seksuaalisuus

Seksuaalisuus fiktiossa: Sex Education

Mainitsin eräässä viime vuoden lopussa tulleessa Instagram-päivityksessäni, kuinka ajattelin  tulevaisuudessa alkaa käsitellä postauksissani myös seksuaalisuuden ympärillä pyörivää fiktiota. Missä onnistuttiin ja mikä meni pieleen? Millaisen kuvan suosittu sarja antaa seksuaalisuudesta tai siihen liittyvästä kanssakäymisestä? Ensimmäisenä vuorossa on Sex Education. 

Se kertoo lukiolaispojasta, Otisista, ja hänen edesottamuksistaan, kun hän päätyy pitämään koulussaan salaista seksiklinikkaa yhdessä vuosikurssinsa ”pahan tytön”, Maeven, kanssa. Koko ajatus tuntui minusta katsojana kerrassaan hassulta, sen verran lukossa nuorukainen oli oman seksuaalisuutensa kanssa – toki ymmärrettävistä syistä. Hän näki pienenä isänsä pettävän äitiään, mikä traumatisoi hänet.

Mutta miten kummassa päädytään siihen, että lukiolaispoika ryhtyy pitämään salaista seksiklinikkaa ja antamaan opiskelijoille neuvoja, jotka eivät edes ole sieltä kamalimmasta päästä? Periaatteessa vastaus on varsin yksinkertainen: mallioppimalla. Pojan yksinhuoltajaäiti on suorapuheinen ja työlleen omistautunut seksuaalineuvoja ja -terapeutti. Ammatti ja kiinnostus intiimiyteen näkyvät kaikkialla, äidin käytöksestä aina talon sisustukseen asti. Otis siis imee äidiltään vaikutteita ja tietoa tahtomattaankin. Hän päätyy neuvomaan vuosikurssilaistaan ongelmassa, eikä lopputulos ole kamala. Maeve huomaa Otisin kyvyn ja idea seksiklinikasta syntyy. 

Positiivista sarjassa on se, ettei Otis esitä tietävänsä kaikkea. Hän paneutuu asiakkaidensa ongelmiin ja etsii tietoa ratkaisuehdotuksen luomiseksi. Siitä, kuinka luotettavia Otisin katselemat lähteet ovat, en sano mitään. Osa varmasti onkin, kuten terapeuttiäidin kirjahyllystä löytyvät teokset. Otisin toimintamallista pitäisi jokaisen ammattilaisenkin ottaa mallia. Kaikkea ei todellakaan tarvitse tietää tai osata. Oma tietämättömyytensä on ok myöntää. Tilanteissa, jossa ei osaa automaattisesti toimia oikein, tulee asioista ottaa paremmin selvää ja/tai ohjata kokeneemmalle ammattilaiselle. Jälkimmäistähän Otis ei tietenkään voi tehdä, sillä kukaan ei tiedä heidän toiminnastaan.

Ongelmitta ei tilanteesta kuitenkaan selvitä, sillä Otis antaa välillä vääriä neuvoja ja he jäävät kiinni klinikan pitämisestä. Äiti on luonnollisesti poikansa toiminnasta pöyristynyt ja ymmärrettävistä syistä. Otis toimi monella tapaa väärin. Ilman aitoa tietämystä ihmisiä ei tulisi neuvoa, ei ainakaan korvausta vastaan. 

Sarja kuvastaa myös hyvin sitä, kuinka ammattilaisetkin saattavat pahimmassa tapauksessa unohtaa eettisyyden. Pojalla on ongelmia seksuaalisuutensa ilmaisun kanssa. Äiti tietää tämän ja päätyy kirjoittamaan poikansa ongelmista kirjaa – vieläpä siten, että poika tunnistaa itsensä siitä päivänselvästi. Äidin epäeettisyys ei missään nimessä ole hyväksyttävää, mutta kuvastaa sitä, kuinka seksuaalisuuden parissa työskentelevätkin ovat vain ihmisiä ja saattavat toisinaan mokata pahasti.

Sarja näyttää, kuinka hukassa nuoret saattavat olla seksuaalisuutensa kanssa ja kuinka kattava ja monipuolinen seksuaalikasvatus on ensiarvoisen tärkeää. Nuorilla ei esimerkiksi ole mitään käsitystä siitä, miten esimerkiksi erilaiset sukupuolitaudit voivat tarttua, ellei hyvän seksuaalikasvatuksen saaneita nuoria lasketa. Sarja kuvaa hienosti, kuinka moninaisten ongelmien kanssa ihmiset kamppailevat, kuin myös sen, miten helposti esimerkiksi väärä tieto voi lähteä leviämään.

Sarjan hahmot ovat uskottavia ja etenkin Otisin homoystävä, Eric, on aivan ihana kaikin tavoin. Rakastan hänen räkäistä nauruaan. Sarjassa on otettu hienosti huomioon erilaista sateenkaarikansaa, joskin ainahan kuvastoa voisi monipuolistaa. En kiellä, etteivätkö käsikirjoittajat olisi ajoittain sortuneet joidenkin hahmojen kohdalla vahvistamaan nihkeitä representaatioita, mutta omiin silmiini sellaisia ei pahemmin sattunut. Ainakaan niin, että olisin jäänyt niihin kiinni.

Pidän sarjassa erityisesti sitä, kuinka se kuvaa erilaisten perheiden suhtautumista jälkikasvunsa mieltymyksiin ja elämään. Jos kaikkien kukkien annetaan kukkia ja heitä kannustetaan siihen, kasvaa ihmisestä yleensä itsevarma. Kattavaa seksuaalikasvatusta saanut ihminen puolestaan päätyy usein vastuullisiin ratkaisuihin, eikä päädy harrastamaan villiä ja vastuutonta seksiä, toisin kuin saatetaan vielä haitallisesti luulla. 

Ainiin, meinasin unohtaa parhaimman kohdan! Sarjan 2. kausi on timanttista viihdettä senkin takia, että siinä on vammainen sivuhahmo. Tuo roolisuoritus on täysin aito, sillä näyttelijä on halvaantunut kaulasta alaspäin. Hahmossa parasta ei suinkaan ole se, että hän on vammainen vaan se, että hahmo on kusipää. Luoja paratkoon, että samaistun häneen! (Ei, en suinkaan ole niin kiltti, mitä saatan tietyille piireille vaikuttaa.

Suosittelen sarjaa kaikille kevyen komedian ystäville. Sarja on viihdyttävä ja mukaansatempaava, vaikka se käsitteleekin raskaita aiheita, kuten itsensä löytämistä, syrjintää ja seksuaalisuuteen liittyviä ongelmia. Sex Education sisältää paljon alastomuutta ja roisia kielenkäyttöä. En voi siis suositella sitä kaikista herkimmille. Huomautan kuitenkin, ettei sarja anna kovinkaan pätevää kuvaa siitä, mitä etenkään eettinen seksuaalineuvonta on. Se näyttää kaikesta huolimatta oivallisesti sen, miten tärkeää avoin puhe seksuaalisuudesta ja seksistä on. 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.