Yleinen

Missä on vammaisten tukiverkko?

Huom! En puhu asiantuntijana, sillä en sellainen ole. Nostan esiin havaitsemiani ongelmakohtia, joihin en ole löytänyt selvää, helppoa ratkaisua ja pyrin herättämään keskustelua. Koronatilanteen alkuaikoina kysyin, kuka huolehtii vammaisista kriisin aikana, siis silloin, jos kaikki avustajat ovat syystä tai toisesta vuoteenomana. Valitettavasti tuo kysymys ei ole olennainen vain pandemian aikana, vaan validi joka ainoana päivänä:… Jatka lukemista Missä on vammaisten tukiverkko?

Yleinen

Ketkä joutuvat erityisesti taistelemaan henkilökohtaisesta avusta?

Tekstiin on tehty 27.9.2021. Lisäykset on lihavoitu. Henkilökohtaisen avun tarkoitus on mahdollistaa vammaisen tai pitkäaikaissairaan henkilön mahdollisimman itsenäinen elämä. Jokaisella tulisi olla oikeus elää juuri sellaista elämää kuin itse tahtoo, kunhan luonnollisesti kunnioittaa kanssaihmisiä ja lakeja. Vammaispalvelut ovat sitä varten, että vammaisilla olisi nämä mahdollisuudet. Millaisilta ihmisryhmiltä vammaispalvelu koettaa leikata tunteja? Byrokratia on haastavaa ja… Jatka lukemista Ketkä joutuvat erityisesti taistelemaan henkilökohtaisesta avusta?

Yleinen

Työnantajuuden kriisit – kuinka niistä selviää?

Tekstiä on muokattu 4.9.21 klo 13.15 ja lisätty selvennys pestiin kylmiltään heittämisestä. Postaus on toteutettu yhteistyössä toisen vammaisaktivistin, Turun vammaisneuvoston puheenjohtajan ja hallintotieteiden opiskelijan Selinä Neran kanssa. Selinän löydät Instagramista @selinanera ja hänen blogiinsa pääset tästä. Teemaan liittyvän liven pääset katsomaan Instagram-tililtäni @kynaniekka Disclaimer: Olemme kokemusasiantuntijoita, emme vammaispalveluasioiden ammattilaisia. Mikäli olemme käyttäneet postauksessa lähteitä, on kohdat… Jatka lukemista Työnantajuuden kriisit – kuinka niistä selviää?

Yleinen

Miksi avusteinen seksi on aiheena haastava?

Huom! Jos työskentelet vammaisen kanssa ja seksuaalisuuden kohtaaminen tuntuu sinusta ajatuksena hankalalta, suosittelen sinua lukemaan postaukseni: Miten kohdata seksuaalisuus vammaisen kanssa työskennellessä? Huom! Haluan painottaa, että vaikka haastankin tässä postauksessa joitain Tanja Rothin Avusta ja ohjaa turvallisesti seksissä -oppaassa esiintyviä ajatuksia, pidän teosta hyvänä perusteoksena. Arvostan Rothia seksologina valtavasti ja hän tekee tärkeää työtä. En sano… Jatka lukemista Miksi avusteinen seksi on aiheena haastava?

Yleinen

Auttaako What Matters to Me – nettipalvelu työnantajia?

Postaus on tehty ei-kaupallisessa yhteistyössä What matters to me - verkkopalvelun kanssa.   Vammainen joutuu jatkuvasti selittelemään avuntarvettaan ja mahdollisia erityistarpeitaan. Etenkin, jos hän kulkee uusissa paikoissa, tai elämässä pyörii paljon uusia avustajia. Hyvät apukädet eivät kasva puussa ja alalla on varsin suuri vaihtuvuus, vaikka vammaisen ja työntekijän kemiat kohtaisivat loistavasti. Moni kun tekee tätä työtä… Jatka lukemista Auttaako What Matters to Me – nettipalvelu työnantajia?

