Vammaisuuden näyttämö

Vammaisuuden näyttämö osa 18: Pyörisnaiset puhuu

On uuden Vammaisuuden näyttämön aika. Tässä osassa suuntaan katseeni jälleen podcastien ihmeelliseen maailmaan. 

Pyörisnaiset puhuu on virkistävä, elämänmakuinen ja uusi vammaisuutta käsittelevä podcast. Tätä osaa kirjoittaessa podcastia on tullut viisi jaksoa. Jos pyörisnaisia pitäisi kuvata yhdellä sanalla, on se varmaankin elämänilo. Vaikka podcastissa käsitellään arkoja ja kipeitä aiheita, ei se ole synkistelyä. Jokaisessa jaksossa on huumoria, toivoa ja napakoita kannanottoja. Toisin sanoen naiset tahtovat viestiä, että vaikka elämä voikin toisinaan olla haasteellista, ne haasteet joko voitetaan, tai jätetään taakse.

Sen vetäjät Niina Kiintonen ja Jasmine Repo, ovat tuttuja Pyörisnaiset-instaliveistään, joista tämä podcast on suuren suosion ja oman kiinnostuksen innoittamana syntynyt. Pyörisnaiset konsepti syntyi, kun Jasmine juhli viime vuonna halvaantumisensa 10-vuotisjuhlaa, jonka aikana hän haastoi itsensä kuukausittain tekemään jotain uutta. Jasmine ei ollut aiemmin pitänyt livejä ja hän päätyi pyytämään Ninaa aisaparikseen. Naisten odotusten vastaisesti ensimmäinen live sai valtavasti huomiota ja niin yhdestä kokeilusta kehkeytyikin suosittu IG-livejen sarja. 

 Podcastversio syntyi, kun Jasmine ja Nina pohtivat koronaolojen keskellä, mitä muuta voisi livejen lisäksi rajoitusten puitteessa tehdä. Ajatus kotikutoisesta podcastista syntyi. Ottaen huomioon, ettei kaksikolla, tahi heidän vieraallaan ole käytössään studiota, vaan kaikki äänittävät jaksot tahoillaan, ovat ne yllättävän hyvälaatuisia.

Sekä Niinalla, että Jasminella on selkäydinvamma. Jasmine vammautui kymmenen vuotta sitten onnettomuudessa. Niina vammautui jo kolmevuotiaana. Heidän kokemuksensa vammaisuudesta ja pyörisnaisina olosta on siis erilainen, sillä toinen muistaa selvästi elämän vammattomana ja toiselle muistot ovat hatarampia. Esimerkiksi suhde omaan kehoon, tai minäpystyvyyteen on voinut olla elämän eri vaiheissa hyvin poikkeava. Näiden vaihteluiden kuuntelu on mielenkiintoista ja pakottaa kuuntelijan, jos hän on vammainen, mitä luultavammin pohtimaan omaa vamma – ja kehosuhdettaan elämän eri vaiheilla. Näin kävi ainakin allekirjoittaneelle ja pakko myöntää, että purskahdin itkuun erään Jasminen kommentin kohdalla seksuaalisuutta käsittelevässä jaksossa. Meni sen verran ihon alle.

Toistaiseksi jaksoja on tullut vain muutama ja aiheet ovat vaihdelleet seksuaalisuudesta kodin esteettisyyteen. Tässä vaiheessa on siis mahdotonta sanoa, mihin suuntaan tuo podcast oikeastaan kehittyy. Virkistävää on ollut se, miten jaksojen vieraat ovat olleet sekä vammaisia, että vammattomia. Vammattomien vieraiden jaksot tarjoavat vieraille mahdollisuuden kysymyksien esittämiseen sekä siihen, että he voivat esittää näkemyksiään vammaisten kohtaamista haasteista ”ulkopuolisen silmin.” Esimerkiksi Marja Khilströimin vierailu seksuaalisuuden ympärille kietoutuneessa jaksossa oli erittäin mielenkiintoinen, mikä ei varmastikaan yllätä minut tuntevia ihmisiä. Paitsi että Marja kysyi hyviä kysymyksiä ja juontajien omakohtaiset kokemukset koskettivat, oli mielenkiintoista päästä kuulemaan erilaisista seksuaalikasvatuksen kokemuksesta ja siihen liittyvästä kehityksestä.

Yhtä kiinnostunut olin paraurheilua käsittelevästä jaksosta, jossa vieraili pyörätuolikelaaja Amanda Kotaja. Jaksossa puhuttiin mm. kehonkuvasta, ruokavaliosta ja ihmisten suhtautumisesta  Keskustelu oli mielenkiintoinen, sillä aiheesta puhuivat kolme hyvin eri taustoista lähtevää naista. Amanda, joka on kelaaja, Jasmine, joka on keihäänheittäjä ja Niina, joka on lähinnä penkkiurheilija. Jaksossa nousi esiin hyviä pointteja esimerkiksi siitä, ettei tietoa siitä, miten urheilevan vammaisen tulisi syödä oikein, ei ole tarpeeksi (helposti) saatavilla. Minusta tämä on huolestuttavaa ja asiaan olisi saatava muutos. Vaikka sekä Jasmine että Amanda urheilevat erittäin tavoitteellisesti, koko jaksosta huokui se, kuinka omalle keholle täytyy muistaa olla armollinen ja lempeä. Kunpa jokainen meistä, oli vammaa tai ei, osaisi suhtautua kehoonsa lempeydellä ja sallia esimerkiksi herkut silloin, kun siltä tuntuu, tuntematta asiasta huonoa omaatuntoa.

Jaksoissa on herkkujenmaisteluosuuksia. Ymmärrän näiden kevennyksien tarkoituksen. Mielestäni juuri herkut tuntuvat kuitenkin täysin irralliselta suhteessa podcastin muuhun sisältöön. Kysynkin siis, voisiko kevennyksenkin yhdistää jollain tavoin esimerkiksi naiseuden kokemukseen?

Suosittelenko podcastia muille? Kyllä, voin tehdä sen täydestä sydämestäni. Näen Pyörisnaisilla valoisan tulevaisuuden: Mahdollisuuden tarjota vertaistukea heille, jotka vielä kipuilevat itsensä kanssa ja yrittävät löytää paikkaansa yhteiskunnassa. Toisaalta, podcastia kuunnellessa vammatonkin oppii, millaista vamman kanssa eläminen voi olla. Toivon podin tulevaisuudelta sitä, että naiset uskaltaisivat ottaa käsittelyyn entistä vaietumpia aiheita, ja jakaisivat kokemuksensa niistä, toki tavalla, joka heistä itsestä, ja osiaan mahdollisesti liittyvistä ihmisistä tuntuu hyvältä. Pdcastin tulevaisuutta ajatellen mielenkiintoista olisi, jos naiset tekisivät tuotoksestaan interaktiivisemman esimerkiksi vastailemalla kuuntelijoidensa kysymyksiin.

Toisinaan rankkoja aiheita, kuitenkin kevyellä otteella, lempeästi käsitellen, sitä on Pyörisnaiset  puhuu -podcast. Podcastin löydät esimerkiksi Spotifysta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.