Seksuaalikasvatus kuuluu jokaiselle. Seksuaalikasvatukseen tulisi kuulua olennaisesti ikätasoon sopiva informaatio seksuaalisuudesta ja seksuaalisesta kanssakäymisestä. Yhteiskunnassamme elää kummallinen käsitys siitä, että seksuaalisuudesta sopisi puhua vasta tietyssä iässä. Seksuaalisuus on kuitenkin meissä läsnä kehdosta hautaan, eli se elää meidän mukanamme. Ihminen voikin kasvattaa itseään seksuaalisuuden saralla halki elämän. Lapsuudessa ja nuoruudessa tämä tiedonlevitysvastuu on toki vanhemmilla. Hyvä ja kattava seksuaalikasvatus sisältää luonnollisesti tietoa paitsi tautien ja ei-toivottujen raskauksien ehkäisyyn, myös sen, miten toisen kanssa kommunikoidaan omista rajoista ja tarpeista, nautintoa unohtamatta. Hyvä ja kattava seksuaalikasvatus pitää sisällään myös seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuuden, sekä sen tiedon, mitä kaikkea seksi voi olla.
Jokaisella on taustastaan ja toimintakyvystään riippumatta oma, yksilöllinen seksuaalisuutensa. Sitä, kenestä ihminen pitää, tai miksi hän identifioituu, ei voi päätellä ulkoapäin. Binäärisen, meihin juuttuneen ajattelumallin vuoksi kuitenkin teemme ihmisestä automaattisesti oletuksia. Jos henkilöllä on naistyypilliset piirteet, saatamme nähdä hänet automaattisesti naisena ilman, että hän on tuonut sukupuoltaan missään määrin ilmi. Jos näemme henkilön naisena, saatamme automaattisesti kuvitella hänen olevan parisuhteessa miehen kanssa, tai haluavan sellaisen kumppanikseen. Oletusten tekeminen on osittain tiedostamatonta, joten sille emme varsinaisesti voi mitään. Olennaista on se, toimimmeko näiden olettamusten pohjalta. Kysymmekö henkilöltä, jonka oletamme naiseksi automaattisesti: “Onko sinulla poikaystävää?”, tai huomioimmeko sen, että henkilö voi olla parisuhteessa miten tahansa identifioituvan kumppanin kanssa kysymällä esimerkiksi: “Onko sinulla kumppania?” Otammeko huomioon sen mahdollisuuden, ettei ihminen välttämättä ole monogaaminen, vaan hänellä voi olla useita erilaisia, merkityksellisiä suhteita, joissa kussakin voi olla erilaisia elementtejä ja tasoja: Joissain voi olla romanttisia piirteitä, joissain seksuaalisia, joissain molempia. Osassa voi olla aivan erilaista seksuaalista kanssakäymistä kuin toisissa. Osassa taas voi olla syvää kumppanuutta ilman esimerkiksi romanttisia tai seksuaalisia siteitä. Suhdenormien ja niihin liittyvän oletuksen sekä tahattoman kaappiin laittamisen voimme välttää kysymällä: “Millaisia suhteita sinulla on elämässäsi?”
Seksuaalikasvatuksessa olisikin tärkeää puhua siitä, ettei ole olemassa suhteita vain vastakkaiseen sukupuoleen. Ihminen voi ihastua ja rakastua keneen tahansa. Se on aivan normaalia. Biseksuaalisuuteen ja seksuaalivähemmistöihin liittyvästä kummastelusta, vähättelystä ja haukkumisesta päästäisiin eroon tiedon lisäämisellä, cis-heteronormatiivisesta puheesta luopumisella sekä potentiaalisiin kiusaamistilanteisiin puuttumisella. Sama pätee myös sukupuolen moninaisuuteen liittyvään keskusteluun. Ei tulisi puhua vain miehistä ja naisista, vaan esimerkiksi miehistä, naisista ja muista. Vaikka puhun tiedon lisäämisestä, on olennaista muistaa, ettei yksikään vähemmistön edustaja ole velvoitettu vastaamaan satunnaisiin, seksuaalisuuteensa tai muuhun taustaansa liittyvään kysymykseen. Kokemustoimijat ovat asia erikseen, he ovat valinneet hetken olla esillä jonkun tietyn ominaisuuden kautta ja ovat siis valmiita ottamaan vastaan kysymyksiä siihen liittyen, rajansa muistaen. Tiedon lisääminen luo ymmärrystä.Ymmärryksen avulla käsitys ympäröivästä maailmasta lisääntyy. Tämä on olennaista, sillä vieraat asiat saattavat pelottaa. Pelottavia asioita kohtaan voidaan käyttäytyä vihamielisesti. Tieto tekee minuuden määrittelystä helpompaa, jos sen kokee tarpeelliseksi. Jos ihmisellä on sanoja itsensä määrittelyyn (jos sen kokee tarpeelliseksi) sekä tieto siitä, että ympärillä olevat ihmiset ymmärtävät vaikkapa seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön liittyvistä asioista, uskaltaa hän mitä todennäköisimmin olla oma itsensä.
