Yleinen

Seksuaalisuus realityissa: Näin rakennat seksihuoneen

Tämä postaus on ensimmäinen osa Seksuaalisuus tosi-TV:ssa – juttusarjaa, jossa pohdin realityjen antamaa kuvaa seksuaalisuudesta. Mitä seksuaalisuudesta ja siihen liittyvästä kanssakäymisestä voi jopa oppia realityja katsomalla? Mihin tulisi kiinnittää kriittinen katse? Mikä vaan meni pahasti pieleen?

Heti alkuun on sanottava, etteivät realityt ole koskaan oikein olleet minun juttuni, oli kyse sitten ihmissuhdedraamasta, tai etenkään rakentamisesta ja remontoimisesta. En ole koskaan ymmärtänyt realityjen viehätystä, sillä vaikka niiden pitäisi kuvastaa tosielämää, ovat ne todellisuudessa niin tekemällä tehtyjä ja valmiiksi käsikirjoitettuja, että melkein itkettää. Olinkin lievästi sanottuna järkyttynyt, kun Netflix ehdotti minulle uutta realityaan Näin rakennat seksihuoneen. Huuliltani saattoi purkautua epäuskoinen ja huvittunut naurahdus. ”Minäkö katsoisin remonttirealityä? Minä? Etenkin kun se on tuollaisesta aiheesta, se on aivan taatusti täyttä kuraa. Ei tule tapahtumaan, ehei.” Nukuin yön yli. Aamulla herätessäni karu totuus iski vasten kasvojani: Koska kyse on tällaisesta aiheesta, minulla olisi aivan varmasti painavaa sanottavaa ohjelmasta. Ja niinpä huomasin kauhukseni katsovani remonttisarjaa. Yhdessä asiassa en ollut väärässä. Minulla tosiaankin on sanottavaa sarjaan liittyen!

Seksuaalisuus on ollut länsimaisessa yhteiskunnassa aina tabu. Seksuaalisuutta koskevan keskusteluilmapiirin vapautumisesta huolimatta yllätti minut suuresti se, että tällainen formaatti oli luotu. Ajatuksena se on rohkea. Kun halutaan rakentaa ihmisille heidän toiveidensa mukainen seksihuone, tulee pystyä sukeltamaan heidän fantasioihinsa, tarpeisiinsa ja toiveisiinsa. Omista tarpeistaan puhuminen voi olla haastavaa, sillä meidät on kasvatettu maailmassa, jossa omista haluista ja seksuaalisuudesta puhumista on pidetty paheksuttavana. Etenkin naisten seksuaalisia haluja ja halukkuutta on demonisoitu, ja seksuaalisuudestaan puhuvia naisia pidetty kevytkenkäisinä. Vaatii paljon rohkeutta, jotta tätä taustaa vasten uskaltaa sanoittaa halujaan. Tämä sarja toimii ehkä omalta osaltaan keskustelunavauksena entistä laajemmalle ja avoimemmalle puheelle seksuaalisuuteen liittyen. Jokainen voi saada sarjasta myös ideoita omaan seksuaaliseen kanssakäymiseensä ja toimintaansa. Näin rakennat seksihuoneen antaa mielestäni omalla tavallaan virkistävän näkökulman siihen, miten omaa seksuaalisuuttaan voi lähteä tutkimaan ja miten aihetta voisi käsitellä.

Pidin myös siitä, miten sarja oli ottanut huomioon moninaisuuden. Etukäteen hiukan pelkäsin sarjan olevan vain täynnä keski-ikäisiä huippurikkaita heteropariskuntia, joiden seksielämä on kuivahtanut kasaan ja jotka kuvittelevat seksielämänsä palaavan ennalleen, tai edes johonkin pisteeseen kalliin seksihuoneen avulla. Osuin puoliksi oikeaan. Kaikki seksihuoneet olivat uskomattoman hulppeita ja maksoivat varmaan enemmän kuin osa meistä kykenee koskaan tienaamaan elämänsä aikana. Ne olivat prameita ja näyttäviä. Osallistujat eivät olleet kuitenkaan vain keski-ikäisiä heteroita. Mukana on homopari, pariskunta, jonka toinen osapuoli on sukupuoleltaan ei-binäärinen, sekä seitsemän hengen polyperhe. Mukaan on mahtunut siis monenlaisia ihmissuhdemallien ja seksuaalisen suuntautumisen representaatioita. Se, ovatko nämä representaatiot kuinka onnistuneita on sitten oma kysymyksensä.

Mikä sarjassa häiritsi?

