Huom! Tekstissä olevat linkit vievät suoraan blogipostauksiin, joista puhun. Instagram-upotukset puolestaan liittyvät teemaan.
Vuosi alkaa olla lopuillaan. Minulle tämä tarkoittaa sitä, että on aika pohtia kulunutta vuotta. Mitä tapahtui? Mikä sykähdytti? Mikä jäi tavalla tai toisella vaivaamaan? Tässä postauksessa katselen asioita nimenomaan vaikuttajanäkökulmasta. Listaan julkaisuun sekä postauksia, jotka ovat minulle merkityksellisiä (ja kerron miksi) että esiintymisiä. Mikä listaamistani asioista tuli sinulle yllätyksenä? Mikä tekemisistäni on erityisesti jäänyt sinun mieleesi?
ESIINTYMINEN SUHDE²-SARJASSA. Ei-monogaamisista suhteista kertova sarja kuvattiin vuonna 2021, mutta se näki päivänvalon alkuvuodesta. Yhteiskunnassamme elää vahva monogamianormi: Siis ajatus siitä, kuinka ihminen pariutuisi vain yhden ihmisen kanssa kerrallaan ja kuinka tuossa romanttisessa suhteessa olisi tietyt maalit, joita ihmisen tulisi pyrkiä saavuttamaan ollakseen onnellinen. Suhde2-sarja haastaa nämä normit kertoen usean non-monogaamisessa suhteessa elävän ihmisen tarinaa. Myös minä olin mukana sarjassa kertomassa soolopolyydesta ja siitä, millainen oli matkani polyamorian pariin. Soolopolyys tarkoittaa kohdallani sitä, että riippumatta suhteen syvyydestä, en tahdo jakaa kotiani ja arkeani täyspainoisesti kenenkään kanssa. Haluan säilyttää tilan, joka on ensisijaisesti vain minun.
Näytä tämä julkaisu Instagramissa
Olen lähtökohtaisesti tehnyt päätöksen, etten puhu ihmissuhteistani siten, että kanssani seurustelevia henkilöitä voisi tunnistaa. Sarjan kohdalla tein poikkeuksen, sillä konsepti oli sen verran hieno. Esiinnyin siinä silloisen tapailukumppanini, sittemmin kumppanini ja nykyisen ex-kumppanini kanssa. Kohtaamiseni sarjan juontajan Essi Lampun kanssa oli lämmin. Minua ei ohjailtu ja sain kertoa tarinani juuri sellaisena kuin se on. Mikä parasta, sarjassa ei nostettu vammaani erityisemmin esille. Se oli yksi ominaisuus muiden joukossa, aivan kuten oikeassakin elämässä. Eräs asia kuitenkin jäi harmittamaan: Puhuin sarjassa paljon ex-naisystävästäni, jonka kanssa silloin vielä seurustelin. Ex-naisystäväni on syy, miksi tutustuin polyamoriaan ja ex-naisystäväni on se, jonka kanssa kävin läpi: ”Riitänkö minä? Olenko tarpeeksi hyvä? Entä jos hän tajuaakin muiden kumppaniensa avulla, kuinka rikki olen?” -kriisini ja opin käsittelemään monimutkaisia tunteita. Hän ei esiintynyt sarjassa. Puheeni naisystävästä oli kuitenkin leikattu pois ja vaikutti siltä, että tapailukumppani – tyyppi, johon olin toki kiintynyt, mutta jonka olin tuntenut vasta muutaman kuukauden – olisi syy monisuhteisuuteeni. Ymmärrän TV-tuotannoissa tehtävät leikkauspäätökset, enkä missään nimessä ole vihainen tuotannolle. Harmittaa kuitenkin, että leikkauspäätösten seurauksena saatoin vaikuttaa heterolta, jota en ole. Eniten kuitenkin harmittaa sarjan pohjalta tehty lehtijuttu, jossa väännettiin mutkat suoriksi ja minut heteroksi. Iltapäivälehden juttu oli kirjoitettu haastattelun muotoon. Minua ei kuitenkaan oltu haastateltu juttuun, enkä tiennyt sellaista tehtävän.
