Seksuaalisuus fiktiossa on juttusarja, jossa analysoin nimensä mukaisesti elokuvia ja sarjoja, jotka ovat enemmän tai vähemmän kietoutuneet identiteetin, intiimien mietteiden, ihmissuhteiden ja seksin ympärille. Miten sarja käsittelee seksuaalisuuden moninaisuutta? Missä valossa se näyttää keskiössään olevat ilmiöt?
Sex Education on suunnattoman herkullinen tutkimuksen kohde tähän juttusarjaan ottaen huomioon koko sarjan lähtöasetelman: lukiolaispoika alkaa antaa luokkatovereilleen seksuaalineuvontaa ja -terapiaa aluksi salassa henkilökunnalta, ja myöhemmin heidän ollen tietoisia asiasta. Mikä voisikaan mennä pieleen, kun kuuluisan entisen seksuaaliterapeuttipariskunnan lapsi alkaa kouluttamattomana neuvoa luokkatovereitaan? Vastaus: moni asia. Siitä huolimatta Sex Education on saanut ansaitusti kiitosta paitsi moninaisesta castistaan, myös tavasta käsitellä seksuaalisuuteen liittyviä teemoja monipuolisesti ja usein vielä oikealla tavalla. Esimerkiksi allekirjoittanut on kiitellyt sarjaa runsaasti sen tavasta käsitellä suostumusta, erilaisia mieltymyksiä ja vaikkapa nautinnon kysymyksiä.
Tässä osassa käsittelen hahmokohtaisemmin isompia teemoja, joita sarjan viimeisillä kausilla käydään läpi. Jos haluat lukea yleisen analyysini kausista 3 & 4, voit tehdä sen tästä. Mikäli taas haluat kuulla mietteitäni kausista 1 ja 2, voit tehdä sen tästä.
MONINAISET HAHMOT
Disclaimer: Käyn läpi vain sellaisia hahmoja, jotka ovat mielestäni käyneet läpi suuria muutoksia. En esim. pohdi Otisin hahmoa tässä postauksessa, sillä vaikka hän onkin sarjan päähenkilö, on hänellä mielestäni omalla tavallaan vähiten hahmokehitystä.
Siinä, missä Sex Education käsittelee usein ansiokkaasti seksuaalisuuteen liittyviä teemoja, pohtii se niitä myös hahmokohtaisella tasolla. Sarja, jonka keskiössä on nimenomaan nuorten nuorilta saama seksuaalikasvatus, tekee mielestäni loistavaa työtä kuvatessaan, kuinka erilaisia asioita näennäisesti samassa elämäntilanteessa olevat ihmiset voivat käydä läpi. Millaisia haasteita kohdataan nimenomaan hahmotasolla?
Sarjan viimeinen kausi esittelee Otisin monen vihaaman kilpakumppanin O:n. En sinällään syytä heitä, ketkä vihaavat hahmoa, sillä ensikatsomalla minustakin vaikutti siltä, että tämä aseksuaali etniseen vähemmistöön kuuluva tyttö on näennäisen lämmin, mutta todellisuudessa kylmä ja laskelmoiva kusipää. Vasta kun aloin kirjoittaa tätä postausta, ymmärsin, kuinka syvällinen O oikeastaan hahmona on.
Vaikka emme haluaisi myöntää sitä, ympäristö jossa kasvamme on usein sortava vähemmistöjä kohtaan. Näin ollen esimerkiksi seksuaaliselta suuntautumiseltaan tai sukupuolikokemukseltaan cis-het normista eroavat ja etniseen vähemmistöön kuuluvat ihmiset joutuvat kiusatuiksi. Ymmärrettävästi tilanteesta poispääsemiseksi saatetaan sortua huonoihin ratkaisuihin, kuten muiden kiusaamiseen. Tämä ei tee erästä O:n lapsuudessaan Rubylle tekemää temppua oikeutetuksi, mutta inhimillistää tämän hahmoa.
O:n kohdalla käsitellään hienosti myös sitä, kuinka yliseksuaalinen kulttuurimme on. Kaikkien odotetaan automaattisesti olevan kiinnostuneita romanttisista ja/tai seksuaalisista suhteista ja kohtaamisista. Jos kiinnostusta ei ole, on kummajainen. Ihminen ei välttämättä uskalla olla rehellinen edes itselleen, sillä pelkää sen vaikutusta olemassa oleviin ihmissuhteisiin. Koska O:ta pelotti aina suhteen muuttuessa intiimiksi, hän päätti kadota. Tämäkään ei ole ok, mutta pelko on ymmärrettävää. Jokaisen pitäisi voida tulla kaapista omin ehdoin, mutta koska kulttuurimme on mitä on, joutuvat aseksuaalit usein selittelemään itseään.
