Tervetuloa lukemaan seuraajan toivomaa postausta. Postaukseen on upotettu teemaan liittyviä Instagram-postauksia. Ne voi halutessaan kuitenkin ohittaa ja jatkaa postauksen lukemista normaalisti.
Deittailen paljon. Koska olen näkyvästi vammainen, eivät toimintarajoitteeni voi yleisellä tasolla tulla kenellekään yllätyksenä. Siitä huolimatta vammani herättää deittikumppaneissa ajoittain hyvinkin voimakkaita reaktioita. Useamman kerran olen kuullut kommentin: ”Ei musta ole pyörimään sun kanssa, kun sulla on tuo vamma.” Kommentti sattuu, vaikka ymmärrän, ettei kyseessä ole minun ongelmani – vaan heidän, jotka ovat muodostaneet käsityksensä stereotypioiden kautta, eivätkä ymmärrä, mitä vammaisuus oikeasti tarkoittaa. Vamma tai sairaus ei vie pois kykyä olla tasavertainen kumppani, kuten ei myöskään halua olla kumppani. Taikamaagisia keinoja vammaisen kanssa seurustelu ei vaadi, mutta miten toisen toimintarajoite vaikuttaa suhteeseen?
MUUT NOSTAVAT JALUSTALLE. Olen lukemattoman monta kertaa kuullut lauseen: ”On toi sun kumppani hieno tyyppi, kun se seurustelee sun kaltaisen kanssa.” Niin, niinhän kumppanini toki on, sillä mahtavat tyypit vetävät puoleensa mahtavia tyyppejä, enkä minä tässä elämänvaiheessa katselisi lainkaan tyyppiä, joka kohtelee minua kaltoin. Nuoruuden epävarma minä olisi sitten täysin eri juttu, kipuilinhan silloin hyvin paljon erilaisuuteni ja kelpaavuuteni kanssa. ”Tuleeko kukaan näkemään minua kokonaisuutena, persoonana, vai hahmotetaanko minut aina vain vammani kautta?”
Kommentin lausuja ei kuitenkaan tarkoita kumppanini huippua persoonaa tai sitä, että hän saa minut nauramaan oli päiväni kuinka huono tahansa. Hänen mielestään vammaton kumppani on jalo ja lähes pyhimykseen rinnastettavissa valitessaan rinnalleen vammaisen tyypin. ”Täytyyhän ramman kanssa pyörimisen olla suunnattoman raskasta.”
Kommentti sattuu. Tiedän sen kertovan enemmän sanojan asenteesta ja ennakkoluuloista, kuin mistään muusta. Tiedän, etteivät ainakaan minun kumppanini ole koskaan kiinnittäneet vammaani erityistä huomioita sen jälkeen, kun ovat tottuneet sen mukanaan tuomiin mausteisiin. Tiedän sen siitä, että olemme käyneet teemasta keskusteluja esimerkiksi silloin, jos joku uusi deittini on mennyt vammastani puihin. Muiden kommentit saattavat kuitenkin aiheuttaa suhteelle merkittävää painetta, mikäli tulee tunne siitä, kuinka on enemmän tai vähemmän jatkuvasti suurennuslasin alla.
Jokainen parisuhde on uniikki, sillä sen osapuolet ovat uniikkeja. Näin ollen yksikään parisuhde ei samanlainen. Vammainen ei pariudu vain toisen kaltaisensa kanssa. Vammaisuus ei myöskään muuta parisuhteen syvintä ydintä, sillä vamma tai sairaus ei (ainakaan automaattisesti) vie kykyä, mahdollisuutta tai halua olla parisuhteessa ja tasavertainen kumppani.
