Vammaisuuden näyttämö, Vammaisuus

Mietteitä friikkisirkuksista ja entisaikojen tavasta ihmetellä vammaisuutta

Tämä osa Vammaisuuden näyttämöä on hiukan erilainen. Tässä osassa en nimittäin keskity mediarepresentaatioihin, vaan siihen, miten vammaiset ja muiden poikkeavuuksien kanssa elävät on nähty menneiden vuosisatojen ja -kymmenien aikana viihteenä.

Vammaisuutta on kautta aikojen pidetty jotenkin kummallisena. Meitä on vieroksuttu ja kummeksuttu. Jos ajatellaan nyky-yhteiskuntaa, ovat asiamme kohtalaisen hyvin. Ei, en väitä, etteikö ihmisten asenteissa ja palveluissamme olisi yhä paljon parannettavaa. Sitä on valtavasti. Kuitenkin nykyään meidät nähdään ihmisinä. Ihmisinä, joilla on ihmisoikeudet. Ne vain toteutuvat ajoittain naurettavan huonosti. Toisin oli ennen. Silloin meidät suljettiin joko laitoksiin “poissa silmistä – poissa mielestä” -ajatuksella, tai vielä pahempaa, meidät nähtiin näyttelyesineinä. Onko samanlaista ajattelua vielä olemassa?

Menneillä vuosisadoilla vammaisten tahi muuten valtavirrasta (etenkin näkyvästi) poikkeavien ihmisarvo oli lähtökohtaisesti pohjamudissa. Meidät vammaiset, kuten myös erilaiset geneettisiä sairauksia omaavat ihmiset, kuten parrakkaat naiset tai ihmisskeletonit, nähtiin ennemminkin näyttelyesineinä. Välikappaleena, jonka avulla voi ansaita rahaa. Vaikka osa valtavirrasta poikkeavista saattoikin ansaita elantonsa vapaaehtoisesti esiintymällä, oli tilanne suurimmalle osalle aivan toinen. He saattoivat kokea painostusta esiintymiseen, sillä he saattoivat saada esiintymistä vastaan (mahdollisesti ala-arvoisen) majoituksen ja ruokailun. Niistä pennosista, joita esiintymisestä saatiin, ei välttämättä vammainen nähnyt yhtäkään. Tilanteeseen saattoi liittyä paljon muutakin hyväksikäyttöä.

Sirkukset saivat alkunsa kummajaismuseoista. Museoissa tai näyttelyissä oli esillä esimerkiksi erilaisten sairauksien runtelemia luurankoja tai säilöttyjä kehoja. Vähitellen näihin näyttelyihin alkoi ilmestyä myös eläviä ihmisiä. Kiertävät näyttelyt syntyivät 1800-luvulla ja jatkuivat pienimuotoisina aina 1940-luvulle asti.  Niiden toiminnan kultakausi oli 1840-luvulta aina 1900-luvun taitteeseen asti.

Pelottavaa on, että “friikkien” pitäminen näyttelyesineinä nähtiin menneessä maailmassa ihan normaalina viihteenä. Tästä esimerkkinä jo vaikkapa se, että täällä koto-Suomessakin näitä esityksiä mainostettiin ihan tavallisten lehtien sivuilla, samoin kuin mitä tahansa palvelua.

Joku saattaa ajatella, että eihän nyt esimerkiksi parrakkaiden naisten tuijottelu tai vammaisten selviämisen katselu erilaisissa tilanteissa ole niin julmaa. Mietitäänpä uudestaan. Jokainen voi itse kuvitella itsensä tilanteeseen, jossa hänet pistetään esiintymään yleisön eteen töllisteltäväksi. Joku voi ajatella sen olevan normaalia, kaikki esiintyjäthän tekevät niin. Toki, mutta sillä erotuksella, että vapaaehtoisesti lavalle nousevat päättävät itse omat rajansa ja sen, mitä he ovat valmiit tekemään. Vapaaehtoiset saavat itse korvauksen esiintymisestään. Friikeillä ei välttämättä ollut tätä vaihtoehtoa laisinkaan. Kuten aiemmin mainitsin, poikkeuksiakin oli. Tästä esimerkkinä Wolgen lyhytkasvuinen kääpiöpariskunta. He kiertelivät vapaaehtoisesti maasta toiseen näyttävästi pukeutuneina ja hienoissa vaunuissa. Esityksiin ei kuulunut temppuja, vaan näytökset koostuivat sivistyneistä keskusteluista salongeissa. Wolgeilla oli myös “tarina”, jossa yleisö oli mukana. Nimittäin se, että he olisivat juuri menneet naimisiin ja olisivat tien päällä häämatkansa ansiosta. Kaikkien friikkien todellisuus ei kuitenkaan ollut glamouria.

