HUOM! Koska tästä hahmoanalyysistä tuli pitkä kuin nälkävuosi, jaoin sen kahteen osaan. Tässä osassa käsittelen Andrew’ta, Nickia ja Jayta. Seuraavassa osassa käsittelen Jessiä, Missyä ja Matthew’ta. Haluan lisäksi todeta: Vaikka kritisoinkin tapaa, jolla hahmot on käsikirjoitettu sekä osin myös juonenkäänteitä, en missään nimessä vähättele hahmoille annettuja mietteitä. Tapa, jolla hahmojen kautta pohditaan seksuaalisuuden moninaisuutta, kehonkuvaa ja ihmissuhteita on monelta osin äärimmäisen onnistunut. Hahmojen mietteet ovat yleisiä, inhimillisiä, normaaleja ja samaistuttavia.
—
Seksuaalisuus fiktiossa on juttusarja, jossa käsittelen esimerkiksi elokuvien ja sarjojen antamaa kuvaa seksuaalisuudesta. Miten mediatuotokset onnistuvat huomioimaan seksuaalisuuden moninaisuuden? Kuinka ne esittävät käsittelemänsä asiat? Tässä postauksessa käsittelen Netflixistä löytyvää Big Mouth – sarjaa, tarkemmin sen hahmoja: Heidän spesifejä ongelmiaan ja seksuaalisuuteen tuomaa näkökulmaansa. Millaisissa asioissa hahmon kanssa on ehkä onnistuttu? Millaisten haasteiden tahi mietteiden kanssa hahmo voisi esimerkiksi hakeutua seksuaalineuvontaan? Millaista hahmokehitystä toivoisin näkeväni jatkossa? Mikäli haluat lukea arvosteluni sarjasta kokonaisuutena, löytyy se tästä.
Ennen kuin sukellamme miettimään hahmoja tarkemmin, käsikirjoittajaminäni tahtoo pohtia erästä asiaa: Miksi helvetissä kaikki hahmot on käsikirjoitettu kusipäiksi? Ymmärrän teini-iän olevan hämmentävää aikaa. Kehon käydessä läpi suuria muutoksia, on myös mieli myllerryksessä. Kaverit ja heidän mielipiteensä alkavat merkitä esimerkiksi perhettä enemmän. Intiimi kanssakäyminen voi alkaa kiinnostaa, mikä on omiaan aiheuttamaan hämmennystä ja ahdistusta maailmassa, joka on täynnä tietoa. Tietoa, jota pitäisi pystyä hormonihuuruisilla aivoilla vielä jotenkin erittelemään. Kun ottaa huomioon sen, miten ihmisyyteen kuuluu keskeisesti mokailu, on ymmärrettävää, että hahmot vaikuttavat toisinaan ajattelemattomilla, epäkypsiltä, joskus kusipäiltäkin. Yleensä käsikirjoittajat pyrkivät kuitenkin tekemään hahmoista samaistuttavia, sellaisia joiden toiminta on ymmärrettävää huonoinakin hetkinä ja joille katsoja tahtoo antaa anteeksi.
Big Mouthissa näin ei kuitenkaan käy. Minkä pidemmälle sarja etenee, sitä vahvemmaksi käy tunne siitä, että tekijät vihaavat hahmojaan. Kausi kaudelta hahmot käyvät haastavammaksi. Heille on yhä hankalampi antaa anteeksi. Luonnollisesti he tekevät ajoittain ihania tekoja, kuten pelastavat ystävänsä personoidun masennuksen syövereistä tai pornomaailmasta, sekä asettuvat (kuten kuuluukin) seksuaalista häirintää kokevien puolelle. Nämä nostavat hahmojen pisteitä, mutta vain hetkeksi. Kokonaiskuva hahmojen persoonista on enemmän tai vähemmän nihkeä. Katsoinkin sarjaa pitkälti hormonihirviöiden vuoksi. Unohtamatta sitä, kuinka pidän tavasta, jolla sarja ottaa kantaa seksuaalisuuteen liittyviin haasteisiin ja mietteisiin.