MUUT KYSEENALAISTAVAT SUHTEEN. Siinä, missä vammaton seurustelukumppani saatetaan nostaa jalustalle, saatetaan häntä, ja toisaalta myös koko suhdetta katsoa alta kulmien. ”Mikä tuossa on vikana, kun meni vammaisen valitsemaan?” ”Onkohan tuo vammaispolo nyt jotenkin hyväksikäytön uhri? Pitäisikö siitä olla huolissaan?” Vastaavasti myös vammaisen lähipiiri saattaa kyseenalaistaa hänen romanttiset suhteensa. Jos kumppani ei vastaa sitä kuvaa, joka lähipiirillä on vammaisen tyypistä, tai he eivät pidä tästä (mikä ei siis automaattisesti tarkoita kumppanissa olevan jotain vikaa), saattavat he ajatella vammaisen tyytyneen ns. huonoon vaihtoehtoon, jotta tällä olisi joku. Ulkopuolelta ei voi tietää toisen tyyppiä ja joskus sydän yllättää ihmisen itsensäkin. Vastaavasti itseltäni on kysytty, että enhän vain ole tyytynyt polyamoriaan, jotta minulla olisi joku. Ei, olen itse halunnut sitä.
Huoli siitä, onko vammainen suhteessa oikein perustein, tai onko hänellä suhteessa kaikki hyvin, ei synny tyhjiöstä. Valitettavan usein vammainen tyytyy, sillä hänen vääristynyt minäkuvansa on juurtunut liian syvälle: hän ajattelee, ettei kelpaa kenellekään, sillä hänen kehonsa ei esimerkiksi toimi normien mukaan ja/ tai hän tarvitsee ulkopuolisen apua selvitäkseen arjesta. Hän saattaa kuvainnollisesti tarttua ensimmäiseen ihmiseen, joka osoittaa hänelle kiinnostustaan, riippumatta siitä, miten tämä ihminen kokonaisvaltaisesti häntä kohtelee. Kenenkään ei pitäisi olla suhteessa, jossa ei ole hyvä olla tai ei tule arvostetuksi. Jokainen meistä on hyvä sellaisena kuin on.
Aina ei kuitenkaan ole kyse tyytymisestä. Sen sijaan, että olettaisimme vammaisen tyytyvän, tulisi meidän tehdä kaksi asiaa: Auttaa vammaisia rakentamaan positiivisempaa minäkuvaa, ja muuttaa tapaa, jolla yhteisönä puhumme vammaisuudesta.
Näytä tämä julkaisu Instagramissa
AVUSTAJAAN ON TOTUTTAVA. Fyysisesti vammaisen ihmisen arjessa kulkee ainakin jossain määrin mukana maksetut apukädet. Kumppanin tehtävä, tai etenkään velvollisuus, ei ole koskaan vammaisen avustaminen. Eri asia toki ovat esimerkiksi seksitilanteet, jos näin vältytään ulkopuolisen avun käyttämiseltä, ja molemmat haluavat säilyttää tilanteen yksityisyyden. Samoin eri asia on tilanne, jossa pariskunta on erikseen päättänyt lähteä joksikin tietyksi ajaksi kahdestaan mökille. Tällöin aikaikkuna on tarkkaan rajattu. Jos kumppani avustaisi säännöllisesti arkisissa tilanteissa, tulisi rakkaussuhteesta äkkiä hoitosuhde ja vammaisesta riippuvainen kumppanistaan. Se ei ole oikein parisuhteelle.
Avustaja on enemmän tai vähemmän mukana arjessa, joten etenkin jos yhdessä vietetään paljon aikaa, on kumppani jossain määrin tekemisissä myös avustajan kanssa. Tämä ei tarkoita, että avustaja istuisi vieressä 24/7. Usein avustaja on jossain muualla, tavoitettavissa viestin päässä, mikäli häntä ei tarvita juuri siinä hetkessä suorittamaan jotain työtehtävää. Vammaisen on tärkeää saada yksityisyyttä sosiaalisissa suhteissaan.
