Nettiystävyydestä

Ihmiset viettävät yhä enemmän aikaa näyttöpäätteidensä kelmeää valoa tuijottaen. Loputon informaatio – ja viihdetarjonta ovat koukuttavia samoin kuin mahdollisuus stalkata elämässämme olevien ihmisten kuulumisia. Internetin voi joidenkin mukaan vieraannuttaa ihmiset “todellisesta” elämästä ja tehdä haittaa sosiaalisille suhteille. Osittain tämä on totta. Ihmiset näkevät toisiaan kasvotusten yhä harvemmin. Vaikka verkon välityksellä käytävän vuorovaikutuksen ei tulisi koskaan korvata kasvokkaista, on se silti yhtä aitoa ja tärkeää kuin mikä tahansa muu vuorovaikutuksen muoto.

Etenkin vanhemmat, joiden nuoret pelaavat paljon, tuntuvat vähättelevän  jälkipolviensa harrastuksia. Sen lisäksi, että pelit voivat kehittää monenlaisia taitoja aina hahmotuskyvystä ongelmanratkaisutaitoon ja kiellelliseen ilmaisuun, riippuen millaisista peleistä on kyse, on niissä usein myös sosiaalinen aspekti. Monille ujoille ihmisille, tai vaikkapa sellaisille jotka eivät sairautensa tai vammansa takia voi harrastaa samoja asioita kuin muut nuoret, digitalisaatio on avannut lukuisia ovia. He voivat olla omia itsejään, eikä heidän tarvitse pelätä, että heidät tuomittaisiin esimerkiksi jonkin ulkoisen seikan vuoksi. Ensin saadaan mahdollisuus tutustua.   

Siitä huolimatta internetin välityksellä luodut suhteet nähdään usein ulkopuolisten toimesta vähempiarvoisina kuin realimaailmassa luodut suhteet. Perusteluna tälle tuntemukselle on usein: “Ettehän te ole edes koskaan nähneet!” tai “No sehän voi todellisuudessa olla joku aivan muu siellä ruudun toisella puolella, ties mille seinähullulle juttelet!”

Molemmissa väitteissä on totuuden jyvä, tavallaan. Koskaan, ennen kuin tapaa toisen ihmisen, ei voi olla varma, onko hän sellainen kuin vaikuttaa tai väittää olevansa. Koskaan ei voi tietää, tuleeko oikeasti toimeen ihmisen kanssa, vaikka juttu tekstien välillä luistaisikin. Toisaalta, ihminen voi koska vain paljastua täysin toisenlaiseksi ihmiseksi, kuin mitä olit hänestä luullut, vaikka olisitte tutustuneet missä. Ihmiset voivat ajan saatossa myös kasvaa erilleen, valitettavasti. Voi olla tilanne, jossa henkilöt ovat ovat yrittäneet tavata toisiaan pitkään, mutta aikataulut eivät ole esimerkiksi välimatkan takia osuneet yhteen. Se saattaa haiskahtaa tekosyyltä, mutta aina se ei ole niin.   

Eräs parhaista ystävistäni asuu yli neljän tunnin junamatkan päässä luotani. Tutustuimme alun perin foorumiroolipelissä ja hyvin nopeasti puhuimme kaikesta muustakin. Meillä meni kaksi kokonaista vuotta, ennen kuin näimme toisemme ensimmäisen kerran, yrityksistä huolimatta. Sen jälkeen olemme nähnee 1-4 kertaa vuodessa, visiitit ovat olleet muutamasta tunnista aina kuukauden mittaisiin, riippuen kiireistämme.  Tekeekö se ystävyydestä vähemmän arvokasta kuin ihmisten, jotka näkevät toisiaan pari kertaa viikossa? Ei. Koska tapaamiskertojen määrä on sanellut ystävän tärkeyden? Mielestäni hyvän ystävän määrittää se, että hänen kanssaan voi olla oma itsensä ja jakaa kaiken. 

Mitä tulee Catfish-ilmiöön, on riski todellinen. Verkossa on helppo esittää olevansa mitä tahansa, helposti. Alussa se saattaa olla harmiton pila, johon huijaaja jää lopulta koukkuun. Huijattava taas saattaa luoda aidon oloisen tunnesiteen ihmiseen, jota ei ole olemassa. Siksi merkit, selvätkin sellaiset, tahdotaan ehkä sinisilmäisenä sivuuttaa. Jos huijatuksi joutuu, on se harmillista, jopa musertavaa. Siksi riski tulisi aina pitää mielessä, eikä jakaa toiselle mitään turhan henkilökohtaista itsestään, ennen kuin on nähnyt henkilön ensimmäistä kertaa. Ensimmäinen tapaaminen tulee aina sopia julkiselle paikalle, turvallisuussyistä. Pelko sumutetuksi tulemisesta ei kuitenkaan saisi estää antamasta internet-tuttavuuksille mahdollisuutta.

Internetissä syntyneisiin ystävyyksiin suhtaudutaan usein skeptisesti. Aiheeseen liittyy monia pelkoja, osin aiheesta. Oma turvallisuus tulee pitää mielessä nettituttujen kanssa lähennyttäessä. Verkossa syntyneet ystävyydet ovat kuitenkin aitoja ja arvokkaita. Parhaimmillaan ne siirtyvät osaksi muuta elämää.