ANDREW – RIIPPUVUUKSIA JA HÄPEÄÄ
Andrew on hyvin seksuaalinen, ja puhuu siitä toisaalta hyvin avoimesti ja häpeilemättä. Toisaalta taas Andrew käyttäytyy hyvin neuroottisesti seksuaalisuutensa suhteen: hänellä on esimerkiksi rutiini runkkaamisen suhteen. Ei siinä sinällään mitään, mutta Andrew tuntuu ajattelevan jotain pahaa tapahtuvan, jos hän poikkeaa rutiinistaan. Lisäksi hän ei tunnu omaavan käytöstapoja tai impulssikontrollia. Kotikasvatuksella on roolinsa tässä: Andrew’n kodissa ei harrasteta puhumista. Isä osoittaa suoranaista vihaa poikaansa kohtaan. Vanhemmat eivät näytä hänelle rakkauden mallia, vaan näiden parisuhde tuntuu katsojasta alusta alkaen siltä, kuin sen olisi pitänyt päättyä vuosia sitten. Aluksi Andrew katuu hävettäviä tekojaan, vaikka osa niistä on vain hänen omassa päässään; hänhän ei ole tehnyt mitään väärää. Häpeän tunne on varmasti johtunut ainakin osaltaan siitä, kuinka yhteiskunta suhtautuu ylipäätään itsetyydytykseen. Se on kauan nähty syntisenä asiana, vaikka todellisuudessa se on täysin normaali ja terve tapa huolehtia omasta seksuaalisuudestaan. Sarjan edetessä Andrew onneksi ymmärtää tämän ja osaa suhtautua siihen vähemmän problemaattisesti. (Se ei kuitenkaan pelasta hahmon huonoa kehitystä itsessään.) Andrewn’kin kohdalla häpeään on eittämättä vaikuttanut se, miten yhteiskunta suhtautuu lapsen seksuaalisuuteen. Omaan kehoon tutustuminen ja nautinnon löytäminen on täysin normaali kehitysvaihe. Sen sijaan, että vanhemmat neuvoisivat lasta tutustumaan itseensä sille sopivassa paikassa ja tilanteessa, he toruvat ja kieltävät toiminnan kokonaan. Häpeä siirtyy sukupolvelta toiselle.
Andrew’n kohdalla käsitellään monia tärkeitä teemoja. Eräs niistä on pornon kulutus ja siihen liittyvät haasteet. Aikuisviihde on normaali tapa tutustua omaan seksuaalisuuteensa ja siihen, mistä pitää. Aikuisviihdettä on vaikka minkälaista missä muodossa. On normaalia, että sen pariin eksyy, eikä siinä sinänsä ole mitään väärää. Porno voi toimia loistavana stimulanttina. On kuitenkin tärkeää ymmärtää, ettei porno ole tosielämää. Elokuvissa tai kirjoissa opitut mallit eivät toimi sellaisenaan tosielämässä. Aikuisviihteen katsominen on normaalia, eikä siihen tulisi liittyä häpeää ainakaan sillä tavalla, kuin siihen nyt liittyy. Aikuisviihteen käyttämisestä tulee huolestua vasta siinä kohtaa, jos se vaikuttaa merkittävästi käytökseen ja alkaa haitata arkisia toimia tai sosiaalisia suhteita. Andrew’n kohdalla kyseessä on riippuvuus.
Andrew aloittaa ajoittain törppönä, mutta sympaattisena tyyppinä, joka saa katsojan kannustamaan häntä. Tunnistan Andrew’n alkukausien törttöilyn tyylissä hyvin monia ihmisiä oman elämäni varrelta. Jos hahmoa olisi lähdetty kehittämään toiseen suuntaan ja tässä nähtäisiin selvää kypsymistä, saattaisi hän olla monelle samaistumisen kohde tai jopa jotain, josta voisi ottaa oppia. Näin ei kuitenkaan tehty. Sarjan edetessä hahmosta on kuitenkin aina vain vaikeampi pitää, sillä hän katkeroituu törppöydestään.
Seksuaalineuvonnassa Andrew’n kanssa voisikin käsitellä mm. seuraavia teemoja: Kasvatuksen vaikutukset oman seksuaalisuuden ilmaisuun ja siitä aiheutuvat epävarmuudet sekä huonot käytösmallit, kommunikaation tärkeys ja sen opettelu, seksuaalisuuteen liittyvä häpeä, sekä riippuvuus aikuisviihteestä.