Jos avustaja on aktiivisesti työskentelemässä kumppanin läsnä ollessa, on hyvä työnantaja perehdyttänyt avustajan siihen, mitä häneltä odotetaan sosiaalisen seuran ollessa läsnä. Vammaisen toive usein on, että sosiaalisessa tilanteessa avustaja olisi näkymätön: Tekisi asiat, joita häneltä odotetaan, muttei kiinnittäisi huomiota esimerkiksi työnantajansa tai tämän deitin tekemisiin. Näin ollen esimerkiksi kumppanin tai deitin ei tarvitse kiinnittää huomiota avustajan läsnäoloon tai ottaa hänen läsnäolostaan sosiaalisia paineita. Häneen ei tarvitse kiinnittää huomiota.On luonnollista, että kumppanin pyöriessä asunnolla paljon, hänen ja avustajan välille, etenkin jos avustaja on henkilökemioiltaan natsaava, syntyy luonnollista vuorovaikutusta esimerkiksi silloin, jos avustaja odottaa minun saavan jotain valmiiksi, eikä ole siksi poistunut tilasta. Tämä on ok niin kauan, kunhan muistaa, ettei avustaja vie kokonaisvaltaisesti huomiota, eikä hänen viihtyvyydestään tarvitse ottaa stressiä.
SPONTAANIUS HANKALOITUU. Tämä on arkinen puoli, joka vammassa vituttaa itseäni eniten. Voin kyllä lähteä hetken mielijohteesta leffaan tai baariin, minulla on siihen tunteja ja vuoroon on varattu aina sama tuntimäärä riippumatta vuoron sisällöstä. Matkatkaan eivät ole ongelma, sillä jos taksimatkoja ei ole, on keskusta vain yhden bussin päässä, jolloin matkustus ei-lumisilla keleillä onnistuu mutkattomasti myös julkisilla.
Miten niin en siis voi olla spontaani? Minulla on erikseen aamu- ja iltavuorolainen, eli jos en ole etukäteen sopinut avustajan tekevän tuplaa esim. maanantaiaamuvuoron alusta tiistai iltavuoron alkuun saakka, en voi maanantaiaamuna todeta haluavani lähteä Tampereelta Helsinkiin yhdeksi yöksi kumppanin kanssa romanttisille treffeille, tai ihan vaan koska pääni hajoaa ja tarvitsee maisemavaihdoksen. Ulkomaanmatkat ovat aivan oma lukunsa. Vaikka avuntarpeeni pysyy samana myös ulkomailla, liittyy hommaan byrokratiaa. Kunnalle tulee tehdä hakemus avustajan lentomatkoista ja majoituksista koituvien kustannusten maksamisesta, sillä onneksi ne ovat kunnan korvattavia. Hakemuksen käsittelyssä kestää, joten en voi ottaa äkkilähtöä minnekään. Sama ongelma toistuu Suomen sisällä matkatessa, jos tulisi ottaa hotellimajoitus.
Vammaisen kanssa spontaaniudesta ei siis tarvitse luopua kokonaan, mutta se muuttaa muotoaan. Se, kuinka spontaani voi olla, riippuu siitä, millaisia asioita tykkää tehdä spontaanisti: Jos lyhyet reissut, esimerkiksi naapurikaupunkiin tai keskustaan keilaamaan ja tanssimaan, ovat se oma juttu ulkomaanmatkan sijaan, ja on kumppanin roolista huolimatta valmis välillä auttamaan, ei vamma tai sairaus (automaattisesti) vaikuta spontaaniuteen.
ERILAISUUDESTA OPPII. Hetkinen, ainahan sanotaan, ettei ole vähemmistön vastuulla valistaa enemmistöä. Nytkö sanon jotain muuta, kuten pitäneeni kalvosulkeiset kaikille kumppaneilleni siitä, miten kurjaa ja kertakaikkisen väärin on, kun yhteiskuntamme on rakennettu vammattomille? En suinkaan. Kuten sanon esimerkiksi deittisovelluksissa tai ensimmäisillä kahveilla vammastani uteleville: ”Pysy mukanani ja näet.” Vaikka selittäisin tarkoin sen, miten vammani vaikuttaisi arkeen, ei se kertoisi juurikaan siitä, miten se käytännössä näyttäytyy jokapäiväisessä elämässä. Niinpä parhaan käsityksen saa ollessaan osa arkea.