OSANA NAISEN EURO-KAMPANJAA HELSINGIN SANOMIEN KANNESSA. Tämän vuoden heittämällä siistein juttu oli Naisen Euro kampanja, jossa sain olla mukana yhdessä huikeiden naisten ja somevaikuttajien kanssa. Heistä kaikki ovat mainitsemisen arvoisia: Maiju Voutilainen, Emmi Nuorgam, Fanni Noroila, Mona Bling, Ina Mikkola, Renaz Ebrahimi, Sini Laitinen, Eve Kulmala, Paleface, Sophia Wekesa, Anniina Tikka ja Millariikka Rytkönen. Kampanjaan kuului esiintyminen Viimeisen Ehtoollisen uudelleenversioinnissa, joka otti kantaa naisten epätasa-arvoiseen asemaan työmaailmassa ja etenkin palkkakuiluun. Olin tippua tuolilta saadessani kutsun osallistua tähän tärkeään kampanjaan näiden suuresti ihailemieni naisten rinnalla. Kampanjaan kuului lisäksi teemaan liittyvä, kunkin itse toteuttama somepostaus. Kampanjan myötä sain uutta uskoa tekemiseeni, ja jälleen tuntui entistä enemmän siltä, että sanomisillani on väliä. Ainoa, mikä kampanjassa jäi harmittamaan, on se, etten näyttänyt kuvassa ollenkaan itseltäni, vaikka ohjeistin maskeeraajaa, että minulle saa tehdä vahvan meikin.
Näytä tämä julkaisu Instagramissa
HENKILÖJUTUT YLELLE JA AAMULEHTEEN. Alkuvuodesta sekä Yle, että Aamulehti tahtoivat tehdä minusta isot jutut. Yle otti yhteyttä ensin, Aamulehti hiukan sen jälkeen. Vastatessani Aamulehdelle mietin pitkään, onko jutun tekemisessä järkeä. Lähinnä sen kannalta, saadaanko minusta irti kahteen isoon juttuun niin lyhyellä ajanjaksolla siten, että molemmat jutut ovat kiinnostavia. Onneksi pohdinnoistani huolimatta lähdin tekemään molempia juttuja, sillä niistä tuli upeita. Vaikka molemmat keskittyivätkin elämäntarinaani ja niissä oli osin samoja juttuja, sai kumpainenkin minusta esiin uudenlaisia puolia: Ylen juttu keskittyi hyvin pitkälle aktivismiini ja siihen, mikä ajoi minut tälle polulle. Aamulehden juttu puolestaan keskittyi ihmissuhteisiin, seksuaalisuuteen ja minuun seksologian ammattilaisena. Toimittajilla on aina oikeus rakentaa jutusta sellainen kuin he tahtovat ja valta tehdä juttu siitä kulmasta, mistä järkeväksi katsovat. Samalla minun vastuuni on vain katsoa, ettei faktavirheitä ole. Koen kuitenkin tulleeni kuulluksi noissa kahdessa jutussa; niissä on läsnä minun aito ääneni. Ylen juttu sai lisäksi kiitosta siitä, kuinka se kuvasi minua harrastukseni, tässä tapauksessa kuntosalin, parissa. Vammaisia on kuvattu aiemmin hyvin harvoin tekemässä arkisia juttuja. Lue Ylen juttu tästä ja Aamulehden verkkoversio tästä.
KOULUTUKSIA SEKSUAALINEUVOJANA. Valmistuin vuosi sitten joulukuussa seksuaalineuvojaksi erityisosaamisenani vammaisuus ja kinkyjutut. Valmistumiseni jälkeen olen tavannut ihania asiakkaita yksilötapaamisissa ja olemme keskustelleet mitä mielenkiintoisemmista teemoista. Sen lisäksi olen päässyt pitämään koulutuksia erilaisille instansseille. Erityisesti mieleeni on jäänyt Setan Kahdessa tai useammassa vähemmistössä koulutus, sillä siinä sain kouluttaa esim. terveydenhuollon ammattilaisille vammaisen satenkaarevan elämästä.
