Seksuaalisuus fiktiossa on juttusarja, jossa pohdiskelen, miten erilaiset elokuvat ja sarjat käsittelevät seksuaalisuutta. Miten ne ottavat huomioon esimerkiksi seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuuden? Millaisessa valossa tuotos esittää käsittelemiään ilmiöitä? Miten esimerkiksi suostumuksesta puhutaan?
Käsittelyssäni on tällä kertaa Netflixistä löytyvä komediasarja Uncoupled. Sarjamme päähenkilö on valovoimaisen Neil Patrick Harrisin näyttelemä, nelikymppinen kiinteistövälittäjä Michael, joka joutuu odottamattomaan tilanteeseen 17-vuotisen suhteen kariutuessa äkisti juuri ennen yllätysjuhlia. Miesystävä Colin oli pakannut tavaransa kaikessa hiljaisuudessa ja ilmoitti Michaelille lähtevänsä juuri, kun pari oli astumassa ravintolaan, jossa yhteiset ystävät odottivat yllätysjuhlien merkeissä. Murtunut Michael on uuden edessä: Kuinka löytää itsensä uudestaan vanhemmalla iällä, jos on määritellyt itsensä melkein parikymmentä vuotta parisuhteen kautta? Miten selvitä nopeatempoiseksi ja ulkonäkökeskeiseksi muuttuneessa deittailumaailmassa, jossa valintoja tehdään pitkälti swaippaamalla?
Asetelma on hyvin tavallinen komedialle. Mielestäni on jopa lähes kulunut asetelma, jos päähenkilö joutuu eron jälkeen kysymään itseltään, kuka on. Toisaalta, se on helppo asetelma lähteä viemään tarinaa eteenpäin ja kehittämään hahmoja. Virkistävä kulma ns. kliseessä oli varttuneemmat hahmot ja ennen kaikkea se, ettei homoudesta tehty numeroa. Se tuli ikään kuin sivulauseissa ilmi ilman, että sitä kummasteltiin. Hahmot olivat uskottavia ja samaistuttavia. Heidät kuvattiin kuten heterot yleensä vastaavassa sarjassa kuvattaisiin: inhimillisinä, intohimoisina, kokonaisina, eikä vain seksuaaliseen suuntautumiseen keskittyen. Hahmot eivät ole karikatyyrejä.
Yleensä erosta toipuvat hahmot, jotka lähtevät etsimään itseään, ovat suhteellisen nuoria, eivätkä välttämättä ole ylipäätään löytäneet itseään. Michaelille on 17-vuotisen parisuhteen aikana selvästi muodostunut käsitys siitä, kuka hän on: hän on puoliso, joka kaipaa elämäänsä vakautta, turvallisuutta ja lämpöä. (Tästä huolimatta hän on vahva persoona, jonka on hankala kuunnella muita, kuten huomaamme jo muutaman jakson aikana. Parisuhdeterapiankin aikana tyyppi puhuu vain itsestään.) Jos ei ole deittaillut sitten 2000-luvun alun, kuten Michael, saattaa ko. maailma näyttää kerrassaan erilaiselta: sarjassa kritisoidaankin useaan otteeseen esimerkiksi ulkonäkökeskeisyyttä ja nykyaikana yleistynyttä kullikuvien lähettelyä tuntemattomalle. Michael on suorastaan järkyttynyt matchin pyytäessä sellaista häneltä, mutta ymmärrettyään sen olevan Grindrissä tapana, hyppää kelkkaan.
Ihmiset reagoivat eroon eri tavalla. Toiset vetäytyvät suruun ja mahdollisesti itseensä, yrittäen etsiä hukkunutta identiteettiään. Toiset taas uskovat kulahtaneeseen sanontaan, ”paras tapa päästä entisestä yli on päästä uuden alle.” Jossain kohtaa onkin hyvä päästä takaisin markkinoille ja antaa tilaa uudelle rakkaudelle. Liian aikaisin sinne ei kuitenkaan kannata mennä; se ei ole oikein itseä tai kumppaneita kohtaan. Parisuhteen ei tulisi olla hyvän elämän mittari. Parempi olla yksin ja onnellinen, kuin tilanteessa, jossa ei ole onnellinen, vain jotta rinnalla olisi joku. Kun itselleen on antanut tarpeeksi aikaa toipua erosta ennen treffailuun hyppäämistä, ei yritä paikata tyhjiötä sydämessä ja tietää paremmin mitä haluaa. Michael meni ystäviensä kehotuksesta ja jopa painostuksesta deittiappiin, mutta sanoi useaan otteeseen, ettei ole valmis deittailemaan. Onkin suunnattoman tärkeä tunnistaa, missä vaiheessa suruprosessia on menossa.