On aika palata pohtimaan yleisempää todellisuutta. Ihmisoikeuksien laiminlyönti jatkui vielä kuoleman porteista astumisen jälkeenkin. Tästä esimerkkinä “paviaaniladynakin” tunnettu karvainen nainen. Naista alettiin kutsua täysin uuden lajin edustajaksi. Hän oli näyttelysensaatio teini-ikäisenä ja kuoli jo 27-vuotiaana. Tämän jälkeen naisen ruumis säilöttiin ja häntä kierrätettiin näytöksissä ympäri Eurooppaa. Missä oli vainajan kunnioitus?

Friikkien olojen karuudesta kertoo myös se, että nykyään kulttimaineeseen noussut, 30-luvulla tehty Freaks – kummajaiset, perustuu tositapahtumiin ja kyseinen pätkähän laitettiin vuosiksi esityskieltoon. Lisäksi sitä mm. editoitiin ja leikeltiin rajusti vuosien varrella. Miksikö? Koska pätkä oli kyllin brutaali ja raju aiheuttaakseen yleisössä pahoinvointia ja muita voimakkaita reaktioita. Se tuhosi sirkuksen menon sisältäpäin tuntevan ohjaajan Tod Browningin uran elokuvamaailmassa. Todentuntuisuutta lisäsi se, että monet elokuvassa esiintyvät henkilöt esiintyivät itsenään. He siis oikeasti elivät ko. poikkeavuuksien kanssa. Miksi “kummajaisten” tuijottelu reaaliajassa oli ihmisten mielestä ok, mutta valkokankaalla sama (ja esitysten kulissien taakse näkeminen) aiheutti pahoinvointia? Itse en samaistu Ylen artikkelin kuvaamiin aikalaisten käsityksiin ko. elokuvasta. Elokuvan arvosteluun palaan myöhemmässä osassa.

Nykypäivänä vastaavat esitykset eivät menisi läpi ainakaan ensimmäisen maailman maissa. Ne tuomittaisiin oitis ihmisoikeuksia rikkovana ja hommasta nousisi auttamaton (sekä aiheellinen) haloo.

Siitä huolimatta herää kysymys: Onko friikkisirkusten perimmäinen ajatus kadonnut arjestamme? Se on huomattavasti vähemmän näkyvää ja inhimillisempää. Mielestäni se ei ole kuitenkaan kokonaan kadonnut. Itse ainakin törmään jatkuvasti siihen, että minua tuijotetaan. Minulta ja monelta ”lajitoveriltani” tullaan kysymään usein erilaisissa tilanteissa aivan liian yksityisiä asioita. Miksi? Miksi minulta ja muilta vähemmistön edustajilta on ok kysyä asioita, joita ei valtavirran edustajilta kysyttäisi? Miksi ihmisen on ok tuijottaa eri tavalla pukeutuvaa tai liikkuvaa ihmistä? Erilaisuudella saa tehdä rahaa, jos henkilö itse tekee sen omilla ehdoillaan, en sano sitä. Totean vain, että friikkisirkusten ehdoton tuomitseminen on tekopyhää, jos arjessaan kuitenkin tuijottelee erilaisia ihmisiä.

Lähteet:

https://yle.fi/uutiset/3-10880617

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/09/23/ilta-sirkuksessa-show-shows-ja-freaks-teemalauantaissa-241

https://fi.wikipedia.org/wiki/Friikkisirkus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.