Ihminen on luonnostaan mallista oppiva ja sosiaalista hyväksyntää kaipaava yksilö. Niinpä lajillemme on täysin luonnollista etsiä sellaisia ihmisiä, jotka voisivat jakaa arvomme ja käsityksemme maailmasta. Ihmisiä, joita voisimme katsoa ylöspäin ja joihin voisimme samaistua. Nuoremmilla ihmisillä, kuten lapsilla, nämä henkilöt ovat usein heidän omat vanhempansa. Kuka ei olisi jossain vaiheessa elämäänsä halunnut tehdä työkseen juuri sitä mitä äiti tai isä tekee? Vanhemmiten nämä roolimallit voivat löytyä kaveripiiristä, muista elämän auktoriteettihahmoista, tai kenties julkisuuden henkilöistä. Nykymaailmassa nämä ihailun kohteet ovat yhä useammin perinteisten julkimoiden ohella myös sosiaalisen median henkilöitä. Voiko somepersoonaa pitää esikuvana? Mitä haasteita tähän liittyy?
Ihminen voi vapaasti pitää esikuvanaan ketä tahansa, kunhan muistaa seuraavan: Aina, oli kyseessä sitten kasvokkain tapahtuva sosiaalinen vuorovaikutus tai somen feediä seuraamalla luodut mielikuvat, tarkkailemastaan ihmisestä näkee vain tietyn osan. Havaintojen kohde valitsee mitä kulloisessakin sosiaalisessa tilanteessa itsestään tuo esiin ja millaisen kuvan itsestään luo. Etenkin sosiaalisessa mediassa ihmiset tekevät tarkkaa työtä luodakseen profiilistaan tietynlaisen. He ovat brändänneet itsensä, osaamisensa ja tuottamansa sisällön. He toimivat brändinsä mukaisesti, sillä se kerää katsojia ja parhaimmassa tapauksessa tuottaa menestyneelle vaikuttajalle merkittävät rahavirrat.
Sosiaalinen media sitä paitsi suosii kauniita kuvia. Mitä kauniimpi ja näyttävämpi kuva, sitä enemmän se yleensä saa tykkäyksiä. Harvemmin tykkäyksiä saa päivitys, jossa ihminen on täysin meikittä, ja näyttää valvoneen kolme viikkoa putkeen. Tykkäyksiä ei satele, vaikka kuvatekstissä olisi kuinka tärkeää asiaa. Poikkeuksena tietenkin henkilöt, jotka ovat jo onnistuneet luomaan hyvin laajan seuraajakunnan, joka vielä pysähtyy lukemaan tekstejä. Uskaltaisin silti väittää, että ehostetut kuvat saavat näilläkin vaikuttajilla enemmän näkyvyyttä. Some on siinä mielessä hyvin karu paikka.
Vaikka somepersoona puhuisikin ongelmistaan avoimesti, ja jaetut asiat saisivat huomiota, valitsee henkilö silti tasan tarkkaan mitä itsestään kertoo. Kaikkea ei yleisölle koskaan anneta, eikä kuulukaan antaa. Sillä jokaisella, myös julkisuuden henkilöillä, se yksityinen oma tila, jonne ei tahdo päästää muita kuin läheisiään, jos heitäkään. Tämä on hyvä muistaa muiden feediä tarkkaillessa. Se, mitä somepersoonat nettiin jakavat, on vain yksi siivu heidän elämästään.
Vaikka ihminen omaisi vain haasteita täynnä olevan someprofiilin – mikä ei välttämättä kannata, sillä pelkän synkkyyttä sisältävän feedin seuraaminen on raskasta – on hänellä silti hyviäkin päiviä. Kaikki ei lähtökohtaisesti ole vain henkisessä kaatosateessa vellomista. Jokaisella on edes vähän vähemmän paskoja päiviä. Vastaavasti taas ihmiset, joiden sosiaalinen media on pelkkää auringonpaistetta, eivät välttämättä vain jaa niitä huonoja päiviä. Näitä voi olla paljonkin. Huonoina kausinaan he saattavat vaieta kokonaan sosiaalisessa mediassa. Nämä vaikuttajat voivat vedota tarvitsevansa somepaussin. Se voi olla täysin rehellinen syy, ainakin osittain. Jatkuvasta online-tilasta erkaantuminen voi tehdä monen henkiselle hyvinvoinnille hyvää. Se saattaa antaa aikaa ja tilaa ajatella asioita uudella tavalla. Joskus sitä vain tarvitsee aikaa tehdä omia juttujaan. Vaikka vaikuttamisesta pitäisikin, voi siihen tulla liian voimakkaasti tehtynä kohtuuttoman suuri ähky. TOISAALTA “loma” voi toimia koodi-ilmaisuna sille, että henkilö tarvitsee tauon esillä olemisesta, koska tämän henkilökohtaisessa elämässä on tapahtunut jotakin mikä vaikuttaa liikaa sisällön tuottamiseen. Se on enemmän kuin hyväksyttävää.
