Mielenterveys

Sinulle, äiti

Sinulle, äiti.

Tiedän, ettemme ole aina olleet samalla sivulla kaikesta. Riitamme ovat olleet myrskyisiä. Olen sanonut vihaavani sinua useammankin kerran, syitä on ollut useita. Ensimmäinen kerta oli jo hyvin nuorena. Vaikka minusta tuntui, että joinain pahimpina riitoina saatoin ohikiitävän hetken sitä tarkoittaakin, en koskaan ikimaailmassa tarkoittanut sitä. Satuttavat sanat johtuivat puhtaasti siitä, että olin kiihdyksissä ja minulta loppuivat tavat ilmaista itseäni järkevästi. Niin ei saisi koskaan käydä. Kerran kiihdyksissäni huusin, että rajoitteeni ovat syytäsi. Eihän se edes olisi mitenkään mahdollista. Siitä olen pahoillani. Kumpikaan meistä ei sääli vammaisia tai ajattele, että elämäni olisi jotenkin huonompaa tilanteen takia. Tiedän kuitenkin, että tuo kommentti satutti sinua enemmän kuin mikään muu. Koskaan en ole nähnyt sinun romahtavan niin pahasti, kuin silloin, kun sylkäisin suustani nuo sanat. Jos jotain elämässäni kadun, niin sitä hetkeä. Olen pahoillani.

Et ehkä aina pidä tavasta jolla elän. Et ehkä aina lämpene ihmisille, jotka pyörivät elämässäni. Aina et ole ihan vakuuttunut niistä suunnista, joihin tahtoisin elämääni viedä. Siitä huolimatta olen sinulle monesta asiasta kiitollinen. Kiitos siitä, että riidoistamme ja erimielisyyksistä huolimatta voin aina soittaa sinulle, jos minulla on hätä. Voin aina tulla luoksesi, jos seinät kaatuvat niskaan. Otat minut avosylin vastaan. Olet tehnyt vuokseni paljon. Olet tukenut minua paljon rahallisesti, mutta suurin panoksesi on ehdottomasti henkisellä puolella. Jaksat aina kannustaa minua, silloinkin kun olen itse valmis luovuttamaan.  Kaikesta tästä olen sinulle suunnattoman kiitollinen. Sanoitan sen liian harvoin.

Tiedän, että lähtöasetelma ei ollut helppo. Olimme kaksin. Niin kuin olemme olleet käytännössä koko elämäni. Tokihan meillä on ollut sukusi apuna, olit kuitenkin yksin vetovastuussa. Lapsen kasvattaminen, etenkään vammaisen sellaisen, ei voi olla helppoa. Varsinkaan, jos rajoitteista ei ole kokemusta ja ne tulevat yllätyksenä . Sehän opittiin vasta silloin kun motoriikkani ei kehittynyt niin kuin olisi pitänyt. Tiedän, että sinulla oli rankkaa. Kiitos siitä, että tappelit oikeuksistani ja huolehdit, että sain parasta mahdollista palvelua, aina. Kiitos siitä, ettet kasvattanut minua rajoitteet edellä, vaan persoona edellä. Opetit minulle etteivät fyysiset, toisinaan hankalatkaan rajoitteeni, ole lopulta minkään tiellä, kun asennoituu oikein. Kestit kaiken sen itkun, tuskan ja turhautumisen, joita koin nuorempana vammaisuuteeni liittyen. Koen sitä ajoittain edelleen. Kaiken sen kestit ja kuuntelit.

Kiitos, että annoit minun kapinoida, etkä yrittänyt sammuttaa tuittupäisyyttäni. Et kasvattanut minua pumpulissa, vaan ojensit siinä missä kuka tahansa rakastava vanhempi vammatonta lastaan. Samalla tavalla asetit minut kotiarestiin, kun olin tehnyt jotain mitä typerää. Samalla tavalla jouduin konekieltoon. Vaikka sinusta saattaa joskus tuntua, että annoit minulle erityisoikeuksia vammani vuoksi, en näe asiaa niin. Kasvatit minut tasapainoiseksi ja pärjäämään.

Opetit minut pitämään puoliani. Autoit minua vaalimaan lahjojani ja uskoit minuun vankasti, uskot edelleen. Opetit, että aina on petrattavaa, aina voi kehittyä ja huomautit virheistäni. Toisinaan se tuntui pahalta, sillä joskus unohdit lausua ne kehut. Ne olivat sinulle itsestäänselvyyksiä. Saatoit ajatella, että itsestäänselviä asioita ei tarvitse mainita. Niinhän se tavallaan on, mutta ihmiset kaipaavat myös positiivista palautetta. Onneksi olet vähitellen oppinut sen.

Kiitos, että olet näyttänyt minulle elämää ja raahannut minut ulkomaanmatkoille tuon tuostakin. Kiitos, että olen ansiostasi saanut kokea ja nähdä. Kiitos, että olet opettanut minut avoimeen keskustelukulttuuriin, siihen että asioista saa ja pitää puhua. Kiitos, että olet oppinut vähitellen siihen, että negatiivisista asioistakin pitää puhua.

Olet viime aikoina oppinut ymmärtämään mielenterveyden ongelmia. Et ehkä ymmärrä niiden juuria tai kaikkia mekanismeja niiden takana. Käsität kuitenkin paremmin kuinka toivoisin sinun käyttäytyvän silloin, kun masennus ottaa minusta vallan. Et enää utele samalla tavalla, vaan odotat, että kerron itse, omaan tahtiini. Arvostan sitä. Välillä tämä tosin unohtuu sinulta, toivoisin, että niin ei kävisi.

Tiedän ,että riitamme eivät tule tähän loppumaan. Jossain kohtaa huudamme taas toisillemme. En tule ikinä hyväksymään tiettyjä lapsellisia käytösmallejasi, jotka nousevat pintaan silloin, kun sinulla on tylsää. Siitä huolimatta, ihailen monia piirteitä sinussa. Tätähän en tietenkään myönnä missään vaiheessa, jos joku kysyy.

Olen ylpeä ja onnellinen siitä, että juuri sinä olet äitini.

Lue myös:
Opeta erityislapsi osallistumaan ja pitämään puoliaan
Erityislapsena kasvamisesta
Huomiota erityislapsen kasvattamisesta
Vammaisellakin on oikeus olla teini

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.