Postaus on toteutettu ei-kaupallisessa yhteistyössä Seksuaalineuvonnan ja fysioterapian ammattilaisen Tiina Mannisen kanssa. Instagramissa hänet löytää nimellä @lempimieli. Emme edusta postauksessa kinky-, vammais- tai fysioterapeuttien yhteisöjä, vaan tahdomme tuoda omia näkökantojamme esiin tärkeästä aiheesta. Tekstiä kirjoittaessa olen käynyt aktiivisesti keskustelua Tiinan kanssa ja ammentanut rustaukseeni pohjaa hänen erityisosaamisestaan.
Mitä on BDSM? Entä sen yläkäsite kinkiys? Voivatko nämä asiat liittyä mitenkään vammaisuuteen ja jos voivat, niin miten? Voivatko vammaiset saada BDSM-asetelmasta jotain muutakin kuin seksuaalista mielihyvää? Mitä esimerkiksi roolien vaihtuminen ja vaihtaminen voivat hänelle merkata?
Valtavirran ulkopuolisesta seksuaalisesta ilmaisusta puhutaan edelleen vähän. Tietyissä piireissä keskustelu saattaa olla hyvinkin runsasta, mutta “omien” ulkopuolelle tietoa esimerkiksi omasta kinkyydestä ei puhuta. Paitsi että seksuaalisuus mielletään ylipäätään yksityiseksi asiaksi, pelätään erilaisten mieltymysten myöntämisen johtavan leimatuksi tulemiseen tai kasvojen menettämiseen. Ainakin itse olen näin päätellyt havaintojeni pohjalta. Seksuaalisen ilmaisun enemmistöstä sivuun astuminen, esimerkiksi kinkyys, on käsitteenä paljon laajempi kuin usein siihen liitetty BDSM-asetelma. Todellisuudessa kinkyys voi olla erilaisia tekoja, käyttäytymistä ja itseilmaisua – mm. erilaisia roolileikkejä, valta-asetelmia ja seksuaalisuudella leikkimistä ja kokeilemista. Tavat, joilla sitä voi ilmentää, ovat lukuisat ja tarjoavat kaikenlaisia mahdollisuuksia kehoista ja kyvykkyydestä riippumatta. Kinkyily voi oikeastaan poistaa kaikenlaisia normeja.
Keskityn tässä postauksessa nimenomaan BDSM-kulttuuriin ja sen miettimiseen, jotta teksti ei karkaisi ihan käsistä. Käytän pohdintojeni tukena fysioterapeutin ja seksuaalineuvojan ammattitaitoa, jolla Tiina tekstiäni on kommentoinut. BDSM on yläkäsite sadomasokistisille mieltymyksille, joissa tunnuspiirteinä voivat olla mm. kivun tuottaminen ja vastaanottaminen, erilaiset valta-asetelmat ja monenkirjavat keholliset tuntemukset. Olennaisinta kaikenlaisessa toiminnassa on yhdessä neuvoteltu suostumuksellisuus. Tässä postauksessa pohdin BDSM-kulttuuriin liitetyistä mielikuvista yleisempiä, eli alistamista, alistettuna oloa, ruoskintaa ja köysiä.
Olen useassa postauksessa pohtinut sitä, kuinka vammaisten seksuaalikasvatus, sekä seksuaalioikeuksien toteutuminen, ovat lapsenkengissä monella tasolla. Pahimmillaan tämä saattaa altistaa jopa mielenterveydellisille ongelmille: Henkilö, joka omaa libidon, usein haluaa myös toteuttaa halujaan joko yksin, välinein, yhdessä kumppanin tai kumppaneiden kanssa. Joskus seksuaalisuuttaan joutuu toteuttamaan avusteisesti, ja sehän se vasta tabu onkin. Miksi? En tiedä. Ehkä ajatellaan, että jos ei seksuaaliseen ilmaisuun kykene itse, on se rajattu itsen ulkopuolelle. Ajatushan on täysin väärä, mutta se tuppaa silti elämään ihmisten mielissä. Asiaa ei auta se, että usein yhteiskuntamme yrittää, kuten olen aiemmissakin postauksissani sanonut, kasvattaa vammaiset puutarhatontuiksi.
