Elämme vuotta 2020 ja tatuoinnit alkavat olla tuttu näky katukuvassa. Vaikka yhä useammalla niitä on, silti monet vastustavat niitä edelleen. Niitä pidetään jotenkin rahvaanomaisina, tai merkkinä muuten huonosti eletystä elämästä. Se ei kuitenkaan pidä välttämättä paikkansa.
Myönnettäköön, on joitakin sellaisia kuvia, joita itsekin karsastan. En ymmärrä miksi ihmiset ovat esim. ottaneet kehoonsa yksinkertaisia 90-luvulta tuttuja tribaaleja, tai jotain sellaista, joka näyttää viisivuotiaan piirtämältä. Etenkään silloin, jos he ovat maksaneet niiden tekemisestä ammattilaiselle. Tässä kohtaa on pakko sanoa, että sellaiset kuvat ymmärrän, joiden ideana on nimenomaan ikuistaa oman lapsen tekemä piirros. Kännitatuoinnit ovat oma lukunsa, niissä ei ole mitään järkeä, vaikka jälki itsessään olisikin jokseenkin siedettävää. Useat ihmiset kuitenkin katuvat humalassa otettuja tatuointeja, kun ymmärtävät jäljen olevan ikuinen. Ketään ei tulisi päästää tai ottaa neulan alle päihtyneenä.
Huonolaatuista kehotaidetta vähemmän ymmärrän kuitenkin ihmisten asenteellisuutta tatuointeja kohtaan. Ensinnäkin jokaisella on oikeus omaan kehoonsa. Jokaisella on oikeus päättää, mitä hän sillä tekee. Jos hän tahtoo sitä muokata tai koristella, se on vain ihmisen itsensä päätös. Oli kyse tatuoinneista, lävistyksistä tai massiivisten lihasten hankkimisesta treenaamalla.
Nämä jokaisen käsissä olevat valinnat koskevat vain hänen omaa elämäänsä. Kenellekään muulle kuin kuvien kantajalle ei koidu päätöksestä kustannuksia. Kehonmuokkaus ei vähennä henkilön ammattitaitoa. Esimerkiksi lääkäri, jolla on tatuointeja näkyvässä paikassa ei ole yhtään sen huonompi ammatissaan kuin kollega, jolla on puhtoinen iho. Pelkästään se, että ihmisellä on kuvia kehossaan ei kerro mitään hänen elämästään tai siitä, millainen hän on ihmisenä. Heimo- tai sukutatuoinnit nyt toki luonnollisesti ovat tästä poikkeus ja kielivät ihmisten kuulumisesta yhteisöön.
Tatuoinnin ottamiselle on monia eri syitä. Toiset vain pitävät ajatuksesta, että oma keho on kuin kanvas, jolle maalata. Osa on erittäin tarkkoja siitä, että jokaisella kuvalla on merkitys. Ne kertovat omaa tarinaansa eletystä elämästä, ja ovat esimerkiksi muistoja jo meidät jättäneistä henkilöistä. Kolmannelle ihmiselle leimat voivat olla tärkeitä siksi, että hän pitää kivusta ja tatuointituolissa tuotettu kipu on turvallisesti tuotettua kipua. Siinä ei lähtökohtaisesti voi tapahtua vahinkoa. Tatuoija on ammattilainen, joka tietää, mitä tekee ja osaa huolehtia hygieniasta. Neljännelle tatuointi voi kuvastaa kontrollia omasta kehosta. Esimerkiksi meillä kun harvoin on täyttä valtaa kehostamme. Emme todennäköisesti saa lihaksiamme tottelemaan jokaista käskyämme niin kuin tahtoisimme, ja sekös turhauttaa. Jos koristelee kehonsa erilaisin kuvin, on itsellä ainakin valta siitä, miltä näyttää.
Vamma kun ei estä olemasta tatuoitavana, eikä edes hankaloita sitä. Ainoa, mikä saattaa osoittautua pieneksi ongelmaksi ovat mahdolliset yllättävät lihassäpsyt. Kokenut ja hyvä tatuoija osaa reagoida niihin. Näin ollen vahinkoa ei pääse tapahtumaan. Asiakaskohtaamisessa on tärkeää, että puhutaan hänelle, jolle kuvaa tehdään, eikä avustajalle.