Kun puhutaan seksuaalisista suuntautumisista on tärkeää huomioida myös aseksuaalisuus. Aseksuaalisuus on spektri, kuten kaikki muukin seksuaalisuuteen liittyvä. Yleisesti tämä käsite kuitenkin tarkoittaa henkilöä, joka ei tunne seksuaalista vetovoimaa toisiin ihmisiin tai vetovoima on hyvin vähäistä. Aseksuaalilla voi kuitenkin olla korkea libido, eli seksuaalivietti. Hän voi nauttia seksistä yhdessä muiden kanssa tai yksin. Vastaavasti voi olla, ettei seksi kiinnosta häntä ollenkaan.
Seksuaalikasvatuksessa olisi hyvä huomioida myös seksiin liittyvät, sukupuoliin liittyvät haitalliset oletukset. Vielä tänäkin päivänä tunnutaan ajattelevan, että mies on, tai ainakin hänen tulisi olla, aina valmis seksiin. Näin ei tietenkään ole. Halu ja halukkuus ovat täysin yksilöllisiä asioita, joihin vaikuttaa esimerkiksi elämäntilanne kokonaisuudessaan moninaisine ulottuvuuksineen. Vastaavasti tunnutaan ajattelevan, ettei nainen voi olla halukas. Pötypuhetta. Toistan itseäni sanoessani: Halut ovat yksilöllinen asia.
Jokaisella on oikeus koskemattomuuteen ja omiin rajoihin. Kenenkään ei tulisi joutua tahtomattaan seksualisoiduksi esimerkiksi pukeutumisensa tai kehollisten ominaisuuksiensa vuoksi. Ihminen ei pukeudu muiden ihmisten vuoksi vaan itsensä vuoksi. Jokaiselle on opetettava, ettei asiattomia kommentteja sovi laukoa, ei edes silloin kun ne on tarkoitettu kehuksi. Asiaton kommentointi aiheuttaa turvattomuuden tunnetta ja ahdistusta. Oletettu sukupuoli ei oikeuta asiattomaan käytökseen.
Seksuaalisuuden toteuttamisessa kommunikaatio on avainasemassa
Vaikka seksi ja seksuaalisuus menevät käsitteinä arkipäiväisessä keskustelussa yhä sekaisin, ovat ne täysin eri asioita. Seksuaalisuus on osa meitä syntymästä kuolemaan. Se kasvaa ja muuttuu kanssamme. Näin ollen ei ole koskaan liian aikaista alkaa puhua seksuaalisuudesta. Käsite sisältää esimerkiksi mieltymykset, ajatukset, tunteet ja itseilmaisun vaikkapa tyylin kautta. Seksuaalisuuden toteuttamiseen voi kuulua myös erilaiset seksuaaliset aktit.
