Yleinen

Miten esiintymiskammon voi voittaa?

Olen aina vihannut yleisön edessä olemista. Syvästi. Sydän tykytti nuorempana vimmatusti ja kädet hikosivat. Monet, jotka ovat nähneet minun esiintyvän, sanovat, etteivät yhtään arvanneet minun jännittävän. Enää en teekään niin. Ellei esimerkiksi aihe, josta puhun, ole uusi, tai kohderyhmä jotenkin pelottavan tuntuinen, kuten vaikkapa fysioterapian ammattilaiset.  Pitkä tauko esiintymisten välillä saattaa myös aiheuttaa pientä ramppikuumetta. Pitkä tie on pitänyt kulkea siihen pisteeseen, ettei minua enää jännitä. Miten tähän voi päästä?

Valmistaudu. Tekemällä hyvän pohjatyön vaikutat paitsi ammattimaiselta esiintyjältä, onnistut myös aiheuttamaan itsellesi vähintäänkin illuusion siitä, että homma pysyy näpeissäsi ja tiedät mistä puhut. Kirjoita itsellesi lista tukisanoja, josta saat helposti napattua ajatusketjusi tärkeimmät linkit, jos ne tuntuvat karkailevan. Vastaavasti voit tehdä esityksesi tueksi diasarjan. Näin yleisölläsi on jotain seurattavaa ja voit itse viekkaasti käyttää sitä lunttilappuna.

Mieti etukäteen myös se, miten rakennat puheenvuorosi. Miten houkutella yleisö mukaan?

Harjoittele. Jos esiintyminen jännittää, voi lähipiiriä käyttää koeyleisönä. Heiltä saa ainakin toivottavasti rehellistä palautetta, jos teet jotain väärin. Änkytätkö? Jaaritteletko turhaan? Kuiskailetko niin, että sanojasi on mahdoton kuulla? Käytätkö kohderyhmääsi nähden sopimatonta kieltä? Palautteen antajilta täytyy vaatia brutaalia rehellisyyttä. Kukaan ei hyödy siitä, jos sinua vain taputellaan päähän ja kehutaan, vaikka performanssi olisi ollut pahinta kökköä sitten sen koulunäytelmän, jossa puolet lapsista unohti vuorosanansa ja valaisinkin tippui katosta. Vain rehellisyydellä voidaan saada aikaan muutoksia.

Luota itseesi.

Ota rooli. Meillä jokaisella on elämässämme useita eri rooleja, joiden välillä sukkuloimme sujuvasti halki elämän. Itselleen voi hyvin luoda myös esiintyjäminän, vaikka kyseessä olisikin kertaluontoinen keikka. Esimerkiksi itse olen esiintyjänä ottanut piirteitä eräästä larp-hahmostani. Olen itsevarma ja päättäväinen, puhelias ja avoin. Ennen kaikkea peloton. Olen siis jotain, jota en arjessa ole, ainakaan uusiin ihmisiin tutustuessa. Roolin ottaminen auttaa etääntymään tilanteesta. Aratkaan aiheet eivät tunnu niin kivuliailta puhua.

Ole armollinen itsellesi. Unohtuivatko sanat kesken lauseen? Oliko dioissa joku typo, joka hävetti itseä tai huvitti yleisöä? Tuliko aamulla niin kiire lähtö itsestä riippumattomista syistä, että muistitikku unohtui kotiin? Virheitä sattuu. Esiintyessä on tärkeä muistaa, että vaikka yleisössä istuisikin itseä korkea-arvoisempia tai kokeneempia henkilöitä, olemme me kaikki vain ihmisiä. Ja mokaaminen nyt valitettavasti on perustavanlaatuinen osa ihmisluontoa. 

Nostiko jokin arka aihe tunteet yllättäen pintaan? Se ei haittaa. Kunhan nyt ei hulluna vollota kesken esiintymisen, saattaa tunteiden näyttäminen olla esityksen kannalta vain hyvä juttu. Herkkyys voi tehdä puhujasta aidomman ja lähestyttävämmän. Joku yleisöstä uskaltaa ehkä kysyä jotain ja kas – kohtaaminen on syntynyt. 

Keinot esiintymiskammon voittamiseksi ovat varsin yksinkertaisia, mutta niiden käyttäminen voi olla haastavaa. Ne vaativat tietoisia ajatusprosesseja ja esimerkiksi harjoittelu voi helposti syödä ihmisen ajasta ison osan. Tärkeintä on muistaa, että jokainen jännittää joskus. Se on osa ihmisyyttä. Pieni jännitys voi jopa parantaa suoritusta. 

Vastaa