Koska O oli koulussa seksuaalineuvojan tai -terapeutin asemassa, olisi hänen henkilökohtaisten preferenssiensä paljastuminen saattanut vaikuttaa myös asiakkaiden kuvaan hänen ammattitaidostaan. “Voiko joku, jota ei kiinnosta hässiminen, kuten kulttuurin oppien mukaan kaikkia pitäisi kiinnostaa, olla pätevä auttamaan meitä tutustustumaan seksuaalisuutemme?” saattavat hänen entiset ja potentiaaliset asiakkaansa miettiä. Se, että O on koulussa terapeutin/neuvojan roolissa on minusta hienoa. Hänen antamansa neuvot ovat mielestäni syvällisiä, ja voisin antaa ainakin osan niistä omille asiakkailleni.
Aseksuaaleihin liittyy paljon ennakkoluuloja. Yksi niistä, sellainen johon toisinaan törmään myös aseksuaalien itsensä kanssa keskustellessa, on, ettei heillä olisi seksuaalisuutta ollenkaan. Seksuaalisuus on meissä jokaisessa syntymästä hautaan ajatuksina, käytösmalleina, identiteettipalasina, tunteina ja joidenkin kohdalla myös akteina. Seksuaalisuus ja seksi ovat siis eri asioita. Aseksuaalisuus puolestaan tarkoittaa sitä, ettei juurikaan tunne seksuaalista vetoa muihin ihmisiin. Sen sijaan osa aseksuaaleista voi omata hyvinkin korkeat halut, tai nauttia seksin muista aspekteista ilman, että siinä varsinaisesti on mitään seksuaalista: läheisyys toisen kanssa tuottaa mielihyvää, samoin kuin orgasmin (joka on fysiologinen reaktio) vapauttamat mielihyvähormonit. Vaikka aktit eivät kiinnostaisi lainkaan, voi aseksuaali olla kiinnostunut seksuaalisuudesta ilmiönä.
Neliraajahalvaantuneen ISAACIN hahmo on ihana. Vaikka hahmo on toisella kaudella hiukan kusipäinen, on hänessä silti alusta saakka charmia ja syvyyttä. Hänestä on helppo pitää. Vaikeasta rajoitteestaan huolimatta hän ei makoile päivät pitkät, vaan hänellä on harrastuksia ja elämä. Poika on esimerkiksi lahjakas maalari. Hän on älykäs ja ystävilleen suunnaton tuki silloin, kun he sitä tarvitsevat. Pidin erityisesti siitä, miten hänelle ja Maevelle kehittyi 3. kauden aikana suhde. (Anteeksi kaikki Otiksen ja Maeven fanittajat, mutta minusta tässä olisi ollut paljon parempi endgame.) Heidän välillään oli aitoa välittämistä, ja Maevesta näki, ettei häntä haitannut hittoakaan Isaacin vamma. Pidin myös siitä, kuinka heidän ollessaan suhteessa, pohdittiin myös avoimesti sitä, miten Isaacin vamma vaikuttaa hänen tapoihinsa harrastaa seksiä. Vaikeakaan vamma ei vie pois mahdollisuutta nauttia intiimistä kanssakäymisestä. Mutta jos henkilöllä ei ole esimerkiksi tuntoa tai kontrollia kehoonsa lantiosta alaspäin, vaikuttaa se hänen tapaansa toteuttaa seksuaalisuuttaan. Tällaisia asioita ei juuri ikinä käydä läpi sarjoissa, joissa seksuaalisuus kuvataan normaalina osana vammaisuutta. Siksi olinkin suunnattoman onnellinen, kun Maeve ja Isaac etsivät avoimesti tapoja tuottaa toisilleen nautintoa. Tällaista representaatiota kaipaamme ehdottomasti lisää. Jos haluat nähdä pohdintaani siitä, miten Isaacin hahmon kautta käsitellään ableismia, lue se tästä.