Kun puhutaan intiimistä kanssakäymisestä, on muistettava, ettei ilman suostumusta ole seksiä. Seksuaalikasvatuksessa niin kouluissa kuin kotonakin, olisi siis hyvä painottaa keskustelun tärkeyttä. Ennen intiimiä kanssakäymistä on pystyttävä keskustelemaan siitä, mitä tahtoo ja toivoo. Keskustelun on jatkuttava koko aktin ajan. Se voi olla myös sanatonta, kunhan merkitykset ovat osapuolille selvät. Keskustelun voi toteuttaa myös esimerkiksi toteamalla kumppanille: “Tee vain, mä sanon sitten jos teet jotain, mistä en pidä.” On myös muistettava, ettei suostumuksen antaminen tarkoita suostumusta kaikkeen. Suostumus kerran ei tarkoita suostumusta aina. Suostumuksen voi myös vetää pois koska tahansa, eikä sitä tarvitse perustella kenellekään. Suostumus perustuu vapaaehtoisuuteen eikä se ole todellista, jos se on annettu esimerkiksi painostuksen seurauksena. Omia ja kumppanin rajoja on kunnioitettava. Mihinkään ei tarvitse suostua vain toista miellyttääkseen.
Hyvä seksuaalikasvatus takaa sen, että henkilö tietää, mitä tehdä, jos hänen rajojaan rikotaan. Rajojen rikkoutuminen ei ole koskaan uhrin syy, vaan aina tekijän. Uhri kokee silti tilanteesta häpeää, sillä yhteiskunnalliset narratiivit tuppaavat etsimään uhrin käytöksestä syytä tapahtuneelle. Tämän yhteiskunnallisen ajattelutavan on muututtava, jotta uhrit uskaltaisivat puhua kokemuksistaan.
Joskus raja saattaa rikkoutua tahattomasti ilman, että tekijä tajuaa sitä. Toinen osapuoli saattaa vasta jälkikäteen herätä siihen todellisuuteen, ettei jokin tapahtuneesta tuntunutkaan hyvältä. Kenties osapuoli, jonka rajat ylitettiin toteutti vaan jostain aiemmin oppimaansa mallia siitä, miten seksin kuuluisi mennä. Ehkä hän tahtoi miellyttää. Ideaalitilanteessa osapuolet pystyisivät keskustelemaan asian halki, eikä sillä olisi kummankaan mielessä vaikuttamassa minäkuvaan tai keskinäiseen suhteeseen, ainakaan pitkällä tähtäimellä.
Seksiaktien moninaisuudesta on puhuttava
Seksin harrastamisen ei tarvitse liittyä lisääntymiseen. Sitä voi tehdä nautinnon ilosta. Seksiä voi harrastaa tylsyyteen tai viivytelläkseen. Aina ei tarvitse himoita toista tai olla halukas. Motiiveja on monia, myös tästä on hyvä puhua. Olennaista on, että kaikki osapuolet tahtovat olla tilanteessa.
Itsetyydytykseen, sooloseksiin, runkkaamiseen – tai millä nimellä sitä nyt ylipäätään tahtookaan kutsua – liittyy tänäkin päivänä paljon stigmaa. En ymmärrä miksi. Se on luonnollinen, turvallinen tapa toteuttaa seksuaalisuuttaan ja tutustua siihen, mistä pitää. Jos ei tunne omaa kehoaan ja reaktioitaan alkuunkaan, ei voi olettaa osaavansa myöskään esimerkiksi neuvoa kumppania lemmenleikeissä. Kehoon voi tutustua esimerkiksi käsin tai leluin. Esimerkiksi vanhemman ei tule tuomita lapsen halua tutustua omaan kehoonsa. Sen sijaan olennaista opettaa lapselle, millainen toiminta on soveliasta missäkin tilanteessa. Esimerkiksi itsensä koskettelu on soveliasta vain yksityisessä tilassa.
Kun puhutaan seksistä, on korkea aika päästää irti penetratiivisesta, heteronormatiivisesta seksikäsityksestä. Yleisessä keskustelussa seksistä tulisi termi muuttaa käsittämään kaikki sellaiset teot, jotka tuottavat henkilölle seksuaalista nautintoa. Luonnollisesti jokainen saa itse päättää, mitä seksi juuri hänelle merkitsee.
Kyllä, penetraatio voi olla monelle hyvin nautinnollinen asia. Sitä ei tule kuitenkaan ajatella seksin tavoitteena, johon kaikki muu seksuaalissävytteinen toiminta tähtää. Se ei ole mikään “loppuhuipennus.” Seksuaalisen toiminnan ei myöskään tarvitse päättyä penetraatioon. Yhdyntäkeskeinen ajattelu sulkee pois ne ihmisryhmät, jotka eivät esimerkiksi pysty penetraatioon tai sitä halua. Seksiä on myös esimerkiksi oraali- ja anaaliseksi. Aina seksiin ei tarvita genitaalikosketusta, vaan nautintoa voi tuottaa myös muunlainen toiminta.
