ollut mahdollisuuksien vuosi. Olen pitänyt paljon kokemustoimijan luentoja. Hienoin hetkeni oli kuitenkin se, pääsin helmikuussa puhumaan Lasten fysioterapialiiton LaFyn Helmipäiville asiakkaan näkökulmasta siitä, miksi pitkäjänteiset asiakassuhteet ovat kuntoutujan näkökulmasta erittäin tärkeitä. Oli sanoinkuvaamattoman hienoa päästä puhumaan salilliselle konkareita opiskelijaryhmän sijaan. Opiskelijoihin olen tottunut ja selviäisin luennoista vaikka unissani, mutta ammattilaisten eteen asteleminen jännitti minua kamalasti. Vaikka kokemus pelotti omalla tavallaan suuresti, antoi se valtavasti itseluottamusta. Ajatella, että minulla on sanottavaa sellaisille, jotka ovat tehneet töitä alalla pitkään. Osa heistä on eittämättä alansa parhaita. Eniten minua hämmästytti se, että yleisöni oli aidosti vaikuttunut sanomastani. Eniten tilanteessa kuitenkin lämmitti se, että näin molemmat minua pisimpään hoitaneista fysioterapeuteista tirauttamassa pari kyyneltä. Siinä oli tosin se huono puoli, että omakin ääneni saattoi hiukan herkistyä.

Minulla on ilmeisesti kynä hallussa, ainakin jos Tukilinjaa on uskominen. Enää en ole vain heidän kolumnistinsa. Minut on nakitettu hyvin vaihtelevien juttutyyppien ja aiheiden pariin, joista osa ilmestyy ensi vuonna. Ties mitä tulevaisuus tarjoaakaan. Toimitus on myös tahtonut minut osaksi toimitusneuvostoa, joka päättää lehden teemoista ja sisällöistä.

Kun puhutaan vaikuttamisesta, ei sovi unohtaa esimerkiksi Ylellä esitettyä Vammaiskultin jaksoa, jossa esiinnyin. Nuorempi minä olisi varmasti mennyt aivan pähkinöiksi, jos olisi kuullut, että pääsee joskus puhumaan Ylelle tärkeistä aiheista. Se oli, ja on edelleen, yksi suurimmista unelmistani. 

Sitten on vielä Ihan sama – podcastin toinen kausi. Kun vuoden alussa aloitin tämän blogin, en uskonut, että alkusyksystä istuisin äänitystudiossa nauhoittamassa  podcastia yhdessä Tiirin Jaanan kanssa niinkin isolle nimelle kuin Invalidiliitto seitsemän jakson verran. Silloin ensimmäisten nauhoitusten ja viimeistään ensimmäisen jakson tullessa ulos tajuntaani iski se fakta, että meikän turinoita oikeasti kuunnellaan. Minun varaani luotettiin valtava määrä vastuuta, sillä täytyihän minun noudattaa Invalidiliiton arvomaailmaa ja antaa edustamastani tahosta mahdollisimman hyvä kuva. Silloin uskoin ensimmäistä kertaa itseeni: Minulla olisi oikeasti mahdollisuuksia media-alalla. Minuun ja taitoihini uskotaan, ehkä minunkin pitäisi.

Tämä jatkuva esilläolo vammaisena ei ole ollut pelkkää ruusuilla tanssimista. Lisää ajatuksiani vammaisvaikuttamisen negatiivisista vaikutuksista omaan psyykeeseen pääset lukemaan tästä. 

 

Olen löytänyt elämääni ihmisiä, jotka tuovat enemmän kuin vievät. Vuosi on ollut minulle todella raskas sosiaalisesti. 90 % prosenttia ihmiskontakteista on ahdistanut minua vähintäänkin etukäteen, vaikka lopulta itse kohtaaminen olisikin ollut mukava. Osittain väsymyksen, osittain kiireideni vuoksi, tahtoisin vain olla yksin ja uppoutua kynäilyyn, lukemiseen tai kuntoiluun. 