Syy siihen, miksi Isaac on niin virkistävä tuulahdus perinteiseen vammaisuuden representaatioon, on eittämättä kuvauksen aitous. Isaacin näyttelijä George Robinson on nimittäin oikeasti halvaantunut. Tahdon uskoa Robinsonin omalta osaltaan vaikuttaneen siihen, millaisia teemoja hänen hahmonsa kohdalla käsitellään.
4. kausi esittelee meille myös kuuron AISHAN jonka näyttelijä Alexandra James on aidosti kuuro. Aisha on lempeä, hauska, oikealla tavalla piikikäs ja suosittu. Hän on oiva esimerkki siitä, kuinka vammaisen hahmon kuvaaminen osana kaveriporukkaa on aina vain valintakysymys. Mikä parasta, Aisha on sarjassa romanttisen rakkauden kohde, ja vieläpä normiepätyypillisessä suhteessa.
ERIC EFFIYONG: Otisin parhaan ystävän, eloisan ja värikkään Ericin kautta käydään läpi tärkeitä teemoja, kuten itselleen rehellisenä olemista ja itsensä ylpeästi kantamista. Viimeisellä kaudella teemaa jatketaan, mutta tietyllä tapaa syvemmin: uskonnon kautta.
3. kaudella hän lähtee perheensä kotiseuduille Ghanaan. Me tiedämme Ericin olevan ulkona kaapista kotimaassaan hyvinkin räikeällä tavalla. Lähtiessään toiseen kulttuuriin Eric joutuu kuitenkin peittämään tuon osan itsestään. Hänen äitinsä suorastaan kieltää pojaltaan itsensä ilmaisun tavalla, joka tekee hänestä hänet. Ericiä suututtaa se, kuinka hän ei voi edes sukunsa keskuudessa ilmaista itseään. Vanhemmat eivät kuitenkaan halua aiheuttaa sukulaisille huonoa oloa ja hämmennystä, tai saattaa itseään häpeään.
Kyse ei ole kuitenkaan vain suvun negatiivisista asenteissa. Monissa maissa ja kulttuureissa on aidosti vaarallista kuulua seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön. Yhä hälyttävimmissä määrin kuulemme negatiivisten asenteiden noususta myös länsimaissa. Sateenkaari-ihmisten oikeudet eivät ole koskaan toteutuneet aidosti kaikkialla maailmassa, mutta jopa niissä maissa, joissa sateenkaari-ihmisten oikeudet ovat jossain määrin toteutuneet, on otettu askeleita taaksepäin. Vanhemmat ovat mitä todennäköisemmin aidosti huolissaan Ericin terveydestä ja turvallisuudesta Ghanan kaltaisessa maassa. Kuten Eric’kin kuitenkin oppii tutustuessaan paikalliseen valokuvaajaan, ei homokulttuuri katoa kieltämällä sitä. Se vain siirtyy varjoihin, piiloon tietämättömien katseilta. Varjoista kuitenkin paljastuu värikäs ja eläväinen kulttuuri.
Neljännellä kaudella Eric puolestaan pohtii suhdettaan uskontoon. Hän on ymmärtääkseni baptisti. Nämä pitävät homoutta ehdottomana syntinä. Pappi sanoo Ericille avoimesti, että tämän pitäisi vaieta seksuaali-identiteetistään, jos hän haluaa olla osa yhteisöä. Ericille, joka on viimein löytänyt aidon yhteisönsä uudella koululla, tämä ei sovi lainkaan. Kipuillessaan uskontokysymyksen kanssa Eric käy keskustelua myös kuvittelemansa jumalan kanssa ja yrittää löytää uskonnon tarkoitusta elämässään. Häntä auttaa tässä pohdinnassa myös transfeminiini hahmo Abbi, joka jätti itse oman uskonyhteisönsä sateenkaarivihan takia, mutta uskoo edelleen Jumalaan.
Ericin uskonkamppailu on havaintojeni mukaan monelle uskovalle todellisuutta, sillä valtaosa uskonnoista on ainakin menneisyydessä pitänyt sateenkaarevuutta syntinä. Jopa evankelisluterilaisessa kirkossa, jossa on useita sateenkaarihenkilöitä töissä, on havaittavissa voimakastakin sateenkaarivihaa. Vielä näkyvämpää se on kuitenkin monissa muissa uskonyhteisöissä.