Melanien ammattitaito on sisustussuunnittelijan pestissä. Siinä hän on eittämättä hyvä, sillä huoneet ovat henkeäsalpaavan kauniita. Sarjassa, ymmärrettävistä syistä, käsitellään paljon seksuaalisuutta. Melanie yrittää saada käsityksen pariskuntien haluista ja tarpeista. Hän laittaa yhden pariskunnan esimerkiksi kertomaan toisilleen, mitä haluaisivat kumppanilleen tehdä. Tämä tehdään siten, etteivät kumppanit näe toisiaan, mutta kuulevat toistensa puheen. Kekseliästä ja myös hyödyllistä. Puhuminen on hankalaa. Joskus se, ettei toista tarvitse kohdata kasvokkain, helpottaa asioista keskustelua ja omien lukkojen avautumista. Seksologian ammattilainen Melanie ei kuitenkaan ole ja tämä näkyy. Hän esimerkiksi yrittää ensimmäisissä jaksoissa tehdä kaikille pareille BDSM-tyrmän, vaikka yksi pareista selvästi sanoo, ettei ole kinky. Hän myös vie yhden pareista kokeilemaan piiskausta, vaikka tämä nimenomainen pari on ilmaissut, ettei moinen kiinnosta. BDSM-erikoistuneena seksuaalineuvojana – ja kulttuurin harrastajana – olen sitä mieltä, että BDSM voi tarjota ihmiselle paljon. Siinä on myös jotain, mistä aivan jokainen voisi ottaa mallia: Esimerkiksi kommunikaatio, ja koko kehon käyttäminen nautinnon välineenä. Yhtälailla tiedän, ettei BDSM – etenkään kivun tuottamisen muodossa – ole mitenkään päin kaikkien juttu. Sitä ei tule tuputtaa. Mielestäni Melanie ei kuunnellut tarpeeksi yksilöllisiä tarpeita. Tämä näkyi monella tasolla, mutta esimerkiksi tilanteissa, joissa hän sijoitti useampaan huoneeseen valtavia anustappeja koristeeksi, vaikka kaikki parit eivät selkeästi edes tienneet mitä ne ovat. Jokaisen yksilölliset tarpeet tulee ottaa huomioon myös leluostoksilla. Saadakseen syvyyttä nimenomaan seksuaalisuutta käsitteleviin osuuksiinsa, olisi jaksoissa ehdottomasti pitänyt olla Melanien rinnalla myös koulutettu seksologi.

Syy innottomuuteeni realitya kohtaan on genren nimen ja konseptin harhaanjohtavuus. Realityt ovat tosielämän kuvaamista indikoivasta nimestään huolimatta kameralle esittämistä, ja hyvin pitkälle valmiiksi käsikirjoitettuja. Useampi pari vaikutti siltä – osa tämän ääneenkin ilmaisten –  ettei ole juuri koskaan pystynyt sanoittamaan halujaan tai tarpeitaan kumppanille, eivät ehkä edes itselleen. Silti he uskalsivat heti sanoittaa asioita tuntemattomalle ihmiselle. Tämän uskon, teenhän seksuaalineuvontaa, jossa asiakas avautuu hyvinkin aroista ja henkilökohtaisista aiheista. En kuitenkaan voi alkuunkaan uskoa, että sisintään uskaltaisi ensimmäistä kertaa avata noin intiimeistä asioista kameran edessä.

On totta, että arjessa voi olla hankala löytää aikaa seksille ja intiimille läsnäololle, etenkin jos kuvioon kuuluu lapsia ja/tai ristiin menevät vuorokausirytmit. Läsnäololle saattaa joutua kalenteroimaan aikaa. Usein yhdessäololle varattu oma tila helpottaa tätä. Sarja kuitenkin saattaa vaikuttaa epävarmoihin ihmisiin negatiivisesti, sillä kaikki sarjassa esitetyt huoneet olivat suunnattoman kalliita ja hulppeita. ”Paraneeko seksielämä vain, jos panostaa huoneeseen kaikkien säästöjen verran ja pelkästään seksille on varattu maagisen hieno tila?” Ei. Nautinnollisen seksin tähden ei tarvitse tuhlata koko omaisuuttaan. Tilassa ei tarvitse olla valtavaa määrää seksileluja, eikä varsinkaan ristiä, johon kumppanin voi sitoa, tai piiskauspöytää. Nautinnolliseen seksiin ei välttämättä tarvitse edes erillistä huonetta. Tämän pitäisi olla itsestäänselvää, mutta jos omassa seksielämässä on ongelmia ja sarja toistaa vain tietyntyyppistä kuvastoa, voi takaraivoon hiipiä pieni epäilys. Nautinnolliseen seksiin riittää siisti tila, jossa stressiä aiheuttava arki ei hypi naamalle. Tarvitaan hetki, jossa arjen stressi voidaan tunkea pois mielestä. Hetki, jolloin pysähdytään vain kumppanin äärelle. Hetki, jolloin kuunnellaan ja keskitytään toiseen ja itseen. Siihen ei välttämättä tarvita mitään muuta kuin toinen ihminen. Toki esimerkiksi seksilelut voivat piristää arkea. Tarve seksileluille on kuitenkin täysin yksilöllinen ja on muistettava, etteivät suositutkaan vehkeet välttämättä toimi juuri sinulle.

