Kuntoutus

Päivä laitoskuntoutuksessa

Alla oleva postaus on hiukan erilainen päivän kulun kuvaus, ihan jo siksi, että sen tapahtumat sijoittuvat laitoskuntoutusjaksolle, eivätkä siis normaaliin arkeen. Postaus ei myöskään mene niin syvälle omiin tuntemuksiini, vaan antaa pikemminkin kuvan siitä, millainen laitoskuntoutus voi olla. 

~~~

Monet voivat miettiä, millaista elämä laitoskuntoutuksessa on. Mistä päivät koostuvat? Mikäli kyseessä on yksilöllinen kuntoutus, kuntoutusjaksolla huomioidaan asiakkaan tarpeet mahdollisimman tarkasti, maksajatahon, kuten esimerkiksi Kelan, antamien raamien puitteissa. Päivät ovat keskimäärin 9-16, mutta toisinaan päivät voivat olla pitempiä, joko pienillä tai reiluilla tauoilla.

Laitos on jännä paikka. Olen ihminen, jota on etenkin viime vuosina väsyttänyt jollain tasolla käytännössä aina. Täällä kuitenkin herään tavallista virkeämpänä ja katselen tulevan päivän ohjelmaa. Se voi koostua esimerkiksi, erilaisista terapioista, joko yksilö, tai ryhmämuodossa. Näitä voivat olla vaikkapa toiminta – tai fysioterapia, tai psykologin käynti. Ohjelmissa voi olla myös ohjattuja liikuntaryhmiä, esimerkiksi kuntosalilla laitteissa rehkien tai liikuntasalissa vaikkapa istumalentopalloa pelaten. Mikäli kyseessä on rentousryhmä, on nukahtaminen taattu. Tai, jos nukahtaminen ei syystä tai toisesta onnistukaan, niin pyörivät ajatukset päässä väkkärän tavoin ja stressi kasvaa kasvamistaan. Sosiaalityöntekijän tapaamiset kuuluvat myös olennaisena osana jaksoon. Niitä on sekä ryhmässä, että yksin. Niillä asiakas voi saada apua esimerkiksi vammaispalvelussa kohtaamiinsa haasteisiin, kuten hylättyihin avustajatuntipäätöksiin.

Asiakkaiden henkilökohtaisten tarpeiden mukaan jaksolla voi olla myös esimerkiksi ravitsemus– tai jalkaterapeutin visiittejä. Itsehän en kumpaakaan kaipaa, mutta seksuaalineuvontaa ja -terapiaa kyllä kulutan, kun siihen on mahdollisuus. Suurin piirtein kaahaan tutun neuvojan (joka tekee myös avustuksia) luokse heti ovista päästyäni ja kysyn, onhan meille varattu aika. Kyllä, puhun paljon seksuaalisuudesta ja teen myös yhteistöitä eri alan ammattilaisten kanssa somessa. Siitä huolimatta tiedän omaavani lukkoja ja arkoja aiheita, joita tahdon käsitellä. Tällä kertaa jopa itkin ensimmäistä kertaa koko kyseisen palvelun historiani aikana erään session jälkeen.

Ruokailut rytmittävät kuntoutuslaitoksen arkea ja muu ohjelma rakentuu niiden ympärille. Näinä hetkinä joutuu usein odottamaan, sillä hoitajat ovat kiinni vammaisimpien asiakkaiden syötöissä. Koska murkinahetken oheen on (useimmiten) heitetty reilumpi tauko, käytän ajan hyödykseni ja menen syötyäni itsenäiselle salitreenille. Laitoksessa kun lähes kaikki laitteet ovat sellaisia, että niihin pääsee pyörätuolilla. Samaa luksusta ei ole havaittavissa perussaleilla.

