SV: VÄKIVALTA.
Seksuaalisuus fiktiossa on juttusarja, jossa käsittelen erilaisten mediatuotosten, kuten elokuvien ja sarjojen antamaa kuvaa seksuaalisuudesta. Miten analysoitavanani olleessa teoksessa on huomioitu seksuaalisuuden moninaisuus? Miten se on esittänyt käsittelemänsä teemat? Mikä jäi häiritsemään ja mitä olisin toivonut lisää?
Tällä kertaa käsittelyssäni on esim. Ruutu+ tai Elisa Viihteestä löytyvä, suomalainen BDSM–elokuva Koirat eivät käytä housuja. Tuotoksen keskeinen teema on seksuaalisuus ja se on (olevinaan) kuvaus BDSM -kanssakäymisestä. Minun näkemystäni elokuvasta pyydettiin, enkä alkuunkaan ihmettele miksi. Olenhan koulutettu seksologi, jonka erikoistumisalaa on BDSM, ja olen lisäksi osa tätä kulttuuria itsekin. Voin myös sanoa seuraavaa: Ellei minulta olisi pyydetty näkemystä elokuvasta, olisin lopettanut sen katselun noin 10 minuutin jälkeen ja heittänyt televisiota kaukosäätimellä. Jos kyseinen elokuva on ainoa kosketus BDSM-kulttuuriin, en lainkaan ihmettele, jos joku pitää kulttuuria sairaana väkivaltana. Sitä se ei kuitenkaan todellisuudessa ole.
Tarinan juoni on eittämättä yksinkertainen: Päähenkilö, Juha, on menettänyt vaimonsa traagisessa hukkumisonnettomuudessa. Kun tarina alkaa, on tapahtumasta kulunut seitsemän vuotta. Juha huolehtii yksin parin lapsesta. Elämä tuntuu tyhjältä. Näkemyksiä elokuvan genrestä tuntuu olevan yhtä paljon kuin artikkeleita. Yhden mukaan kyseessä on draama, toisen romantiikka ja varsin usein elokuvaa kutsutaan mustaksi komediaksi. Näistä luonnehdinnoista hämmentävät varsinkin romantiikka ja komedia, sillä mieleeni piirtyy vain kuvia kauhuelokuvista. Selitän pian miksi.
Koirat eivät käytä housuja lähtee kunnolla liikkeelle siitä, kun Juha on viemässä syntymäpäiviään viettävän tyttärensä ottamaan kielilävistystä. Tyttären ottaessa lävistystä isä lähtee seikkailemaan ympäri rakennusta. Juhan ollessa kierroksella hänen kimppuunsa hyökkää domina. Nainen painaa miehen kurkkua ja ensimmäistä kertaa vuosiin mies ilmeisesti tuntee jotain.
Traumojen käsittely BDSM:n avulla on sinällään realistista. Monet voivat käsitellä haastavia asioita hakemalla suostumuksellista kipua. Suostumuksellinen kipu rentouttaa ja auttaa pääsemään pois omista mietteistään. Tämä on logiikka, jonka ymmärrän. Sen sijaan satunnaisia ihmisiä lävistysliikkeen takahuoneessa pahoinpitelevän ”ammattilaisen” toiminta menee fantasian tai farssin puolelle. Kenenkään kimppuun ei hyökätä kysymättä. Vaikka sessioissa voidaan leikkiä, ja usein leikitäänkin rajusti, on kaikesta sovittu etukäteen. Dominat eivät ole väkivaltaisia vaanijoita. Ymmärtäisin jollain tasolla, jos domina olisi jotenkin erehtynyt luulemaan miestä asiakkaakseen. Tätä ei kuitenkaan tuotu ilmi, tai erehdyksestä keskusteltu jälkikäteen.
Myös dominan suhtautuminen asiakkaisiin tuntuu jotenkin kummalta. Erilaiset dominat toteuttavat hiukan erilaisia palveluita omien osaamistensa ja kiinnostuksensa mukaan. Osa voi esimerkiksi panostaa sitomiseen eri tavoin kuin muut. Jokaisessa tapaamisessa pitäisi kuitenkin ottaa huomioon asiakkaan toiveet. Sen sijaan tämä domina ottaa kaikki asiakkaat vastaan ikään kuin he olisivat koiria. En väheksy sellaisten ihmisten mieltymyksiä, jotka nauttivat koirana olosta. Kyseenalaistan sen, että ammattilainen ottaa kaikki asiakkaat vastaan samalla tavalla. Joku voi nyt ajatella, että kyllähän ammattilainen käytti mekkoa Juhan niin pyytäessä. Se on eri asia. Muitakin toiveita tulee ottaa huomioon. Unohtamatta sitä, ettei Juha juurikaan tuntunut välittävän muusta kuin kuristamisesta. Silti myös muita asioita tehtiin.
