Lue tai kuuntele nämä ja opi seksuaalisuudesta on juttusarja, jossa analysoin erilaisia seksuaalisuuteen liittyviä asiasisältöjä. Nämä voivat olla kirjoja tai podcasteja. Miten teokset ottavat huomioon sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuuden? Mitä ajatuksia tuotos herätti? Mitä olisin toivonut lisää? Tällä kertaa käsittelyssäni on Mona Blingin uunituore esikoiskirja 23 transmyyttiä – totta ja tarua transihmisistä, (2022, Into Kustannus) joka valottaa nimensä mukaisesti sukupuolen moninaisuutta ja ilmiöitä, joihin transihmiset törmäävät. Teos löytyy myös äänikirjapalveluista.
23 transmyyttiä on muutamalla sanalla kuvattuna lämminhenkinen ja helppolukuinen opas sukupuolen moninaisuuden saloihin. Opas on suunnattu juuri meille cis-ihmisille, joilla ei ole kokemusta ko. vähemmistön kohtaamista ilmiöistä. Toki se voi tarjota samaistumispintaa heillekin, jotka ovat itse trans, mutta lähtökohtaisesti opas on rustattu meille muille. Se on kevyesti tehty, mutta kattava katsaus transihmisenä elämiseen ja elämässä voimakkaasti vaikuttaviin tekijöihin. Aiheiltaan se on raskas, onhan koko teoksen halki kulkeva punainen lanka nimenomaan vähemmistöjen kohtaama syrjintä. Oppaasta tekee kevyen Monan tapa käsitellä asioita: Hän on selittänyt käyttämänsä käsitteet auki kansantajuisesti ja sitoo ne käsiteltäviin ilmiöihin omakohtaisten kokemusten tai yleisten havaintojen kautta. Hän ei siis tarjoile lukijalle mahdollisesti raskasta tieteellistä materiaalia. Lauseeni ei suinkaan tarkoita, että kirja olisi tehty mututuntumalla, ei suinkaan. Mona on selvästi paneutunut asiaansa ja pohjustaa paikoin sanomaansa tutkimustiedolla. Kirjan muoto ei ole kuitenkaan suurin syy sille, että sanon kirjaa kokonaisuudessaan kevyeksi: Se on Monan tapa suhtautua lukijaan. Hän ymmärtää lukijan teemaan liittyvän ymmärtämättömyyden. Hän ei syyllistä lukijaa siitä, ettei tämä ole ottanut asiakseen ottaa asioista selvää. Ei, sen sijaan hän ohjaa ja jaksaa selittää lukijalle kärsivällisesti. Lukiessaan kirjaa ja alkaessaan pikkuhiljaa ymmärtää, kuinka moniulotteista transihmisten kohtaama syrjintä ja pahimmassa tapauksessa jopa viha, ovat, käsittää hyvin nopeasti syyllistyneensä jollakin tasolla siihen itsekin. Monia voisi ahdistaa vastaava oivallus. Minua ainakin ahdisti. Mona ei tuomitse. Hän rauhoittelee ja toteaa jopa transihmisten itsensä syyllistyvän transvihaan ajoittain. Se on lohdullista.
Kirjassa vuorottelevat tutkimustieto, yleiset havainnot, Monan oma tarina ja kokemukset elämästä transihmisenä, sekä Monan haastattelemien ihmisten tuntemukset prosesseista ja niiden eri vaiheista. Kokemusten vaihtelevuutta on hyvä tuoda esiin. Mikään ryhmä kun ei muodosta yhtenäistä joukkoa kokemuksineen: vaikka jokainen transihminen mitä luultavammin on kokenut esimerkiksi syrjintää, vihaa tai kehodysforiaa, on niiden taso ja säännöllisyys voinut vaihdella hyvinkin radikaalisti. On myös tärkeää tuoda esille, etteivät kaikki transihmiset välttämättä halua tai tarvitse kirurgiaa tai vaikkapa hormonaalista lääkehoitoa sukupuolensa ilmaisun tueksi. Osalle se taas on välttämätöntä hyvinvoinnin näkökulmasta.
Transviha on moninaista. Näkymättömin taso on hiljainen hyväksyntä, johon lähes kaikki sortuvat. Osittain siksi, että transviha on juurtunut syvälle yhteiskunnan rakenteisiin. Niin syvälle, ettemme edes tajua sitä. Korkein taso tarkoittaa fyysistä väkivaltaa ja on henkeä uhkaavaa. On pöyristyttävää, kuinka ihmiset joutuvat vielä nykymaailmassakin pelkäämään henkensä puolesta. Juuri sen takia kirja onkin niin tärkeä: Kuten oman pääasiallisen vähemmistöryhmäni vammaistenkin kohdalla sanon, vain tiedon avulla erilaisuutta on mahdollista normalisoida. Kukaan vähemmistöön kuuluva ei halua erityiskohtelua, tahdomme tulla nähdyiksi kokonaisuuksina ja haluamme samat oikeudet kuin valtaväestön edustajatkin. Tämän seikan Mona tuo esiin kirjassaan toistuvasti transihmisten näkökulmasta, eikä seikkaa voi mielestäni tarpeeksi korostaa. Vaikka kirjassa kuvataan paljon yhteiskunnan eriarvoisuutta, on se myös täynnä iloisia tarinoita siitä, mitä todellisen itsen löytäminen ja uskallus olla itsensä on lopulta antanut.