Kun Michael vihdoin kohtaa aidosti mielenkiintoisen deitin, päätyy tapaaminen kiihkeään seksiin. Tämä on mielestäni tärkeä kohtaus kahdesta syystä: Ensinnäkin, kyseessä on ensimmäinen näkemäni homoseksikohtaus, joka on tehty hyvin. Toisekseen kyseessä on tärkeä kohtaus siksi, että se käsittelee seksuaalisuuden löytämistä vanhemmalla iällä. Omasta seksuaalisuudestaan on mahdollista löytää uusia puolia koska vain. Tämän deitin kanssa oli selvää, ettei siitä muodostu suhdetta. Onkin tärkeä muistaa, ettei kaikkia kohtaamisia tarvitse katsella miettien potentiaalista romanttista suhdetta. Pelkästä seksistä on varsin ok nauttia, eikä puhtaiden panojen hakemisessa (vaikka sitä Michael ei varsinaisesti tehnytkään) ole mitään väärää. Molempien osapuolten täytyy olla vain samalla sivulla siitä, missä mennään.
Vaikka Michael on selvästi sarjan päähenkilö, ovat Michaelin ystävät tärkeässä osassa tarinan eteenpäin viemisessä. Stanleyn, Billyn ja Suzannen seikkailut deittailumaailmassa antavat erilaista kulmaa seuranhakuun. Jokaisen hahmon kautta esiin nousee erilaisia haasteita, teemoja ilmiöitä liittyen treffailuun. Esimerkiksi Billy on ulkoisesti itsevarma, nuoria miehiä deittaileva tv-kasvo. Treffailumaailmassa hän on siis jollain tasolla Michaelin vastakohta sitoutumiskammoineen. Onko hänellä jotain kriisejä itsensä tai ikään liittyen? Luultavasti. Suzanne taas tuo esiin äitinä deittailuun liittyviä ilmiöitä. Koska etenkin Suzanne ja Billy ovat huomattavasti Michaelia räväkämpiä persoonia, tasapainottavat ystävykset toisiaan. Heidän voimakas läsnäolonsa tarinassa osoittaa, miten tärkeä rooli ystävillä on erosta toipumiseen. Toisaalta, kuten sarjakin osoittaa, voivat ystävät joutua erotilanteessa hankalaan paikkaan: kumman puolelle asettua erossa? Tämän vuoksi eroavien osapuolten olisi saatava keskusteltua mieltä painavat asiat läpi mahdollisimman hyvin.
Kautta Seksuaalisuus fiktiossa – sarjan olen valittanut siitä, miten fiktiossa ei keskustella ehkäisystä. Ehkäisystä keskusteleminen saattaa (turhaan) jännittää monia ja fiktiolla olisikin mielestäni suuri rooli keskustelun normalisoinnissa. Jos hahmot puhuisivat seksikumppaniensa kanssa ehkäisystä kainostelematta ja suoraan, poistuisi teemaan liittyvä häpeä ehkä asteittain oikeastakin elämästä. Lisäksi etenkin nuoret voisivat saada idean siitä, miten teemasta liittyvän keskustelun voisi ylipäätään aloittaa. Niinpä lievästi sanottuna tuuletin, kun Michael ottaa puheeksi ehkäisyn erään deittikumppaninsa kanssa. Erityisen tärkeä tämä keskustelu on mielestäni siksi, että yleensä ehkäisykeskustelua, etenkin HIVin ulkopuolella, käydään heteronormatiivisen linssin läpi. Taudit voivat tarttua missä tahansa suojaamattoman limakalvokontaktin omaavassa seksiaktissa. Ei kuitenkaan ole olemassa ns. homojen tauteja, vaan samat taudit voivat tarttua sukuelimistä riippumatta.