 

Siitä huolimatta kaksi ihmistä on luikerrellut muurieni läpi, vaikkeivät olleet siellä ennen. Toinen heistä on minulle aivan erityinen, vaikka hänen saattaa olla sitä aina välillä myöntää, samoin kuin minun. Vaikka olisin kuinka surullinen, tai pyörittelisin hänen hölmöydelleen silmiäni, saa hän hymyn aina huulilleni. Siinä sylissä on turvallista olla. Molemmat heistä ovat tärkeitä, kumpikin omalla tavallaan. He ovat tehneet paljon itsetunnolleni ja vaikuttaneet minut persoonillaan. Molemmat ovat valaneet minuun uskoa silloin, kun sitä on ollut hankala löytää. Silloin, kun olisin tahtonut itse luovuttaa. He ovat maanitelleet minua kokeilemaan uutta.

 

Olen jostain kumman syystä onnistunut olostani huolimatta lähentymään joidenkin sellaisten kanssa, jotka olin jo päästänyt lähelleni. Nämä lähentymiset ja välittämisenkokemukset ovat lämmittäneet sydäntäni huomattavasti. Lähentymisten myötä olen huomannut kehitystä omassa ilmaisussani, ainakin silloin kun ympäristöni on turvallinen. 

Jokainen minut tunteva tietää, että olen mestari haalimaan ympärilleni moniongelmaisia ihmisiä. Huolehtivaisena ihmisenä minulla on tapana ottaa kannettavakseni sellaisen ihmisen murheet, jotka eivät kuulu lähipiiriini. Usein nämä ihmiset tottuvat siihen, että minulle voi purkaa kaiken ja ennen kuin huomaankaan, olen yhtäkkiä sylkykuppina. Onnekseni olen oppinut päästämään irti. Osa näistä kuluttavista suhteista on katkaistu, enkä voisi olla onnellisempi.

Ajatuksiani ystävyydestä, välittämisestä ja toisista huolehtimisesta pääset lukemaan tästä, tästä, tästä ja tästä.

 

Olen oppinut ilmaisemaan ja tulkitsemaan tunteita ja käytöstäni paremmin. Jokainen minut tunteva tietää, että minulla on vaikeuksia ilmaista tunteitani ja osa käytösmalleistani on vääriä. Saatan purkaa pahaa oloani äksyilyyn silloin, kun olen peloissani tai ahdistunut, sillä en halua näyttää heikolta. Vanhempaani lukuunottamatta muut ihmiset elämässäni eivät juuri näe tätä enää, edes ne läheisemmät.

 

Olen oppinut sanoittamaan pahaa oloani paremmin. Nykyään saan suuni auki, jos joku läheiseni on tarkoituksettomasti minua satuttanut tai pahoittanut mieleni.  Pyrin aiempaa tehokkaammin välttämään viesteillä sattuvia väärinymmärryksiä ja riskin ollessa läsnä sanoa: “Tulkitsin asian näin, mutta tarkoititko sitä niin?”

 

Uskallan näyttää positiivisia tunteita ja kiintymystäni paremmin. Kyllä, pelkään edelleen ajoittain olevani liian hölmö ja tullakseni torjutuksi, mutta tunne ei ole läheskään niin vahva kuin ennen. Vuosien tauon jälkeen voin söpöillä minkä kerkeän ja näyttää onnen, joka minussa esimerkiksi erittäin läheisen ihmisen syleilyssä herää.

 

Uskallan väittää, että nämä henkisen kehityksen askeleet ovat paitsi sen ansiota, että olen käyttänyt paljon aikaa ja kirjallisuutta oman toimintani havainnoimiseen, myös paremman ihmispiirin löytämisestä johtuvia.

Toinen syy sille, miksi kehitykseni eheämmäksi ja kypsemmäksi ihmiseksi on ollut erityisen voimakasta juuri tänä vuonna, on varmasti se, että tämän blogin ansiosta asiakirjoittamiseni on ollut systemaattisempaa. Kynäily on aina ollut minulle terapeuttista, oli kyse sitten faktasta tai fiktiosta. Asiakirjoittamisessa itselle tärkeät tunteet ja ajatukset kuitenkin jäsentyvät ihan eri tavalla, kuin fiktion verhoon kätkettyinä. Jopa silloin, kun ei näpyttele omasta elämänkokemuksestaan suoraan, käsittelee itselleen tuttuja ajatuksia, ainakin minun blogini tapauksessa. Ilmiöt, joita tässä blogissa käsittelen, ovat minulle vähintään välillisesti tuttuja ystäväpiirini kautta ja olen nähnyt omin silmin, kuinka asiat x y ja z heidän elämäänsä vaikuttavat.

