Syntymästäni saakka mukanani on kulkenut liikuntavamma, tarkemmin sanottuna CP-vamma, spastinen diplegia. Paperilla liikuntavammani on vaikea. Ajatus ”vaikeasta liikuntavammasta” voi näyttäytyä hyvin rajoittuneena elämänä. Kyllä, vammani vaikuttaa elämääni monin tavoin, mutta rajoittanut se ei varsinaisesti ole, sillä monia asioita voi tehdä sovelletusti. Liikuntaa harrastan esimerkiksi kuntosalilla, uiden, tai kotona kuntopyörää polkien. Teen töitä sekä kotona että tien päällä käyden esimerkiksi puhumassa eri tahoille. Elämäni jakautuu kahden kaupungin välille, sillä valtaosa sosiaalisista suhteistani on pääkaupunkiseudulla, ja käytännön elämäni puolestaan on monessa mielessä Tampereella. Elän omassa kerrostaloasunnossa kahden kissan ja henkilökohtaisen avustajaringin turvin. Tässä postauksessa kerron, millainen rooli henkilökohtaisella avulla on elämässäni ja miksi käynnissä olevat työsopimusneuvottelut ahdistavat minua ja uhkaavat juuri minun näköistä elämääni.
MISTÄ TYÖSOPIMUSNEUVOTTELUJEN KIISTAKAPULASSA ELI TYÖAIKAJOUSTOISSA ON KYSE?
Myös avustajan työssä ns. normaali työaika on 8h, vaikka vuorot voivatkin olla lyhyempiä myönnetyistä avustajatunneista tai avuntarpeestaan riippuen. Työaikajoustot tarkoittavat sitä, että yksittäinen vuoro on voinut HETA-liittoon kuuluvan työnantajan alaisuudessa olla pidempi, jopa 16 tuntia tai matkalla enemmänkin. Näitä vuoroputkia voi olla useampiakin peräjälkeen. Pidemmät vuorot ovat työntekijälle kuitenkin aina täysin vapaaehtoisia, ja niiden tauoista, lepoajoista, nukkumismahdollisuudesta vuoron aikana ja tasausjakson aikaisista maksimituntimääristä on työehtosopimuksessa määritelty tarkasti. Kyse ei ole ylitöistä, sillä työaikajoustot ovat etukäteen aikataulutettuja ja yhdessä sovittuja. Ylityökorvaukset ovat aina olleet osa sopimusta – joskin käytännön kiistakapula.
Meitä henkilökohtaisten avustajien työnantajia edustava HETA-liitto ja työntekijöitä edustava JHL ovat kiistassa siitä, tulisiko työaikajoustoista jatkossa maksaa lisäkorvaus. Asia tuntuu nurinkuriselta, sillä vaikka HETA edustaakin meitä työnantajia, ei se, kuten emme me työnantajatkaan, maksa avustajien palkkaa. Me työnantajat vain hoidamme kaiken byrokratian ja itse palkanmaksusta vastaavat nykyiset hyvinvointialueet. Kun alan ensimmäinen työehtosopimus aikanaan sovittiin, pelattiin sen kanssa jossain määrin uhkapeliä sen osalta, että palkan varsinaiset maksajat noudattaisivat sopimusta. Lopulta niin kävikin, mutta vasta pitkällisten taistelujen jälkeen.
JHL ei vaadi sopimusneuvotteluissa työaikajoustojen poistoa itsessään, vaan 8 tunnin mitan ylittäviltä vuoroilta maksettavan avustajille lisäkorvauksia. HETA-liitto ei vastusta korvauksia. Ongelma on se, että aiemmissa taisteluissa korkein hallinto-oikeus on linjannut, ettei palkanmaksaja ole velvoitettu maksamaan ylityökorvauksia, kuin erityisen painavasta syystä. Tämä tekee tällä hetkellä ylitöiden teettämisestä ja tekemisestä hyvin hankalaa, sillä ylityötunnit tulee hyväksyä erikseen hyvinvointialueen toimesta, eikä tämä ole mitenkään automaattista.
Tilanne olisi sama työaikajoustojen korvausten kanssa. Toisin sanoen, jos esimerkiksi 16h vuorosta kirjattaisiin työehtosopimukseen lisäkorvaus, tarkoittaisi se, ettei tuplavuoroja käytännössä voisi tehdä, sillä hyvinvointialue voisi kieltäytyä korvauksen maksamisesta. Työaikajoustojen poistuminen rajoittaisi merkittävästi vammaisten mahdollisuuksia suunnitella elämäänsä. Vaikeinta olisi matkustaminen, joka käytännössä vaatii joustojen käyttöä, oli kyse työmatkoista tai lomailusta.
Ihmisarvoiseen elämään kuuluu oikeus matkustamiseen ja lomailuun. Entäpä kesämökkeilevät vammaiset tai he, joiden perhe tai vaikkapa kumppani asuu toisessa kaupungissa?