Keskustelu seksin moninaisuudesta auttaisi henkilöitä ymmärtämään, ettei seksiin ole yhtä tiettyä kaavaa. Seksuaalinen kanssakäyminen voi sisältää hyvin vaihtelevia elementtejä riippuen esimerkiksi kumppanista tai mielentilasta. Moninainen keskustelu auttaa myös löytämään uusia tapoja nauttia.
Seksistä puhuttaessa on tulisi myös muuttaa kaksi asiaa: “Neitsyyden menettäminen” käsitteenä on suunnattoman haitallinen. Se lisää ensimmäiseen kertaan liittyviä paineita ja oletuksia. Puhe menettämisestä saa ihmiset helposti ajattelemaan seksissä olevan jotain pahaa. Seksi voi olla ihanaa ja nautinnollista. Halujaan ja himojaan ei tarvitse hävetä. Seksiä harrastaessa ei menetä mitään. Ensimmäiset kerrat voivat kuitenkin olla harjoittelua ja etsimistä, unohtamatta pientä säätöä. Se on normaalia. Säätöä voi olla myös aina kumppanin vaihtuessa. Jokainen ihminen on yksilö. Jokainen nauttii erilaisista asioista. Kumppanin kanssa yhteisen sävelen löytäminen voi viedä aikaa.
On olennaista muuttaa käsitystämme orgasmeista. Orgasmit voivat olla ihania. Ne voivat parhaimmillaan viedä seksuaalisen nautinnon uusiin sfääreihin. Niiden ei tulisi kuitenkaan olla seksin tavoite. Ajatus siitä, että on itse tultava, tai saada kumppani tulemaan, jotta seksi olisi “onnistunutta”, luo paineita. Paineiden vaaniessa yläpuolellamme seksistä katoaa nautinto ja tilalle astuu stressi. Silloin mistään ei ainakaan tule mitään. Seksi on nautinnollista myös ilman orgasmeja.
Ehkäisykeskustelua monipuolistettava
Keskustelu taudeista ja ei-toivotuista raskauksista on olennainen osa seksuaalikasvatusta. Ihmisen on tiedettävä millaisia negatiivisia mahdollisuuksia seksin harrastamiseen uuden kumppanin kanssa voi liittyä. Seksuaalikasvatuskeskustelun ongelmana on usein yhdyntäkeskeisyys. Keskustelu tuppaa unohtamaan muut seksin muodot. Seksitaudit voivat tarttua ihan yhtä lailla kaikessa muussakin seksuaalisessa kanssakäymisessä, jossa limakalvot koskettavat toisiaan. Vaikka oraali- tai anaaliseksistä ei voi tulla raskaaksi, on niissä olemassa tautiriskinsä. Siksi onkin hälyttävää, etteivät monetkaan ole kuulleet vaikkapa suuseksisuojista. Mieleni tekisi hiukan itkeä joka kerran, kun olen joutunut selittämään ihmisille, että mikä kumma se sellainen suuseksisuoja on. Toivoisin tämän olevan jokaisen tietämyksessä aivan samalla tavoin kuin kondomin käyttö tai muut ehkäisymenetelmät. Suojia tulisi myös tuoda saataville yhtä helposti kuin kondomeja, jotta ihmisten tietoisuus ja suojien käyttö lisääntyisivät.
Seksitautitesteissä käyminen on merkittävä osa omasta terveydestään huolehtimista silloin, jos on seksuaalisesti aktiivinen muiden ihmisten kanssa. Testeihin menoa kuitenkin karsastetaan, sillä siihen liittyy turhaa stigmaa. Sitä häpeillään ja pelätään. Testeissä käyminen on normaalia vastuullista aina, jos harrastaa seksiä uuden ihmisen kanssa. Testeissä on hyvä käydä myös silloin, jos ei ole suljetussa suhteessa ja itsellä tai kumppanilla on muita kumppaneita. Hyvä seksuaalikasvatus normalisoi testejä ja kertoo, mitä niissä tapahtuu.
