Katsoessani Netflixistä löytyvän Upgrade-elokuvan aloin miettimään vammaisen suhdetta teknologiaan. Kyseissä elokuvassa neliraajahalvaantunut saa uuden elämän hänen aivoihinsa asennetun tekoälysirun ansiosta. Paljastuu, että tekoälyllä on oma tahto ja se haluaa valloittaa maailman. Tällaiset kauhukuvat ovat elokuvateollisuuden vakiokalustoa. Ne ovat kuitenkin kaukana todellisuudesta, ainakin toivottavasti. Entäpä todellisuus sitten? Millaisia mahdollisuuksia kehittyvä teknologia meille vammaisille tarjoaa? Mitä uhkakuvia siihen voi pahimmillaan kytkeytyä, ainakin omassa mielessäni?
Teknologia tarjoaa paljon hyvää: Se antaa kommunikaatiomahdollisuuksia heille, joille puheen tuottaminen on hankalaa. Se tarjoaa itsenäisempää liikkumista esimerkiksi sähköpyörätuolin avulla, jollaista itsekin käytän. Uudempaa teknologiaa olevat seisomaan nousevat sähköpyörätuolit mahdollistavat sen, että asennonvaihtelu ja jalkojen kuormittaminen on päivän aikana helposti ja yksinkertaisesti mahdollista vaikeastikin vammaiselle. Sähköiset ovipumput mahdollistavat helpon liikkumisen paikasta toiseen ja robotti-imuri voi kummasti helpottaa siivoamista.
Kehittyvän teknologian ansiosta meidän invojen on helpompi integroitua yhteiskuntaan. Pääsemme liikkumaan paikasta toiseen, joko pyörätuoleilla tai kävelyn apuvälineillä. Meidän on helpompi toimia itse, sillä teknologia voi toimia “raajojemme jatkeena”, emmekä välttämättä tarvitse ihmisapua aivan kaikkiin niihin askareisiin, joihin tarvitsemme vaikka 10 vuotta sitten. Ihmisavun vähentyessä muiden kanssaihmisten on helpompi nähdä meidät oman elämme aktiivisina tekijöinä, eikä ainoastaan passiivisina autettavina.
Nykymaailma, jonka pyöriminen nojaa yhä voimakkaammin laitteisiin ruumiillisen työn sijaan, on avannut meille vammaisille uusia ovia. Nykyään, kun yhä useampi työ hoidetaan näyttöpäätteiden ääressä, ei haittaa, vaikka fyysisessä toimintakyvyssä olisi haasteita tahi puutteita. Nyt riittää se, että pärjää ällillään – työnantaja pitää vain saada näkemään potentiaali.
Lue myös: Vammainen työelämässä – uhka vai mahdollisuus?, Työkyvyn arviointia tulisi tehostaa sekä Kouluun tai työhön ohjatessa tulisi keskittyä potentiaaliin
Toisaalta mietin, onko liiallinen teknologiaan nojautuminen vammaisen näkökulmasta passivoivaa. Ovatko esimerkiksi sähköpyörätuolit tai -mopot vain itsenäistäviä, vai laiskistavatko ne? Käytän esimerkkinä sähköpyörätuolia. Monelle meistä, kuten allekirjoittaneelle, esimerkiksi manuaalipyörätuolin käyttö on varsinkin ulkona hidasta. Sähköpyörätuoli on siis monin tavoin arjen nopeuttaja ja helpottaja. Tiedostan kuitenkin kelaamisesta tulevat hyödyt kuntoutuksen kannalta. Pyrinkin huolehtimaan mm. yläkroppani kunnosta polkemalla Motomed-käsipyörää lähes päivittäin tai päivittäin jaksoina, jolloin en pääse salille. Lisäksi pyrin kelaamaan silloin, jos liikun sisätiloissa, kuten kauppakeskuksissa pidempiä matkoja kiireettömästi manuaalilla. Kaikilla ei kuitenkaan ole aikaa tai halua liikkua vain liikkumisen ilosta. Jos käyttää pelkästään sähköpyörätuolia, vaikka manuaaliin olisi järkevä mahdollisuus, viekö silloin itseltään loistavan mahdollisuuden huolehtia kunnostaan arkiympyröissään?
Mitä enemmän teknologia kehittyy, sitä enemmän minua huolettaa se, millaisia vaaratilanteita voi aiheutua. Toki nykyteknologia on ainakin lähtökohtaisesti varmempaa kuin vaikkapa 80-luvun laitteistot, mutta mitä enemmän laitteessa on erilaisia ominaisuuksia, sitä enemmän siihen liittyy riskejä. Etenkin, jos sitä ei ole syystä tai toisesta testattu riittävästi. Koska laite syttyy palamaan? Miten voidaan olla varmoja, ettei tällaista tapahdu? Saadaanko sähköpyörätuolissa oleva tarpeeksi nopeasti irti? Mitään tällaista ei ole kohdalleni sattunut, mutta olen joutunut teknologian takia useamman kerran pulaan. Akku on lopahtanut yllättäen kesken matkan, ja olen joutunut soittamaan ystäviäni apuun työntämään pyörätuolia. Yli satakiloista masiinaa liikuttamaan manuaalivaihteella, jotta pääsemme jonnekin missä tuolin voi ladata. Kerran seisomaan nouseva sähköpyörätuolini vuosia sitten jumahti kesken ylösnousun niin, että se ei liikkunut ylös eikä alas. Ystäväni joutui väkipakolla kiskomaan minut puolittaisessa asennosta olevasta tuolista irti. Homma ei ollut mitenkään helppo. Entä, jos minulla ei olisi ollut ystävääni?
Uudempi seisomaan nouseva sähkärini hajosi yhtäkkiä seisomaannousuohjelman osalta ilman, että kukaan koski siihen. Asetukset menivät aivan ketuilleen, eikä kukaan oikeastaan tiennyt mistä se johtui, eivät edes asentajat. Sähkäri ei enää tahtonut nousta seisomaan vaan meni luonnottomaan asentoon tuntuen pikemminkin siltä, kuin se tahtoisi murskata jalkani. Kolme päivää olin käyttänyt laitetta, eikä se ollut ottanut osumaa mistään.
Lue myös: Apuvälineet voivat aiheuttaa stressiä
Vaikka uusi teknologia onkin hienoa, on se myös hajoavaista. Hajoavaisuuden takia aloin miettimään, onko se turvallista käyttää. Kannatan kokeilemaan uusia teknologisia innovaatioita ja kokeilemaan, mistä on itselle mihinkin hyötyä. Kannatan myös sitä, että teknologiaa kehitetään. En kuitenkaan kehota ketään turvautumaan ja tuudittautumaan siihen, että uuteen laitteeseen ei sisältyisi vaaroja. Kannattaa aina lukea arvosteluja ja toisten kokemuksia niin hyvässä, kuin pahassa. Toisaalta uutta teknologiaa hankkiessa kannattaa miettiä, onko se itsenäisyyden tarjoaja vai pikemminkin passivoiva? Entä, jos jokin laite hajoaa tai joudumme siitä syystä tai toisesta luopumaan? Osaammeko enää toimia ilman sitä? Kaikesta huolimatta on sanottava, että on se vammaisen elämä helpompaa nyt, kuin vuosikymmeniä sitten vaikutti olevan.