Tarvittavia vammaispalveluita, kuten esimerkiksi kuljetuspalveluita tai avustajatunteja, on muutenkin hankalaa saada. Avustajatuntien riittävä saaminen tuntuu monesti olevan avuntarpeen sijaan kiinni kolmesta aivan muusta asiasta. Näitä ovat: 1. vammaisen henkilön verbaalinen kyvykkyys ja sinnikkyys, 2. kyseessä oleva hyvinvointialue, 3. asiaa käsittelevä henkilö. Koska vammaisen elämä on muutenkin pyritty järjenvastaisesti näkemään säästön kohteena, tuntuu yltiöoptimistiselta ajatella, että vaikkapa vammaisen omalla mökillä lomailusta oltaisiin valmiita maksamaan enemmän. Entä kuka päättää, että vammainen on reissannut riittävästi per vuosi tai kuukausi kauempana asuvien läheistensä luona?
Esimerkkinä kerron tyypillisestä työmatkastani Helsinkiin. Teen Helsinkiin myös pidempiä matkoja, jolloin avustaja tekee useamman päivän putken, kuten 2-4 päivää. Noina päivinä avustaja on töissä 16h ja yöt ovat lepoaikaa. Matkan päätyttyä avustajalla on useampi vapaapäivä ja usein hänellä on niitä myös ennen reissua, jotta hän on levännyt. Tässä esimerkissä kerron kuitenkin yhden työpäivän reissusta Helsinkiin:
Minulla on usein esimerkiksi luentoja, koulutuksia ja tapaamisia potentiaalisten töiden johdosta. Matkoihin kuluu hyvässä tapauksessa yhteensä neljä tuntia, useimmiten enemmän. Nykyisellään pyrin aikatauluttamaan Helsinki-päivät niin, että yksi avustaja tekee tuplavuoron, eli on töissä aamusta kun herään siihen saakka, kun menen illalla nukkumaan. Työvuoro alkaa ja päättyy Tampereella, jossa suurin osa avustajistanikin asuu. Teemme matkat yhdessä, jolloin avustaja kulkee ilmaiseksi ja matkat ovat osa palkallista työaikaa. Päivän pituus on noin 16 tuntia ja ajalta maksetaan palkkaa.
Kahdeksan tunnin vuorolla emme ehtisi Helsingin keikkaa tehdä, joten vuoronvaihto tapahtuisi Helsingissä. Avustajille tämä tarkoittaisi sitä, että aamuavustaja aloittaa vuoron Tampereella ja lopettaa sen Helsingissä, jonka jälkeen matkustaa omalla kustannuksellaan takaisin, sillä hyvinvointialue ei myöskään näitä matkoja korvaa ilman painavaa syytä ja etukäteishakemusta. Ilta-avustaja puolestaan matkustaa omalla kustannuksellaan ja ajallaan Helsinkiin, josta iltavuoro alkaa, ja palaa sitten kanssani takaisin. Kummankin vuoro kestää 8 tuntia ja he saavat tältä ajalta palkan. Matkat mukaan lukien päivän pituus on kuitenkin 10+ tuntia.
Mikäli minulla on vaikkapa kuvauksia kahtena perättäisenä päivänä, homma mutkistuu entisestään. Kaupunkien väliä pitää sahata useammin, tai määränpäässä pitää olla yöpaikka myös kahdelle avustajalle. Kun työehtosopimuksessa määritellyt lepoajat toteutuvat, on vuoroja ollut mahdollisuus olla myös useampana päivänä. Tämä on käytännössä se, mikä on mahdollistanut vammaisten pidemmät matkat.
Vaikka kahdeksan tunnin päivä on lyhyempi, ei se ole merkittävästi vähemmän raskas ja rahallinen korvaus jää pienemmäksi. Tällaisiin omatoimista ja -kustanteista matkustamista sisältäviin yhden vuoron reissupäiviin onkin kokemukseni mukaan vaikeampi löytää tekijää, kuin useamman vuoden putkiin.
Reissuja olisi mahdollista tehdä myös niin, että mukana olisi aina kaksi tai useampi avustajaa. Monta päivää kestävällä reissulla monella näin onkin. Onko kaikilla kuitenkaan mahdollisuutta löytää kahta avustajaa esim. 4 päivän reissulle niin, että puolet tästä olisi avustajan omaa palkatonta aikaa vieraassa kaupungissa? Usein yksikin avustaja pystyisi tarvittaessa tekemään 4 päivän putken. Lisäksi usean työntekijän ollessa mukana majoituskustannukset ynnä muut kulut moninkertaistuvat, mikä saattaa olla ongelma hyvinvointialueelle, jonka velvollisuus on korvata näitä kuluja. Vammaisen majapaikasta kun ei välttämättä löydy tilaa kahden assarin ilmaismajoitukseen, ja lisäksi pidemmissä reissuissa avustajille on kohtuullista pystyä järjestämään myös omaa tilaa.