Vaikka Kynäniekan salaisten mietteiden fokus ei olekaan minussa itsessäni, olen kirjoittanut muutaman postauksen ainoastaan omaa elämääni ja kokemuspohjaani käsitellen. Vaikka niiden kirjoittaminen meni tunteisiin ja julkaisu hirvitti kamalasti, oli jokainen prosessi samalla puhdistava.

Pieniä askelia paremman huomisen eteen on siis otettu. Matka eheäksi ja toimivaksi ihmiseksi on kuitenkin vielä pitkä.

Näin häivähdyksen vanhasta itsestäni. Tänä vuonna tapahtui yksi asia, joka minun täytyy nostaa erikseen esille. Tammikuun 2019 alussa matkustin Puolaan pitkäksi viikonlopuksi ilman seuralaisia, matkakumppaninani vain mahtava avustaja ja se reissu… Sekös vasta oli! Matkan aikana tapahtui paljon sellaista, josta jälkikäteen ja jo silloin mietimme, että mitäköhän hittoa tapahtuu. Kommelluksia ja naurua ei matkalta puuttunut. Ne eivät kuitenkaan ole pointtini.

 

Matkalla näin jälleen ihmisen, joka olin joskus vuosia sitten. Hänet, joka ei kulkenut arkeaan synkkyydessä, mustanpuhuvien pilvien alla. Hänet, joka oli täynnä eloa ja iloa. Se Pinja olikin elossa kaiken huonon alla, vaikka luulin hänen kuolleen. Häneksi tahdon taas muuttua. Matka on pitkä ja kivinen, tiedän sen. Nyt näen muutoksen kuitenkin mahdollisena, toisin kuin ennen. 

Vuosi 2019 antoi paljon, mutta niin se myös otti. Vaikka koen kokeeneeni ja oivaltaneeni paljon, eivät kaikki suinkaan ole positiivisia. Olen siinä pisteessä elämässäni, etten tiedä alkuunkaan, mitä tuleva voisi tuoda mukanaan. Toivon kuitenkin paljon lämpöisiä hetkiä, enemmän iloa ja onnea kuin tänä vuonna. Yksi asia on varma, nimittäin se, etteivät kiireet tule loppumaan. 

Lopuksi on aika listata 5 itselleni tärkeintä / puhdistavinta julkaisuani tältä vuodelta ja toisaalta 7 postausta, joiden koen aiheuttaneen eniten keskustelua tai josta olen yksityisesti saanut eniten palautetta. Otan tarkoituksella linjauksen, että listauksissa ei ole samoja postauksia.

Itselle tavalla tai toisella tärkeimmät postaukset vuodelta 2019:

Masennuksesta toipuva taistelee demoniensa kanssa 

Sinulle, rakas CP

Sinulle rakas nuorempi minä

Jokainen kaipaa läheisyyttä 

Syömishäiriöstä paranemisesta

 

Kaikki yllämainitut ovat painavista ja tärkeistä aiheista. Alapuolella sen sijaan on myös kevyitä aiheita vakavien ohella. 

 

Eniten keskustelua herättäneet postaukset:

6 asiaa, jotka minulle on sanottu, koska olen vammainen (ja sen jatko-osat, jotka pääset lukemaan tästä, tästä ja tästä

Vammaisen havaintoja larppaamisesta (ja sen jatko-osa, jonka pääset lukemaan tästä

Miksei henkilökohtaisen avustajan työtä pidetä oikeana työnä?  (Oikeastaan kaikki henkilökohtaista apua käsittelevät postaukseni ovat eri ryhmissä herättäneet paljon keskustelua, mutta mainittakoon tämä.)

Onko kipu todellista, jos sitä ei näytä? (ja sen jatko-osa)

Pitkäjänteisten asiakassuhteiden merkitys kuntoutuksessa

Stop henkiselle väkivallalle!

Kuka tahansa voi sairastua alkoholismiin

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.