Yleensä poljen salilla Motomed –erikoiskuntopyörää joko käsin tai jaloin. Toisinaan saatan tehdä salilla esimerkiksi taljaa, rintaprässiä tai dippejä. Nämä siis silloin, kun olen salilla yksin. Mikäli minulla on yksilöfysioterapiaa tai tapaaminen kunto-ohjaajan kanssa, kuuluu rutiineihini venyttelyt sekä hevossimulaattori Ponikassa istuminen. Ja kuulkaas, se vasta pistääkin keskivartalolihakset töihin. Vaikka olen tottunut olemaan hevosen selässä tunnin, olen Ponikassa jo vartin jälkeen uupunut. Eikä ole yksi eikä kaksi kertaa, kun meikä on lopussa meinannut lentää satulasta. Fysioterapiassa on toisinaan myös käsittelyjä.

Fysioterapian ohella päivääni kuuluvat myös paikan pitkillä käytävillä tehdyt kävelylenkit erilaisilla telineillä vuorotellen. On mahtava huomata, kuinka jo muutaman päivän säännöllisellä pitempikestoisella kävelyllä jaksetut jolkotteluetäisyydet kasvavat. Ja samalla erittäin hehkeän näköiset mustelmat allekirjoittaneen polvissa. Meikätytöllä kun on tapana riehua ja jokaisella askeleella isken toisen polveni telineen pystytankoon. Se vasta onkin hauskaa! Niin, ja koska kelaan jaksollani huomattavasti enemmän kuin arjessani, ovat käteni pienillä haavoilla ennemmin tai myöhemmin. Jossain kohtaa on luovutettava ja todettava, että työntöapu on otettava vastaan, jotta joskus pääsisikin jonnekin. Haavaisilla käsillä on nimittäin harvinaisen haastava kelata.

Entäpä toimintaterapia, mitä siellä tehdään? Tietysti tekeminen riippuu siitä, millaiset ovat henkilön tavoitteet. Oma tavoitteeni on erityisesti kaksikätinen toiminta. Näin ollen minä, vannoutunut käsitöiden ja askartelun vihaaja olen vuosien varrella:

– painanut kasseja

– kutonut pannulappuja kutomapuilla

– liisteröinyt kukkaruukkuja

– maalannut tauluja

– tehnyt kortteja

Ja vaikka mitä muuta. Tunnen laitoskuntoutuksessa mummoutuvani. Normaalisti meikää ei saisi suurestakaan rahasummasta tekemään mitään näperrystä. Nyt singahdan esimerkiksi kangaspuiden ääreen intoillen. Ehkä menetän järkeni. Ehkä suhtaudun tilanteeseen niin, että kuntoutuksessa tehdään eikä mukista. Jakson lopussa huomaankin, kuinka oikean käteni toiminta on parantunut edes hiukan. Otan sen useammin mukaan tehtäviin ns. vähemmällä vaivalla. Tämä herättääkin kysymyksen, tulisiko sisäisen mummoni päästä useammin leikkimään. Millä ajalla, kysyn minä?

Keskusteluryhmät kuuluvat toisinaan päiviin. Niitä voi olla niin sairaanhoitajan, psykologin kuin vaikkapa musiikkiin työvälineenä erikoistuneen henkilön pitäminä. Mikäli laitoksessa sattuu olemaan samanhenkisiä tai jotain samoja taustakokemuksia omaavia henkilöitä, voivat keskustelut olla hyvinkin hedelmällisiä. Jos osa henkilöistä omaa esimerkiksi sosiaalisia tai kognitiivisia haasteita ja toiset taas ovat kyseisellä osa-alueilla taitavia, ei kunnon keskustelua välttämättä synny. Silloin ainakin allekirjoittaneen ajatus harhailee.  Saatan turhautua ja miettiä, kuinka tämänkin ajan olisi voinut käyttää paremmin.

