Vammaisurheilu on nostanut päätään viime vuosina. Yhä useampi meistä voi löytää rajoitteestaan huolimatta lajinsa ja kilpailla siinä, mikä on oikeudenmukaista. Tietenkin sitä toivoisi voivansa kisata yhdessä vammattomien kanssa, mutta tietyissä lajeissa se olisi haastavaa, vähintäänkin pisteytysasteikon vuoksi.
Tasa-arvo ei ole löytänyt tietään kuntosaleille. Itsehän pidän kunnostani huolta paitsi MOTOmed – kuntopyörää polkemalla, myös käymällä kuntosalilla. Olen käynyt säännöllisesti salilla reilut kaksi ja puoli vuotta, sitä ennen epäsäännöllisen säännöllisesti. Etsin lähemmän käyttämäni ketjun paikan silloinkin, kun olen itselleni vieraalla paikkakunnalla. Tässä ajassa olen ehtinyt näkemään jos jonkinlaista salia ja niiden erot ovat saaneet minut hämmentymään pahemman kerran.
Laitteet voivat olla keskenään hyvin erilaisia eri lokaatioissa, vaikka ketju olisi sama. Olen huomannut esimerkiksi erään Helsingin keskustan ja Tampereen keskustan salin välillä valtavia eroja. Helsingin keskustan salilla, jossa itse olen muutaman kerran käynyt, valtaosa laitteista on sellaisia, että niissä tulisi seistä liikettä tehdessään. Allekirjoittaneen kohdalla se ei luonnollisestikaan onnistu, elleivät kyseessä ole vaikkapa kyykyt ja köysien varassa pyörätuolista ylösnousemiset. Tämän seurauksena vältän salilla käymistä pääkaupunkiseudulla. (Luojalle kiitos siellä on muissa oloissa täydelliset mahdollisuudet MOTOmediin, muuten tulisin hulluksi!)
Tampereella tilanne on täysin toinen. Ainakin sillä keskustan salilla, jolla itse käyn, lähes kaikki liikkeet voi tehdä istuen, kunhan kykenee siirtymään laitteen omaan penkkiin. Mukanani on avustaja, joten hänen avullaan pystyn helposti siirtymään laitteesta toiseen kävellen. Kaksi ylävartalolaitteista on sellaisia, joihin avustajan täytyy hiukan nostaa, mutta onneksi olen pienikokoinen. Ylävartalotreenistäni tulee siis lopulta hyvin kattava ja hiki nousee pintaan.
JOS avustaja ei olisi mukana mahdollistamassa siirtymisiäni, olisi salitreenini siinä tilanteessa ainoastaan käsipainot ja talja, jopa sellaisella salilla, jossa lähes kaikki tehdään istuen. Ei se riittäisi mihinkään. Itse liikkeessä, tai laitteen tarjoamissa painovaihtoehdoissa ei ole mitään ongelmaa. Uskon, että monen kanssavammaisen kohdalla on sama tilanne. He pystyisivät treenaamaan, jos laitteet olisivat esteettömiä tai heille tarjottaisiin muuten (kuten avustajan kautta) puitteet harjoittelulle.
Onhan niitä sellaisia laitteita, joihin pääsee pyörätuolilla! Niin on. Näitä laitteita näkee sellaisissa fysioterapialaitoksissa, joissa käy paljon esimerkiksi neurologisia kuntoutujia. Näissä laitteissa, ainakin osassa niistä, on siirrettävä penkki. Penkin kun nakkaa nurkkaan, pääsee liikettä tekemään näppärästi pyörätuolilla. MUTTA! Hommassa on juju. Nämä laitteet on usein suunniteltu manuaalipyörätuolia käyttävien ehdoilla. Ainakin oman kokemukseni mukaan laite on lähes poikkeuksetta esimerkiksi liian matalalla, jos siihen yrittää mennä sähköpyörätuolilla.
Elämme vuotta 2019, kohta on 2020. Missä ovat sähköpyörätuoliystävälliset kuntosalilaitteet? Minulle ei ole ongelma hypätä tarvittaessa manuaaliin treenin ajaksi, mutta kaikilla ei ole sitä mahdollisuutta. En vieläkään ymmärrä, miten voi olla mahdollista, että osaamme kloonata, mutta kukaan ei ole keksinyt esteettömiä laitteita, johon olisi mahdollista mennä esimerkiksi nappia painamalla tai vivusta vääntämällä oman valinnan mukaan joko manuaalilla tai sähköpyörätuolilla. Jos sellaisia laitteita on, mikseivät ne ole yleisemmässä käytössä? Ymmärrän, ettei “tavallinen” sali välttämättä näe vammaisissa markkinarakoa. (Olemme me, uskokaa pois!) Mutta miksei inklusiivisia laitteita näy kuntoutuslaitoksissa ainakaan niin paljon kuin pitäisi?
Liikunnalla on valtavasti kiistattomia henkisiä ja fyysisiä hyötyjä. Kenenkään mahdollisuutta harrastaa ja liikkua ei pitäisi välillisesti rajoittaa. Me vammaiset hyötyisimme voimaharjoittelusta valtavasti esimerkiksi siirtymisiä ajatellen. Esteettömien salien kautta hekin, jotka haluaisivat harrastaa vaihtelevaa liikuntaa omassa aikataulussaan, yksin, mutta silti ihmisten ympäröimänä, voisivat löytää motivoivan muodon kunnosta huolehtimiselle ja sen kehittämiselle.
