Nykymaailmassa puhutaan paljon siitä, ettei ihmisiä saisi olla palkkaamatta töihin esimerkiksi sukupuolen vuoksi. Muutama ammatti on kuitenkin poikkeus. Henkilökohtaisen avustajan työ on yksi näistä pesteistä. Se, onko sukupuoli oikea peruste olla palkkaamatta henkilöä työtehtävään, herättää ajoittain keskustelua, mitä en oikeastaan ole koskaan pystynyt ymmärtämään.
On siis täysin luonnollista, että halutaan valita se, kuka yksityisyyden muurin pääsee murtamaan. Voi olla, että on kaksi yhtä mukavaa ja samanlaiset vahvuudet sekä koulutustaustat omaavaa henkilöä, joista toinen on nainen ja toinen mies. Nainen tulee valituksi. Voi olla, että mies vaikuttaa pätevämmältä ja kemiat kohtaavat paremmin, mutta nainen tulee silti valituksi. Muilla aloilla asiasta saattaisi nousta haloo, mutta avustajaa valitessa se on täysin sallittua. Ja niin sen pitäisikin olla.
Avustajan työssä ollaan toisen iholla ja kuten olen aiemminkin todennut, nähdään sellaisia asioita toisen elämästä, joita ei välttämättä haluttaisi näyttää ulkopuolisille. Sitähän avustaja nimittäin on, ulkopuolinen. Vaikka kemiat kohtaisivatkin loistavasti ja välille syntyisi ystävyyttäkin, on lähtöasetelma kuitenkin se, että toinen on toisella töissä, koska ilman toimivia apukäsiä – ja jalkoja arjesta ei selvittäisi. Muiden sosiaalisten suhteiden kanssa kun saa valita, mitä heille elämästään jakaa. Avustaja voi parhaimmillaan ja pahimmillaan nähdä kaiken. Se tarkoittaa, että osapuolten välillä pitää olla rikkumaton luottamus ja molemmilla osapuolilla tulee olla hyvä olo yhteistyössään.
Avustajan apua voi tarvita intiimeissä asioissa. Sellaisissa, joissa ajatus ulkopuolisen avusta saattaisi hirvittävää vammatonta ihmistä. Joillekin vammaisille kiusallisissa tilanteissa apukäsiin turvautuminen on kuitenkin arkipäivää. Silloin on täysin luonnollista, että tahtoo tilanteessa läsnäolevan ihmisen olevan samaa sukupuolta itsensä kanssa.
Vaikka toista ihmisistä ei tarvitsisi apuun yksityisissä tilanteissa, on silti okei valita avustajansa sukupuolen mukaan, jos itsestä siltä tuntuu. Syitä siihen, miksi nainen ei halua esimerkiksi miestä avustajakseen, tai mies naista avustajakseen, voi olla monia. Kenties vammainen on saanut aiemmin asiatonta kohtelua vastakkaista sukupuolta olevalta avustajaltaan, joko väkivallan tai esimerkiksi seksuaalisen häirinnän muodossa. Samaa sukupuolta oleva voidaan kokea turvallisemmaksi vaihtoehdoksi. Kenties sukupuolen perusteella tehtyyn valintaan vaikuttaa uskonto. Tai sitten vammainen voi yksinkertaisesti ajatella toimivansa luonnollisemmin samaa sukupuolta olevan kanssa, että he olisivat samalla aaltopituudella. Se on ok.
Itselläni on ja on ollut, sekä nais – että miesavustajia. En ole huomannut, että toinen ryhmä tekisi työtään paremmin kuin toinen. Valitsen työntekijäni asenteen, en sen mukaan, mihin ihmisryhmään he identifioituvat. Toki teen joitain hommia vain naisavustajien kanssa, mutta toisaalta mietin tekemisiäni muutenkin henkilöiden mukaan. Kaikkia työtehtäviä tai menoja ei vain halua teettää kaikilla avustajilla.
Kun kyse on vammaisen elämästä ja yksityisyydestä, pitäisi olla itsestäänselvyys, että hän saa päättää, tai edes vaikuttaa siihen, kuka häntä tulee avustamaan. Kyse ei tässä tilanteessa ole syrjinnästä, vaan ihmisen mahdollisuudesta hallita omaa elämäänsä.
Lue aiemmat henkilökohtaiseen apuun liittyvät postaukseni tästä:
Henkilökohtaisen avustajan tutkinto – uhka vai mahdollisuus?
Henkilökohtaisen avustajan työnantaja hyötyisi koulutuksesta
Voiko avustajasta tulla ystävä?
Mietteitä avustajan työstä työntekijän näkökulmasta (podcast)
Matkalla avustajan kanssa(podcast)
Jokaisen pitäisi työskennellä avustajana kerran elämässään – vai pitäisikö?
Mitä henkilökohtaisen avun tarvitseminen on opettanut minulle?
Miksei henkilökohtaisen avustajan työtä pidetä oikeana työnä?