OMALTA MUKAVUUSALUEELTA POISTUMINEN KAUNEUS & TERVEYS-LEHDEN ALASTON TOTUUS –JUTUSSA. Alkuvuodesta satuin kuulemaan Kauneus & Terveys-lehden etsivän vammaista henkilöä Alaston totuus -juttusarjaansa. Nimensä mukaisesti kyseisessä juttusarjassa haastateltava riisuutuu ilkosilleen puhuen lyhyesti elämästään ja kehosuhteestaan. Mietin tarkkaan. Jutut oli tehty hyvällä maulla ja ilmiömäisen taidokkaan Heidi Strengelin kuvat olivat henkeäsalpaavan upeita. Vaikka teen kehopositiivista aktivismia ja olen oppinut näkemään kehoni lempeässä valossa, ajatus kameran edessä riisuutumisessa aiheutti valtavaa pelkoa. On otettava huomioon, että tuohon aikaan minulla oli meneillään valtavin kehokriisi aikoihin. Päätin kuitenkin haastaa itseni ja mennä. Onneksi menin. Heidi teki kuvaushetkestä kerrassaan upean. En ole koskaan nähnyt itsestäni niin upeita kuvia kuin tuolloin. Saatoin kyynelehtiä nähdessäni tulokset. Vielä kun oppisin näkemään peilistä itseni samanlaisena, kun miltä noissa kuvissa näytin. Minulle oli kunnia olla esimerkkinä alastomasta fyysisesti vammaisesta kehosta suositussa aikakauslehdessä. Uskon tehneeni jotain edistyksellistä. Kaikista merkityksellisintä jutussa esiintyminen oli kuitenkin minulle itselleni. Jos joku olisi sanonut teini-ikäiselle minulle, mitä tulen 27-vuotiaana tekemään, olisin varmasti nauranut.
ESPOO CINE oli minulle merkityksellinen monella tapaa. Vamlasin järjestämässä paneelissa pääsin keskustelemaan vammaisrepresentaatiosta ranskalaisessa elokuvassa Presque. Tämä oli minulle merkityksellinen esiintyminen, sillä paneelissa puitiin paitsi suhtautumista vammaisuuteen, myös sitä, millä tavoin vammaisen henkilön seksuaalisuutta kuvataan ja mikä merkitys on sillä, onko vammaisia mukana mediatuotannoissa vai ei. Toisin sanoen paneelissa käsiteltiin kaikkea sitä, mitä käsittelen blogissanikin. Cine oli myös toisella tapaa minulle hyvin merkityksellinen. Voitin ensimmäisen Espoo Cinen Minun Cine -ideakilpailun. Tarkoitus oli ideoida elokuva, jonka keskiössä on representaatio, jollaista ei normaalisti valkokankaalla nähdä. Oma ideani kertoo vammaisesta, joka on sinut itsensä kanssa ja kerrassaan valovoimainen. Liveroolipelissä hän kohtaa vammattoman päähenkilön, joka on umpijumissa itsensä kanssa. Larpissa heidän välillään on ilmiömäinen kemia, mutta tosielämässä he huomaavatkin olevansa toistensa vastakohtia. Silti vammainen on tehnyt persoonallaan vammattomaan lähtemättömän vaikutuksen. Vammaton joutuu kohtaamaan omat ennakkoluulonsa ja epävarmuutensa. Elokuvan keskiössä on kysymys: Esitämmekö tosielämässä enemmän kuin liveroolipeleissä, sillä oikeassa elämässä yhteiskunnan normit ja oletukset painavat meitä muottiin? Käsikirjoitus etenee hitaasti, mutta varmasti.
Näytä tämä julkaisu Instagramissa
MITKÄ POSTAUKSET JÄIVÄT ERITYISESTI MIELEENI?