AIMEE GIBBS: Hiukan hupsu ja hyväsydämiseltä vaikuttava Aimee joutui 2. kaudella bussissa seksuaalisen ahdistelun kohteeksi. Kokemus on vaikuttanut tyttöön syvästi ja hänellä on etenkin kolmannella kaudella hankaluuksia läheisyyden kanssa. Pelkkä ajatus toisen henkilön kosketuksesta aiheuttaa hänessä ahdistusta ja sen vuoksi läheisyys Steve-poikaystävän kanssa tuntuu haasteelliselta. Aimee vaikuttaa toisaalta välittävän pojasta aidosti ja toisaalta hän on selvästi miellyttämishaluinen, minkä vuoksi myöskään ero kumppanista ei tunnu yksinkertaiselta ratkaisulta. Aimeen läpikäymät pelon, epävarmuuden ja ahdistuksen tunteet ovat täysin normaaleja häirintää kohdanneilla. Häirintä vaikuttaa elämään kokonaisvaltaisesti, ei ainoastaan suhteessa muihin ihmisiin. Häirintää kohdanneet ihmiset syyttävät helposti itseään, vaikka syy on kulttuurissa ja seksuaalikasvatuksessa. Aimee on aiemmin nauttinut seksistä, mutta nyt tuo nautinto viedään häneltä. Pidin siitä, miten tyttö haki apua Otisin äidiltä, koulutetulta seksuaaliterapeutilta. Minua lämmitti suunnattomasti se, miten Jean, eli Otisin äiti, rohkaisee tyttöä painottaen, ettei mikään tapahtuneesta ole hänen vikansa.
RUBY MATTHEWS on mielenkiintoinen hahmo. Kahden ensimmäisen kauden aikana hänestä tulee puhtaat kiusaajavibat, mutta jälkimmäisillä kausilla hänen tarinastaan paljastuu merkittävästi syvyyttä. Kovan kuoren alla on kiltti tyttö, jolla on luottamusongelmia. Vaikka Rubyn kautta ei päästäkään käsittelemään suuria seksuaalisuuteen liittyviä teemoja, kuvataan hänen kohdallaan mielestäni muita tärkeitä teemoja, kuten perheen taloudellisen tilanteen ja vanhemman terveydentilan aiheuttamaa häpeää, sekä sitä, miten näiden seikkojen vuoksi on helppo kätkeytyä ilkeilyn taakse. Todellisuudessa Rubylla on ongelmia luottaa. Ruby alkaa pehmetä hänen ja Otisin aloittaessa tapailun kolmannella kaudella, ja tytöstä paljastuukin aivan uusia puolia. Oikeasti hän on herkkä ja rakkautta kaipaava tyyppi, joka ei välttämättä koskaan aiemmin ole saanut turvallista tilaa tunteidensa näyttämiselle eikä sen puoleen niiden käsittelemisellekään.
GROFFIN PERHE: Mordalen entisen rehtorin perhe on oiva esimerkki siitä, miten sukupolvelta toiselle siirtynyt kyvyttömyys näyttää tunteita ja toisaalta myös toksisen maskuliinisuuden kulttuuri vaikuttaa kaikkiin ympärillä. Sanon tämän vielä kerran: Miesten on enemmän kuin ok näyttää tunteensa. Herkkyys ja lempeys ovat sukupuolesta riippumatta hyviä ja arvostettavia piirteitä.
Neljännen kauden aikana näemme pätkän MICHAELIN, perheen isän, lapsuudesta. Sekä hänen isänsä, että veljensä pilkkaavat ja nauravat hänen osoittaessaan herkkyyttä. Sinällään ei ole siis kummallista, että Michaelin on hankala näyttää tunteitaan. Hänen ex-vaimonsa MAUREEN on maailman herttaisin nainen, joka kaipaa kunnioitetuksi ja kuulluksi tulemista, sekä kosketusta ja romantiikkaa. Ystävystyttyään Jeanin kanssa toisella kaudella, hän ymmärtää ansaitsevansa parempaa ja he päätyvät eroon.