Miten keskustelu meni? Deitti on suorastaan järkyttynyt ja vähättelee Michaelin kysymystä kondomeista vedoten siihen, kuinka nyt on olemassa Prep, eli HIV-tartuntaa ehkäisevä lääke. Asiaankuuluvasti Michael muistuttaa olevan olemassa myös muita tauteja kuin HIV. Deitti tuntuu vähättelevän tätä, sen varjolla että muut mahdolliset taudit voidaan parantaa. Hän jopa haukkuu Michaelia sen vuoksi, että tämä haluaa huolehtia turvallisuudesta. Michael pitää kiinni periaatteestaan empimättä ja on pikemminkin pöyristynyt nuorten vastuuttomuudesta. Tämä sai minut tuulettamaan. Ehkäisyn vähättely voi olla tuttua tosielämästä. Seksuaalineuvojana en voi painottaa tarpeeksi seuraavaa: Ehkäisyn käyttö on terveysteko ja merkki vastuullisuudesta paitsi itseä, myös kumppania kohtaan. Ehkäisyn vaatimus ei ole epäluottamuslause kumppania kohtaan. Jos joku kieltäytyy käyttämästä ehkäisyä pyynnöstä huolimatta, ei hänen kanssaan ehkä kannata olla seksuaalisessa kanssakäymisessä ylipäätänsä.
Sarjassa käsitellään rajoja myös muuten. Monilla on tarve miellyttää toista, etenkin jos kyseessä on kiinnostava uusi tuttavuus. Miellyttämisen halu saattaa johtaa siihen, että ylitämme kuin puoliksi vahingossa omia rajojamme. Vaikka Michaelkin saattaa tehdä niin siinä kohtaa, kun kutsuu tyypin, jonka kanssa on vasta aloittanut tapailemisen, ystäviensä pokeri-iltaan, pitää hän seksin kohdalla rajoistaan tiukasti kiinni. Hän deittailee paperilla täydelliseltä vaikuttanutta miestä, joka yrittää kuitenkin painostaa häntä sellaisiin seksiakteihin, jotka eivät päähenkilöämme kiinnosta. Vaikka deitin reaktio on negatiivinen ja tapaaminen päättyy siihen, ei Michael näytä katuvan päätöstään sanoa ei. Eikä hänen pitäisikään. Jos ihminen, jonka kanssa olemme treffeillä ei kuuntele rajojamme tai sitä, mitä heille sanomme, ei hän ole oikea tyyppi meitä varten. Kaksikon kohtaaminen osoittaa osuvasti sen, ettei varttunutkaan ikä tai se, kuinka hyvältä paperilla vaikuttaa, takaa henkilön toimivan kuten kuuluu toimia. Kyllä, kuten aiemmin sanoin, Michael kuitenkin ylitti rajojaan pokeripelikutsulla. Tämä kuitenkin mielestäni vain inhimillisti hahmoa. Jokainen meistä tekee virheitä. Toisin kuin seksuaalisten rajojen ylittäminen olisi mahdollisesti saattanut jättää traumat, tuntuu Michael saaneen pikemminkin voimaa ja itsevarmuutta tästä tietyn tyyppisestä emotionaalisten rajojen ylittämisestä. Hän tietää mitä haluaa elämältään.
Sarja on mielestäni yhtä aikaa viihdyttävä ja koskettava. Jos olet tottunut Neil Patrick Harrisin sanavalmiisiin, pilke silmäkulmassa oleviin hahmoihin, kuten How I Met Your Motherin Barneyhin tai Surkeiden sattumusten sarjan eriskummalliseen ja pahantahtoiseen kreivi Olafiin, voi hänen roolisuorituksensa Uncoupledissa jättää verrattain kylmäksi. Sarja kuitenkin paranee ensimmäisen jaksojen jälkeen ja on katsomisen arvoinen jo pelkästään käsittelemiensä teemojen vuoksi. Se tuo esiin seikkoja, joista sarjoissa ja elokuvissa usein, muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta, vaietaan: Näistä esimerkkinä vaikkapa oman seksuaalisuuden uudelleen löytäminen ja toteuttaminen, sekä deittailuviidakossa luoviminen jo hiukan kypsemmässä iässä. Seksuaalivähemmistöjen neutraali kuvaus oli onnistunut. Uncoupled tuo mielestäni hienosti esiin myös erityyppisiä kokemuksia deittailumaailmasta ja antaa esimerkillistä mallia omista periaatteista kiinni pitämisestä.
Uncoupled ei ehkä loista juoneen liittyvällä kekseliäisyydellä. Se on kuitenkin onnistunut, oivaltava kokonaisuus. Voin siis lämpimästi suositella sarjaa, eikä Neil Patrick Harrisin vetovoimaisuus näyttelijänä suinkaan ole pääsyy siihen.
