Mielenterveys, Sekalaisia, Vammaisuus

Sinulle, rakas nuorempi minä

Tähän postaukseen on tehty lisäys 19.11.2020 sillä 20.11 vietetään lasten oikeuksien päivää.

Sinulle, rakas nuorempi minä

Sinulla ei ole ollut helppoa itsesi kanssa, tiedän sen. Olen siitä pahoillani. Voisin sanoa kauniita asioita ja todeta elämän itsesi ja vammasi kanssa käyvän helpommaksi. Silloin valehtelisin sinulle. Niin en halua tehdä. Kokonaisuudessaan se helpottuu, mutta takapakkeja, rajuja sellaisia, on näkösällä.

Mutta nyt eksyn aiheesta. Olen lukuisia askeleita edellä. Vaikka se ei siltä tuntuisi, tavallinen turvallinen lapsuus, on parasta, mitä voit saada. Sellainen sinulla on. Tiedän, että se, ettet pääse leikkimään muiden kanssa samalla tavalla ärsyttää ja surettaa. Myöhemmin muistelet kaiholla tuota aikaa, jolloin huolesi olivat niin pieniä. Loppupeleissä tulet tajuamaan, ettet itseasiassa edes kaivannut leikkejä itsessään, vaan yhteisöllisyyttä, jota ne mukanaan toivat. Havaitset onneksesi, että sitä voi saavuttaa muutenkin kuin välituntileikein. Toivoisin, että löytäisit vertaistuen vammattomien kontaktiesi rinnalle jo paljon aiemmin ja osaisit sitä arvostaa.

Tiedän, että kehosi turhauttaa sinua. Se ei toimi niin kuin tahtoisit. Tuntuu, ettei se tottele lainkaan tahtoasi. Toisinaan se kiristyy asioista, jotka yleensä vetreyttävät sitä. Joskus lihaksesi eivät laita lainkaan vastaan niin kuin luulisit. Olet jatkuvasti hämilläsi. Ole kehollesi armollinen. Se on kestänyt paljon haasteita. Tulee kestämään vielä enemmän kuin voisit koskaan kuvitella. Tulet vihaamaan sitä, kun se ei toimi. Kun se ei parannukaan suuresta leikkauksesta niin kuin olettaisit ja toivoisit. Se kuitenkin tekee parhaansa, toimii miten juuri silloin kykenee. Nykyään sanon, etten välttämättä tekisi samoja päätöksiä leikkauksen suhteen, kuin mitä silloin tein. Luulen, että vaikka tietäisit samat asiat, kuin minä nyt, menisit silti operaatioon. Olet sisukkaampi kuin minä nyt. Muista purra hammasta, älä taivu. 

Muista sanoa kanssasi kuntoutuksen eteen työskenteleville, että arvostat heitä. Tee aina parhaasi, vaikka tuntuu, että mieluiten nukkuisit. Kiukuttele heille vapaasti, mutta taivu lopulta heidän tahtoonsa. Ole iloinen, että saat näyttää turhautumisesi estoitta. He ovat alansa parhaita. He tekevät töitä juuri sinun kanssasi ota siitä kaikki irti. Tiedän harjoittelun olevan sinusta kamalaa. Mieluiten joko nukkuisit tai höpöttelisit ja kummastelisit maailman ihmeitä. Niele harmistuksesi siitä, kuinka asioiden oppiminen ja sujuminen kestää. Tartu toimeen. Kiität itseäsi siitä myöhemmin.

Ihmissuhteista tahdon antaa sinulle muutaman neuvon, kuuntele tarkkaan: Älä koskaan ajattele, että tulisit olemaan yksin, ainakaan sen vuoksi, että sinulla on vamma. Kun kohtaat oikean ihmisen, sellaisen, joka on tarpeeksi kyvykäs näkemään maailmaa ja erilaisuutta laajemmin, hän vähät välittää vammastasi tai siitä, mihin et pysty. Hän pitää sinusta vinksahtaneesta persoonastasi huolimatta – ehkä jopa juuri sen takia. Hän osaa haastaa sinua, eikä kohtele silkkihansikkain, mutta osaa olla tarpeen tullen juuri oikealla tavalla läsnä.

Älä tyydy ihmissuhteisiin, joissa et saa olla oma itsesi: Joissa joudut varomaan sanojasi, tai tuntemustesi näyttämistä. Älä jää tilanteeseen, jossa tuntuu, ettei sinua arvosteta tai kuunnella. Älä tyydy pieniin hippuihin, olet ansainnut parempaa. Mitä tulee ystävyyksiin, on tämä tärkeintä: Jos sinusta tuntuu vähänkään siltä, että seurassasi hävetään olla, he eivät ole sinun arvoisiasi ihmisiä, eikä kyseessä ole oikea ystävyys.