DOMINAN ASIAKKAANA oli heittämällä vuoden luetuin postaus, enkä yhtään ihmettele miksi. Mediassa, niin sanomalehdissä kuin kirjallisuudessakin, on alettu viimeisen parin vuoden aikana puhua enemmän seksityöntekijöistä. Seksityöhön liittyy silti stigmaa ja ennakkoluuloja. Monet seksityötä tekevät eivät tee työtä julkisesti, sillä pelkäävät sosiaalisen asemansa menettämistä. Sama pelko on myös asiakkailla. Valehtelisin jos väittäisin, ettei tekstin julkaisu pelottanut minua. Vaikka en missään vaiheessa ole varsinaisesti peitellyt dominapalveluiden käyttämistä, pelkäsin, muuttaako se tapaa, jolla minut nähdään esimerkiksi seksologina. Vastaavasti minua stressasivat sukulaisteni reaktiot, sillä heille en luonnollisestikaan ollut kertonut asiasta. Mietin, joutuisinko keltaisen lehdistön hampaisiin jutussa, jossa mutkat vedettäisiin hyvin suoriksi. Yllätyksekseni mitään pahaa ei tapahtunut. Sen sijaan sain valtavasti kiitosta niin seksityöntekijöiltä itseltään, asiakkailta kuin muiltakin ihmisiltä. Koin onnistuneeni ja riemuitsin lopputuloksesta. Toisaalta se oli myös tietyllä tapaa vaativin tekstini tänä vuonna. Kaiken piti olla juuri eikä melkein oikein, ettei väärinkäsityksiä synny, tai ettei lauseitani voida tulkita väärin. Halusin antaa kuvan paitsi yhdestä asiakaskokemuksesta, myös pohtia seksologian ammattilaisen näkökulmasta seksipalveluita hyvinvointipalveluina: Mitä kaikkea se tarjoaa asiakkaalle? Toisaalta millaisia haasteita palveluntarjoajat kohtaavat ja mikä Suomen laissa on pielessä? Onnistuin tekemään informatiivisen kokonaisuuden, jota väritin proosallisilla tarinaosuuksilla. Kokonaisuuden kruunasivat maagisen @photosofpasi:n kuvat.
Näytä tämä julkaisu Instagramissa
Miksi halusin tehdä postauksen, josta olisin pahimmissa tapauksessa voinut saada roppakaupalla kuraa niskaan? Lyhyt vastaus: BDSM-sessiot ammattilaisen kanssa ovat antaneet minulle valtavasti. Halusin antaa muillekin tietoa siitä, mitä ammattilaisen kanssa toteutetut sessiot ovat ja mitä ne voivat mahdollisesti tarjota. Lisäksi halusin rikkoa kuvaa streotyyppisestä asiakaskunnasta tai syystä ostaa palveluita. Mieliimme pinttyneet kuvat asiakaskunnasta olivat stigman ohella yksi syy siihen, miksi minäkään en aluksi meinannut uskaltaa ostaa palveluita.
BDSM-AIHEITA KÄSITTELEVÄT TEKSTINI ovat kokonaisuudessaan puhututtaneet paljon. Olen rustannut niin bileisiin kuin sessioiden turvallisuuteenkin liittyviä tietoisikuja. BDSM-maailma kiinnostaa yhä useampaa ja pidän tärkeänä sitä, että ihmisillä on kattavaa, asianmukaista tietoa. Kun kirjoitan BDSM-skenestä, minulla on voimakas tunne seksuaalineuvojan osaamiseni arvostamisesta. Kiitos BDSM-session turvallisuutta käsittelevän tekstini, jota hioin pitkään, pääsin puhumaan samaisesta aiheesta suuresti arvostamani somevaikuttaja Joonas Pesosen ”Onks ok?” -podcastissa. Olen myös saanut tietooni, että entinen opinahjoni Sexpo on käyttänyt joitain tekstejäni osana opetusmateriaaliaan. Vaikka saatan vaikuttaa siltä, etten kaipaisi muiden ihmisten validaatiota, vaivaa huijarisyndrooma minua kovin usein tekemisieni suhteen. Niinpä tällainen kunnia merkkaa minulle valtavasti.
Itselleni merkittävin BDSM-teksti(kokonaisuus) oli kuitenkin Vammaisuus & BDSM-juttusarja, joka pohjautui vuonna 2021 tekemääni seksuaalineuvonnan lopputyöhön ”Mitä BDSM voi tarjota vammaiselle ja miksi siitä tulisi puhua enemmän?” Blogipostaussarjassa puhun laajemmin lopputyöstä ja siihen liittyvää kyselyä tehdessä esiin nousseista seikoista. Koin blogipostaussarjan tekemisen tärkeäksi, sillä BDSM:sta vammaisuuden näkökulmasta puhutaan yleisestikin vähän, Suomen kontekstissa olemattomasti. BDSM:ssa on kuitenkin paljon sellaista, josta voi olla jokaiselle vammaiselle apua, vaikka BDSM-maailmaan yleisesti kuuluvat seikat, kuten kipu ja valtasuhteet, eivät olisikaan oma juttu. Näitä yleishyödyllisiä seikkoja, joita kulttuurista voi joka tapauksessa oppia, ovat koko kehon näkeminen nautinnon välineenä sekä jatkuva kommunikaatio. Pyrin tarjoamaan postaussarjassa infoa niin kokeneille konkareille, aloittelijoille kuin kaikille muillekin. Postaussarjassa avaan kulttuuria myös muuten kuin vammaisnäkökulmasta.