Vertaistuelliset representaatiot ovat myös vähäisiä, sillä vammaistenkaan keskuudessa seksuaalisesta itseilmaisusta tai siihen kannustamisesta ei ole puhuttu kuin vasta viime vuosina. Aihe on siis joukossamme tabu, joka on murtumassa. Sosiaalinen media on avannut uusia ovia voimauttavan vertaistuen ja itseilmaisun keinojen löytämiseen sekä asian esiintuomiseen mm. #Disabledpeoplearehot-tempauksen kautta.
Okei, leikitään hetki elävämme maailmassa, jossa vammaisten seksuaalisuus ei herätä kummastusta ja hämmennystä. Leikitään, että avusteinen seksi on täysin normaali ja kynnyksetön asia heille, joita se koskettaa, joko avun tarvitsijan tai avustajan roolissa. Maailma olisi siis niiltä osin ideaali. Olisimme silti ongelmissa seksuaalisuuden saralla. Seksuaalisten mieltymysten kirjo kun on laaja: seksuaalisuksia on niin monta kuin on ihmisiäkin. Jos yhteiskunnalla on ongelmia hyväksyä vammaisten seksuaalisuus valot sammutettuina peiton alla jossakin usein tylsäksi mielletyssä perusasennossa, miten kanssaihmiset voisivat hyväksyä sen ajatuksen, että vammainen saattaisi tahtoa köysiin tai tuntea ruoskan viuhuvan kehollaan? Puhumattakaan mistään poikkeuksellisemmasta BDSM-tai rooliasetelmakinkyydestä.
Jotta ymmärretään kinkyyttä, on hyvä mainita myös fetissit. Ne eivät ole sama asia, mutta voivat liittyä vahvasti toisiinsa. Fetissistä puhutaan silloin, kun ihminen kokee voimakasta mielihyvää esimerkiksi jostain asiasta, materiaalista, kehonosasta tai esineestä. Mikä tahansa aisti voi saada aikaan kiihottumisen tunteen, samoin kuin mielikuvat. Fetissien kirjo on laaja, eikä mikään fetissi ole väärä. Ainoastaan sillä, miten fetissiään ilmentää on merkitystä. Ihmistä ei tule esimerkiksi objektifioida jonkun tietyn ominaisuuden perusteella, vasten tahtoaan. Joku voi määritellä esimerkiksi piiskaamisen tai sitomisen fetissikseen, vaikka ne eivät yleistä määritelmää täyttäisikään. Toiselle ne voivat taas toimia lähinnä kehotuntemusten tuojina, joita hän ei muualta saisi.
Kinkyydestä on tullut mediaseksikäs ilmiö. Siitä huolimatta kansan keskuudessa elää vannoutuneita mielikuvia asiasta, elleivät he satu olemaan asioihin perehtyneitä. Pahimmillaan voidaan jopa ajatella, että kinkyt ovat jotain villieläimiä. Saatetaan myös luulla, että he ovat vastuuttomia. Tuo ajatus ei voisi olla kauempana totuudesta. BDSM-kinkyilyyn liittyy nimenomaan toisen rajojen kunnioitus ja suostumus. Säännöistä ja siitä, mitä sessiolta toivoo, keskustellaan etukäteen. Turvasana on olemassa sitä varten, jos yhtäkkiä kesken hommien tuntuukin siltä, että tämä mitä tässä tehdään ei olekaan hyvä juttu. Peli puhalletaan poikki saman tien.
Omat ongelmansa aiheeseen luo myös se, että media on antanut kinkiydestä hyvin kapean kuvan. Se on usein liitetty teksteissä heterouteen ja kuvaelmissa näkyy vain vammattomia kehoja. Lisäksi mediassa käyty keskustelu BDSM-asetelmista sivuuttaa usein esimerkiksi neuvottelun tärkeyden ja sen, kuinka olennaisena turvasäännöistä sopiminen on osana ko. toimintaa. Nämä seikat voivat saada monet ajattelemaan, ettei valtavirrasta poikkeava seksuaalinen ilmaisu voisi kuulua vammaiselle. Inva itsekin voi ajatella niin, eikä hän välttämättä tiedä, mitä kautta pääsisi siipiään piireissä kokeilemaan, tai tätä puolta itsessään toteuttamaan. Lisäksi haasteena on se, että valtaosa tapahtumista tuntuu olevan esteellisissä tiloissa, jonne apuvälineitä käyttävä voi vain haaveilla pääsevänsä.