Yleinen

Työnantajuudessa ärsyttävät asiat

Henkilökohtainen apu on monille meistä vammaisista itsenäisen elämän välttämättömyys ja kiitollisuuden aihe. Työnantajuus tarjoaa meille vapautta, jollaista ei ostopalveluista löytyisi. Siitä huolimatta on olemassa muutama pieni ärsytyksen aihe, joista olisin toivonut jonkun varoittavan minua ennen kuin tähän rooliin hyppäsin.   Rekrytointi on kamalaa. Olen aiemmin kirjoittanut laajemman postauksen rekrytoinnista, mutta aihe ansaitsee tulla mainituksi tässäkin. Vaihtuvuus… Jatka lukemista Työnantajuudessa ärsyttävät asiat

Yleinen

Miten henkilökohtaisen avun tarvitseminen voi vaikuttaa identiteettiin?

Voiko henkilökohtaisen avun tarvitseminen vaikuttaa identiteetin ja luonteen muodostumiseen? Uskallan väittää, että kyllä. Avustajan tehtävä on turvata vammaisen omannäköinen elämä. Henkilökohtaisen avun tarkoitus ei ole puuttua vammaisen elämään tai ohjata valintoja. Avustajan tehtävä on toimia käsinä ja jalkoina silloin, kun omat eivät riitä. Lue tästä, miten avustaja voi kuitenkin vaikuttaa valintoihin ja tästä, mitä avun… Jatka lukemista Miten henkilökohtaisen avun tarvitseminen voi vaikuttaa identiteettiin?

Vammaisuuden näyttämö

Vammaisuuden näyttämö osa 7: Kerro minulle jotain hyvää -romaani

Kerro minulle jotain hyvää (Me Before You) oli elokuvaversiona eräs ensimmäisistä teoksista, jotka arvostelin Vammaisuuden näyttämössä. Pääset lukemaan  filmin arvostelun tästä. Koska teos oli´vinksahtaneesta narratiivistaan huolimatta varsin koskettava, päätin masokisteilla lisää ja hypätä alkuperäisteoksen pariin. Jos pidin elokuvaa tunteita herättävänä, niin kirja, se se vasta olikin tapaus! Romaani on kuunneltavissa myös BookBeatisssa.  Jojo Moyesin Kerro… Jatka lukemista Vammaisuuden näyttämö osa 7: Kerro minulle jotain hyvää -romaani

Yleinen

Kynäniekan teehetket jakso 2: Avustajan mietteitä työstä

Tervetuloa seuraamaan Kynäniekan teehetkien toista jaksoa. Olen kirjoittanut useamman avuntarvetta, työnantajuutta ja avustajasuhdetta käsittelevän postauksen, jotka pääset lukemaan alhaalta löytyvästä koosteesta. Näistä julkaisuista puuttuu kuitenkin kokonaan sen toisen osapuolen ääni, nimittäin apukäsien. Halusin pitkään muuttaa asian ja mietin pätevä ratkaisua. Lopulta keksin istuttaa yhden avustajistani, Riikan, kanssani alas, teehetkelle. Jaksossa keskustelemme siitä, mitä avustajan työ… Jatka lukemista Kynäniekan teehetket jakso 2: Avustajan mietteitä työstä

Yleinen

Hyvän haastattelun elementit

Nyt kun rekrytointi on ohi ja voin jälleen hengittää, on hyvä hetki pysähtyä miettimään mennyttä prosessia ja sen ja aiempien rekryjen opettamia asioita. Kaikkien näiden vuosien aikana ollessani henkilökohtaisen avustajan työnantaja, olen haastatellut kymmeniä ja taas kymmeniä ihmisiä. Persoonia ja haastatteluja on ollut laidasta laitaan. Oma tapani hoitaa haastattelut on ehkä hiukan nurinkurinen. Mikäli mahdollista,… Jatka lukemista Hyvän haastattelun elementit