Kulttuurissamme tuntuu olevan käsitys, jonka mukaan vammaiset olisivat joko kyvyttömiä parisuhteeseen, vammaisen kanssa seurustelu vaatisi taikamaagisia taitoja, tai että pariudumme vain kaltaistemme kanssa. Olen saanut oman osani näistä ennakkoluuloista, sillä etenkin teinivuosina ja varhaisaikuisuudessa olen kuullut useasti lauseen: “En mä voi kun sulla on vamma”. Onko vammalla niin suuri vaikutus parisuhteeseen kuin voisi olettaa? Miten vamma näkyy suhteessa? Muuttaako vammaisen kanssa seurustelu tapaa katsoa yhteiskuntaa ja toisaalta myös ihmissuhteita? Tähän pyrimme löytämään vastauksia tässä postauksessa, jossa kumppanini vastaa esittämiini kysymyksiin. Samalla, rakas lukija, opit ehkä hiukan enemmän minusta.
Millainen oli kosketuksesi vammaisuuteen ennen tapaamistamme?
Ystävä- ja tuttavapiirissäni on ollut eri tavoin vammaisia ihmisiä lapsesta asti, mutta se ei ollut asia joka olisi ollut varsinaisesti läheinen, tai jota olisin ajatellut.
Mikä minussa kiinnitti huomiosi ja mihin rakastuit minussa?
Luulen, että tajusin olevani mennyttä siinä vaiheessa kun ensimmäisellä tapaamisellamme kaakaon äärellä haastoit jotain sanomaani tarkkanäköisellä huomiolla ja hymyilit hieman pirullisesti.
Mutta ennen ihastumisia ja rakastumisia, aivan ensimmäinen asia johon kiinnitin huomiota oli kirjoituksesi. Kun törmäsin sinuun, tajusin että olin joskus aiemmin lukenut blogipostauksiasi ja kiinnittänyt huomiota siihen, miten monesta näkökulmasta ja analyyttisesti asioita lähestyit. Se on piirre, jota olen aina arvostanut kirjoittajassa.
Mitkä asiat yhdistävät meitä?
Vieraan on ehkä vaikea uskoa, että meitä yhdistää rakkaus tietynlaiseen pehmoon dorkailuun. Meillä on myös samantyyppinen lähestyminen asiatekstin kirjoittamiseen, mikä on ehkä outo asia listata romanttisessa kysymyslistassa – mutta se on asia, jota arvostan.
Meidän temperamentit puolestaan eroavat nykyään vahvasti siinä, että olet paljon tekevämpi ja intensiivisempi kuin minä. Tunnistan kuitenkin sen tietyn eteenpäin puskemisen asiana, jota on tullut joskus tehtyä.
Millainen olen kumppanina sinulle?
Paras, vaikka et täydellinen. Sinun kanssasi on vain uskomattoman hyvä olla ja silloinkin harvoin kun käyt hermoille, niin tiedän silti rakastavani sinua.
Mitä olet oppinut minulta?
Olen oppinut tietynlaista kehollisuutta. Ylipäätänsä kosketan enemmän kuin ennen. Olen oppinut paljon siitä, mitä kosketuksella voi tehdä, sekä henkisesti, että fyysisesti.
Millaista yhdessä vietetty arkemme on?
Aika työntäyteistä. Aika ison osan ajasta, joka me vietetään arkena yhdessä, me istutaan omien läppäriemme takana tekemässä omia hommiamme, niitä pyynnöstä kommentoiden / toisiamme auttaen. Toki teemme muutakin, mutta pidän vaikkapa viereen nukahtamista enemmän juhlana kuin arkena… Toki välillä käydään reissussa, pelaillaan ja vaikka kokataan yhdessä.
Mikä on hauskin muistosi meistä?
En ole koskaan osannut vastata tällaisiin kysymyksiin.
Millaisissa tilanteissa vammani näkyy suhteessamme?
Lähinnä se näkyy niissä käytännön asioissa, joihin se vaikuttaa. Spontaanit reissut tms. eivät ole niin helppoja, kun huomioon on otettava esimerkiksi avustajien työvuorot. Avustajien läsnäolo vaikuttaa, mutta eri tavalla kuin ehkä odottaisi. Olen asunut ison osan aikuisuudestani kämppisten kanssa ja tottunut siihen, että kotonakin on yleensä myös joku muu kuin minä ja kumppanini. Varsinkin joidenkin ihmisten kohdalla avustajan läsnäolo menee tietoisuudessa siihen samaan kategoriaan kuin kämppikset.