Joillekin vammaisille kinkyys ja erilaiset roolit, saattavat tuoda turvaa. Vaikka varsinkin BDSM-sessioissa saatetaan olla hyvinkin jännittävien tilanteiden äärellä ja leikitellä mm. kivulla, ovat molemmat osapuolet rooliasetelmien dominoiva (dom) ja alistuva (sub) ulkopuolella täysin tasavertaisia. Mitään ei tehdä oikeasti ilman toisen suostumusta, vaikka niin saatetaankin esittää. Tavallisessa seksuaalisessa kanssakäymisessä, jossa yhteisten pelisääntöjen yhtä tarkka läpikäyminen ei välttämättä ole vastapuolella niin hanskassa, saattaa vammainen kokea pientä ahdistusta. Entä jos toinen tekeekin jotain, mistä vammainen on epävarma? Saako hän pelin vihellettyä poikki, jos ei-sanaa ei otettaisikaan tosissaan? Karu fakta on, että jos vammainen ja vammaton ovat epämiellyttävässä tilanteessa, on inva usein alakynnessä. On hyvä tunnistaa omat rajansa. Miettiä, mikä itsestä tuntuu hyvältä ja mitä on valmis ja halukas tekemään. Nämä tunteet on hyvä oppia sanoittamaan. Tarvittaessa on myös hyvä miettiä turvamekanismit varmuuden vuoksi. Sellaiset, joilla epämiellyttävistä tilanteista pääsee pakoon. Lue lisää rajojen tunnistamisesta.
Miten esimerkiksi turvallisuudesta voidaan sopia? Tutki ensin itse, mikä kiehtoo. Ota asiat rohkeasti puheeksi kumppanien kanssa. Lähde liikkeelle rauhallisesti ja pienistä asioista. Lisää pökköä pesään, kun kommunikaatio on jouhevaa ja siltä tuntuu. Myös esimerkiksi seksuaalineuvojan tai internetistä löytyvien tietolähteiden ja BDSM Quiz -kyselyiden, sekä kirjojen puoleen voi kääntyä omien mieltymysten, mahdollisuuksien ja ilmaisutapojen selvittämiseksi.
BDSM-asetelmassa monia subin roolissa olevia kiehtoo kehonsa tai mielensä luovuttaminen toisen valtaan. Joillain vammaisilla tämä piirre saattaa tuntua erittäin hyvältä, sillä kerrankin “avuttomuus”, johtuu omasta valinnasta ja päätöksestä, eikä siitä, ettei oma keho toimi kunnolla. Ennen kaikkea siihen ei liity avustamista. Jotkut voivat mieltää subiuteen liittyvän jonkinlaista heikkoutta. Todellisuudessa se ei ole niin. Vaatii suunnatonta luottamusta antaa itsensä toisen käsiin. Luottamus ei synny itsestään. Se on osoitus henkilön vahvuudesta ja kyvystä uskoa toisiin.
Kuten aiemmin mainitsin, vammainen on usein yhteiskunnassa henkisellä tasolla alistettuna ja fyysisellä tasolla ollessaan riippuvainen muiden avusta. BDSM tarjoaa hänelle mahdollisuuden olla kerrankin ns. vallassa, kokeilla itselle vierasta roolia. Vaikka inva ei fyysisesti pystyisikään kumppaniaan alistamaan, voivat he komentaa häntä sanallisesti tekemään asioita. Lisäksi ihminen voi olla switch, eli hän voi haluta vaihdella näitä kahta roolia olostaan tai identiteetin tilastaan riippuen.
Entäs sitten köydet? Miksi vammainen, jonka toimintakyky on muutenkin rajallinen, tahtoisi pienentää sitä entisestään? Paitsi kehonsa toisen valtaan luovuttamisen aspekti, ei muiden syiden tarvitse olla seksuaalisia. Köydet, tai paino kehon päällä, lisäävät tutkimusten mukaan kehotietoisuutta. Kehotietoisuus on usein meillä invoilla puutteellinen. Lisäksi se, että keho ns. pakotetaan pysymään turvallisessa ympäristössä paikallaan, rauhoittaa. Silloin ei voi muuta kuin olla ja rauhoittua, keskittyä hengittelemään ja tunnustelemaan, miltä omassa kehossa tuntuu. Kenenkään toimintakyky ei ole köysissä mitenkään priimaa. Invaa ei siis tilanteessa nähdä ensisijaisesti invana.
