Sekalaisia, Vammaisuus

Päiväni Pinjana

Kysyin kerran lukijoiltani, millaista blogisisältöä he toivoisivat: Mitä olisi mielenkiintoista lukea? Eräs ihminen sanoi, että kirjoita siitä, millainen on tyypillinen päiväsi. Olen jo kauan sitten tehnyt lupauksen, että MyDay -tyyppistä sisältöä ei blogiini tule. Tämä johtuu ihan siitä, että olen tarkka yksityisyydestäni. Valtaosa avustajistanikin tietää minusta vain sen, mikä on heidän vuoronsa kannalta välttämätöntä. Jos joku tietää enemmän, johtuu se siitä, että kemiat ovat kohdanneet poikkeuksellisen hyvin. Ei siis ihmekään, etten halua täällä internetin ihmeellisessä maailmassakaan asioita kovin tarkasti jakaa. Kohtuu avoimesti puhun tunteistani ja vaiheistani, mutta se on ihan eri asia kuin se, mitä teen arjessani.

Kohteliaasti kieltäydyttyäni tämä lukija tarjosi minulle toista vaihtoehtoa. Kuvaa päivää, joka on hyvä ja vastaavasti taas sellaisten hetkien kokonaisuutta, jolloin kaikki menee pieleen. Tässä oli ideaa. Saisin luotua kevyempää sisältöä, jossa on lukijoideni kaipaamaa henkilökohtaisuutta, menemättä varsinaisesti itse päivien tapahtumiin. Niinpä, toivotan teidät tervetulleiksi seuraamaan Hyvä päiväni Pinjana vs. Painajaiseni Pinjana –postausta.

Hyvänä päivänä herään täynnä tarmoa. (Tämä ei tarkoita pirteänä, heräämisessä kestää aina suurin piirtein 2h, vaikken koskaan jää sänkyyn makaamaan, vaan suuntaan aamiaiselle ja kuntopyöräilemään.) Usein minulle sanotaan: “Miten voit olla niin pirteä, jos olet nukkunut niin huonosti?” Pirteä? Hah, en minä ole pirteää nähnytkään. Se on aggressiota, jonka naamioin tarmoksi. Tai sitten se on puhtaasti jälkimmäistä. Mutta väsymys on läsnä. 

Olen valmis uusiin haasteisiin ja tiedän, että saan päivän aikana vaikka mitä tehtyä. Olen innoissani, täynnä ideoita. Luultavasti treenaan hiki hatussa niin, että naamani tuntuu valuvan irti silkasta kuumuudesta. Hikisen aamunavauksen jälkeen, istun hörppimään teetä ja tekemään töitä. Joko päätöissä etänä tapahtuvassa asiakaspalvelussa tai sitten kirjoitushommia, joko lehteen, blogiin tai muihin projekteihin. Parhaimmillaan teen päätöiden ohessa esimerkiksi tekstejä. (Sori pomo, jos luet tätä!) Lähtökohtaisesti en suosittele multitaskingia kenellekään, mutta minkäs teet, jos pahana tapani on ängetä kalenterini aivan liian täyteen ja olla liian kunnianhimoinen. Luulen, että jatkuva haluni änkeä kalenteri ihan turkasen täyteen johtuu joko kompensoinnin tarpeesta, tai siitä, etten halua jäädä yksin ajatusteni kanssa. En halua pysähtyä. Suhteestani masennukseen voit lukea tarkemmin tästä, personoidulle masennukselleni osoitetusta kirjeestä. 

Koskaan työpanoksestani ei ole valitettu, päinvastoin, sillä osaan kyllä puhua samalla kuin kirjoitan. Suurin ongelma tässä on se, että toimintamalli väsyttää ihan saakelisti. Ja huolehdin, etten koskaan tee mitään muuta silloin, kun jotain akuuttia on kesken. Multitasking on vahvasti läsnä ainoastaan silloin, jos esimerkiksi asiakkaat eivät tunnu vastaavan millään. 