Älä katkeroidu heille, jotka eivät osaa suhtautua rajoitteisiisi. Ohita se olankohautuksella, jos mahdollista. Siirry elämässäsi eteenpäin. Ota se korkeintaan opetuksena siitä, miten asennekasvatukselle on vielä tilaa. Sinulla on tehtävä. Sen ei kuitenkaan tarvitse olla elämäntehtäväsi. Sinulla on oikeus asettaa oma rajasi. Kaikkeen ei tarvitse vastata. Voit päättää ihan itse, koska ja miten tahdot avata elämääsi muille.

Ole itsellesi armollisempi. Aina ei tarvitse jaksaa. Aina ei tarvitse näytellä vahvaa. On ok pyytää apua, eikä vain saarnata muille siitä. Se, että sanot ettet nyt kykene projektiin tai hommaan x, ei kaada maailmaa. Sinun ei jatkuvasti tarvitse näyttää pystyväsi, ainakaan vammasi vuoksi. Opi olemaan kompensoimatta. Se on taito, jota et tätä kirjoittaessasikaan oikein osaa.

Kehotan sinua näkemään vamman voimavarana. Jotain jonka ansiosta sinulla on ehkä tavallista tallaajaa laajempi tapa katsella maailmaa, hahmotushäiriöstäsi huolimatta. Ajattele, että vaikket pystykään kaikkeen itse, on sinulla paljon annettavaa itsellesi ja ihmisille ympärillä. Vamma on antanut myös sinulle paljon. Upeita ihmisiä, mahtavia kokemuksia. Älä ajattele sitä, minkä mahdollisesti menetät, vaan kaikkea, minkä olet saanut.

Vaikka nyt pyydänkin sinua olemaan positiivinen elämän tosiasioiden suhteen, oli kyse sitten mielenterveydestä tai vammasta, tahdon, ettet ruoski itseäsi takapakeista, joita varmasti koet. Ne ovat osa ihmisyyttä. On ihan ok välillä itkeä sikiöasennossa nurkassa ja kirota maailmaa “Miksi juuri minä?” – asenteella puoliksi itsesäälissä ja puoliksi epätoivossa märehtien. Ne eivät tee sinusta huonompaa aktiivivammaista tai huonompaa ihmistä. Ne kuuluvat osaksi muuttuvaa elämää. Olennaista on se, kuinka nopeasti epätoivosta pääsee ylös.

Vuoden 2020 lisäys:

Älä lakkaaa tavoittelemasta unelmiasi. Sitkeys palkitaan, tämä vuosi on sen minulle todistanut. Unelmat tavoittaa kyllä, jos niiden eteen tekee tarpeeksi töitä. Ihminen kehittyy jatkuvasti. Sen seurauksena myös unelmat voivat elää. Se on ok. On ok myöntää olevansa hukassa, jos polku, jota olet aina tavoitellut, ei tunnukaan omalta.

Älä pidä mitään itsestäänselvyytenä. Oli se sitten elämäntilanne, ystävyyssuhteet, muut suhteet tai kehollinen hyvinvointi. Kaikki voi muuttua hetkessä, myös maailmantilanne.

Älä lakkaa taistelemasta oikeuksistasi tai pelkää pitää ääntä itsellesi tärkeistä asioista. Se kannattaa, vaikka sinusta tuntuisi, ettei kukaan kuuntele. Joku kyllä on korvat höröllä, jos puhut tarpeeksi hyvin. Usko itseesi ja kehitä itseäsi pelottomammin. Ennenkaikkea, keskity toisinaan itseesi. 

Näillä sanoilla, rakas nuorempi minä, tahdon kertoa sinulle elämän muuttuvan paremmaksi. Toivoisin, ettei sinun tarvitsisi käydä läpi samoja jaksoja kuin minun. Olisivatpa ne edes helpompia.

Minut hyvin tuntevat ihmiset toki tietävät, että kamppailen ajoittain itseni hyväksymisen kanssa vielä tänäkin päivänä. Olen kuitenkin edistynyt siinä, verrattuna vaikkapa teini-ikään ja toivon, että kymmenen vuoden päästä kirjoittaessani samanlaista kirjettä, ovat ”takapakit” kirjoitushetkellä vain satunnainen vieras.

Muut Sinulle – juttusarjan osat löydät tagilla kirje. 

Vastaa