On otettava huomioon, että avustajat tulevat eri elämäntilanteista. Esimerkiksi opiskelijoiden kohdalla tunnutaan ymmärtävän monellakin alalla, etteivät nämä välttämättä kykene tekemään kahdeksan tunnin vuoroja, vaan mieluummin lyhyempiä. Samoin tulee ymmärtää monen avustajan elämäntilanteen sallivan paremmin toisentyyppiset vuorot: Minulla on muutama Helsingissä asuva avustaja, jotka tulevat kerran kuussa luokseni tekemään 4-5 vuoron putken viikonloppuna. Vaikka avustaja olisikin Tampereelta, saattaisi hänelle silti olla omaan elämäntilanteeseensa nähden helpompi tehdä putkia. Parhaimmillaan vuoroputken tekeminen tarkoittaa sitä, että loppuviikko on mahdollista pitää tyhjänä, ja viikolta kertyy silti riittävästi työtunteja ja palkkaa.
ARKI AVUSTAJAN KANSSA
Miten vuorosuunnittelu tapahtuu? Toisin kuin JHL:n vaatimuksista voi saada kuvan, ainakin jos asiaan ei ole perehtynyt, vuoroja ei päätetä mielivaltaisesti ja ilmoiteta viime tingassa niin, että avustaja joutuu järjestämään koko elämänsä uusiksi. Kyllä, työnantajana minulla on viimekädessä valta päättää, kuka tulee töihin ja millä aikataululla. Jokaiseen vuoroon tarvitaan joku. Arvostan työntekijöitäni ja tahdon heillä olevan töissä mahdollisimman hyvät oltavat. Kysyn aina ennen edellisen kuun puoliväliä, millaisia rajoitteita avustajilla on vuorojen suhteen, ja preferoivatko he aamu – vai iltavuoroja. Saatuani kaikilta vastaukset, muodostan vuorotoiveiden pohjalta kunkin toiveet ja myös omat erityisosaamistarpeeni huomioivan kokonaisuuden. Tämän jälkeen lähetän kunkin avustajan vuorolistan hänelle hyväksyttäväksi. Tässä vuoroista on mahdollisuus kieltäytyä. Mikäli vuoroja tarvitsee jälkikäteen vaihtaa yllättävän menon vuoksi, pyrimme saamaan vaihdon onnistumaan jonkun toisen avustajan kanssa.
Minulle on myönnetty 16 tuntia vuorokaudessa henkilökohtaista apua. Tämä tarkoittaa sitä, että minulla on lähtökohtaisesti kaksi avustajaa päivän aikana, toinen aamuvuorossa ja toinen illassa. Kumpikin vuoro on kahdeksan tunnin mittainen. Tämä kahdeksantuntinen pätkä ei suinkaan tarkoita sitä, että avustaja tekisi kaiken puolestani, tai hengittäisi niskaani koko sen ajan kun on töissä. Tarvitsen vähintään osittaista apua monissa arjen askareissa, mutta en suinkaan jatkuvasti. Arjessa tarvitsen apua siellä täällä, kuten kodinhoidossa ja kävellen sisällä tehtävissä siirtymisissä, eli kaikissa siirtymisissä, joissa en liiku tuolilla. Lisäksi avustamiseen kuuluu tavaroiden antamista, kehonhuoltoa ja osittaista ruoanlaittoapua, esimerkiksi niin, että avustaja nostaa valmiiksi laittamani uunivuoan uuniin, sekä muutamia muita hommia, joissa tarvitsen apua.
Arjessani avustajan työ sisältää kuitenkin paljon odottelua. Tänä odotteluaikana avustaja voi tehdä omia kouluhommiaan tai lukea kirjaa. Jos edellisenä yönä on tullut nukuttua huonosti, tai tiedän loppupäivän olevan kiireinen, voi avustaja myös nukkua töissä ollessaan. Tämä siis tilanteessa, jossa minulla ei ole siihen hetkeen avustajalle varsinaista hommaa ja olen tilanteessa, jossa selviän varsin hyvin eteenpäin itse. Riittää, että avustaja on vuoronsa aikana käytettävissä silloin, kun häntä tarvitsen, ja tekee hänelle antamani hommat. Odotteluaika on tietyllä tapaa avustajan vastuulla, eli hän saa päättää, mitä tuona aikana tekee.
Kuten alussa mainitsin, teen reissutyötä ja puolet elämästäni on kaupungissa, jossa en vakituisesti asu. Kaiken muun vaihtelun ja harrastuneisuuden ohella yksikään päivä ei ole samanlainen. Siinä missä jonain päivänä vuoro alkaa aikaisella aamu-uinnilla ja sen jälkeen suunnataan yliopistolle, hypätään toisena päivänä junaan heti aamusta. Joskus mennään päiväreissulle Jokelaan, jolloin ehdin saman vuoron aikana takaisin.
