Kirjoittaminen

Kirjoittaminen – rakas viholliseni

Minulta on usein kysytty, miten pystyn tuottamaan niin säännöllisesti tekstiä ja millaiset ovat kirjoittamisen rutiinini. Paljastan salaisuuden: Niitä ei ole, ainakaan siinä määrin, mitä kaltaisellani puoliammattilaisella tulisi olla. Vaikka olen erittäin huono toteuttamaan systemaattisia kynäilyn rutiineja, en kuitenkaan usko esimerkiksi siihen liittyviin myytteihin. Kuten esimerkiksi siihen, että todelliset kirjoittajat istuvat aina idyllisissä kahviloissa rustailemassa tuotostaan ja tekstiä vain syntyy. Ongelmaa tai writer’s blokkia ei näiden myyttien mukaan ole. Kirjoittajien toimenkuvaa romantisoidaan ja ihannoidaan. Oikeasti, se on pitkälti tuskaa. Tiedän, että inspiraatiota ei kannata odottaa. Valtaosan ajasta itsensä täytyy vain istuttaa näppäimistön ääreen ja yrittää rustata edes jotain, aivan sama mitä. Kyllä se siitä jossain vaiheessa iloksi muuttuu.

Olen opiskellut kirjoittamista muun muassa Jyväskylän yliopiston avoimella puolella, jossa suoritin kirjoittamisen perus- ja aineopinnot. Sen lisäksi olen opiskellut käsikirjoittamista ja journalismia eri kansanopistoissa. Tästäkään huolimatta minulle ei ole muodostunut mitään vakituisia kirjoittamisen rutiineja. Yritän tuottaa edes vähän tekstiä päivittäin erilaisiin projekteihin. Kirjoittaminen on pakko jakaa erilaisten projektien kesken siksi, koska muuen satsaisin kaikki energiani vain yhdentyyppisiin teksteihin. Silloin katoaisivat minulta viimeisetkin järjen rippeet, jos sellaisia olen joskus omannut.

Motivoin itseäni sillä, että puhun näistä projekteistani ystävilleni ja annan heille luvan käyttää henkistä ruoskaa, jotta tekisin asiat siinä aikataulussa, kun ajattelin. Tunnistan itsessäni sellaisia piirteitä, jotka kielivät siitä, ettei säännöllinen, kurinalainen tekstintuotanto välttämättä onnistuisi.

Usein ihmiset tuntuvat ajattelevan, että kirjoittaminen on minulle jotenkin helppoa. Vaan kun ei ole. Ainoastaan silloin olen nopea, kun minulla on jokin suuri inspiraatio tai sielussani palava tunne, jota on päästävä purkamaan. Suurimman osan ajasta valkoinen ruutu tuijottaa minua kaikkea muuta kuin kutsuvasti. Se huutaa solvauksia, ei nimeäni. Vaikka kynäily on minulle pakoa todellisuudesta ja itseilmaisun keino, sisältyy suhteeseeni siihen myös paljon vihaa. Se, kun ei saa paperille sanan sanaa ja deadlinet puskevat niskaan, on jokaisen kynäilijän itsensä kyseenalaistamisen huippuhetki. Kun deadlinet puskevat päälle, on ahdistus valtavaa, etenkin jos tekstin aihe ei napostele yhtään. Kun ahdistus hengittää niskaan, katoaa motivaatio ovesta pihalle. Kun motivaatio katoaa, laskee tekstin tasokin (ainakin omaan silmään) kuin lehmän häntä. Jos kynänjälki näyttää tönköltä ja kuivalta kuin monologina pidetyn luennon kuuntelu bileillan jälkeen, kyseenalaistaa ammatinvalintaansa, tai “ammatinvalintaansa” rankasti. Eniten siinä epäilee itseään. 

 Vaikka sanoilla leikkimistä rakastaisikin, aiheuttaa se siis myös turhautumisen tunteita. Niksi on siinä, että tämä viha luovia prosesseja kohtaan täytyy kääntää tarmoksi ja kipinäksi toimia. Mitä nopeammin toimeen tarttuu, sitä nopeammin se on tehty.

Jokaiselle, jolla on ongelmia kynäilyyn ryhtymisen kanssa, suosittelisin erilaisia kirjoittamisen harjoitteita. Jotkin niistä voivat tuntua turhauttavilta tai typeriltä. Ne mahdollisesti kuitenkin poistavat henkisiä blokkeja. Omia suosikkejani ovat aamusivut.

Aamusivujen ideana on kirjoittaa joko tietty aika tai vastaavasti tietty määrä liuskoja. Miten tämä sitten auttaa kirjoittamaan? Ideana on se, että täytyy kirjoittaa puhdasta tajunnanvirtaa, sensuroimatta sitä lainkaan. Ihan sama mitä sieltä tulee. Omaa tekstiä ei tarvitse sensuroida, tai muokata, kunhan saa sanoja paperille. Toisinaan tämä saattaa aiheuttaa hulvattomia tilanteita, kuten sen, että patsas muuttuu öisin eläväksi ja taistelee maailmanvalloitusta suunnittelevaa rottaa vastaan. 

Toinen vaihtoehto, ainakin fiktiota kirjoittaessa, on pyytää ystäviä keksimään satunnaisia sanoja, joille voi halutessaan antaa reunaehtoja. Jos ystäviä ei tahdo asian tiimoilta häiritä, voi käyttää esimerkiksi erilaisia sanageneraattoreita. Tässä on kuitenkin se riski, että sanoista tulee aivan liian hankalia. Ja jos on turhan kunnianhimoinen, kuten allekirjoittanut, saattaa huomata olevansa pahemmassa jumissa kuin ajattelikaan.

Paras motivaattori kirjoittamiselle ja rutiinien ylläpidolle on kuitenkin palaute. Tieto siitä, että joku lukee sisältöä, jonka tuottamiseen näkee vaivaa. Tekstityypillä ei ole väliä. Palautteella on aina suuri merkitys.

Jokainen kirjoittaja on yksilö ja yhtä monta kuin on yksilöitä, niin monta on myös kynäilyn tapaa. Tapa, joka toimii toiselle, ei välttämättä auta toista. Se voi aiheuttaa vain pahempia ongelmia. Jokaisen on tärkeä löytää juuri ne tavat, jotka toimivat itselle, samoin kuin hahmottaa oma suhtautumisensa tekstin tuottamiseen. Muiden pohdintoja kannattaa kuunnella, mutta niihin ei saa takertua. 

Lue myös:
Päiväni Pinjana
Kirjoittaminen tunnetyöskentelyn välineenä
Bloggaaminen tunnetyöskentelyn välineenä
Miksi vammaisuudesta kirjoittaminen on hankalaa?
Mielenterveydestä kirjoittamisen haasteista ja hyödyistä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.