Vaikuttajan tekemisestä voi ottaa mallia ja inspiroitua: “Tuokin on pystynyt tuohon! Miksen minä pystyisi?” Itseään ei kuitenkaan kannata verrata muihin liiaksi. Jokainen kuitenkin ponnistaa eri lähtökohdista. Negatiivinen kateus lamauttaa ja masentaa. Se aiheuttaa tunteen, ettei itsestä ole mihinkään. Tämän tunteen vallassa lakkaa usein myös yrittämästä, sillä mitättömänä ja riittämättömänä itseään pitävä ei näe ponnisteluissaan mitään tarkoitusta.
Somen aiheuttaman kateuden käsittelyssä auttaa ainakin itseäni systemaattinen päätös olla seuraamatta tilejä, joista paistaa vain feikki glamour. Lisäksi seuraan toki lähinnä vain asiasisältöä tuottavia tilejä, ellei kyseessä ole läheinen tai muuten mielenkiintoinen ihminen. Saan siitä paljon enemmän irti, kuin vain tavallisesta arkisisällöstä. Vaikka olenkin aktiivinen eri kanavissa, vihaan silti somea ja sen toimintaperiaatteita. Niinpä minimoin sen minkä koen itselleni “turhaksi”, vaikka samainen sisältö voi toki toiselle antaa paljonkin.
Usein sosiaalisen median vaikuttajat tiedostavat olevansa jonkinasteisia roolimalleja. Se saattaa aiheuttaa heille valtavia paineita. Monet vaikuttajat ovat itse nuoria ja kamppailevat oman paikkansa löytämisen kanssa. Kenties omasta polusta ei vielä ole hajuakaan. Voi olla lukuisia asioita, jotka heitä kiinnostavat, mutta mikään niistä ei sinänsä nouse ylitse muiden. “Miten helvetissä voisin olla kenenkään roolimalli, kun ei minulla ole aavistustakaan, kuka oikeastaan olen?” on kysymys, joka saattaa pyöriä monenkin mielessä hänen saadessaan seuraajiltaan palautetta, tai kenties avautumisia henkilökohtaisista aiheista. Allekirjoittanut ainakin hämmentyy tuon tuosta. Ehkä vastaus piileekin juuri siinä. Ehkä ihminen on esikuva juuri sen vuoksi, miten hän kohtaa vastoinkäymiset ja haasteet, eikä esimerkiksi saavutustensa vuoksi.
Vaikka tässä nyt lauonkin muka viisaana ajatuksiani siitä, minkä vuoksi jotakin ihmistä voisi pitää roolimallina, olen aivan ymmyrkäisenä siitä, miten minut nähdään jonkinasteisena esikuvana. Minut on nimittäin nimitetty Rusetti Ry:n alaisuudessa toimivan VEERA – hankkeen yhdeksi mentoriksi tyttöjen ja naisten ryhmää ohjaamaan. Ensimmäisessä viikonlopukoulutuksessa, joka järjestetään marraskuussa, vastuualueenani on ainakin kirjoituspajan vetäminen. Kun minulle kerrottiin, että juuri minut tahdotaan mentoriksi, olin hämmentynyt. Olen sitä edelleen: Miksi juuri minä? Some on täynnä minua vaikuttavampia ja suuremman suosion saaneita vammaisia tekijöitä. Mikä sai valitsemaan minut? Kai sen voi selittää osin sillä, että eri ihmiset viehättyvät erilaisesta sisällöstä.
“Miten kukaan voisi ottaa minusta mallia, kun mokailen tuon tuosta?” Jos tämä kysymys pyörii voimakkaana mielessä, on hyvä pysähtyä miettimään, onko itseään kohtaan ehkä liian kriittinen? Jokainen fiksu mediankuluttaja ymmärtää vaikuttajienkin olevan vain ihmisiä, jotka tekevät virheitä. Vastaus siihen, onko vaikuttaja varteenotettava esikuva asiassa x, piilee hänen kyvyssään kantaa vastuuta. Myöntääkö hän virheensä? Miten tämä tulee ilmi?
Sosiaalisen median persoonien pitäminen roolimalleina on haastavaa ja sen kanssa on syytä löytää terve tasapaino. Ihmisistä on ok inspiroitua ja ottaa mallia, mutta heitä ei pidä verrata liikaa itseensä tai nähdä virheettömänä. Jos henkilön tuottama sisältö vain kolhii itsetuntoa, kannattaa miettiä, millä on rakentamassa omaa minäkuvaansa. Miten omaa oloa voisi parantaa? Auttaisiko somepaasto?
LUE MYÖS:
Vaikuttamistyö itsensä kehittämisen työkaluna
Miksi vaikuttamistyö on toisinaan takamuksesta?
Taistelu vaikuttamistyön haasteita vastaan