Kolmannella kaudella Michael yrittää totutella uuteen elämään ilman vaimoaan, jonka hän haluaa takaisin. Hän pyrkii opettelemaan lempeyttä ja ottaa haltuun kodinhoitoa. Hän uskaltaa viimein kerätä rohkeutensa, sanoa kiusaajilleen vastaan ja puolustaa itseään, kun veli, jonka luona Michael hetken asuu, jatkaa hänen piinaamistaan. Kahden viimeisen kauden aikana Michael pääsee selvästi käsiksi herkempään puoleensa ja voi katsojastakin silminnähden paremmin, kun hänen ei tarvitse yrittää mahtua yhteiskunnan kapeaan miehen malliin. Hän yrittää aktiivisesti korjata välit vaimoonsa ja poikaansa, mikä saa ainakin meikän sydämen sulamaan.
Perheen poika ADAM, on epäterveen perhedynamiikan ja miesmallin tulos. Sarjan alussa jurona kiusaajana esiintyneen pojan takana on kuitenkin herkkä ja aistillinen poika, jolle ei ole aiemmin annettu mahdollisuutta ilmaista tunteitaan. Äiti on kyllä yrittänyt osoittaa tunteitaan pojalle, mutta isästä huokunut kylmyys ja tyytymättömyys poikaansa kohtaan on opettanut tälle, ettei tunteita saisi olla. Niinpä, vasta kun hän alkaa seurustella Ericin kanssa kolmannella kaudella, hän ymmärtää tunteiden näyttämisen olevan välttämättömyys. Pikkuhiljaa uusien ystäviensä ympäröimänä hän uskaltaa alkaa pohtimaan, kuka todellisuudessa on, ja löytää omia vahvuuksiaan. Oman seksuaali-identiteetin myöntäminen on Adamille vielä 3. kaudella haastavaa, mikä on yksi parin eroon johtavista syistä. Eric on avoimesti homo ja tahtoisi käydä sateenkaaritapahtumissa yhdessä kumppaninsa kanssa, mutta Adam ei ole tähän valmis.
Neljännellä kaudella näemme Adamista kuoriutuvan aiempaakin lempeämmän tapauksen, kun hän päätyy opintojen jatkamisen sijaan työskentelemään hevostalleille. Aluksi hevosia pelkäävästä pojasta kehkeytyy niiden kanssa työskentelemisen ammattilainen. Näemme myös, kuinka isän lähentymisyritykset poikansa kanssa paitsi herättävät Adamissa hämmennystä, myös lämmittävät häntä.
CAL on kolmoskaudella yksi harvoista ei-binäärisistä ihmisistä, jotka ensinnäkin uskaltavat haastaa Hopen kaksinapaista ajattelua. Hän joutuu naisen silmätikuksi ollessaan rohkeasti oma itsensä ja Hope osoittaa häntä (kuten lopulta myös kaikkia muita oppilaita) kohtaan halveksuntaa. Calin kautta kuvataan sarjassa tärkeitä teemoja: kehodysforiaa ja kuulumattomuuden tunnetta. Kulttuurissa, joka korostaa sukupuolittuneita tapoja ja kehollisia piirteitä, voi oma keho tuottaa suunnatonta dysforiaa eli yksinkertaistettuna enemmän tai vähemmän lamauttavaa ahdistusta. Monet seikat voivat laukaista kehodysforian ja se voi olla vaihtelevasti läsnä arjessa. Se voi myös tulla oman tai yhdessä koetun nautinnon tielle.
Calin tapauksessa kehodysforia haittaa ainakin kolmoskaudella hänen romanttisia ihmissuhteitaan. Hän kiinnostuu koulun entisestä suositusta kundista ja he viettävät paljon aikaa yhdessä hauskaa pitäen. Jackson huomaa ihastuneensa Caliin – tämän tunteet saavat siis vastakaikua. Kahden äidin kasvattamana Jackson ei varsinaisesti säikähdä tunteitaan, vaan alkaa pohtia, voisiko olla queer. Kehodysforian vuoksi fyysinen läheisyys on Calille hankalaa, mikä luo orastavalle suhteelle omat haasteensa. Lopullinen niitti tulee kuitenkin Calin tajutessa olevansa niin hämmentynyt omasta queer-identiteetistään, ettei hänellä ole resursseja opettaa ja ohjeistaa Jacksonia tämän ollessa hukassa.