Vammaisuudesta tulee tätä kautta normaali osa arkea. Muita vammaisia, luultavasti myös täysin eri vammoja omaavia ihmisiä, osaa kohdata luontevammin ja ilman turhaa jännittämistä. Samalla tulee kasvaneeksi aivan loistavaksi liittolaiseksi pitämään vammaisten rinnalla ääntä ilman, että puhuu heidän suullaan.
Kun erilaisuudesta on tullut osa arkipäivää, ei sitä enää kavahda. Sen sijaan voi oppia näkemään, mitä kaikkea hyvää erilaisuus tuo mukanaan: lisää ymmärrystä maailmasta ja normista poikkeavia näkökulmia elämään.
Näytä tämä julkaisu Instagramissa
KOMMUNIKAATIOTAIDOT KEHITTYVÄT (TOIVOTTAVASTI) Yleensä tuppaamme menemään ihmissuhteissa ulkopuolelta tulevien normien ja oletusten mukaan, oli kyse sitten seksistä tai oikeastaan mistä tahansa muusta elämän osa-alueesta. Näin ollen saatamme tehdä toisesta ihmisestä, hänen haluistaan, tai keskinäisestä suhteestamme liikaa oletuksia. Päätelmät ja mallien mukaan toimimiset saattavat johtaa siihen, että olemme joko itseemme tai suhteeseemme tyytymättömiä, tai emme elä juuri sellaista elämää, kuin tahtoisimme. Vammaisen kanssa deittaillessa oppii kommunikoimaan moninaisemmin ja uudella tavalla, sillä monet vammat ja sairaudet tuovat mukanaan asioita, joita ei kunnolla ymmärrä, tai ei tule ajatelleeksi, ellei niistä kysy tai puhu. Koska vamma tuo mukanaan paljon sellaisia seikkoja, jotka täytyy ottaa huomioon, voi myös itseilmaisu kehittyä.
Käytän seksiä esimerkkinä. Meillä on aika hyvä kuva siitä, mitä vammattomien välisen cishet-seksin oletetaan olevan. Kyseessä on penetraatio. En sano, etteikö seksi voisi olla tätä myös monelle fyysisesti vammaiselle. Vammaton keho kuitenkin taipuu mutkattomammin eri asentoihin. Fyysisesti vammaisen, mahdollisesti spastisen kehon ulottuvuudet ovat rajallisemmat, eikä keholta voi automaationa olettaa samaa kuin keholta, jolla ei toimintarajoitteita ole. Spastisuus voi myös aiheuttaa vaikkapa kipua.
Vaikeakaan vamma ei estä seksiä olemasta kummallekin hyvin nautinnollista. Jotta nautintoon päästään, on avattava keskustelu siitä, miten vamma vaikuttaa seksuaalisuuden toteuttamiseen yleisellä tasolla ja onko vaikkapa päiväkohtaisia rajoitteita olemassa. Esimerkiksi jotkin vammat saattavat aiheuttaa kipuja, jotka oireilevat eri tavoin eri päivinä. Myös esimerkiksi spastisuuden taso voi vaihdella merkittävästi päivästä toiseen.
Nautinnosta puhuminen on usein hankalaa, sillä kulttuurissamme on helposti vallalla käsitys, jossa nautinnollisuuden pitäisi syntyä itsestään. Elokuvat ja sarjat antavat helposti sellaisen käsityksen, että yhteensopiva kumppani tietäisi automaattisesti, mistä pidät. Näin ei suinkaan ole. Koska vammaisen kanssa joutuu usein keskustelemaan huomioon otettavista asioista eri tavoin kuin vammattoman on helppo aloittaa keskustelu myös toisesta näkökulmasta: ”Mistä nautit?”
