Moni näkee paljon seksipositiivista sisältöä esimerkiksi sosiaalisen median uutisvirroissaan. Seksuaalisuudesta ja seksistä puhuminen onkin avautunut monin tavoin tässä viime vuosina, mutta olemme yhä lapsenkengissä esimerkiksi riittävän kattavan seksuaalikasvatuksen ja tarpeeksi avoimen keskustelun osalta, mitä tulee seksiin ja seksuaalisuuteen. Liian moni kipuilee itsensä kanssa, eikä osaa ilmaista itseään tai edes tiedä, mitä haluaa. Esimerkiksi tästä syystä seksipositiivinen aktivismi on tärkeää ja suorastaan välttämätöntä. Siksi minusta, aiemmin hyvin paljon asian kanssa kipuilleesta tyypistä, on huippua kuulua tähän joukkoon. Suurimman osan ajasta rakastan lukea teemasta ja tehdä asiaan liittyvää vaikuttamistyötä. Käyn erittäin mieluusti myös teemaan liittyviä keskusteluja ja ajaudun mieluusti jopa hyvin argumentoituihin väittelyihin asiasta. Kyllä ajatteluani saa vapaasti haastaa. Yhtälailla, jos jollakin on ongelma, voin tarjota näkemystä tai kuuntelevaa korvaa, vaikken neuvoja olekaan. Tässäkin aktivismissa, kuten kaikessa muussakin, on kuitenkin varjopuolensa.
Seksipositiivista henkilöä pidetään usein avoimena ja kenties häpeilemättömänä. Avoin puhe aiheesta ei tarkoita, että henkilö olisi hirvittävän avoin omasta ”hurjastelustaan.” Hän puhuu ilmiöstä yleisellä tasolla. Kumppanien ei tarvitse olla siinä pelossa, että mikäli he deittailevat aktivistia, ovat heidän intiimit hetkensä pian koko kansan nähtävillä. Aktivismi ei myöskään tarkoita, että henkilöllä olisi jotenkin poikkeuksellisen korkea libido tai hänen olevan valmis petipuuhiin kenen tahansa kanssa. Aseksuaalikin voi olla seksipositiivinen. Seksipositiivisuus on sitä, että kannustaa hyväksymään erilaiset tarpeet ja mieltymykset, sekä ilmaisemaan itseään omalla tavallaan. Toisten sekä omat rajat tunnistaen ja niitä kunnioittaen, tietenkin.
Liian usein etenkin julkisuudessa olevat tai julkisesti seksipositiiviset henkilöt joutuvat häirinnän kohteeksi. Heille lähetetään asiattomia viestejä ja kuvia, heitä saatetaan lähennellä. Jos he nostavat asian esiin, saatetaan heidän tunteitaan ja kokemustaan vähätellä. ”Mitäs teet tuollaista sisältöä!” Vaikka esiintyisin jossain kuvassa vähäpukeisesti, en tahdo tuntemattomilta ihmisiltä peniskuvia, ehdotuksia tapaamisista, tai kiimaisia viestejä siitä, mitä he tahtoisivat keholleni tehdä. On ok kiihottua jostain näkemästään, mutta vastapuolen informoiminen asiasta, jos ei tiedä sen olevan hänelle ok, on häirintää. Minua ei esimerkiksi henkilökohtaisella tasolla lämmitä yhtään se ajatus, että tuntematon runkkaa kuvilleni ja ilmoittaa siitä. Koen sen ennemminkin ahdistavaksi ja itseni esineellistetyksi. Tilanne on täysin eri siinä kohtaa, jos ja kun kertoja on joku, josta olen kiinnostunut. Häirintä ei ole koskaan uhrin syy, tekijä on aina vastuussa. Ympäristön velvollisuus puolestaan on opettaa, millainen on hyvä tapa lähestyä. ”Kohteen” ei pitäisi koskaan joutua selittämään lähentelijälleen, miksei jokin toimintatapa ole ok. Meillä tulisi olla hyväksytystä ja ei-toivotusta käytöksestä sisäänrakennettu malli. Mallista tekee haastavan se, miten tietyt käytösmallit ja ajattelutavat sopivasta seksuaalisesta käyttäytymisestä kumppanien kanssa muovautuvat uudestaan ajan saatossa. Vaikkapa suuseksiin saatettiin suhtautua vielä 10- 20 vuotta sitten negatiivisesti, kun taas nyt se kuuluu ihan normaaliin seksuaaliseen kanssakäymiseen, mikäli molemmat osapuolet siitä pitävät. Käsitykset provokatiivisesta ja vastaavasti soveliaasta pukeutumisesta ovat vahvasti sidoksissa aikaansa. Tästä on kuitenkin olemassa muutama poikkeus, jotka eivät ole sidoksissa aikaansa. Esimerkiksi ”Ei”, on aina ei, ellei esimerkiksi BDSM-leikeissä ole sovittu muunlaisen kiellon käytöstä.