Katsojalle käy hyvin nopeasti selväksi, että Juhan elämä on syöksykierteessä. Hän liikkuu päivästä toiseen kuin pimennossa. Hänellä on selvästi kuolemantoive. Hän tahtoo tulla kuristetuksi, sillä hän oppii näkevänsä sitä kautta kuolleen vaimonsa. Domina suostuu pidentämään kuristusta kerta kerralta. Kerran hän on saada miehen hengiltä. Tämä lähetetään ambulanssilla sairaalaan. Domina järkyttyy. Hän yrittää työntää Juhaa pois. Mies alkaa vaania naista. Mies yrittää deittailla tavallista naista, mutta esittää tälle samanlaisia toiveita kuin esittäisi dominalle. Kysyn vain yhden kysymyksen: Mitä helvettiä? Treffikumppani on selvästi vaivautunut, mutta toteuttaa toiveita. Juha ei kuitenkaan saa tilanteesta toivomiaan kiksejä.
Juha hakeutuu uudestaan dominan luokse. Painotan, tämä tapahtuu sen jälkeen kun domina on kuristanut Juhan elottomaksi. Mies etsiytyy naisen kotiin ja sanoo dominan voivan tehdä hänelle mitä vain, ei turvasanoja. Kunhan hän tämän jälkeen kuristaisi tätä. Tässä kohtaa halusin kyseenalaistaa koko maailman, sillä domina suostuu tähän, alun vastustelun jälkeen. Hän sitoo Juhan patteriin ja kiskoo tältä hampaan irti. Kesken hampaan kiskonnan Juha sanoo ”Ei”, jolloin nainen lopettaa. Juha ohjeistaa naista kiskomaan toista hammasta ja nainen jatkaa. Eräs arvostelu sanoi tämän olevan suostumuksen kuuntelua. Olihan se, tavallaan. Mutta tämä oli nähdäkseni ensimmäinen kerta, kun parin välillä oli minkäänlaista kommunikaatiota rajoista. BDSM – kulttuuriin ei yleisesti kuulu pysyvien jälkien tekeminen. Eikä tuo ole oikeanlaista, esimerkilstä kommunikaatiota rajoista.
Onko näkemykseni elokuvasta tosikkomainen, eivätkö elokuvat ole todellisuuden tarkan kuvauksen sijasta ensisijaisesti fantasiaa, jonka tehtävä on aiheuttaa tunteita katsojassa? Kyllä, mutta. Kun elokuva koskettaa omaa alakulttuuria, sitä katsoo eri silmällä. Jos Juha olisi toteuttanut itsetuhoisuuttaan vaikka extreme-urheilun parissa, ei elokuva herättäisi minussa niin suuria tunteita. Suurempi syy on kuitenkin siinä, kuinka usein Koirat eivät käytä housuja on nimetty hyväksi kurkistukseksi BDSM:n maailmaan. Ehkä se toimiikin pintaraapaisuna, mutta kulttuurin kuvauksena se on heikompi ja epärealistisempi kuin iso osa, jo itsessään roolimallina kyseenalaisesta, BDSM-pornosta, jossa kuitenkin usein käydään läpi suostumus ja turvasanat. Siksi elokuvakokemukseni on vahvasti representaationäkökulman värittämä.
Kriitikot ovat kehuneet elokuvaa hauskaksi, oivaltavaksi, rohkeaksi ja ennen kaikkea seksipositiiviseksi. Ymmärrän, ettei Suomessa ole aiemmin tehty elokuvaa, joka käsittelee BDSM-kulttuuria. Ylipäätään valtavirrasta poikkeavien mieltymysten käsittely elokuvassa omaa aina riskinsä. Käsitän, miksi elokuva saattaa tuntua rohkealta ja jopa seksipositiiviselta sellaisesta henkilöstä, joka ei ole tietoinen siitä, kuinka BDSM toimii. Jos ihminen ei ole tietoinen kulttuuriin liittyvistä väärinkäytöksistä, voi hän hyvinkin nähdä elokuvan jollakin tavalla viihdyttävänä ja jopa seksipositiivisena.