LEMPEYS ITSEÄ JA MUITA KOHTAAN LISÄÄNTYY, NORMEISTA ON HELPOMPI PÄÄSTÄÄ IRTI. Tämä saattaa olla kohdista hankalasti ymmärrettävin. Meillä on kulttuurissamme hyvin tiukat kauneusihanteet, sellaiset, joihin juuri kukaan ei mahdu. Silti yritämme heittää kuvainnollista, mentaalista takaperinvolttia mahtuaksemme siihen, vaikka päädymme yrityksessä aina nenällemme. Unohdamme täysin sen, kuinka kauneus on katsojan silmissä, eli subjektiivisesti koettavaa. Edes henkilö, joka raksittaa kaikki perinteiseen kauneusihanteeseen liittyvät boksit, ei välttämättä miellytä kaikkia.
Fyysisiä rajoitteita omaava keho ei mene näihin yhteiskunnan asettamiin, toimivuutta korostaviin muotteihin. Vammaisen kanssa seurusteleva on siis jo lähtökohtaisesti epätyypillisessä suhteessa, ainakin jos meille lapsesta asti syötettyä normia uskoo. Näin ollen muistakin normeista saattaa olla helpompi päästää irti: ihmisen ei välttämättä tarvitse näyttää tai käyttäytyä jollakin tietyllä tavalla vain siksi, että sattuu edustamaan tiettyä sukupuolta. Koska suhde on jo valmiiksi epätyypillinen, ei sen välttämättä tarvitse seurata muitakaan romanttisiin suhteisiin liittyviä normistoja: mahdollista lapsettomuutta tai kihlojen puuttumista ei välttämättä tarvitse selitellä muille, eikä näiden normien noudattamiseen ole myöskään samanlaista painetta kuin vammattomien, enemmistöön kuuluvien suhteissa. Koen, että vammainen x vammainen ja vammaton x vammainen -parit saavat määrittää suhteensa säännöt paljon vapaammin.
Samaan tapaan, koska vammainen on tottunut kehoon, joka ei toimi normaaliin tapaan, suhtautuu hän luultavasti itse (ainakin jos on sinut vammansa kanssa) lempeämmin eri muotoisiin ja kokoisiin kehoihin.
En missään nimessä sano, etteikö vammainenkin voisi haluta ydinperheen koirineen ja omakotitaloineen. Luonnollisesti voi. Samaan tapaan vammainen voi haluta parisuhteen, jossa on perinteiset sukupuoliroolit, ja hän saattaa omata hyvin tiukat ulkonäköpreferenssit kumppanilleen, eikä tässäkään ole mitään väärää.
Vammaisen kanssa seurustelu ei loppupeleissä eroa vammattoman kanssa seurustelusta olennaisilta osiltaan juuri mitenkään. Vammaisen kanssa seurustelu saattaa kuitenkin tuoda mukanaan sellaisia seikkoja, joita vammattomat eivät tule edes ajatelleeksi. Loppupeleissä nämä erot eivät läheskään aina ole negatiivisia, vaan pikemminkin positiivisia, tai sitten neutraaleja. Ei siiis kannata jättää tutustumatta ihmiseen vain siksi, koska hänellä on toimintarajoite, josta et tiedä mitään, tai josta sinulla on jokin tietty mielikuva. Mielikuvasi ei välttämättä vastaa lainkaan kyseisen henkilön todellisuutta, sillä vammat näyttäytyvät jokaisen elämässä yksilöllisesti. Vain tarttumalla tilaisuuteen ja antamalla ajan kulua näkee, kuinka hyvin sopii jonkun kanssa yhteen.
Lue myös:
Näin deittailet vammaista