SUHDENORMIEN HAASTAMINEN oli vaikuttamiseni keskiössä niin blogissa kuin Instagramissakin. Monisuhteisuutta käsittelevät tekstini keräsivätkin paitsi suuren määrän lukijoita, myös reaktioita Instagramin puolella. En väitä monisuhteisuuden olevan kaikkien juttu. Minusta on kuitenkin suunnattoman tärkeää haastaa suhdenormeja, eli käsityksiä siitä, kuinka parisuhteita pitäisi toteuttaa juuri tietyllä tapaa. Haluan, että jokainen voi elää juuri sellaisissa suhteissa, kuin hänestä itsestään sopivalta tuntuu. Kuulin erään ihmisen linkanneen Ennakkoluuloja polyamoriasta —postauksen osaksi julkaisuaan, jossa tuli ulos polykaapista. Tämä merkitsi minulle valtavasti, sillä olen aina halunnut olla tällä tavoin konkreettinen apu ihmisille.
ABLEISMIA JA ENNAKKOLUULOJA VASTAAN. Kuten aiempinakin vuosina, kaikki ennakkoluuloihin ja kummallisiin kohtaamisiin liittyvät postaukset ovat olleet tänäkin vuonna äärimmäisen suosittuja ja herättäneet keskustelua niin Instagramin kuin Facebookinkin puolella, etenkin vammaisryhmissä. Kohtaamisista kirjoittaminen on heittämällä eräs lempihommistani. Niissä saan muita tekstejäni vapaammin purkaa turhautumistani yhteiskunnan käsityksiin vammaisista. Kykenen myös käyttämään lennokkaampaa ja ilmeikkäämpää kieltä, kuin mitä muuten voisin, ja pääsen nauramaan kommenttien tai luulojen absurdiudelle. Kärkkäydessään ja toisaalta hämmentävyydessään ne toivottavasti herättävät vammattomat huomaamaan omia mahdollisia ennakkoluulojaan. Kenties ne herättävät ymmärtämään tilanteita, joihin me vammaiset usein joudumme. Kanssavammaisille ne puolestaan tarjoavat (toivottavasti) vertaistukea, sekä huumoria. Kirjoittaisin niitä mieluusti enemmänkin, elleivät nuo kummalliset kohtaamiset useimmiten noudattaisi samaa toistuvaa kaavaa.
Näytä tämä julkaisu Instagramissa
Tämän vuoden kohutuin kohtaamispostaus oli eittämättä Ennakkoluuloja vammaisista, jossa nostin pöydälle yleisiä vammaisiin kohdistuvia ennakkoluuloja. Se syntyi kun päädyin purkamaan tuntojani tähänastisen elämäni kamalimmasta lomaviikosta. Tuolla viikolla koin jatkuvaa, tauotonta ohipuhumista riippumatta siitä, mitä minä tai avustajani teimme.
Paljon deittailevana ihmisenä joudun säännöllisesti mitä eriskummallisempiin tilanteisiin. Milloin huomaan pitäväni pienimuotoista luentoa vammastani, milloin sitä säikähdetään ja toisaalta, milloin tehdään puolesta aivan liikaa. Niinpä syntyi osin leikkimielellä tehty, Näin deittailet vammaista, jonka tarkoitus on toimia vertaistukena ja herätellä tilanteiden ajoittaiseen absurdiuteen, mutta toisaalta myös osoittaa, että vammaisen deittailu, toisin kuin usein saatetaan ajatella, ei vaadi taikamaagisia keinoja.