Mikä vammaisuuteen liittyvä asia yllätti sinut tutustuessamme?
Tähän on yllättävän vaikea vastata. Mitään suurta yllätystä en muista. Monia asioita oppi, mutta tietyllä tapaa oppimista ja tottumista oli ehkä vähemmänkin kuin olisin kuvitellut. On asioita, jotka tuntuivat alusta asti normaaleilta sinun kanssasi, vaikka niiden olisin kuvitellut olevan ongelma, jos asiaa olisi miettinyt ennen kuin se oli ajankohtaista. Ableismin monet muodot olivat minulle vieraita, erityisesti sellaiset, joita voisi ehkä kutsua “hyväntahtoiseksi ableismiksi”. Eli kuinka paljon tasavertaisuutta voi kampittaa ilman, että taustalla olisi minkäänlaista pahantahtoisuutta, ainoastaan välinpitämättömyyttä ja/tai vääriä olettamuksia.
Huomaatko ihmisten suhtautumisen muuttuneen sinuun kun olemme yhdessä? Miten?
En oikeastaan. Olisin odottanut, että enemmänkin. Luulen, että siihen vaikuttaa oma kuplani. Joskus luulen, että meitä katsotaan kun liikutaan yhdessä, mutta se ei ole varsinaisesti uutta minulle.
Onko suhteemme kokenut kyseenalaistamista tai ihmetystä vammani vuoksi? Millaista ja miten olet vastannut näihin?
Ei juurikaan. [Olen enemmän pelännyt kyseenalaistamista kuin mitä sitä on tullut. Eniten murehdin sitä, nähdäänkö meidän välillämme olevan paheksuttava valtaepätasapaino. Jos asioita arvioisi vain paperilla, niin ehkä voisi ajatella, olenhan vanhempi, tehnyt jonkinlaista uraa samalla alalla kuin sinä, teoriassa vammaton jne. Todellisuus on kuitenkin aika eri asia.]
Mitä olet oppinut vammaisuudesta kauttani?
Olen oppinut sen, että erilaisuus on hyvin pitkälti sosiaalinen ja kulttuurinen rakennelma, jolla on lopulta hyvin vähän tekemistä objektiivisen todellisuuden kanssa. Asiat johon suhtaudutaan normaalisti määrittäytyvät normaaleiksi. Kasvoin pienellä paikkakunnalla, jossa oli melkoisen värikästä porukkaa. Ulkopuolisia saatettiin pitää kummallisina hyvin pienistäkin syistä, kun taas tuttujen erilaisuuteen ei kiinnitetty mitään huomiota.
Vähemmän positiivisena asiana olen oppinut paljon tietoisemmaksi byrokratiasta, esteellisyydestä, ableismista ja muista yhteiskunnallisista ongelmista.
Millaisia mietteitä vammaisuuteen liittyvät yleiset ennakkoluulot sinussa nyt herättävät?
Aika monesta asiasta päällimmäinen ajatus nykyisin on “Miksi ihmeessä näin?” Ehkä eniten tietoisuuteen on noussut se, kuinka vahvasti vammaisten oletetaan vain olevan – silloinkin kun periaatteessa ollaan vammaisen puolella ja mietitään miten arki mahdollistetaan. Tuntuu absurdilta, ettet olisi menossa ja jahtaamassa omia unelmiasi ja tavoitteitasi.
Mitä toivoisit ihmisten tietävän vammaisuudesta?
Vanhana nörttinä haluaisin lainata Star Trekiä, jossa vulkaanien motto on IDIC, Infinite Diversity in Infinite Combinations. Siinä kiteytyy aikalailla kaikki tärkeä: ”Loputon moninaisuus loputtomissa yhdistelmissä edustaa uskomusta, että kauneus, kasvu ja edistys — kaikki syntyvät erilaisten yhdistymisestä.”
Minkälaisena näet meidän tulevaisuutemme?
Miten tulevaisuuteen pystyy vastaamaan? Haluan, että olet vierellä jokaisena tulevaisuuden päivänä. Mitä se käytännössä tarkoittaa riippuu niin monesta asiasta. Yksi hyvin konkreettinen asia minulla on mielessä lähikuukausiksi: Haluan katsella sinun kanssasi revontulia.
Lue myös:
Näin deittailet vammaista
Kummat kommentit deittailussa
Miten vamma saattaa vaikuttaa deittailuun? – Postaus, jossa käsittelen yleisemmällä tasolla, mutta laajemmin JOITAKIN tässä postauksessa esiin nousseita seikkoja, sekä monia muita juttuja.
Kynäniekan salaiset mietteet 