Lue tai kuuntele nämä ja opi seksuaalisuudesta on juttusarja, jossa nostan esiin oivaltavia seksuaalisuutta käsitteleviä kirjoja tai podcasteja. Pohdin, millaisen kuvan edessäni oleva teos antaa seksuaalisuudesta. Miten sarja ottaa esimerkiksi huomioon seksuaalisuuden moninaisuuden? Onko siinä esitetty tieto mielestäni asianmukaista? Mikä sisällössä erityisesti kolahti ja mitä olisin kaivannut lisää? Tällä kertaa käsittelyssäni on jo neljän tuotantokauden verran jatkunut Himocast. Käsittelin sitä aiemmin Lue ja opi -juttusarjani alussa, jolloin kävin läpi useita seksuaalisuuteen liittyviä teoksia saman postauksen aikana. Neljännen tuotantokautensa myötä kuitenkin totesin Himocastin ansaitsevan aivan oman postauksensa.
Himocast on seksipodcastien suuressa sumassa kerrassaan virkistävä tuulahdus. Ensimmäiset 3 kautta podcastia juonsivat Jenni Janakka ja Kaisa Merelä, neljännellä kaudella kuvioihin hyppäsi Jennin kanssa Chike Ohanwe, Kaisan hävitessä jonnekin. Vaikka juontajapari kokikin muutoksia, on sama lämmin ja iloinen tunnelma säilynyt yhä halki jaksojen. Yhtä aikaa humoristinen ja henkilökohtainen podcast sisältää kuitenkin paljon asiapitoista infoa ja oivaltavia havaintoja yhteiskunnnasta ja suhtautumisestamme seksuaalisuuteen. Himocastissa on alusta asti puhuttu seksistä ja seksuaalisuudesta nautinnon näkökulmasta, ja siitä ajatuksesta, kuinka iloinen asia seksi voi olla. Ilosanomasta huolimatta siinä on alusta alkaen käsitellyt kuitenkin myös kipukohtia, kuten häpeää ja ulkonäköpaineita. Pidän suunnattomasti siitä, miten juontajat ovat ottaneet asioista selvää jaksoja varten. Silloin, kun he kokevat, etteivät tiedä aiheesta tarpeeksi, ottavat he studioon vieraan. Omakohtaisesta kokemuksesta tiedän heidän myös antavan runsaasti tilaa vieraalleen ja mahdollisuuden puhua juuri niistä aiheista, jotka heitä koskettavat.
Ensimmäisien kausien suurin ongelma oli aikaraja, johon jaksoja yritettiin tunkea. Podcastin kolmella ensimmäisellä kaudella käsiteltiin lukuisia suunnattoman tärkeitä aiheita teemoista vankan tietotaidon omaavien kanssa. Aiheet olivat isoja. Siitä huolimatta jaksot typistettiin kuin pakosta 30 minuuttiin tai jopa hiukan alle. Liian monta kertaa minusta tuntui kuuntelijana, että aiheisiin päästiin käsiksi vasta pintaraapaisun verran, ja olisin tahtonut palavasti kuulla lisää. Hyvin toteutettu podcast on kuitenkin loistava paikka oppia lisää. Otetaan esimerkiksi oma jaksoni. Sain kunnian olla puhumassa jaksossa 63. Vammaisuus ja seksi. Sain itse päättää, mistä aiheista haluan jaksossa puhua. Valitsin aiheikseni deittailun, seksuaalioikeuksien toteutumisen vammaisilla sekä avusteisen seksin. Kaikista näistä aiheista olisin voinut höpistä 90 min, etenkin, jos keskustelu olisi ohjautunut hedelmällisille raiteille. Niin se studiossa meinasikin tehdä, mutta aikarajoitteiden takia hommaa oli typistettävä. Tämä oli hiukan turhauttavaa. Mieluusti siis, jos siihen tarjoutuisi mahdollisuus, menisin uudestaan Himocastin studioon puhumaan jostain aiemmin mainitusta teemasta laajemmin, tai sitten jostain täysin muusta.
Ilmeisesti en ollut ainoa, joka kaipasi tiedonjanossaan pitempiä Himocastin jaksoja, sillä uusimman kauden jaksot ovat usein yli tunnin. Uudella kaudella myös mennään entistä mielenkiintoisimpiin aiheisiin, kuten seksityöhön, pornoon ja miehen seksualisoituun kosketukseen. Elokuva-alan opiskelijana minusta oli erittäin kiinnostavaa kuulla uudella kaudella läheisyyskoordinaattorin tehtävistä elokuvassa. Paitsi että aihe on yleisesti sellainen, jota ei pysähdy vaikkapa sarjaa tai elokuvaa katsoessa miettimään, avasi se uudella tavalla silmiäni kaikelle produktion kulisseissa tapahtuvalle.
Vieraat ovat olleet uudella kaudella hyviä. Chiken miesnäkökulma on ollut aivan loistava ja pidän dynamiikasta, joka Jennin ja Chiken välillä on. Keskustelu vieraiden kanssa toimii saumattomasti. Kuitenkin jaksoissa, etenkin neljännen kauden alkupäässä, jossa Chike ja Jenni olivat kahdestaan, tuntui se enemmänkin kahden kaveruksen jutustelulta kuin aihepodcastilta. Pituus kaksinkertaistui, mutta aihesisältö tuntui puolittuneen. Kaikki muuttui jaksossa Miehen seksualisoitu kosketus, joka oli täyttä timanttia. Ehkä podcast siis vasta etsi alkujaksoissa omaa muotoaan.
Tulevaisuudessa toivon podcastin menevän syvemmälle aiheisiin, joiden läpi se aiemmin vain pikajuoksi. Lisäksi minusta olisi mielenkiintoista kuulla vaikkapa sellainen jakso, jossa tuotaisiin laajemmin esiin seksuaalisuuden merkitystä henkiselle hyvinvoinnille. Vaikka pidän podcastin huumorista ja leikkisästä otteesta, toivoisin sen löytävän enemmän tasapainoa siinä, miten asioita käsittelee. Toisinaan jaksoissa tuntuu olevan huumorista huolimatta huomattavan tiukkaa faktatietoa, kun taas toisinaan se nojaa pelkästään juontajien ja vieraiden omiin seksikokemuksiin tai näkemyksiin. Toki tähän vaikuttaa varmasti paitsi vieraat, myös käsitelty teema.
Kaikkinensa Himocast on erittäin hyvä katsaus seksuaalisuuteen. Se tunnistaa omat puutteensa, eikä yritäkään esittäytyä kaikkitietävänä kokonaisuutena. Pidän aiheiden ja teemojen vaihtelevuudesta. Siitä, että podcastissa on toisinaan seksologian ammattilaisia, toisinaan aivan muuntyyppisiä henkilöitä kertomassa omasta näkökulmastaan seksuaalisuuteen. Uskon podcastin antavan paljon jokaiselle. Jos ronski kielenkäyttö ei ole sinun juttusi, ei myöskään tämä podcast sovi sinulle.
Muut juttusarjan osat löydät tagilla lue ja opi. Olen esimerkiksi kirjoittanut myös Himokirjasta.
Lue myös:
Mistä ihmiset saavat seksuaalikasvatuksen?
Miksi seksuaalisuudesta puhuminen on tärkeää?