NICK – Lukot ja estot – normaaliuden paine
Nick on aivan toista maata kuin paras ystävänsä Andrew. Ensinnäkin, hänen vanhempansa ovat avoimen seksuaalisia, ja saattavat saada katsojan toisinaan irvistelemään myötähäpeästä. Nick kasvaa ympäristössä, jossa hän tietää voivansa mennä ongelmatilanteessa kysymään apua vanhemmiltaan. Siitä, kuinka hyvin vanhemmat osaisivat missäkin tilanteessa neuvoa, en mene sanomaan tässä kohtaa mitään. Sitä paitsi, kuka tahtoisi keskustella vanhempiensa kanssa seksistä? Ei kukaan, edes turhan ronskissa piirretyssä.
Vanhempien on hyvä antaa mallia siitä, miten seksuaalisuus on normaali asia ja siitä voi puhua avoimesti. Nickin vanhemmat menevät monesti hyvän maun rajan yli. He osoittavat läheisyyttä lastensa edessä turhankin avoimesti ja kertovat seksielämästään asioita, joita yksikään lapsi ei halua kuulla. Tästä huolimatta Nickin vanhemmat menevät kuitenkin aivan lukkoon, kun kuulevat Nickin isosiskon Leahin olevan valmis harrastamaan seksiä. Kaikki vanhemmat ilmeisesti lopulta omaavat pelkoja lapsensa intiimielämää kohtaan ja aihe tuntuu vieraalta. Oikeammin, käsikirjoittajat varmasti halusivat normalisoida sitä, kuinka on täysin ok, jos oma suhtautuminen seksuaalisuuteen muuttuu, kun kuulee oman lapsen miettivän seksiä jonkun kanssa. Tästä kirjoittamisesta olen käsikirjoittajille kiitollinen. Jos vertaa Nickin ja Andrew’n vanhempien kasvatustyyliä, huomataan, ettei kumpikaan ääripää ole hyväksi. Vanhempien tulisi löytää kultainen keskitie.
Nick on lukossa oman seksuaalisuutensa kanssa ja kehittyy hyvin eri tahtiin suhteessa luokkatovereihinsa, mistä hän ahdistuu. Poika kokee ulkonäköpaineita ja haluaisi olla kuin ystävänsä myös henkisellä tasolla, mutta etenkin sarjan alkukausilla seksuaaliset aktit tuntuvat Nickistä kaukaisilta. Myöhemmillä kausilla Nick ei osaa käsitellä torjutuksi tulemista ja täyttyy vihasta ja mustasukkaisuudesta. Hän tuntuu etenevän potentiaalisen kiinnostuksensa kanssa huimaa vauhtia, ainakin omassa päässään. Hän kiintyy nopeasti, mutta ei osaa näyttää tunteitaan, vaan päätyy usein ampumaan yli. Tältä osin Nick ja Andrew muistuttavat vahvasti toisiaan. Täytyy toki muistaa, ettei tunteiden käsittely ole kenellekään helppoa esiteini- tai teini-iässä. Nick myös oppii Andrew’lta huonoja tapoja.
Näkisin, että Nickin kohdalla seksuaalineuvonnassa olisi erittäin tärkeää käsitellä esimerkiksi sitä, miksi hän kokee ulkonäkö- ynnä muita paineita, miten niitä voisi vähentää ja millainen hänen kehosuhteensa on. Lisäksi voisi keskustella esimerkiksi siitä, miten hänen vanhempiensa ylitsevuotavan avoin suhtautuminen seksuaalisuuteen on vaikuttanut hänen käsitykseensä seksuaalisuudesta. Luonnollisesti tulisi käsitellä myös sitä, mikä on Nickin näkökulmasta hyvä ja terveellinen parisuhde, millaisen suhteen hän tulevaisuudessa toivoisi ja millaisena kumppanina hän itsensä näkisi. Mustasukkaisuus on myös yksi teema, joka tulisi ehdottomasti nostaa esiin.