KYSYNTÄÄ ERITYISLAPSEN TUKEMISEN VINKEISTÄ. Vaikka olen tarkoituksella puhunut vammaisuudesta hiukan vähemmän tänä vuonna, ainakin blogin puolella, tullaan minulta säännöllisesti kysymään vinkkejä erilaisiin vammaisisuuteen liittyviin seikkoihin. Yksi saamani toistuva kysymys, oli kuinka tukea erityislapsen kasvua. Blogin alkuaikoina puhuin teemasta paljon, mutta en ole hetkeen ottanut sitä käsittelyyn. Tartuin tuumasta toimeen, sillä koin suunnattoman merkitykselliseksi sen, kuinka vammaisen lapsen vanhemmat tai kasvatuksellisessa roolissa olevat tahtovat kuulla juuri minun mietteitäni. Lisäksi koen omaavani aiheesta paljon sanottavaa. Äiti kasvatti minut monin tavoin oikein ja sain kasvaa kuin muutkin lapset; minun annettiin kokeilla rajojani niin, että tarvitsemani apuvälineet huolehdittiin aina saataville. Samalla olisin kuitenkin tehnyt monet asiat toisin. Postaus erityislapsen tukemisesta herätti keskustelua. Ihmiset kiittivät huomioistani ja sanoivat, etteivät jotkut asiat olleet tulleet heidän mieleensä. Lue postaus tästä.
REPRESENTAATIOT PUHUTTAVAT. Viime vuoden tapaan jatkoin representaatioita käsitteleviä juttusarjojani Vammaisuuden näyttämö sekä Seksuaalisuus fiktiossa. Sarjat ovat lähellä sydäntäni paitsi mediatutkimuksen opiskelijana, myös entisenä käsikirjoittamisen opiskelijana, jota elokuvien tekeminen edelleen kiinnostaa. Paitsi että juttusarjat tarjoavat minulle mahdollisuuden katsoa hyviä (tai huonoja) sarjoja ja elokuvia, toimivat ne myös opettavaisina kokemuksina. Jotta voin kirjoittaa kattavan analyysin, tulee minun oikeasti keskittyä siihen, mitä katson. Osa saa vaihtelevan vastaanoton, joitain tekstejä luetaan huomattavasti vähemmän kuin toisia. Blogini lukijamäärät ovat tänä vuonna räjähtäneet erityisesti silloin, kun olen puhunut BDSM-kuvastosta elokuvissa. (Esim. Koirat eivät käytä housuja.) Näiden juttusarjojen tiimoilta olen onnistunut myös herättelemään merkittävää keskustelua representaation vastuusta ja siitä, miten ihmisen lähtökohdat vaikuttavat hänen tapaansa nähdä mediatuotoksia. Siinä missä Seksuaalisuus fiktiossa-sarjassa kiinnosti erityisesti BDSM, Vammaisuuden näyttämön luetuin osa oli ehdottomasti Margarita with a Straw. Olin innoissani asetelmasta, jonka kautta elokuva esiteltiin, mutta lopputulos oli pettymys. Postauksesta voit lukea miksi.
Näytä tämä julkaisu Instagramissa
SINULLE-JUTTUSARJA herätti tänäkin vuonna merkittävää keskustelua. Näitä kirjeitä kirjoittaessani olen aidoimmillani ja haavoittuvimmillani kuin missään muussa tekstissäni. Henkilökohtaiset kokemukset kiinnostavat, ja niitä minä tässä juttusarjassa tarjoilenkin, lainkaan kaunistelematta. Silloin, kun kirje ei ole ohjattu jollekin tietylle ihmistymälle, sarja tarjoaa minulle mahdollisuuden rehtiin itsereflektioon. Ihmisryhmälle ohjattuna teksti puolestaan tarjoaa mahdollisuuden purkaa tuntojani kohtaamisesta, tai vastaavasti osoittaa esim. kiitollisuutta, tai muita tunteita, kuten huolta tai turhautumista. Postaussarja on niin minulle itselleni, kuin muillekin: Minulle se on tunteiden purkua, muille se tarjoaa vertaistukea ja ymmärrystä erilaisista tilanteista. Tämän vuoden suosituimmat kirjeet olivat ehdottomasti Sinulle, minä sekä Sinulle, CP-vammani. Ensimmäisessä purin suhdetta itseeni ja yritin miettiä, mitkä seikat ovat estäneet minua rakastamasta itseäni ja millaiseksi toivon suhteemme muodostuvan jatkossa. Kirjettä kirjoittaessa itkin vuolaasti. Vastaavasti vammalle osoittamassani kirjeessä pääsin reflektoimaan suhdetta vammaani. Teksti levisi ilmiömäisellä tavalla.