Osa kirjassa esitetyistä myyteistä kummastutti ja jopa pöyristytti: Miten joku voi ajatella noin? Hetken hämmennyksen kanssa painittuani totesin, että kyllähän vammaiseltakin kysytään vaikka mitä mystistä. Kai se menee niin, että jos ihminen kuuluu johonkin vähemmistöön, nähdään hänet myös jotenkin erikoisena. Jokaisella meistä tulisi kuitenkin olla oikeus olla rauhassa oma itsensä.
Yllättävän moneen myyttiin kuitenkin samaistun, tosin vammaisena. Sekä transihmisten, että vammaisten kohdalla kaikki seksuaalisuuteen liittyvä tuntuu herättävän kummastusta: Aivan kuin seksin harrastamiseen olisi vain yksi tietty tapa, tai aivan kuin se kuuluisi vain tietyille ihmisille. Tapoja toteuttaa omaa seksuaalisuutta on todellisuudessa yhtä monia kuin on ihmisiä. Ja jokaisella tulisi olla oikeus nauttia omasta seksuaalisuudestaan tavalla, joka kulloisessakin elämäntilanteessa tuntuu hyvältä.
Puhun vammaisnäkökulmasta paljon representaation tärkeydestä omissa kanavissani. Sama tekee Mona transihmisten kohdalla. Hän kertoo painokkaasti, kuinka suuri merkitys moninaisten roolien ja omankaltaisten tarinoiden kuulemisella transihmisille on. Onkin tärkeää, että vähemmistöihin kuuluvat ihmiset otettaisiin tehokkaasti osaksi erilaisia sarjoja ja elokuvia, sekä niiden tuotantoa. Jos totumme näkemään meille henkilökohtaisesti tuntematonta maailmaa kuluttamissamme sisällöissä, osaamme suhtautua siihen paremmin myös tosielämässä. Vähemmistöjen huomioiminen ei vaadi ihmeitä: Se vaatii vain halun oppia, sekä ryhmään kuuluvien ihmisten palkkaamista. Parhaimmillaan inklusiiviset ratkaisut voivat nostaa tuotannon suureen suosioon, kuten useita palkintoja kahminut Pose osoittaa.
Kirjan lopussa Mona oli koonnut yhteen hyviä huomioita niin transihmisistä juttua kirjoittavalle toimittajalle, kuin transprosessissa olevan ihmisen läheisillekin. Tällainen lista ikään kuin sulkee ympyrän: Palataan takaisin ymmärryksen lisäämiseen, josta Mona pinkkisinisen bussin kiertoajelun alussa puhui. Muiden huomioon ottaminen ei ole rakettitiedettä. Turvallisen tilan luominen onnistuu yksinkertaisin teoin. Kaikkea ei tarvitse tietää, riittää, että on halukas etsimään tietoa. Ei tarvitse osata sanoa hienoja sanoja, riittää että tukee.
Pidin siitä, miten Mona oli koonnut teoksen loppuun myös listan merkittävistä transhenkilöistä. Vaikka osasta oli jo aika jättänyt, on valtaosa vielä elossa ja merkittäviä tekijöitä tänäkin päivänä. Ymmärtääkseen erilaisuutta kannattaa seurata mahdollisimman monenlaisia vähemmistöön kuuluvaa ihmistä. Vain niin voi saada kuvan, millaisia asioita vähemmistön edustajat kohtaavat. Yksi ihminen ei edusta kaikkia.
Sivuhuomiona sanottakoon: En tiedä, millainen kirja olisi lukukokemuksena, sillä itse kuuntelin teoksen. Harvoin suosittelen ketään nimenomaan kuuntelemaan kirjaa, mutta nyt sen teen. Ihastuin nimittäin suunnattomasti Monan tapaan lukea kirjaansa. Vaikka hän nimenomaan luki teostaan, oli tapa puhetyylimäinen, ajoittain lennokas ja mukaansatempaava, aivan kuin hän keskustelisi kuuntelijan kanssa. Sitä en aivan ymmärrä, miksi lyhyt teos oli jaettu kahden ihmisen kesken luettavaksi. Vaikka Miiko Toiviainen lukeekin osuutensa erinomaisesti, tuntuu hänen tyylinsä lukea olevan ristiriidassa Monan tyylin kanssa. Ihmisenä, joka kaipaa selitystä ympärilleen oleville asioille jäin paikoin kaipaamaan selitystä ratkaisulle. Ymmärtäisin, jos Toiviainen olisi selittänyt pelkät teoksen käsitteet, mutta Monakin selittää käsitteitä. Oma takertumiseni pikkuseikkaan häiritsi jonkin verran kuuntelukokemusta. Sillä, jos kuuntelen teoksen, kiinnitän paljon huomiota siihen, miten se on luettu ääneen.
Koen tämän kirjan avanneen silmiäni merkittävällä tavalla sukupuolen moninaisuuteen liittyen. Seksuaalineuvojana pyrin sensitiivisyyteen ja tahdon jatkuvasti sivistää itseäni itselleni vieraista teemoista. Vaikka koenkin ymmärtäväni jonkin verran sukupuolen moninaisuudesta, antoi kirja minullekin paljon uusia oivalluksia, inhimillistäen ja antaen samalla anteeksi joihinkin asioihin liittyvän tietämättömyyteni. Tältä pohjalta uskallan suositella kirjaa aivan jokaiselle, etenkin cis-ihmiselle, jolle kirja on suunnattukin. Oikeastaan voisin jopa sanoa: mikäli aiot lukea tässä kuussa vain yhden kirjan, ehdottaisin sen olevan tämä.