Jos minulla on hyvä flow, näppäimistö sauhuaa. Sisältöä syntyy kuin itsestään, en koe kirjoittajan blokkia tai muita ongelmia. Kaikki tuntuu helpolta. Kehoni suostuu yhteistyöhön eikä minulla ole kipuja, ainakaan kovin paljon. Kykenen elämään lähes normaalia arkea kehollisesti, sellaista mitä se oli ennen kuin kehoni päätti, ettei päästä minua helpolla. Aikaa ennen leikkausta.

Työpäivän jälkeen, jos elämme normaalissa arjessa, saatan tavata ihmisiä ja vaikka pelata heidän kanssaan tai katsoa elokuvaa. Jaksan työnantajuutta, teen mahdollisesti avustajani kanssa jotain mukavaa, jos ei ole juoksevaa hommaa. Ylipäätään jaksan ihmisiä ja olen puheliaalla päällä. Elämä näyttää valoisalta ja osaan iloita pienistä asioista.

Jos en, jälleen normaaliin arkeen viitaten, näe ihmisiä, uppoudun luultavasti johonkin projektiin. Saatan paneutua kirjaan, tai kirjoittaa jotain suurempaa projektia. Näin keväisin, ainakin tänä keväänä, kaikki vapaa-aikani menee pääsykokeisiin valmistautumiseen. Vaikka käytännön osaamista ja kansanopistojen sekä avointen yliopistojen puolelta hankittua osaamista löytyy, ei unelma-alani ole vielä aukaissut minulle oviaan niin, että saisin tutkinnon avulla hommasta päätyöni. 

Entä millainen on huono päiväni? Huonona päivänä kaikki alkaa heräämisestä, jo se tuntuu virheeltä. Saatan herätä puhelinsoittoon, että joku on kipeänä, kauhuskenaariossa aamuvuorolainen. Sekös vasta ahdistavaa onkin. Pahimmillaan soitto saattaa tulla kuudelta aamulla, ja siinä sitten paniikissa yrität löytää sijaista tekijälle. Kiitän luojaani siitä, että minulla on kohtalaisen itseohjautuvia avustajia, joista toisensa tuntevat lähtevät metsästämään itselleen sijaista. Ilman tuota ominaisuutta olisin kusessa.

Parhaimmillaan käy niin, että sijainen on järjestetty tietämättäni ja ovelle tulee eri ihminen kuin olin alun perin suunnitellut. Loppupeleissä se on minulle poikkeustilanteessa, eli äkillisessä sairastapauksessa aivan sama, kunhan arkeni sujuu ja minulle aiheutuu mahdollisimman vähän stressiä. Arvostan tätä suuresti.

Lue: Asioita, joita toivoisin jokaisen avustajana työskentelevän oppivan.

Vaikka avustajan kanssa ei olisikaan ollut ongelmaa, voi herääminen silti olla haastavaa. Saattaa olla, että herään kamaliin kipuihin. Saattaa olla, etten henkisesti herää ollenkaan. Voi olla, etten ole nukkunut juuri lainkaan, koska kehoni on päättänyt, että nukkuminen on heikoille. Kaikki tuntuu nihkeältä ja tahmealta. Tuntuu, että mikään ei suju ja ajatus ei kulje.

Lue: Millaista kivun kanssa eläminen on?

Mikään ei huvita ja tehtävien aloittaminen on hankalaa. Varsinkin työt tuntuvat nihkeältä ja kuuliaisen asiakaspalvelijafiiliksen ylläpitäminen on erittäin hankalaa. Onneksi olen larppari ja pystyn lähtökohtaisesti pitämään pokan yllä hankalissakin tilanteissa. Vaikka kaikki tuntuukin pahalta ja asioiden aloittaminen on haastavaa kuin mikä, teen silti ihan suunnattoman paljon. Hankalan päivän näkee minusta siis, ei tekemisen puutteesta, vaan käytöksestä. Olen hiljaisempi ja saatan olla herkempi äksyilemään.