Koen lähtökohtaisesti psykologin käynnit erittäin hyödyllisenä ja puhunkin aina tilaisuuden tullen siitä, kuinka jokaisen mielenterveytensä kanssa painivan olisi hyvä mennä puhumaan ammattilaiselle. Täällä huomaan myös henkilökemioiden tärkeyden. Laitoksen psykologi on persoonana mukava ja varmasti monelle hyödyksi. Itse kuitenkin huomaan, ettei hän ole lähestymistavallaan sellainen, jota tarvitsen. Tarvitsen ihmisen, joka uskaltaa kysyä. Sitten minä kyllä höpötän kuin mikäkin papupata. Usein jaksollani huomaankin puhuvani paremmin jollekin muulle työntekijälle, kuin sille psykologille. Muistuttaisinkin jokaista siitä, että kemioiden täytyy kohdata, oli kyseessä sitten fyysiseen tai henkiseen puoleen keskittyvä terapia. Matka on pitkä, älkää lannistuko.

Mikäli tavoitteena on esimerkiksi voimavarojen löytäminen, voidaan tehdä voimavarapuuta. Juuriin kirjataan asioita, joista saa voimaa. Putoavat lehdet symboloivat asioita, joista tahtoisi luopua. Lehvästö taas täyttyy asioista, joissa pitäisi kehittyä. Puuta voi täyttää esim. kirjoittamalla tai lehtileikkein. Kun puu on valmis voi alkaa pohtia seuraavia kysymyksiä: Minkä avulla pääsen tavoitteisiin? Miten juurista voisi pitää parempaa huolta?

Kuvassa on pinkille pohjalle piirretty puu ja sekä lehdistä leikattuja lausahduksia, että kuulakärkikynällä ja tussilla tehtyjä merkkauksia asioista, joista tahtoisin luopua.
Voimavarapuuni. Kuvassa on myös paljon kuulakärkikynällä rustattua, mikä ei valitettavasti kuvassa näy.

FA-tuoli, eli rentouttavasti tärisevä fysioakustinen tuoli puolestaan on sellainen ihmekapistus, että meikän löytää sieltä lähes joka ilta painopeiton alta onnellisia unosia tuhisemasta. Kärsin uniongelmista – ajoittain vakavistakin. Kyseisessä mööpelissä olen kuitenkin unessa jo kymmenessä minuutissa, ja saatan tuhista puolisenkintoista tuntia onnellista unta, ellei kukaan tajua tulla herättämään. Ja entäpä jalkani sitten? Mokomat ovat vetreystasoltaan kuin toisen ihmisen jo 30min ohjelman jälkeen. 

Mikäli kuntoutusjaksolle sattuu vähänkään samanhenkistä ja -ikäistä porukkaa, on draama, tai vähintäänkin hyvät naurut taattu. Olen saanut jaksoilta hyviä ystäviä. Pieni teiniminä (ja hiukan vanhempikin versio) on mennyt ja rellestänyt pitkin näitä jo niin tuttuja ja itselle kodikkaita käytäviä. Näissä huoneissa olen ihastunut, viettänyt helliä hetkiä ja särkenyt sydämeni. Oman suolansa paikkaan tuo myös hoitohenkilökunta ja muut työntekijät. He ovat nähneet minun kasvavan epävarmasta esiteinistä määrätietoiseksi aikuiseksi ja osin saan kiittää heitä siitä tarmosta, joka minussa on. Rakastan sisäpiirivitsejä ja mystistä pelleilyä, joita joidenkin hoitajien kanssa viljelemme. Se on kunnon piristys. Täällä on aivan omanlaisensa elinympäristö josta nautin täysin siemauksin.

Laitoskuntoutus koostuu vaihtelevista osasista niin yksityistapaamisena kuin ryhmissä. Suurin osa kuntoutuksesta on varsin hyödyllistä, mutta joitakin ohjelmanumeroita voisi rehellisesti heittää romukoppaan. Aikataulutetun ohjelman lisäksi päivät toki koostuvat myös omanlaisesta laitoskulttuuristaan.

Lue myös:
Muuttuva laitoskuntoutus
Mietteitä laitoskuntoutuksesta
Laitoskuntoutuksen varjopuolet

Vastaa