Itselläni on ollut tatuointia ottaessa kaikki neljä syytä motivaattorina. Toisinaan vain yksi niistä, esimerkiksi muisto jostain tärkeästä tapahtumasta, toisinaan vallalla ovat olleet kaikki syyt. Ei se tee minusta huonoa ihmistä. Itselläni on tällä hetkellä 15 tatuointia. Mitään niistä en kadu, joskin paria tahtoisin muokata enemmän itseni näköiseksi, eli käydä korjaamassa jollakin.
Kolmella kuvalla on minulle aivan erityinen merkitys. Ensimmäisenä niistä mainittakoon oikeassa reidessäni oleva kettu, joka lukee kirjaa. Paitsi että tuo otus on suloisin koskaan, se myös muistuttaa minua eräästä hyvin tärkeästä ihmisestä. Kettu on Frank. Frank elää mystisessä satumaailmassa, jossa karhut, jääkarhut, ketut ja kuutit elävät rinnatusten joutuen mitä kummallisimpiin seikkailuihin. Niin ja kannattavat erilaisia aatteita. Kyseisen maailman tarinat kerrotaan aina siinä muodossa, kuin ne olisivat lastensatuja. Minulle rakas ihminen loi maailman harhauttaakseen minua silloin, kun minulla on aivan liian paha olla todellisuudessamme. Olen siitä kiitollinen. Vaikka kyseenalaistankin tarinoita vaatien perusteluja juonenkäänteille, auttavat ne minua suuresti.
Toisena mainittakoon oikeassa ranteessani oleva usko-toivo-rakkausrannekoru. Korun symbolit ovat sulautuneet yhteen. Vaikka uskon yliluonnollisiin voimiin, en ole koskaan ollut uskonnollinen. Ainakaan siinä mielessä, kuin minkään uskonnon pyhä kirja opettaa. Tälläkään symboliikalla ei ole minulle mitään hengellistä merkitystä. Kaikki lähti siitä, kun minulle 16 vuotta fysioterapeuttina toiminut henkilö sanoi minulle ensimmäistä kertaa ammatilliset hyvästit. Läksiäislahjaksi hän antoi minulle samanlaisen kaulakorun ja kortin, johon oli kirjoittanut omat merkityksensä symboleille ja sille, mitä ne kuvastavat minussa ja osin myös keskinäisessä suhteessamme. Vuosia myöhemmin päätin tatuoida saman kuvan käteeni, pienellä twistillä. Halusin kantaa korua ja ajatusta ihmisestä, joka on vaikuttanut paljon siihen, millainen olen. Halusin pitää muiston tästä ihmisestä ja yhdessä kulkemastamme polusta aina mukanani.
Kolmas merkityksellisimmistä tatuoinneistani on oikeassa käsivarressani oleva perhonen. Vuosia sitten, joskus ollessani lukiossa, törmäsin erääseen itsetuhoisille suunnattuun projektiin verkossa. Sen ajatuksena oli piirtää käteen perhonen, aina kun haluaisi satuttaa itseään. Jos esimerkiksi viiltelee perhosen ollessa kädessä, se kuolee. Ajatuksen, niin lapselliselta kuin se joidenkin korvissa saattaa kuulostaa, on tarkoitus estää masentunutta viiltelemästä. Vaikka en itse ole koskaan viillellyt, päätin tatuoida kuvan vuonna 2015 muistutukseksi siitä, ettei itsensä satuttaminen, missään muodossa tahansa, ole kannattavaa. Lue mietteitäni itsetuhoisuudesta ja sen muodoista tästä, ja henkilökohtaiset masennustekstit tästä ja tästä.
Jokaisella pitäisi olla oikeus tulla kohdatuksi ja kohdelluksi samanarvoisena kaikkien muiden kanssa, riippumatta siitä, miltä hän näyttää ja mitä hän on keholleen tehnyt. Koska emme voi tietää ulkonäön perusteella ihmisestä mitään, emme saisi takertua niin pieniin asioihin. Antakaa jokaisen tehdä mitä haluavat, älkääkä tuomitko. Toki, jos tunnette tatuointia harkitsevan ja epäilette hänen katuvan kuvaa, voi hänen kanssaan keskustella asiasta lyhyesti.