YHTEISKUNNALLISET EPÄKOHDAT HERÄTTÄVÄT HUOMIOTA. Kuten aiempinakin vuosina, postaukseni yhteiskunnallisista epäkohdista. Saivat paljon huomiota. Vaikka olen kirjoittanut niistä tänä vuonna blogin puolelle vähemmän, Instagramissani (@kynaniekka) olen puhunut paljon esimerkiksi byrokratian, kuljetuspalveluiden ja julkisen liikenteen ongelmista. Lisäksi olen puhunut esimerkiksi ohipuhumisesta ja sen vaikutuksesta henkiseen hyvinvointiin, sekä siitä, kuinka vinoutuneita representaatiot ovat. Ne ovat yhä aktivismini lähtökohtia. Haluan avata ihmisten silmiä sille, kuinka epätasa-arvoinen yhteiskuntamme onkaan ja mitä kaikkea olisi muutettava, jotta jokaisella olisi samanarvoiset mahdollisuudet. Epäkohdista puhuminen käy ajoittain hyvin raskaaksi ja lukijat saattavat helposti ajatella vammaisen elämän olevan vain kurjuutta. Siksi on tärkeää puhua myös muusta. Epäkohdat ovat kuitenkin yhä blogini ytimessä. Blogissani merkittäviä yhteiskunnallisia epäkohtia esiin nostavat tekstit ovat esim. Mitä ongelmia kuljetuspalveluihin liittyy? ja Vammainen nainen työmarkkinoilla. Kuljetuspalveluteksti käsittelee sitä, miten huonosti organisoitu kuljetuspalvelujärjestelmä aiheuttaa paitsi henkistä pahoinvointia, estää myös tasa-arvoista osallistumista.
Vammainen nainen työmarkkinoilla puolestaan käsittelee sitä, millaisia haasteita kohtaamme töissä ja miten vammaisen naisen euro eroaa naisen eurosta. Inspiroiduin kirjoittamaan blogitekstin Naisen Euro -kampanjan takia. Olen aina, osittain kasvatukseni vuoksi, ollut hyvin työorientoitunut. Olen paiskinut töitä minkä pystyn ja olenkin toistuvasti turhautunut siitä, kuinka joudun todistelemaan osaamistani ja pystyvyyttäni työmarkkinoilla. Lisäksi kirjoitin kantaaottavan postauksen siitä, Miten vammaisen turvallisuuden tunnetta voitaisiin lisätä. Postaus syntyi osittain siitä, kun olin osana Turvallisempi Tampere -mainoskampanjaa. Olin kampanjan mainoskasvo, mutta blogipostaus ei liity siihen. Kampanjassa haastettiin tamperelaisia pohtimaan, miten heidän kotikaupungistaan saisi turvallisemman. Siitä inspiroituneessa blogipostauksessa puolestaan mietin, millä tavoin nimenomaan meidän vammaisten oloja saataisiin paremmaksi kansallisella tasolla. Olen kyllästynyt arkipäiväisiin juttuihin, kuten esteellisyyteen ja turvaverkon puutteeseen. Ne aiheuttavat vammaiselle kohtuutonta stressiä jatkuvasti.
Kuten huomataan, vuosi oli tapahtumarikas ja värikäs, ja moni asia ja moni postaus jäi varmasti vielä tämän listauksen ulkopuolelle. Vaikka henkilökohtaiseen elämääni mahtuikin vuoden aikana paljon nihkeää kärvistelyä, en vaihtaisi hetkeäkään pois. Olen kiitollinen ja otettu jokaisesta mahdollisuudesta, joka minulle tarjotaan. Jaksan vieläkin hämmentyä siitä, miten juuri minun ääntäni ja näkemyksiäni tahdotaan kuulla. Kiitos teille, rakkaat lukijat, aivan jokaiselle. Ilman teitä seuraajia ja blogini lukijoita en olisi tässä. Odotan innolla, mitä vuosi 2023 tuo tullessaan. Mistä haluaisit minun kirjoittavan tulevaisuudessa?