Mitä tulisi ottaa huomioon erityisesti vammaisnäkökulmasta?
Vamma tai sairaus ei vie (mahdollisia) haluja tai tarpeita pois, mutta saattaa vaikuttaa tavalla tai toisella niiden toteuttamiseen. Tästä huolimatta vammaiset saatetaan skipata täysin seksuaalikasvatuksessa. Tiedonpuute ei suojele ketään, päinvastoin se johtaa usein harkitsemattomiin tai vaarallisiin tekoihin, joilla saattaa olla pahimmillaan kauaskantoiset seuraukset. Jokaisella on oikeus oppia turvaseksistä, nautinnosta ja kommunikoinnista intiimitilanteissa. Olisikin suunnattoman tärkeää, että koulujen seksuaalikasvatus huomioisi paremmin myös vammaiset. En toisaalta oleta koulujen voivan mitenkään ottaa huomioon kaikkia vammoja ja niiden mahdollisia vaikutuksia seksuaalisuuteen. Jotain muutakin tulisi kuitenkin kertoa kuin ”vammaisellakin on seksuaalisuus.” Tuolla lauseella ei pitkälle pötkitä. Apuna voi käyttää esimerkiksi kokemustoimijoita, jotka kertovat yhden näkemyksen teemaan oman tarinansa kautta. Myös vammattomien on tärkeää oppia erilaisuudesta.
Joissain erityiskouluissa on ilmeisesti seksuaalineuvojia. Tämä on suunnattoman tärkeää. Se kuitenkin asettaa lähikoulussa olevat vammaiset eriarvoiseen asemaan. Esimerkiksi terveydenhoitajan tai terveystiedon opettajan olisikin tärkeää omata kontakti seksuaalineuvojaan, jonka puheille hän voisi vammaisen tarvittaessa ohjata.
Seksuaalikasvatus ei ole kuitenkaan yksin koulun vastuulla. Siihen osallistuvat kaikki vammaisen ympärillä olevat henkilöt. Mielestäni seksuaalikasvatuksen tulisi alkaa jo siinä kohtaa, kun vanhemmat saavat tietää odottavansa lasta. Heidän tulisi etsiä tietoa seksuaalisuudesta ja pysähtyä miettimään omia haitallisia ajatuksiaan teemaan liittyen. Vaikka oman syntymättömän lapsen seksuaalisuutta on hankala ajatella, on seksuaalisuus osa meitä kehdosta hautaan. Opimme käytös- ja ajattelumalleja ympäristöstämme. Onkin tärkeää, että ympäristön suhtautuminen olisi positiivinen ja kannustava, ja seksuaalisuudesta ja siihen liittyvistä seikoista puhuttaisiin jo varhain, ikätasolle sopivalla tavalla. Vanhemman olisi tärkeä ottaa asioista selvää, jos hän ei tiedä jotain, ja opettaa lapselle, millainen käytös on missäkin tilanteessa sopivaa.
Yhtälailla lääkärien tulisi ottaa seksuaalisuus puheeksi käynneillä, niin vammaisen itsensä kanssa kuin esim. hänen vanhempiensa kanssa, jos kyseessä on lapsi. Seksuaalisuus on hämmentävä ja ihmeellinen asia ihan muutenkin, puhumattakaan tilanteesta, jossa keho toimii eri tavalla. Jokaisella on oikeus tulla nähdyksi kokonaisuutena. Jokaisella on oikeus tietoon.
Hyvä, kattava seksuaalikasvatus on jokaisen perusoikeus. Jokaisella on oikeus asianmukaiseen, ajantasaiseen ja kattavaan tietoon. Hyvä, kattava seksuaalikasvatus ottaa huomioon seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuuden sekä ehkäisyn ja nautinnon lukemattomat väylät. Tieto seksuaalisuudesta ja sen toteuttamisen mahdollisuuksista eivät aja tekemään holtittomia päätöksiä. Seksuaalikasvatus on turvallisuusteko.
Lue myös:
Mistä ihmiset saavat seksuaalikasvatuksen?
Miten kohdata seksuaalisuus vammaisen kanssa työskennellessä?