Toisinaan olen vaikkapa puhujankeikalla Helsingissä. Näiden menojen aikatauluihin en luonnollisestikaan voi itse vaikuttaa, vaan mikäli haluan puhua jossain tietyssä tapahtumassa, minun on mentävä sinne silloin, kun pyydetään. Esimerkiksi kello 15 alkava keikka tarkoittaa, että olen kotona joskus myöhään samana iltana. Luonnollisesti tämä tarkoittaa sitä, että avustaja tekee tuplavuoron.
Reissuissa avustajan arki on hyvin erilaista. Vaikka avustajalla on tavallisessa työympäristössäänkin (kotini – koulu – harrastukset) hyvin vaihtelevia päiviä, ovat reissut aivan oma lukunsa. Niissä saatamme kipittää tukka putkella tapaamisesta tai muusta menosta toiseen, sillä kalenteri on usein reissussa täynnä: kaikki mahdollinen tulee laittaa samaan vuoroon, jotta matkan tekemisessä on järkeä. Vaikka aikatauluni onkin reissussa tiukka, ei se suinkaan tarkoita, että avustajan työvuoro olisi yhtä rumbaa. Kun itse olen menoissani ja minulla on kaikki tarvitsemani tavarat edessäni, on avustajalla ns. rentoa varallaoloaikaa, jolloin hän voi tehdä omia juttujaan, kunhan on viestin päässä saatavilla. Oman hektisen matkakiireeni keskelläkin avustaja saa pidettyä taukonsa ja levättyä, vaikken itse huilaisikaan. Reissuista myös aina keskustellaan etukäteen, ja avustajalla on mahdollisuus kieltäytyä sen tekemisestä. Pyrin itse kysymään mahdollisuuksien mukaan apua sellaiselta assarilta, joka ei kuormitu reissuista.
En voisi kuvitella arkeani ilman reissuja, sillä kuten postauksen alussa sanoin, ei sosiaalinen piirini ole Tampereella. Ystävien ja muiden läheisten lisäksi myös äitini asuu yhä pk-seudulla. Ystävissäni en voi roikkua koko reissun ajan, sillä heillä on omat elämänsä. Myöskään ikääntynyttä äitiä ei voi kuntonsa puolesta velvoittaa auttamaan edes lyhyttä reissua – enkä tahtoisikaan tavata ystäviäni sellaisissa merkeissä. Saisinko Helsingin pään avustajani auttamaan niin, että joku hoitaisi ilta- ja joku aamuvuoroja? En välttämättä, sillä heillä on muut työnsä arkena. On logistisesti helpompaa, jos avustaja tekee reissuissa tuplaa. Avustajien matkustamisesta ei myöskään koidu hyvinvointialueelle lisäkustannusta, sillä avustaja yöpyy kotonaan jos hän on Helsingistä, ja minun kanssani esim. lapsuudenkodissani, jos hän tulee mukanani Tampereelta. Työaikajoustojen poisto vaikuttaisi paitsi toimeentulooni, myös sosiaalisiin suhteisiini.
Mikä sitten ratkaisuksi pattitilanteeseen? JHL kommentoi asiaa viime viikkoisessa ulostulossaan:
“JHL pitää kohtuuttomana olettamusta, ettei työehtosopimuksella olisi mahdollista korjata työntekijöiden jälkeenjääneitä työehtoja, kuten työaikakorvauksia. Liitto katsoo, että hyvinvointialueiden tulee mahdollistaa työehtojen toteuttaminen ja parantaminen tai tuottaa henkilökohtainen apu omana työnään sote-henkilöstön sotesopimusten mukaisilla ehdoilla.”
On kohtuutonta myöskin vaatia vammaisia kantamaan riski siitä, että varsinkin nykyisessä hallitustilanteessa, hyvinvointialueet eivät sopimusta noudattaisi. Vammaisten työnantajien osalta pelissä on meidän mahdollisuutemme matkustaa ja järjestää elämämme oman tahtomme mukaan. Ehdotus siitä, että vaihtoehtoisesti koko työnantajamallista luovuttaisiin, on absurdi ja veisi vammaisten oikeuksia vuosikymmeniä menneisyyteen. Se tarkoittaisi sitä, että vuorojen järjestelyjen lisäksi meiltä vietäisiin mahdollisuus päättää sekin, ketkä koteihimme tulevat ja keiden kanssa vietämme suurimman osan ajastamme – syyt, joiden takia työnantajamalli vaikeuksineenkin on tärkeä osa vammaisten ihmisoikeuksien toteutumista.
Kynäniekan salaiset mietteet 