Olen tavallaan iloinen siitä, että sarjassa oli polykuvio. On tärkeää normalisoida muitakin suhdemuotoja kuin monogamiset suhteet. Aavistuksen häiritsi kuitenkin se, miten sarjaan oli otettu valtavankokoinen polypallo ainoan ei-monogaamisen suhdemuodon representaatioksi. Vaikka tuollaiset kuviot, jossa peräti seitsemällä ihmisellä on keskenään suhde, ovat oikeastikin mahdollisia, ovat ne harvinaisia. Ihminen, joka suhtautuu muutenkin skeptisesti monisuhteisuuteen, saattaa saada vahvistuksen sille väärälle luulolleen, jonka mukaan kaikki polyamoriset suhteet ja kuviot olisivat jotenkin voimakkaan seksualisoituneita. Useampi kumppani ei automaattisesti tarkoita seksielämän olevan suunnattoman runsas ja villi. Mitä henkilöiden yksilöllisiin tarpeisiin tulee, oli niitä mielestäni onnistuttu huomioimaan tässä perheessä paremmin kuin monien muiden kohdalla. Jaksossa yritettiin myös avata sitä, ettei seitsemänhenkisesä polyperheessä ole kyse pelkästään seksistä, vaan yhtälailla henkisestä ja fyysisestä läheisyydestä. Käytännön tasolla sitä ei kuitenkaan mielestäni tuotu läheskään tarpeeksi esiin.

Mikäli Näin rakennat seksihuoneen saa jatkoa, toivoisin sarjan vieraiden pysyvän vähintäänkin yhtä monimuotoisina. Erityisesti haluaisin nähdä jakson, jossa kohdataan vammainen henkilö, tai pariskunta. Tahtoisin nähdä, miten Melanie suhtautuu erityistarpeisiin ja millaisiin ratkaisuihin hän päätyy. Osaako hän olla sensitiivinen? Onko apuvälineitä osattu ottaa huomioon?

Vaikka itselläsi ei olisikaan budjetissa – saati asunnon pinta-alassa – varaa yltäkylläiselle seksihuoneelle, voi sarjasta silti saada ideoita oman seksielämän kehittämiseen ja esimerkiksi vinkkejä siitä, millaisia leluja ja välineitä kokeilla.  Suosittelen sarjaa, mutta varaudu ajoittaiseen myötähäpeään ja ”Mitä helvettiä?” – oloon. Vaikka sarjasta voi saada ideoita omaan seksielämään, on hyvä muistaa, ettei seksihuone automaattisesti tarkoita parempaa seksielämää.

Huom! Tästä tulee juttusarja vain, jos tämä konsepti koetaan tarpeeksi mielenkiintoiseksi.

Lue myös:

Seksuaalisuus fiktiossa – juttusarjaa, joka käsittelee nimensä mukaisesti fiktion antamaa kuvaa seksuaalisuudesta: Miten sarjat ja elokuvat käsittelevät esimerkiksi suostumusta ja kommunikaatiota ja miten ne ottavat huomioon seksuaalisuuden moninaisuuden? Mikä meni pahasti pieleen?

Mikäli haluat oppia seksuaalisuudesta asiasisällön kautta, suosittelen lukemaan Lue tai kuuntele nämä ja opi seksuaalisuudesta – juttusarjaani. Kyseisessä sarjassa nostan esiin kirjoja ja podcasteja, joita voin suositella, mikäli tahtoo oppia uutta tai haastaa omia ajatusmallejaan liittyen seksuaalisuuteen.

1 vastaus artikkeliin “Seksuaalisuus realityissa: Näin rakennat seksihuoneen”

  1. Tosi hyvä kirjoitus!

    Itse tykkäsin sarjasta sellaisena ”diipadaapa”-sarjana, jota ei ota todellisena representaationa, joten en ollenkaan kiinnittänyt huomiota nostamiisi pointteihin.

    Kuitenkin sarjaa katsoessa oli minullakin hieman epämukava olo, kun kaikille osallistujille tuupattiin milloin minkälaisia leluja heidän seksihuoneisiinsa, mistä ei kuitenkaan näytetty käyneen keskustelua heidän kanssaan (ainakaan tällaisia keskusteluja ei sarjassa näytetty ensimmäisien anustappien jälkeen).

    Sarja tosiaan pyöri hyvin vahvasti nimenomaan BDSM ympärillä eikä oikein perus vanilla seksille annettu juuri huomiota. Koska sarja on Netflixissä antaa se hyvin nopeasti esim. nuorille (ja miksei muillekin) vaikutuksen, ettei perus lähetyssaarnaaja- seksi ole mistään kotoisin.

    Etenkin itseäni olisi kiinnostanut nähdä ns. inter-able pariskunta, jossa toinen osapuoli on vammainen ja toinen vammaton.

Vastaa