JAY – Sijaistoimintoja ja impulssikontrolliin liittyvää ongelmaa
Jay on villi häirikkö, joka rauhoittuu hieman saadessaan ADHD-lääkkeet. Hän on perheensä hylkiö ja omaa voimakkaan seksuaalivietin, aivan kuten hänen koko muu perheensäkin. Jayn perhe on monin tavoin vinksahtanut. Molemmat vanhemmat pettävät minkä ehtivät, eivätkä osoita juuri kiinnostusta lastensa elämään, saati osoita näille läheisyyttä. Jay ei saa vanhempiensa keskinäisestä kanssakäymisestä läheisyyden mallia. Jayn isoveljet vain kiusaavat tätä, mutta poika näkee tämän rakkaudenosoituksina. Hän saa veljiltään toistuvasti myös huonoja neuvoja liittyen seksiin, tai ylipäätään romanttisiin ihmissuhteisiin. Ei siis ihme, jos Jay käyttäytyy miten käyttäytyy, eikä aina tunnu tunnistavan omia, saati toisten rajoja.
Jay purkaa läheisyydenkaipuutaan riehumalla ja suorastaan pakonomaisella itsetyydytyksellä. Jay myös tulkitsee läheisyydenkaipuunsa usein himokkuudeksi. En sano, etteikö kyse olisi osittain juuri hormoneista, jotka esiteineillä heräävät. Sitä paitsi, jokaisen libido on yksilöllinen. Uskallan kuitenkin väittää osan Jayn ajatusten jumittamisen seksissä johtuvan yksinkertaisesti siitä, ettei hän saanut kotoa muuta mallia toimia, mutta toisaalta siitä, kuinka hän on ehkä huomannut seksin olevan keino purkaa turhautumistaan. Sekä käytösmallien omiminen ympäristöstä, että muiden tunteiden tai tarpeiden tulkitseminen seksuaaliseksi halukkuudeksi ovat todellisia asioita ja ymmärtääkseni vielä varsin yleisiä. Molemmat ovat asioita, joita voidaan käsitellä myös seksuaalineuvonnassa.
Jayn juonikuviot ovat kaikista kummallisimmat. Hän saa tyynyn raskaaksi. Kuten jo aiemmassa Big Mouth – postauksessa mainitsin, ymmärrän, että tällä yritetään käsitellä teiniraskautta ja muistuttaa ehkäisyn tärkeydestä. Ymmärrän, etteivät sarjan luojat olisi ehkä mitenkään voineet kirjoittaa ei-toivottua raskautta realistisesti (mikäli se olisi haluttu kuvata päähahmoilla), sillä raskaus esiteinien välillä näennäisen kevyessä piirrossarjassa olisi ollut osalle katsojista liikaa.
Siitä huolimatta Jaylla on myös hyviä ja koskettavia juonikuviota. Hän huomaa olevansa biseksuaali ja kriiseilee tästä, koska ei ole varma, mistä on kyse ja myös siksi, että muut kiusaavat häntä. Biseksuaalisuuden vähättely on ilmiö, jota valitettavan moni joutuu kohtaamaan. Biseksuaalit nähdään kyvyttöminä “valitsemaan”, tai heterona tai homona sen mukaan, minkä sukupuolen kanssa hän juuri sillä hetkellä on. Seksuaalinen suuntautuminen on asia, josta voidaan hyvin keskustella neuvonnassa. Olen tyytyväinen siitä, että alun kriiseilystä huolimatta Jay on lopulta ylpeästi biseksuaali. Olen myös positiivisesti yllättynyt siitä, että Jay yrittää jossain kohtaa jonkinnäköistä avointa suhdejärjestelyä. (Toki tyynyjensä kanssa, mutta arvostan tätä kuitenkin). Avoin suhde ei toimi, sillä molemmat Jayn “kumppaneista” tahtovat hänet itselleen, eikä Jay oikein osaa kommunikoida ajatuksistaan ja tunteistaan. Osittain tämä johtuu aiemmin mainitusta, kotoa opitusta mallista ja osittain siitä, että Jay on oikeasti hyvin keskenkasvuinen. Lisäksi kommunikaatioon tarvitaan kaksi: vastapuolenkin on kyettävä kuuntelemaan ja sanoittamaan itseään ja ajatuksiaan.