Joillakin invoilla on vammastaan aiheutuvia kipuja. Se, että joku päättää viuhuttaa ruoskaa, saattaa rauhoittaa häntä. Joku teistä lukijoista saattaa nyt olla hyvin hämmentynyt. Miten vapaaehtoinen kivun vastaanottaminen voi tuntua kivun kanssa mahdollisesti päivittäin elävältä mukavalta? Vastaus on yksinkertainen: Esimerkiksi ruoskinnasta johtuva kipu on nimenomaan itse hankittua, sen on itse valinnut. Ihminen tietää, mistä se johtuu, tarkalleen. Hän tietää, että se loppuu heti, kun hän niin toivoo. Niin ei ole vammojen tai sairauksien kohdalla. Suostumuksellinen kipu voi lisäksi synnyttää joissain ihmisissä voimakkaan adrenaliini- ja mielihyvähormonipiikin. Tämä tuottaa nautintoa.
Jos avusteinen seksi on muutenkin tabu, samoin kuin kinkyys, niin miten näitä kahta asiaa voisi yhdistää? Kynnys pyytää apua esimerkiksi ruoskan öljyämiseen kumppanin käyntiä varten, saattaa olla erittäin suuri. Puhumattakaan siitä, jos henkilö haluaisi lähteä kinkybileisiin. Miten hitossa avustajaa voisi niihin pyytää? Kysymys on visainen. Se on kuitenkin mahdollista toteuttaa. Kommunikaatio on tässä äärimmäisen tärkeää. On kerrottava etukäteen, mikä on kinkybileskenaario, ja millaiset ovat ko. tapahtumien yleiset käytännöt. Miten avustaja suhtautuu genreen ja voisiko hän lähteä niihin avustamaan? Miten avustaja on mahdollisimman “näkymätön” näissä pippaloissa ja miten kanssaihmiset suhtautuisivat ulkopuolisen läsnäoloon? Kaikki nämä on hyvä selvittää etukäteen. On myös ymmärrettävä hyvin, jos avustaja ei tahdo ko. pippaloihin avustamaan. Kynnystä lähtemiselle ylipäätään toki madaltaa varmasti se, jos vammainen selviää kumppanin tai ystävän avustuksella ko. illan, poikkeuksellisesti.
Olemme puhuneet tässä tekstissä paljon kinkystä nimenomaan seksin kautta, vaikka toimme myös BDSM:ään liittyvät, ei-seksisidonnaiset vaikutukset, kuten kivun ulottuvuudet, esiin. Haluaisimme kuitenkin korostaa asiaa, jonka Tiina toi keskustelussa ilmi, ja jonka olisin itse unohtanut mainita: Kinky ei ole vain seksiä. Vain taivas on rajana sille, miten omia mieltymyksiään tai kinky-identiteettiään ilmaisee. Se voi olla esimerkiksi pukeutumista, kirjoittamista, pornon katselua, mitä vain. BDSM:kään ei ole aina vain fyysinen kontakti, vaan se voi olla myös vaikkapa henkisen kivun aiheuttamista.
Jokaisella on oikeus ilmaista seksuaalisuuttaan juuri sillä tavoin kuin he haluavat. Tämän oikeuden toteutumiseksi meidän olisi puhuttava avoimemmin. Avattava silmät seksuaalisuuden monimuotoisuudelle. Vammainenkin voi olla kinky, vaikka henkilökohtaisen avun mahdollinen tarvitseminen voi tämän piirteen esille tuomista rajoittaa. Olisiko tähän ratkaisua?
Seksuaalisuus, oli se kinkyyn viittaavaa tai ei, herättää varmasti kysymyksiä. Kenties jopa ongelmia, jos ei tiedä, miten omia mieltymyksiään voi ilmaista tai toteuttaa turvallisesti. Ongelmiin on löydettävissä apua. On olemassa asioihin perehtyneitä seksuaalineuvojia, joista osa, kuten @lempimieli, omaa ymmärrystä myös vammojen mahdollisista vaikutuksista seksuaaliseen kanssakäymiseen. Jos tahtoo anonyymimpää neuvontaa, on mahdollista kääntyä esimerkiksi Sexpon puoleen.