Kuvaus on ymmärrykseni mukaan todentuntuinen. Kehodysforia voi tulla monen intiimin suhteen tielle, ellei löydetä rauhassa omanlaista, molemmille vain hyvää oloa tuottavaa tapaa olla intiimisti. Kuulemani ja havaintojeni mukaan monet, etenkin sukupuolivähemmistöön kuuluvat joutuvat opettamaan lähipiiriään sensitiiviseksi ja tämä voi käydä raskaaksi. Opettamisen ”pakko” ei suinkaan johdu lähipiirin tyhmyydestä, vaan ennemmin siitä, miten tiiviisti cis-hetnormatiivisuus on meihin iskostettu myös tasolla, jota emme itse välttämättä hahmota. Myös sukupuolivähemmistöön kuuluvat voivat sortua näihin haitallisiin oletuksiin, sillä se on kulttuuri, johon meidät on kasvatettu.
Neloskaudella Cal tuntee olevansa entistä enemmän hukassa, ja aiheuttaa muille huolta esim. katoamalla. Vaikka Cal ei olekaan 4. kaudella niin suuressa roolissa kuin edellisellä kaudella, on katoaminen oiva esimerkki siitä, kuinka tärkeää vähemmistöön kuuluvien ihmisten on saada tukea. Sydäntäni lämmitti myös se, miten Calin äiti soitti Jeanin podcastiin kysyäkseen, miten voi tukea lastaan. Koska yhteiskuntamme on korostetun normatiivinen, voi täydestä sydämestäänkin hyvää tarkoittava vanhempi kokea olevansa hukassa. Niinpä myös sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvien läheisille tulisi olla entistä enemmän tukea ja apua tarjolla. Ei siksi, että sateenkaarevuus olisi jokin tragedia, vaan siksi, että läheiset voisivat olla entistä parempia liittolaisia ja haastaa normatiivista ajatteluaan.
JEAN MILBURN eli Otisin äiti oli kerrassaan huikea kahdella jälkimmäisellä kaudellakin. Hän on rautainen seksologian ammattilainen, mutta samaan aikaan ihminen ja mokaili inhimillisellä tavalla. Hän on asiakkaidensa kanssa lempeä ja ymmärtäväinen nainen, joka puhuu asianmukaisen seksuaalikasvatuksen puolesta. Samaan aikaan hänen oma elämänsä tuntuu olevan omalla tavallaan riekaleina; Otis ottaa useamman kerran puheeksi sen, kuinka hänen äidillään on luottamusongelmia, ja kuinka hän työntää kaikki miehet luontaan.
Hän onkin yksityiselämässään varsin räiskyvä persoona, eikä pelkää puhua suutaan puhtaaksi tai välttele konfliktitilanteita. Hänellä on luottamusongelmia sekä muiden matkaan lähteneen ex-miehensä, että lapsuudessa tapahtuneiden traumaattisten kokemusten vuoksi. Hänen on hankala päästää ihmisiä lähelleen, ja hän on tottunut hiukan liiaksikin selviämään yksin. Siitä huolimatta hän on kolmannella kaudella valmis yrittämään perheen rakentamista Jacobin kanssa, kun käy ilmi, että hän on raskaana. He käyvät yhdessä terapiassa, vaikka Jacob vaikuttaakin siltä, ettei hän usko terapiaan lainkaan. Raskaana ollessaan Jean kohtaa ennakkoluuloja, jotka ovat kuulemani mukaan tuttuja vanhemmille odottajille. Jean ei kuitenkaan jää kuuntelemaan tuppisuuna, vaan antaa häntä huonosti kohdelleiden kuulla kunniansa. Koska vanhempiin odottajiin kohdistuvat ennakkoluulot voivat satuttaa syvältä aiheuttaen voimakkaita epäilyjä omasta vanhemmuudesta, onkin hienoa nähdä Sex Educationin kaltaisten sarjojen ottavan aiheeseen kantaa. Vain siten, että asioista puhutaan, ne voivat muuttua.
Neljännellä kaudella Jeanin hahmon kautta kuvataan valtavan isoa, ja monelta näkökannalta arkaa teemaa: yksinhuoltajuutta ja uraa. Kulttuurissamme on vahvoja käsityksiä siitä, millainen on hyvä äiti. Hyvän äidin tunnusmerkkeihin ei kuulu korkeampi ikä, tai nopea pyrkiminen takaisin työelämään. Vaikka äitiyden kuvasto on monipuolistunut, elää mielissämme sitkeästi ajatus lapselleen omistautuneesta vanhemmasta.