Taksi saattaa jättää tulematta tai aikatauluissani on muuten jotain sekaannusta. Kone ja ohjelmat kaatuvat. Minulla saattaisi olla miljoona asiaa hoidettavana, mutta en saa ketään kiinni, joten ne jäävät roikkumaan. Se on raivostuttavaa, sillä olen ihminen, joka vaatii suunnitelmallisuutta ja tarmokkuutta. Toisaalta huonoina päivinä, elleivät asiat ole aivan pakollisia, lykkään niitä niin pitkälle, kuin mahdollista. Ne saattavat siirtyä pitkälle.

Huonona päivänä en todellakaan jaksa ihmisiä. En haluaisi puhua kenellekään, ja se, että tarvitsen avustajia ahdistaa aivan suunnattomasti. Haluaisin käskeä kaikkia painumaan hiiteen ja erakoitua omaan tilaani. Avustajien kanssa sitä vaihtoehtoa ei ole. Toki voin pyytää heidät toiseen huoneeseen, tai ulos lenkkeilemään. Onneksi suurin osa avustajistani ymmärtää helposti sen, että minulla on päiviä, jolloin haluan olla vain hiljaa.

Vastaavasti silloin, kun en jaksaisi olla ihmisten kanssa tekemisissä, yleensä huonona päivänä käy vielä niin, että ystäväni haluavat olla minuun yhteydessä ja purkaa huoliaan sekä murheitaan. Normaalisti suhtaudun tähän hyvin, ja pyrin tukemaan kaikkia, miten parhaiten voin. Huonoina päivinä tekee tiukkaa. Vaikka saisin pidettyä pokkani yllä ja oltua kaikille ystävällinen, olen huonon päivän jälkeen aivan kuollut henkisesti ja tahdon vain kaatua sänkyyn. Leikkiä, ettei kyseistä päivää ole koskaan ollutkaan. Sillä näinä päivinä jo se, että pääsen ylös, tuntuu jo saavutukselta. Kuten jo aiemmin sanoin, se ei näy ulospäin. Siksi uupumustani saattaa olla hankala hahmottaa, ellei ole tottunut käytösmalleihini ja tiedä minusta jotain enemmän.

Usein päiviini kuuluu, olivat ne hyviä tai huonoja, se, että laitan minulle läheiselle ystävälle jonkun aivan turhanpäiväisen valituksen tai muuten spämmään hetken jollain aivan turhilla viesteillä. Tällä paitsi piristän itseäni ja harhautan itseäni esimerkiksi töiden tylsyydeltä. Täysin satunnainen keskustelu, jossa ei ole mitään sisältöä, auttaa kummasti epäsosiaalisenakin päivänä, jos vastapuoli on minulle läheinen.

Mikäli kyseessä on sosiaalisempi päivä, liittyy siihen usein myös se, että laitan parhaalle ystävälleni viestiä siitä, että hänen pitäisi mätkäistä minua naamaan mädällä kalalla. Sisäpiirijuttu, jonka alkulähdettä en rehellisesti muista. Mädän, usein etänä tapahtuvan kalamätkäisyn tarkoitus on palauttaa minut maanpinnalle. Joko estää tekemästä jotain typerää, jota jollain tasolla katuisin, tai sitten estää innostumasta liikaa.

 

Elämässäni ei ole mitään kummallista. Päiväni ovat täysiä, usein aivan liian täysiä. Huonoja ja hyviä päiviä rytmittävät rutiinit. Huonoina päivinä rutiinien toteuttaminen vaatii enemmän, mutta ne pitävät minut kasassa. Oli kummantyyppinen päivä tahansa, on takuuvarmaa, että useamman kerran vuorokaudessa pudistelen päätäni ja kysyn itseltäni: ”Mitähän helvettiä mä teen?”

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.