Eniten minua häiritsee elokuvassa se, miten se on saanut piireissä ristiriitaiset arvostelut. Useimmat, joita tunnen, ovat sanoneet elokuvaa huonoksi ja olleet kauhistuneita siitä, kuinka tällaista elokuvaa on voitu kehua hyväksi. Kuitenkin, osa piireissäkin olevista on kehunut elokuvaa hyväksi. (Luojan kiitos joitain sen ongelmakohtia samalla myöntäen.) Miten ja millä logiikalla elokuvaa voidaan edes ohikiitävästi kehua osuvaksi representaatioksi BDSM-kohtaamisista? Jos ihmiset ottaisivat mallia kyseistä elokuvasta ja lähtisivät leikkimään ilman minkäännäköistä kommunikaatiota tai turvakeinoja, rikkoisivat skenaarioon osallistujat räikeästi niin omia, kuin kaikkien muidenkin tilanteessa olevien rajoja. Kaikki puhuvat (kuten kuuluu) siitä, miten yksi BDSM:n kulmakivistä on keskustelu. Elokuvassa ei keskustella käytännössä missään vaiheessa. Yhdessä kohtaa sanotaan myös: ”Ei turvasanoja.” Ammattilainen suostuu tähän. Yhdenkään ammattilaisen ei tulisi koskaan, missään universumissa suostua moiseen, enkä ymmärrä, miten tämä on mahdollisten konsulttien puolesta sallittu. Turvasanoja, tai muita turvakeinoja ei missään kohtaa käyty läpi. Turvakeinojen läpikäyminen (ja tarvittaessa niiden käyttäminen) on BDSM:ssa erittäin olennaista. Tavallisessa sessiossa, jossa molemmat ovat vain harrastajia, on vastuu turvallisuudesta ja rajojen kunnioittamisesta molemmilla, mielestäni kohtalaisen tasapuolisesti. Kuitenkin tilanteessa, jossa toinen on ammattilainen, palveluntarjoaja, on hänen vastuullaan, että turvakeinot käydään läpi. Vaikka miehellä olisikin kuolemantoive, ammattilaisen tulisi kantaa vastuu siitä, että rajoista on puhuttu. Voihan aina olla, että nämä olisi käyty kameran takana läpi. Kuitenkin tällaisten seikkojen näyttäminen kameralle olisi huomattavan tärkeää. Elokuva ei siis anna millään tavalla todenmukaista kuvaa tämän päivän osaavan BDSM-ammattilaisen toiminnasta. Neuvottelemisen ja ylipäätään kommunikaation totaalinen puuttuminen on yksi filmin räikeimmistä epäkohdista: Mikäli ammattilainen toimisi kuten elokuvan fiktiivinen domina, hänen toimintansa luultavasti loppuisi hyvin pian rikossyytteisiin.
Elokuva ei mielestäni ole oikeanlainen kuvaus BDSM:stä. Se mitä luultavimmin lisää haitallisia mielikuvia kulttuurista. Sanoisin filmin onnistuneen loistavasti yhdessä asiassa: Se kuvaa loistavasti sitä, kuinka trauma voi ajaa ihmisen pois raiteiltaan. Jos ihminen kokee jotain kamalaa, voi elämä tuntua merkityksettömältä. Juhalla on tytär. Käynnit dominan luona menevät kuitenkin tämän edelle, sillä noina hetkinä, kuristettuna ja kuoleman rajamailla, hän näkee vaimonsa. Koko elokuvan ajan mietin yhtä asiaa: Millaista tukea Juha sai vaimonsa kuoleman jälkeen? Onko hän saanut terapiaa? Juhan tapaus on suunnattoman osuva esimerkki siitä, miten jokaisen tulisi saada mielenterveyspalveluita mielen järkkyessä syystä tai toisesta. Millaisen tahansa trauman kokenutta ei tule jättää yksin. Myös lähipiirin rooli, oli kyse sitten ystävistä tai työtovereista, on tärkeä. Heidän tulisi olla valppaina tragedian kohdanneen ympärillä. Jos tämä käyttäytyy huolestuttavasti, tulisi tilanteeseen puuttua. Elokuva olisi voinut olla mielestäni huomattavasti parempi katselukokemus, jos se olisi keskittynyt enemmän Juhan psyykkeen ja lähipiirin reaktioiden kuvaamiseen, BDSM-kulttuuriin etäisesti liittyvän kuvauksen sijaan. Teos oli voinut olla onnistunut kuvaus trauman työstämisestä, jos moninaiseen työstöön olisi oikeasti keskitytty. Jos Juhan olisi annettu ymmärtää voivan lopussa aidosti paremmin, eikä näytetty häntä vain ohimennen lievästi kulahtaneelta vaikuttavalla seksiklubilla.
Koirat eivät käytä housuja on katselukokemus. En voi seksologian ammattilaisena, tai kulttuurin harrastajana, sanoa sitä hyväksi. Se on haitallinen kuvaus kulttuurista, joka voi parhaimmillaan vapauttaa ja rentouttaa, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Kyseinen elokuva näyttää nuo elementit kuitenkin väkivaltana ja riisuu BDSM:stä kaiken sen, mikä tekee siitä merkityksellistä, kuten esimerkiksi keskustelukulttuurin. Sanoisin, että mikäli elokuvan tahtoo katsoa, tulisi se katsoa enemmänkin ”Älä tee näin!” -opetusvideona. Henkilöille, joilla ei ole kokemusta BDSM-kulttuurista haluaisin muistuttaa fiktion olevan aina fiktiota.
——-
Tämän fiktiivisen ammattidomanan palveluita ja BDSM-kulttuuria ohikiitävästi käsittelevän elokuva-arvion vastapainoksi voit lukea aidon kokemukseni dominan asiakkaana olemista.
Toinen huono BDSM-representaatio on 365 Days
Kynäniekan salaiset mietteet 