Jean kamppaileekin jaksamisen kanssa. Hänen kokemansa kuvaa osuvasti sitä, kuinka kipeästi tuoreet vanhemmat kaipaavat paitsi läheisten tukiverkkoa, myös yhteiskunnan apua. Vauva-aika on hektistä, joten juuri mitään ei jää mieleen, eivätkä voimat riitä mihinkään. Samaan aikaan jostain täytyisi saada laskut maksetuiksi, ja on halu omata elämässään muitakin identiteetinpalasia kuin vanhemmuus. Jean pohtii millä ja kenen ehdoilla on palaamassa töihin, mikä on varmasti monesta vanhemmasta iästä riippumatta samaistuttavaa.
Ihaninta Jeanin hahmossa oli se, kuinka inhimillisessä valossa hänet näytettiin. Kun olen puhunut ihmisten kanssa, jotka tietävät minun olevan koulutettu seksuaalineuvoja, on heillä usein jossain määrin vinoutuneita ajatuksia: jos ihminen on seksologi, oletetaan hänen herkästi olevan omassa elämässään tältä osin virheetön. Ajatellaan, että seksuaalisuudesta runsaasti lukenut ja alalle kouluttautunut on aina kiistatta sinut itsensä ja seksuaalisuutensa kanssa, eikä omaa kommunikoinnissaan mitään haasteita. Se, että on lukenut runsaasti jostakin teemasta ei suinkaan tarkoita, etteikö omaisi inhimillisiä epävarmuuksia.
PUUTTEET MONINAISUUDESSA: Nähdäkseni Sex Education on eittämättä yksi parhaista nuortensarjoista, mitä castin moninaisuuteen tulee. Castissa nähdään niin seksuaali- kuin sukupuolivähemmistöjäkin sekä eroja etnisyyksissä ja toimintakykynormeissa. Isoa osaa näistä hahmoista vaikuttaisi näyttelevän henkilö, joka kuuluu samaan vähemmistöön kuin näyttelemänsä hahmo. Tämäkään sarja ei kuitenkaan ole täydellinen, sillä esimerkiksi intersukupuolisuutta ei mielestäni mainita ollenkaan, tai jos mainitaan, on se sellaisessa sivulauseessa, joka menee katsojalta nopeasti ohi. Intersukupuolisuus tarkoittaa tilaa, jossa henkilön kromosomit, sukuelimet tai hormonitoiminta eivät ole yksiselitteisesti nais- tai miestyypilliset. Lääkäri määrittää lapsen juridisen sukupuolen ja ainakin menneisyydessä vauvoille on tehty kosmeettisia leikkauksia, jotta nämä sopisivat paremmin ulkoapäin tulevaan sukupuolinormistoon. Nämä leikkaukset eivät ole lapselle välttämättömiä ja saattavat usein aiheuttaa henkilölle hallaa eri tavoin. Intersukupuolisuus, kuten mihinkään muuhunkaan vähemmistöön kuuluminen, ei näyttäydy jokaiselle samoin tavoin. Toisille se on vain tapa kuvata ulkoisia piirteitä, toiselle se näyttäytyy enemmänkin sukupuoli-identiteettinä. Tosielämässä, jossa intersukupuolisuudesta pitkälti vaietaan, asiaan liittyy paljon vääriä käsityksiä ja ennakkoluuloja. Monipuolinen ja kunnioittava representaatio, jollaista Sex Education on osoittanut monen muun vähemmistön kohdalla, olisi omiaan purkamaan stigmaa. Missä tämä kaipaamani representaatio on?
Kaikkinensa Sex Education oli sarjana aivan loistava. Kyllä, hahmot käyttäytymisineen tuntuivat joskus hiukan epäuskottavilta. Valehtelisin, jos väittäisin, ettei hahmojen avoin hässiminen lähes joka välissä olisi toisinaan tuntunut liialta. Silti sarja on mielestäni onnistunut kuvastamaan osuvasti paitsi seksuaalisuuden moninaisuuteen, myös ihmissuhteisiin ja ylipäätään kasvamiseen liittyviä kysymyksiä ja kipukohtia. Sydäntäni lämmittää myös se, miten vaivattomasti tekijätiimi tuntuu rakentaneen moninaisen castin.
Lue myös:
Sex Education: Kaudet 3-4
Vammaisuuden näyttämö: The Sessions
Millaista seksuaalisuuskuvaustoa kaipaan elokuviin ja televisioon?
Kynäniekan salaiset mietteet 