Lisäksi minusta oli ihanaa huomata Jaysta paljastuvan herkempiä ja syvempiä puolia. Häneen selvästi sattuu, kun hän tulee Jessin torjumaksi. Jessi olisi kaivannut vain harhautusta vanhempiensa tilanteesta, Jay taas läheisyyttä ja emotionaalista sidettä. Säätäessään erään luokkansa pojan kanssa, hän joutuu olemaan ihastuksensa salaisuus. Tämä selvästi satuttaa Jayta. Hän päätyy suhteeseen Lolan kanssa, jolla on vähintään yhtä problemaattinen tausta kuin pojalla itsellään. Ymmärrän, miksi nämä kaksi tuntuvat vetävän toisiaan puoleensa kuin magneetit. He hakevat toisistaan tukea ja turvaa maailmassa, joka on kohdellut heitä väärin. Samalla he, kaikessa oireilussaan, ovat toisilleen myrkyllisiä, eläessään fantasiamaailmassaan. Kun Jay kertoo Lolalle rakastavansa tätä, saa hän siipeensä. Vaikka pidänkin siitä, miten Jaysta saatu ensivaikutelma pettää ja hänestä paljastuu huomattavasti syvällisempiä puolia, en voi olla miettimättä, onko hän jo liian klisee: näennäisesti paha poika, joka kaipaisikin oikeasti vain rakastetuksi tulemista. Ajanjakso, jolloin Jay on puolestaan avoimesti suhteessa Matthew’n kanssa lämmittää suuresti sydäntäni. Ei, pari ei ole täydellinen, mutta ainakaan Jay ei joudu jälleen piilotelluksi.
Jossain kohtaa Jayn, Lolan ja Matthew’n välille syntyy kolmiodraamaa ja Jay joutuu valitsemaan tytön ja pojan välillä. Ymmärrän ja tiedostan varsin hyvin, ettei polyamoria sovi kaikille. Olisiko jonkinnäköinen monisuhteisuudesta keskustelu, vaatimusten sijaan, ollut tässä mahdollisuus? Minua puistattavat ihmiset, jotka laittavat muut valitsemaan itsensä ja toisen henkilön väliltä. Moinen “hän tai minä” vaatimus ei vain ole oikein.
Pohjimmiltaan Jay on erittäin kultainen hahmo. Hänen, kuten muidenkin hahmojen kohdalla, kuitenkin tuntuu siltä, että hahmoon on yritetty änkeä kerralla liian monta juonta, eikä yhteenkään mennä tarpeeksi syvästi.
Tiivistettynä Jayn kohdalla voisi siis keskustella neuvonnassa hyvin monesta teemasta: Seksuaalisen suuntautumisen lisäksi hänen kanssaan voisi esimerkiksi keskustella suhdemuodoista, hänen odotuksistaan romanttisista ihmissuhteista sekä siitä, millaisia tunteita ja ajatuksia tyttöystävän (tyynyn) yllätysraskaus on hänessä herättänyt. Tässä on vain muutama teema, jotka nousivat mieleeni. Syvällisempi pohtiminen käsiteltävistä teemoista vaatisi liikaa juuri nyt, hahmolle kirjoitetun juonipaljouden vuoksi. Uskoisin Jayn olevan hahmo, joka hyötyisi tulevaisuudessa seksuaaliterapiasta.
Kuten huomataan, yliampuvien hahmojen kautta voidaan käsitellä raskaitakin teemoja. Mielestäni, toisinaan turhauttavista juonenkäänteistään huolimatta, Big Mouth on onnistunut ottamaan huomioon hyvin moninaisesti seksuaalisuuteen liittyviä seikkoja. Vaikka tässäkin osassa käsitellyt hahmot ovat luonteeltaan ja taustoiltaan hyvin erilaisia, pohtivat he lopulta samoja kysymyksiä: Kuka minä olen? Mitä minä tahdon? Olenko normaali? Jokaisen lapsen ja nuoren tulisi saada oikeaikaista, oikeaoppista ja monipuolista seksuaalikasvatusta. Tarvittaessa kouluilla tulisi olla resursseja ohjata lasta myös neuvonnan piiriin, jotta hänen mietteisiinsä voidaan paneutua yksilöllisemmin.
Hahmoanalyysin 2. osan pääset lukemaan tästä.