Seksuaalisuus on loputtoman kiinnostava alue, jonne voi uppoutua aivan täysin. Vaikka tekisi kyseistä aktivismia, ei se tee meistä vain yksiulotteisia ja tarkoita seksuaalisuuden olevan ainoa intohimomme. Meillä on aina monta ulottuvuutta, paljon muitakin kiinnostuksenkohteita. Itse esimerkiksi rakastan yli kaiken mielenterveydestä puhumista, vaikka se tabu onkin ja saatan saada esimerkiksi suvultani tai jostain lähipiiristäni paljon paheksuntaa, jos puhun kovin yksityiskohtaisesti vaikkapa masennuksestani tai uupumuksestani. ”Ongelmista ei puhuta ulkopuolelle” – asenne elää suvussani ja lähipiirissäni vahvasti. Yhtälailla kuin mielenterveydestä puhuminen kiinnostaa, niin myös esimerkiksi rakkaasta harrastuksestani liveroolipelaamisesta, tai kirjoitushommistanikin puhuminen. Arjessani en suinkaan höpise ainoastaan näistä asioista, vaan vaikka ja mistä muustakin. Olen siis enemmän kuin aktivismini.
Yksi seksuaalisuuteen liittyvän aktivismin haittapuoli on myös se, että usein henkilö saattaa joutua neuvomaan intiimejä kumppaneitaan tai ystäviään. Seksuaalineuvojan, tai aktivistinkaan tehtävä ei ole antaa lähipiirilleen neuvoja siitä, miten saada parempaa menoa vällyjen väliin. Seksuaalineuvojan näkökulmasta katsottuna se ei olisi edes eettistä. Pöyristyttävää on sekin, että usein kalliin hinnan koulutuksestaan maksaneiden ajatellaan tarjoavan neuvojaan ilmaiseksi. Aktivismia tehdään ainakin jossain määrin ilmaiseksi ja sydämen palosta, mutta neuvojan työ on oikeaa työtä, jonka pitäisi saada ansaitsemansa kunnioitus myös somessa. Kyllä, neuvojien postauksia jaetaan usein esimerkiksi Instagramin tarinoihin, mutta samalla kuulen monelta, kuinka heiltä on taas kysytty neuvoja ilmaiseksi. Tämä kertoo siitä, ettei seksuaalisuuden parissa työskentelevää välttämättä vieläkään arvosteta tarpeeksi. Vaikka ei olisikaan neuvojan roolissa, on aktivistilla usein jatkuva valistajan rooli päällä lähipiirinsä kanssa. Se vie mehut.
Eniten itseäni ärsyttää tässä puhumisoletuksessa seuraava: Nyt, kun olen ottanut asioista hiukan enemmän selvää, tuntuu, että joudun olemaan jatkuvasti neuvomassa heitä, joiden kanssa päädyn vällyjen väliin. Kokemattomuus on ok, mutta kun hirvittävän usein tuntuu, ettei osata tai uskalleta edes sanoa, mikä tuntuu, tai vastaavasti ei tunnu hyvältä, silloinkaan kun omien sanojen mukaan on paljon kokemusta. Siinä sitten yrität opettaa toista sanoittamaan omia tarpeitaan ja rajojaan kuitenkin niin, ettei tilanne lässähdä lataukseltaan. Se, se vasta hankalaa onkin. Haluan painottaa, että mikäli henkilöllä ei ole ollut juurikaan seksuaalisia kokemuksia tai ne ovat negatiivisia, on asiossa opettaminen tärkeää. Vielä pahempaa on kuitenkin se, miten osa ihmisistä tuntuu ottavan henkilökohtaisena loukkauksena sen, jos uskallat / osaat sanoa sen, mitä tahdot tai mikä ei tunnu hyvältä. Tuntuu, että osalla ihmisistä kokemus ja tieto näyttäytyy jonain pelottavana, jota pitää juosta pakoon, sillä se on uhka omalle suoritukselle. Ainoastaan kommunikaatiolla voidaan saavuttaa parempaa, molempia tyydyttävää seksiä. On kuitenkin kamalaa, jos toinen joutuu aina ensin opettajan rooliin ihan perus puhumisen suhteen. Se voi aiheuttaa turhautumista ja sen, etteivät asiat oikeasti koskaan johda mihinkään. Ainakin allekirjoittaneesta olisi joskus kiva, jos joku vain ottaisi tilanteen käsiinsä, mutta viime kerrasta on luvattoman kauan. Huom! Kommunikaatio ja suoranainen opettaminen ovat aivan eri asioita. Samoin kuin asioista valistaminen yleiseisellä tasolla on ihan eri asia kuin se, että opetellaan yhdessä kumppanin / kumppanien kanssa sitä, mikä juuri sen yhtälön intiimissä kanssakäymisessä tuntuu hyvältä.
Mainitsin aiemmin siitä, miten seksipositiivisuuteen voi liittyä ähkyä. Mikäli olen käyttänyt hirvittävästi energiaa seksuaalisuudesta puhumiseen (tai siitä opiskeluun) julkisella foorumilla, minua ei kiinnosta alkuunkaan uhrata ajatusta seksuaalisuudelle yksityiselämässäni. Intiimit suhteeni voivat kärsiä tästä, mutta onneksi kyseessä on vain kausi.
Seksuaalisuudesta puhuminen on erittäin tärkeää ja arvokasta. Vaikuttajat teeman ympärillä tekevät tärkeää työtä. Muistetaan kuitenkin, että aivan jokaisella on oikeus yksityisyyteen ja omiin rajoihin. Kukaan ei myöskään jaksa työskennellä seksuaalisuuden parissa vuorokauden ympäri. Olemme kokonaisuuksia, moniulotteisia sellaisia.
Lue myös:
Vammaisaktivismin ongelmat
Suhteeni seksi- ja kehopositiiviseen vaikuttamiseen
