Sosiaalinen media avaa uusia mahdollisuuksia itseilmaisuun, keskusteluun, kohtaamiseen, tiedonvälitykseen ja vaikuttamistyöhön. Se mahdollistaa kanssakäymisen ajasta ja paikasta riippumatta, samoin kuin uuden oppimisen ja erilaisten ilmiöiden leviämisen. Verkko tarjoaa vammaisillekin uusia mahdollisuuksia. Vertaistuen löytäminen ja yhteydenpito on aiempaa helpompaa. Unohtamatta sitä, että vaikuttamistyö on monipuolistunut ja kiinnostaa meistä yhä useampia. Erilaisuutta voi omalta osaltaan normalisoida niin päivityksiä kuin blogipostauksiakin kirjoittamalla, keskusteluun osallistumalla kuin vaikkapa ottamalla kuvia arjestaan ja käyttämällä hastagheja kuten #disabled tai #celebratingcelpalsy. Näitä hastagheja voidaan käyttää myös niin itsensä kuin kanssainvojen voimauttamiseen. Jokaiselle löytyy siis tapa vaikuttaa ja / tai tulla nähdyksi, jos se tuntuu omalta.
Yksinkertaisilla teoilla on tarkoitus osoittaa, että vammaisuudessa ei ole, ainakaan negatiivisella tavalla, mitään erityistä. Että meillä on samanlaiset haasteet, ilot ja surut, kuin kenellä tahansa muullakin. Osa vammaisista sitä paitsi ansaitsee elantonsa, tai vähintäänkin lisätienestiä, sosiaalisen median kautta tapahtuvalla esilläololla.
Nämä seikat huomioiden esimerkiksi Instagramin ja Tiktokin käytänteet hämmentävät minua suuresti. Sosiaalisen median alustat nimittäin saattavat piilottaa vähemmistöön kuuluvan, kuten vammaisen, julkaisut joko kokonaan tai osittain niin, että päivitykset näkyvät vain tietylle yleisölle tai tietyssä maassa, toisinaan sisällöstä välittämättä. Riittää, että käyttäjä kuuluu vähemmistöön.
Lukiessani uutista kulmani kohosivat taivaisiin. Miksi näin tehdään? Mitä sillä saavutetaan? Ajattelin, että tämän on pakko olla vitsi, mutta törmäsin itse ilmiöön, kun eräs Instagramissa seuraamani vammainen julkaisi taannoin päivityksen ja kuvan hymyilevistä kasvoistaan, kuvatekstin mukaan vaan testatakseen, antaako sovellus hänen jälleen julkaista. Lukemani uutisen mukaan sosiaalisen median alustat, jotka rajoittavat vähemmistön julkaisujen näkymistä, pyrkivät toiminnallaan ehkäisemään kiusaamista. Anteeksi mitä?
Ajatus on sinänsä kaunis. Siis se, että kiusaamista tahdotaan ehkäistä. Herää kuitenkin kysymys, onko tämä oikea tapa? Hyödyttääkö se, että heidät, jotka yrittävät normalisoida rajoitteitaan tai sairauksiaan, piilotetaan? Mielestäni se, ettei erilaisuuden anneta näkyä sosiaalisessa mediassa, vain heikentää vähemmistöön kuuluvien asemaa. Jos vähemmistöt ovat näkymättömissä, voi se lisätä tosielämän kohtaamisissa ilmenevää syrjintää ja lisätä negatiivisia asenteita. Mikäli vammaisuuden tai muun vähemmistön arkisuutta ei näe edes internetissä, voi sitä hyvinkin alkaa pitää jonain täysin vieraana, ehkä vääränäkin
Sitä paitsi, kiusaamisen ehkäisemiseksi tehtävä näkyvyyden rajoittaminen on toimimatonta. Katsokaas kun ei tarvitse kuulua vähemmistöön joutuakseen ilkeilyn, solvausten ja suoranaisen vihapuheen kohteeksi. Jos joku haluaa loukata toista purkaakseen omaa pahaa oloa, onnistuu hän siinä vaikka kohteessa ei olisi mitään erikoista. Katsokaas kun internet on pahimmillaan katkeroituneiden, vihaisten ja tai tylsistyneiden ihmisten hiekkalaatikko, jotka riehuvat anonymiteetin turvin.
