Olen puhunut paljon siitä, kuinka vähän vammaisia nähdään erilaisissa televisiosarjoissa ja elokuvissa.” Miksei vammaisia näy viihteessä?” Tämän blogipostauksen myötä päädyin tekemään sarjan ”Vammaisuuden näyttämö” jossa pohdin tapauskohtaisesti, miten erilaiset representaatiot meistä invoista ovat kulloinkin onnistuneet.
Olen aina ollut sitä mieltä, että mediarepresentaatiot vammaisista ovat tärkeitä, mutta koskaan en ole nähnyt animaatiota siinä mielessä varteenotettavana mediana, että voisin representaation näkökulmasta käsitellä niitä blogissani. En ymmärrä miksi, sillä animaatiot ovat monilla tavoin hyviä informaation lähteitä. Niinpä tässä postauksessa pohdin miksi olisi äärimmäisen tärkeää, että vammaisia hahmoja näkyisi live actionin lisäksi myös animaatioissa?
Animaatiota ajatellaan usein nimenomaan lapsille suunnattuina piirrettyinä. On toki olemassa animaatiota kypsempäänkin makuun, mutta totuus on, että valtaosa animaatioista on suunnattu nuoremmalle väestölle. Lapset ovat herkässä iässä ja alttiita vaikutteille. He imevät pesusienen lailla tietoa ympäriltään, ja seuraavat mitä heidän lähipiirinsä ja auktoriteettiasemassa olevat aikuiset tekevät. Muksut imevät vaikutteita ja ajatuksia myös näkemistään medioista, ja haluavat selityksiä näkemilleen asioille. Monille pikkuisille televisio on eräs lapsenvahdin jatke arjen kiireiden keskellä. Animaation tärkeys, tai ainakin opetusmahdollisuudet, lapsen kasvatuksessa on huomattu jo kauan sitten ja niitä onkin käytetty keinona kertoa lapsille raskaista asioista, kuten kuolemasta.
Animaatioissa asiat voidaan selittää lapsen ajatusmaailman mukaisesti. Koska lapset näkevät animaation viihteenä, vaikka oppivatkin sen kautta tajuamattaan, olisi vammaisuuden representaatio omiaan ujuttaa tähän. Mikäli hahmolla on vamma, tulee erilaisuus etenkin toistuvan henkilöhahmon myötä tutuksi. Hahmo ei pysty tähän ja tähän, mutta tuo onnistuu häneltä vallan mainiosti. Muksu oppii, että meillä vammaisillakin on aivan samanlaisia unelmia, haaveita, tavoitteita, haasteita ja ihmissuhteita kuin kellä tahansa muullakin. Oikeastaan me elämme aivan samanlaista elämää kuin vammattomat; pienine erikoisuuksineen.
Animaatiossa vammasta voi tehdä supervoiman. Tosielämässä vamma kuvataan usein pystymättömyyden ja haasteiden kautta: Mitä ongelmia toimintakyvyn puute tai heikkeneminen tuovat tullessaan? Animaatiossa esimerkiksi apuvälineet voivat olla osa jotain erikoiskykyä tai henkilöllä voi olla supervoima, koska hän käyttää apuvälinettä tai omaa jonkin poikkeaman.
Vammaiselle varhaisessa iässä itsensä kaltaisen henkilöhahmon näkeminen mediassa olisi valtava voimaantumisen lähde. Tietenkään kenenkään ei pidä luulla, että pyörätuolilla pystyy lentämään vain, koska sarjassa esiintyvä henkilöhahmo kykenee. Kuitenkin jo se, että jokin itseä muistuttava näyttäytyy ruudulla, voi antaa lapselle paljon.
Koska aikuiset vääjäämättä joutuvat katsomaan piirrettyjä jälkikasvunsa seurassa, olisivat vammaiset hahmot myös heille loistava mahdollisuus oppia uutta. Kohdatessaan jotain uutta ja ihmeellistä, kysyy lapsi usein vanhemmiltaan ”Mikä tämä on?” Silloin aikuinen joutuu kovan paikan eteen: Kuinka hän selittää lapselle tilanteen? Tässä kohtaa hän ei voi vedota:” Hys hys ei toiselta voi mennä kysymään noin”, Joku selitys on pakko keksiä, sillä fiktion tuotteen tunteita kun ei tarvitse pelätä loukkaavansa. Tämä siis avaa aivan mahtavan areenan keskustelulle, joskin aikuisen tarinan selitykset hahmon vammaisuudelle voivat erota todellisuuden vaihtoehdoista paljon.
Vammaisuuden ei tarvitse sarjassa olla huomion keskipiste, vaan se voi olla sivuseikka siinä missä hiusten värit tai muut olemukseen liittyvät elementit. On hyvä, että lukuisissa sarjoissa, kuten suoratoistopalvelu Netflixin Dragon Prince:ssä on alettu kuvaamaan erilaisia ihmisiä, niin vammaisia kuin myös seksuaali- ja sukupuolivähemmistönkin edustajia. Näiden kautta lapsi oppii uutta, ja kasvaa kenties vanhempiaankin avarakatseisemmaksi. Jos lapsi näkee kuluttamassaan mediassa paljon erilaisuutta, tulee siitä hänelle jonkinasteinen normi, etenkin jos erilaisuus on onnistuttu kuvaamaan mahdollisimman monipuolisesti. Niinpä hän soljahtaa luontevammin oikean maailman kohtaamisiin valtavirrasta poikkeavien ihmisten kanssa.
Vammaisuuden kuvaaminen animaatiossa on erityisen tärkeää. Se tarjoaa aiheen käsittelylle useita eri lähtökohtia, monipuolisemmin kuin perinteinen näytelty viihde. Narratiivit ja representaatiot avaavat mahdollisuuksia samaistumiseen ja oven keskustelulle. Katsomisen arvoisia sarjoja ovat esimerkiksi How to train your dragon – trilogia, Avatar the Last Airbender, Dragon Prince, ja Fullmetal Alchemist: Brotherhood.
